Työpaikkakiusattu?

En oikeastaan tiedä kiusataanko vai pitäisikö kepposteluun suhtautua huumorilla, mutta koska olen ainoa kohde, koen tämän melko kiusallisena.

Olen ainoa nainen työpaikalla, jossa muut yhdeksän ovat noin kymmenisen vuotta nuorempia kuin minä. En suhtaudu itseeni järin vakavasti ja pystyn myös nauramaan itselleni, mutta nyt tuntuu siltä, ettei minun tarvitse jaksaa.

Ovatko nämä vain työpaikan kulttuuriin kuuluvaa keppostelua vai kiusantekoa:
- naisten vessan ovi suljettu ulkopuolelta (joten en siis pääse sinne)
- useita kondomeja piilotettu työhuoneeseen (toinen omistajista mukana)
- naisten vessan valo vaihdettu ns. mustaan valoon
- naisten vessan kahva sotkettu käsidesilla tahmaiseksi
- kuollut hämähäkki laitettu naisten vessan hanan päälle

Kaikki nämä olen kuitannut naurulla ja korjannut/siivonnut asian, mutta oikeasti ei enää huvita.
8342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuo on kiusaamista.

Koita kestää vielä jonkun aikaa ja ota valokuvia todisteeksi ja aloita "päiväkirjan" pitäminen näistä tapauksista.

Kun materiaalia on tarpeeksi, niin lähetä se paikalliseen AVIn työsuojeluun, sillä on täysin turhaa yrittää selvittää asiaa työpaikalla, koska siihen on toinen omistajakin sotkeutunut.

HUUMORILLAKIN ON RAJANSA JA KAIKKEA PAS*AA EI TARVITSE SIETÄÄ!!!

Äänestä

Käy miesten vessassa jos et naisten vessaan pääse ja vie nämä jäynäkapineet aina miesten puolelle. Voit vaikka viedäketsupilla sotkettuja tamponeja jonkun muun työhuoneen pöydälle ja olet vain niin kuin et tietäisi mistään mitään, niin varmaan porukka kyllästyy kepposteluun.

Äänestä
  • Kiitos, jo tämä helpotti, kun ei tarvitse tuntea itseään turhantärkeäksi nart*ksi.
    Miesten vessan käyttö ei muuten häiritsisi, mutta se on yleensä niin saastaisessa kunnossa, ettei siellä ilkeä käydä. Naisten vessa toimii samasta syystä myös vierastoilettina :)

    Äänestä

  • Ap Kp on P:stä kirjoitti:

    Kiitos, jo tämä helpotti, kun ei tarvitse tuntea itseään turhantärkeäksi nart*ksi.
    Miesten vessan käyttö ei muuten häiritsisi, mutta se on yleensä niin saastaisessa kunnossa, ettei siellä ilkeä käydä. Naisten vessa toimii samasta syystä myös vierastoilettina :)

    Lieneekö pohjimmiltaan kyse poikasten "rohkeudesta" isossa miesporukassa ilmaista Suomalaisen Miehen asennetta naisten työssäkäyntiä kohtaan, siis ainakin perinteisellä miesten alalla? Harvemmin taitavat naiset viihtyäkään kovin miesvaltaisilla työpaikoilla, koska meno helposti villiintyy hyvin lapselliseksi. Arvaan, että pomokin on nössö porukannuolijamies, joka ei halua pysty puuttumaan asiaan. Tuntevat varmaan itsensä Tosimiehiksi, vaikka kotona ovat järjestäin tossun alla. Kerro kuitenkin kaikki sähköpostiviestissä, ja säilytä se ja siihen saamasi vastaus. Ilmoita myös viimeistään toisessa viestissäsi, että lain mukaan työnantajalla on nyt velvollisuus puuttua asiaan. Poikaset haluavat tietysti sinulta reaktion, joten "kujeilu" sen kuin jatkuu eikä tiedä, mitä vielä olisi edessä, kun rohkaistuvat. Jos olet ainoa nainen, niin mielestäni vain sinulla ja pomolla pitäisi olla avain lukittuun naisten vessaan.

    Mutta tuo oli kiva, että ehdotettiin vaikka värjättyjen tamponien viemistä epäillyn pääpukarin pöydälle. Mutta vain siinä tapauksessa, että valittaminen ei tuota millään tulosta. Jos pojat ovat sinusta seks. kiinnostuneita, niin kaikki "inhottavat tyttöjen jutskat" aiheuttavat varmasti lörpsähtämisen. Tai "vaimolta" voi pistää komentelevan puhelinviestin, joka on kirjoitettu isoilla kirjaimilla niin että muutkin pojat näkevät, miten iso herra sitä kotona ollaankaan. Syyllinen ei tietenkään koskaan selviä. Noh, voihan sitä ainakin leikkiä ajatuksella...

    Äänestä

  • Ap Kp on P:stä kirjoitti:

    Kiitos, jo tämä helpotti, kun ei tarvitse tuntea itseään turhantärkeäksi nart*ksi.
    Miesten vessan käyttö ei muuten häiritsisi, mutta se on yleensä niin saastaisessa kunnossa, ettei siellä ilkeä käydä. Naisten vessa toimii samasta syystä myös vierastoilettina :)

    Ota kännykällä kuvat dokumenteiksi.

    Äänestä

Olen ainoa nainen työpaikalla, jossa muut yhdeksän ovat noin kymmenisen vuotta nuorempia kuin minä. Siis ainoa nainen, onko ne muut naiset nurempia, vai ainoa nainen ja muut ovat nuoria miehiä. Sekavaa kirjoitusta.
Täytyy kysyä päättäjältä, mitä tässä mättää.
Älä kiusaa kiusaajaa.
Tulee syöpä ja juopa ja ainainen ahdistus ja perkeleen tuska.

Äänestä
  • Perkele ja sulle se syöpä tulee, kun siitä aina jankutat.
    Katso peiliin, mikä se siellä ahdistaa.

    Äänestä

  • "Olen ainoa nainen työpaikalla "
    ergo: Muut ovat siis miehiä

    "Muut yhdeksän ovat noin kymmenisen vuotta nuorempia kuin minä"
    ergo: Yhdeksän miespuolista työkaveria ovat n. 10 vuotta nuorempia

    Tuo oli kyllä riittävän selkeästi ilmaistu, joten näyttääpi siltä, että Kiusattuna -nimimerkki voisi harjoitella sisälukutaitoa trollauksen sijaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KP on Pstä kirjoitti:

En oikeastaan tiedä kiusataanko vai pitäisikö kepposteluun suhtautua huumorilla, mutta koska olen ainoa kohde, koen tämän melko kiusallisena.

Olen ainoa nainen työpaikalla, jossa muut yhdeksän ovat noin kymmenisen vuotta nuorempia kuin minä. En suhtaudu itseeni järin vakavasti ja pystyn myös nauramaan itselleni, mutta nyt tuntuu siltä, ettei minun tarvitse jaksaa.

Ovatko nämä vain työpaikan kulttuuriin kuuluvaa keppostelua vai kiusantekoa:
- naisten vessan ovi suljettu ulkopuolelta (joten en siis pääse sinne)
- useita kondomeja piilotettu työhuoneeseen (toinen omistajista mukana)
- naisten vessan valo vaihdettu ns. mustaan valoon
- naisten vessan kahva sotkettu käsidesilla tahmaiseksi
- kuollut hämähäkki laitettu naisten vessan hanan päälle

Kaikki nämä olen kuitannut naurulla ja korjannut/siivonnut asian, mutta oikeasti ei enää huvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu