Nettideittailun epäkohtia

Kuvastin kertoi.

Vähintäänkin viikottain joku nostaa tänne uudelleen aiheen "miksi tavis ei kelpaa?"
- Mikä ihme on "tavis"? Verrattuna siis mihin?
Mitä eroa sitten on taviksilla ja ei niin taviksilla? Mikä sitten muka tekee ihmisestä negatiivisessa mielessä taviksen (asia tuodaan täällä aina esille negatiivisessa sävyssä) ?
Onko tuo tavallisuuteen vetoaminen vaan hyvä syy selitellä itselleen, kun ei löydä/saa etsimäänsä?

Pariin otteeseen olen kuullut itsestäni sanottavan, että olen liian hyvännäköinen nainen. Mitä hittoa?
Eli jääkö moni tuttavuus löytymättä sen vuoksi, että minua on muka pelottavaa lähestyä ulkonäköni vuoksi? Mielestäni olen ihan tavallinen. Syytön geeneihini, yhtälailla seurustelusuhdetta toivomassa kuin kuka tahansa. En ole mikään huomiohuora, mutta sellaiseksikin minua on täällä sanottu (ei tosin em. sanoilla), koska halusin pitää kuvallista profiilia.

Kuvaton profiili on huono, kuvallinen profiili on huono. Ei siis mikään ihme, että niin harva täältä löytää yhtään mitään muuta, kuin mielipahaa.

Poistin oman profiilini myös siitä syystä, että tiesin mitä En halunnut. Sillä nimenomaan tällaiset miehet olivat enimmäkseen yhteydessä. Jos haluan johonkin tiettyyn ikäryhmään kuuluvan miehen, en halua viestejä "ikä on vain numeroita".
Jos haluan miehen, joka asuu tietyssä kaupungissa, en halua viestejä "ei sinne aja kuin tunnin ;) "
Jos haluan miehen, jonka kanssa mahdollisuus ihan oikeaan julkiseen suhteeseen on olemassa, en halua viestejä " kiinnostaisiko salainen seksisuhde?"

- Vetoan teihin kaikkiin deittailijoihin; Älkää tehkö lopullisia johtopäätöksiä vain ulkonäön perusteella. Jos toisessa on edes vähän jotain, mikä sytyttää, nähkää se pieni vaiva ja tutustukaa paremmin. Moni mahdollisesti elämää suurempi tuttavuus jää löytämättä, kun ulkonäkö kertoo eri tarinan.

Toivoisin myös, että profiilit luettaisiin ja lukemansa ymmärrettäisiin paremmin. Säästää kaikkien aikaa, kun ei ihan mahdottomilla vastakkaisuuksilla lähdetä toista lähestymään. Ei niitä tekstejä ja ihannekumppanin tietoja turhaan laiteta. Niihin on laitettu ajatusta ja toivetta, että ehkä Se joku sattuisi kohdalle.

Tsemppiä kaikille, ketkä täällä vielä viihtyvät :)

1

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pornohiiret pöydällä

      Nuo samat vastaukset tulevat kaikille naisille, tuo ikä on vain numeroita, tuo joka on tulossa vaikka toiselta puolelta maata (jopa keskiyöllä jos vain nainen suostuu!) ja tuo jota kiinnostaa vain seksi. Itseasiassa kaikkia kolmea edellistä kiinnostaa vain seksi.

      Nimittäin se seksinhinkuinen menettää suuressa kiimassaan kyvyn lukea selvää suomenkieltä tai ymmärtää lukemaansa. Miehet hakevat seksiä kaiken aikaa kaikkialta. Sinun ulkonäölläsi ei ole mitään merkitystä tässä asiassa, pääasia on että olet jotenkuten naiseksi tunnistettavissa tai oletettavissa.

      Niin tavis kuin kaunotarkin ihmettelevät sitten suu ymmyrkäisenä että missä on vika kun ei saa sitä haluamaansa kumppanuutta mutta seksiä kyllä tarjottaisiin joka ovesta ja ikkunasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe