Nyt saa kertoa mikä harmittaa, raivostuttaa, kenkuttaa, aiheuttaa närää, saa mielen matalaksi, nostaa synkkiä pilviä taivahalle ja laittaa elämän soimaan mollissa.
Aloitan itse. Olen opinnoissani siinä vaiheessa, että gradua pitäisi kirjoitella. Vaikka ainoa motivaationi on houkkamainen velvollisuudentunto ilman harhakuvitelmia työni hyödyllisyydestä sen enempi tiedeyhteisöä kuin henkilökohtaista elämäntaivaltani kohtaan, olen saanut jo tekstiä tiedostoon. Tekstin määrällinen syntyminen ei todellakaan ole ongelma, ei laadullinenkaan varsinaisesti: ajatus kulkee ihan mukavasti. Lähinnä vain mietityttää taipumukseni ajautua oudoille sivupoluille. Loikin sujuvasti tieteenalasta toiseen ja sivistän lukijoitani (niitä molempia jotka valmiin gradun kenties joskus tarkastavat) asioilla, jotka eivät liity paljoakaan kirjallisuustieteeseen mutta ovat hyvin jänniä ja liittyvät minusta silti jotenkin aiheeseen. Ne asiat ovat yleisiä, ne liittyvät kaikkeen!
Tämä ei kuitenkaan ollut se ikävä asia. Kun kirjoitan, minulla on usein taipumus mennä yliopiston kirjastoon, hamuta läjä kirjoja eri saleista ja alkaa laatia muistiinpanoja vihkoon ja/tai valmista luonnostekstiä. Arvatkaa tuleeko siinä sitten prosessin huumassa tehtyä kunnollisia ja muodollisesti täydellisiä merkintöjä käyttämistään lähteistä?
http://www.youtube.com/watch?v=uqRbeHn_bqY
Erittäin mielenkiintoista nyt jälkikäteen muistella käyttämiensä kirjojen nimiä, hakea kirjaston tietokannasta, yrittää googlailla artikkelikokoelmien artikkeleiden sivunumeroita joita ei kuitenkaan löydä, etsiä valmiimman tekstin seasta yleensäkin kaikki käyttämänsä lähteet ja erottaa ne niistä, joita toistaiseksi on vain muistiinpanoihin merkinnyt ja aikonut ehkä käyttää (ja sitten eksynyt jo toiselle harhapolulle ja hylännyt)...
Milloinkahan oppisin, että täydelliset lähdetiedot olisi fiksua kirjoittaa johonkin ylös heti kun ottaa kirjan käteen ja kuvittelee sen olevan hyödyllinen? Silloin tosin tulisi otettua murto-osa kirjoista käteen, ja gradustakin saattaisi tulla tylsän koordinoitu ja koherentti...
Puhumattakaan muotoseikoista. Ei riitä että saa lähteet kirjattua ylös. Sitten sen luettelon pitäisi vielä näyttääkin hyvältä. Mutta rivit pomppivat ja sisennykset tekevät luoja ties mitä ilman minkäänlaista logiikkaa... Ei ole hauskaa tämä! Samassa ajassa kirjoittaisi kaksi sivua tekstiä omasta päästä kuin lisäisi yhden kirjan lähdeluetteloon. Tai olisi tekemättä kumpaakaan ja tulisi palstalle tilittämään jotakin täysin turhaa.
Lisäksi viime viikonlopun aikana kävi ilmi, että maailmassa on ainakin kaksi ihmistä, joille oikea sijoituspaikka näin humanistinkin näkökulmasta - etenkin humanistin - olisi kaukainen planeetta ilman hengityskelpoista ilmakehää (jos lentoon ei ole budjettia, tarvittaessa oloja voitaisiin simuloida Tellukselle rakennetussa erityisessä kammiossa). Tämä liittyy tuttuun ihmiseen kohdistuneeseen julmaan fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan (1 henkilö / väkivallan muoto), mutta yksityiskohtiin en tahdo täällä mennä.
Nyt siirrän whinetysvastuun teille.
Aloitan itse. Olen opinnoissani siinä vaiheessa, että gradua pitäisi kirjoitella. Vaikka ainoa motivaationi on houkkamainen velvollisuudentunto ilman harhakuvitelmia työni hyödyllisyydestä sen enempi tiedeyhteisöä kuin henkilökohtaista elämäntaivaltani kohtaan, olen saanut jo tekstiä tiedostoon. Tekstin määrällinen syntyminen ei todellakaan ole ongelma, ei laadullinenkaan varsinaisesti: ajatus kulkee ihan mukavasti. Lähinnä vain mietityttää taipumukseni ajautua oudoille sivupoluille. Loikin sujuvasti tieteenalasta toiseen ja sivistän lukijoitani (niitä molempia jotka valmiin gradun kenties joskus tarkastavat) asioilla, jotka eivät liity paljoakaan kirjallisuustieteeseen mutta ovat hyvin jänniä ja liittyvät minusta silti jotenkin aiheeseen. Ne asiat ovat yleisiä, ne liittyvät kaikkeen!
Tämä ei kuitenkaan ollut se ikävä asia. Kun kirjoitan, minulla on usein taipumus mennä yliopiston kirjastoon, hamuta läjä kirjoja eri saleista ja alkaa laatia muistiinpanoja vihkoon ja/tai valmista luonnostekstiä. Arvatkaa tuleeko siinä sitten prosessin huumassa tehtyä kunnollisia ja muodollisesti täydellisiä merkintöjä käyttämistään lähteistä?
http://www.youtube.com/watch?v=uqRbeHn_bqY
Erittäin mielenkiintoista nyt jälkikäteen muistella käyttämiensä kirjojen nimiä, hakea kirjaston tietokannasta, yrittää googlailla artikkelikokoelmien artikkeleiden sivunumeroita joita ei kuitenkaan löydä, etsiä valmiimman tekstin seasta yleensäkin kaikki käyttämänsä lähteet ja erottaa ne niistä, joita toistaiseksi on vain muistiinpanoihin merkinnyt ja aikonut ehkä käyttää (ja sitten eksynyt jo toiselle harhapolulle ja hylännyt)...
Milloinkahan oppisin, että täydelliset lähdetiedot olisi fiksua kirjoittaa johonkin ylös heti kun ottaa kirjan käteen ja kuvittelee sen olevan hyödyllinen? Silloin tosin tulisi otettua murto-osa kirjoista käteen, ja gradustakin saattaisi tulla tylsän koordinoitu ja koherentti...
Puhumattakaan muotoseikoista. Ei riitä että saa lähteet kirjattua ylös. Sitten sen luettelon pitäisi vielä näyttääkin hyvältä. Mutta rivit pomppivat ja sisennykset tekevät luoja ties mitä ilman minkäänlaista logiikkaa... Ei ole hauskaa tämä! Samassa ajassa kirjoittaisi kaksi sivua tekstiä omasta päästä kuin lisäisi yhden kirjan lähdeluetteloon. Tai olisi tekemättä kumpaakaan ja tulisi palstalle tilittämään jotakin täysin turhaa.
Lisäksi viime viikonlopun aikana kävi ilmi, että maailmassa on ainakin kaksi ihmistä, joille oikea sijoituspaikka näin humanistinkin näkökulmasta - etenkin humanistin - olisi kaukainen planeetta ilman hengityskelpoista ilmakehää (jos lentoon ei ole budjettia, tarvittaessa oloja voitaisiin simuloida Tellukselle rakennetussa erityisessä kammiossa). Tämä liittyy tuttuun ihmiseen kohdistuneeseen julmaan fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan (1 henkilö / väkivallan muoto), mutta yksityiskohtiin en tahdo täällä mennä.
Nyt siirrän whinetysvastuun teille.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mistä teet gradua.
En halua kertoa. Koska olen itse stalkkeri ja googlailen kaikenlaista muista ihmisistä, ajattelen muiden ihmisten tekevän samaa. Jos kertoisin sen täällä, joutuisin elämään loppuelämäni (tai ainakin loppuseminaarin) siinä pelossa, että joku ryhmäläisistä googlaisi vaikkapa romaanin nimen ja teoreettisen näkökulmani ja siten löytäisi nämä kirjoitukset.
Sanotaan nyt kuitenkin, että tarkoitus oli tarkastella erästä kirjailijaa moraalifilosofisesta näkökulmasta ja sitten jo johdannossa ajauduin puhumaan kädellisten parissa tehdyistä tutkimuksista.
No ketäs olet stalkkaamisella löytänyt? Älä paljasta tietenkään kuka hahmon takana on, jos on epäilys, mutta onko joku "paljastunut"?
Se että en ole enää terve jaettä asiat, jotka ei olleet ennen millään tavalla vaikeita, ovat nyt ylivoimaisia. Harmittaa myös jos pitää kuolla näinkin paljon alle 40-vuotiaana.
Haluaisin niin kovastivielä elää.
Voimia sinulle. Kertomasi laittoi asiat tärkeysjärjestykseen ja saa ketjuun ajattelemani "***** ajoi viidenkympin alueella neljääkymppiä enkä päässyt ohi ja Emmerdalen alusta meni minuutti" -tyyppiset vastaukset (millainen omanikin oli) tuntumaan turhalta nillitykseltä.
Kiitos.
Kyllähän se antaa asioihin suhteellisuudentajua, kun nuorena joutuu "kuoleman kans hippasille".
Pakkien saaminen ketuttaa.
"Loikin sujuvasti tieteenalasta toiseen ja sivistän lukijoitani (niitä molempia jotka valmiin gradun kenties joskus tarkastavat) asioilla, jotka eivät liity paljoakaan kirjallisuustieteeseen mutta ovat hyvin jänniä ja liittyvät minusta silti jotenkin aiheeseen. Ne asiat ovat yleisiä, ne liittyvät kaikkeen!"
Ilmoittautuisin mielelläni komanneksi sivistettäväksi, mikäli se ei anonyymeilyn vuoksi olisi mahdotonta. :)
No niin, nauretaan yhdessä! "Kolmanneksi", piti kirjoittamani.
No eipä olis uskonut että liippasee näinkin läheltä omaa ketutustani. Itse kirjoitan parhaillaan enkun kandia, ja kas kummaa niin käsittelen itsekin erästä kirjailijaa moraalifilosofisesta näkökulmasta, vieläpä liittyen miesten ja naisten välisiin suhteisiin keskiajalla (medieval gender).
Kaiken kaikkiaan on ollut tosi kiinnostava projekti mutta samaan aikaan omalla tavallaan todella vaativa koska siinä oon joutunut ensin lukemaan ne keskiajalla kirjoitetut tekstit ja sitten vasta paneutunut lukemaan kaikkea muuta mitä muut ihmiset niistä teksteistä ovat kirjoittaneet ja miten ne niitä ovat osaltaan tulkinneet. Ja itse yritän vielä pyrkiä tuottamaan samanlaista tekstiä.
Jotenkin koko kirjoitusprosessi (johdantoa ehkä lukuunottamatta) on ollut todella vaativaa vissiin just sen takia, kun ne kaikki tieteelliset sepustukset niistä mun valitsemista teksteistä on niin helvetin pitkälle vietyä tavaraa... niin ja kans tuntuu toisinaan vähän turhalta koko homma kun ajattelee, etten kummiskaan pelkillä kielillä tule itseäni koskaan työllistämään vaan pikemminkin noilla talouspuolen opinnoilla.
Kolikon kiiltävänä puolena mainittakoon, että tämän aihealueen kautta olen varmaankin oppinut naisistakin jonkin verran enemmän...
Minua raivostuttaa mopopojat. En tajua miten niin pienestä ajoneuvosta voi lähtee niin hirvee ääni, melusaastetta pahimmillaan. Jos olisin ite nuori mies, niin en ilkeis semmosella ajella.
Mopojen tehoa vähennetään kuristuksilla, jotta pakokaasu ei pääse kulkemaan vapaasti. Ideana on ainoastaan vähentää mopon tehoa, jotta mopopojat eivät ajaisi kovempaa kuin laki sallii. Niitä kuristuksia on käsittääkseni monessa paikkaa, mutta yksi helpoimmista tavoista virittää mopo on poistaa äänenvaimennin, koska siinäkin on kuristuksia. Mopon nopeus lisääntyy hiukan ja moposta lähtevä ääni hiukan enemmänkin.
No kyllä huomaa, että on äänenvaimentimet poistettu, perhana.
Harmittaa kun Whitney kuoli...
Ei minua oikeastaan mikään vituta ja hyvä niin. Vitutus on jonkin menneen tai tulevan, eli ei enää tai vielä ajankohtaisen/todellisen asian murehtimista jolla pilaa itseltään sen ainoan todellisen asian eli nykyhetken.
Harvinaisen viisas Zen baby.
Kaikki on nyt, joka ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaankaan.
Kuuntelisitko kanssani yöklassista?
Pikkuasia loppujen lopuksi mutta minua niin ottaa pattiin, että mies on mukamas kiinnostunut pörrää kimpussa ja pussailee baari-illan, pyytää numeron ja PUFF ei jälkeäkään, vaikka vasta oltiin niin ihastuksissa ja hirrveen upea hymy mulla oli hänen mielestä ja hirveen nätti ja hirveen fiksukin kuulemma olin. Voisko olla vääntymättä seuraan jos ei oikeasti kiinnosta! AARGH! Tai antaa ees rehelliset pakit. Tässä on kaks viikkoa nyt pohdittu mikä meni vikaan ja miksen kelvannut ja on tosi kiva lähtee ens viikonloppuna kaverin kanssa uudelle reissulle kun itsetunto on aivan maassa tuon IDIOOTIN takia. Nyt jos on sutinaa niin pelkään möläyttäväni kaikille, että mee hemmettiin siitä kun et kuitenkaan soita! :D Pienestä on itseluottamus kiinni...
Hatuttaa, että nykyisin on asiakkaan tehtävä ommella uusiin pyyhkeisiin ripustuslenkit, uusiin puseroihin ja jakkuihin napit kiinni ja rintaliivien olkaimet paikoilleen.
Samantekevää, onko kyseessä halpisketju vai merkkituote, napit roikkuvat parin langansäikeen varassa, nippanappa kaupasta kotiin. Stockalta olen vihdoinkin löytänyt pyyhesarjan, jossa tukevasti ommellut ripustuslenkit :)
Olen ollut masentunut viimeaikoina ja kaikki tuntuu turhalta. Teenpä mitä tahansa koen sen ajanhukaksi ja ajan lipuvan sormieni lävitse. Pitäisi saada koulutuksen mukaista työtä mutta tällä työkokemuksella se ei onnistu. Alanvaihto taitaa olla ainoa ratkaisu.
Ja kaksiviikkoa sitten aloin aivastelemaan, nenä meni tukkoon ja silmäni turposivat, menivät aivan tulipunaisiksi ja alkoivat rähmiä. Allergialääkkeellä pahin meni samantie ohitse eikä näy enää päälle, mutta pikkukutina silmissä ärsyttää enkä itse keksi mistä alkoi ja tuntuu vain jatkuvan. Aikaisemmin ei tällaista ole ollut ainakaan näin pahana, että olisi pitänyt allergia lääkkeitä ruveta popsimaan.
Kaikki ketuttaa yleensä mutta mistä aloittaa..
-ensinnäkin ketuttaa olla sinkku. epäilen että joudun olemaan sinkku koko lopun elämäni. olen nyt 30 vuotias, edellisestä seurustelusta on kaksi vuotta aikaa. olen menettänyt toivoni ja nykyään jo suunnittelen asioita vuosien päähän, tekemässä yksin :( ei täältä kotoa ketään tulla hakemaan
-työkaverit jotka on niin-mukamas-ystäviä mutta selän takana supistaa muuta
-hoitajien palkat
-vapaa-ajan vähyys päivässä (työ häiritsee vapaa-aikaani ;) )
-ainainen ruoan mussuttaminen, tätä menoa olen kohta sata kiloinen enkä mahdu vaatteisiini.
taidan alottaa uudelleen tupakoinnin, sekin ketuttaa...