Kävin muutama päivä sitten ekan kerran yksityisellä hammaslääkärillä, jossa otettiin röntgenkuvat mun hampaista, myös ekan kerran. Pintapuolisella tarkistuksella lääkäri ei huomannut mitään huomautettavaa hampaissani. Röntgenkuvasta kuitenkin selvisi, että hampaissani on 4 kohdassa alkava reikä ja 2 kohdassa hiukan kiilteestä läpi mennyt. Yllätyin erittäin paljon tuloksesta, koska pesen hampaat joka päivä, enkä juo limsaa tai muita "sokerilitkuja" edes joka kuukausi. Kipuja eikä muita ongelmia ole ollut.
Hammaslääkäri ehdotti hampaiden paikkausta, mutta kertoi samalla, että silloin paikattavien hampaiden pinta paikattavasta kohdasta "tuhoutuu", eli kiilto ei silloin ole niin vahva kuin nyt on vielä.
Tietystihän lääkäri haluaa että tulisin paikkauttamaan hampaani heille, mutta rahaa ku ei olisi käytettäväksi paljoa tälläisen asia takia.
Siitä voisinkin kysyä, että kuinka paljon suurin piirtein hampaiden paikkaus maksaa ja kuinka paljon maksaa jos otan puudutuksen siihen lisäksi.
Olen lukenut jostain, että fluori-ksylitoli tableteilla on mahdollista saada korjattua pieniä reikiä. Olisiko sellasista mitään hyötyä minulle tässä tilanteessa?
Onko minun ainoa vaihtoehto mennä hammaslääkäriin paikkauttamaan hampaani?
Tietoja voi kysyä lisää ja minua auttavista vastauksista, kiitos jo etukäteen =)
Paikattavaksi vaiko ei?
6
229
Vastaukset
- jozzucca
1) Aloita välittömästi hampaiden päivittäine lankaus. Hampaiden välissä olevat reiät ovat syntyneet juuri lankauksen puutteen vuoksi. Yksikään hamamsharjan harjas kun ei yllä ahtaaseen ahmamsväliin, jossa bakteerit saavat rauhassa pitää leiriään ja tehdä reikää.
Lankaus poistaan bakteerit hammasväleistä ja puhtalle hampaan pinnalle pääsee fluoria kovettamaan hamamsta. Näin alkava reikä voi pysähtyä.
2) Alkavia reikiä ei paikata. Sitten ne reiät, jotka ovat jo läpäisseet kiilteen ovatkin rajatapauksia. ne voi joko paikata varmuuden vuoksi tai niitä voi seurata tarkastusten yhteydessä, ovatko ne edenneet syvemmiksi. Eli hyvällä suuhygienialla ja lankauksella reiät voi vielä pysäyttää. Voisit esim. kysyä hammaslääkäriltäsi, voisitko käydä tarkastuksessa esim. 9-12kk kuluttua uudestaan, jolloin arvioidaan uudestaan paikkaustarve. Tästä koituu tietenkin uuden tarkastuksen kustannukset, mutta voi säästää sinut paikkauksilta.
hammasvälissä olevan reiän paikkaus puudutuksella maksaa siinä alkaen 100€ kappale, mutta hinta riippuu paljon siitä, miten iso paikka tehdään ja mikä on hammaslääkärisi hintataso. Potilaana sinulla on oikeus saada hoitosi kustannusarvio hammaslääkärisltäsi.
Paikkauksen edut:
-sinun ei tarvitse enää huolehtia, että hampaassasi olisi syvenevä reikä.
-
Paikkauksen varjopuolet:
-yleensä muovipaikka kestää hyvinkin tehtynä 10-15v, jonka jälkeen sen joutuu lohkeaman tai saumavuodon vuoksi uusimaan. Elinaikanasi paikan voi siis joutu maksamaan moinkertaisena, kun uusimiskertoja tulee.
Siis jos paikkauksen voi välttää niin hyvä. Toisaalta jos reikä hammaslääkärisi mielestä on selkeästi jo paikkauksen tarpeessa, odottelu ja arpominen lisää poisporattavan hampaan määrää ja suurentaa muovipaikan kokoa. Tämä taas vaikuttaa huonontavasti paikan pitkäaikaiseen pysyvyyteen/ikään ja lisää hoidon hintaa. Puhun nyt kuukausista, en mistään päivän päälle olevasta tulipalokiireestä.
Oma hammaslääkärisi tietää tilanteesi parhaiten, joten hänen kanssaan kannattaa keskustella ennen lopullista pätöstäsi. - mennäkkö vaiko ei
Kiitos hyvästä vastauksesta!
1) Tämä on varmasti yleisin ja tyhmin vastaus, mutta lankaus tuntuu vaikealta. Sormien tunkeminen suuhun langan kanssa ei ole minusta kovin helppoa. =/
2) Elikkä jos nyt aloitan langan käytön niin voin selvitä ilman paikkauksia? Ei loppuelämän ajalle, mutta muutamiksi vuosiksi eteenpäin kuitenkin.
Yleensä olenkin käynyt hammastarkastuksissa joka vuosi.
100€ / kappale hinta tuntuu aika isolta summalta tähän kohtaan.
Paikkauksen etu on kyllä hyvä, mutta jos minulla on mahdollisuus välttyä siltä, niin yritän pitää hampaistani parempaa huolta tästä eteenpäin.
Paikkauksen varjopuolen arvasinkin, koska mikään ei ole pysyvää..
Lääkäri sanoi ettei hampaissani olevat reiät ole vielä kovin pahoja, mutta ajan kanssa ne pahenevat / syvenevät. Sain itsekkin katsoa röntgenkuvia ja ne eivät omasta mielestäni näyttäneet pahoilta. Eivät olleet lähelläkään esim. hammasydintä (tarkoitan hampaan keskiosaa).- Et kadu!
Pureskele 100% xsylitol-purukumia 2 kertaa 5 minuuttia päivässä. Sillä voit jonkin verran korjata reikiä ja ainakin ehkäistä uusien syntymistä.
Hammaslangan käytön opit kyllä pienellä harjoittelulla ja sitä voit harrastaakin sitten vaikka telkkua katsellessa. Ei siihen sitten enää peiliä tarvita. Hanki vaikka semmoinen Y:n mallinen hammaslangan pidin avuksesi.
http://www.kimallus.fi/kaunis-suu/artikkelit/uutisia-suun-terveydesta-7880615/unohda-nama-tekosyyt-hammaslangan-kayttaminen-on-helppoa-0236645 - jozzucca
Plackers ja Jordan miracle ovat marketeista löytyviä lankaimia, joissa lanka on viritetty muoviseen pidikkeeseen. Ei siis tarvitse hirttää omia sormia hamamslankaan... Helppokäyttöisiä, voi käyttää useammankin kerran, kun huuhtelee hyvin käytön jälkeen ja laittaa kuivumaan.
http://eatright4agoodlife.blogspot.com/2010/09/flossing-promotes-good-health.html
http://www.jordan.no/en/dental-care/Products/Jordan-Dental-Floss/
Tavallisesta hammaslangasta kannattaa otta noin 20cm pätkä ja solia siitä lenkki, niin lankaus käy helpommin. Tiukasta hamamsvälisä voi kokeilla päästä läpi "sahaavalla" liikkeellä, mutta kun lanka humpsahtaa välistä läpi, tulee lankaa liuttaa hammasta pitkin (molempien hampaiden sivut), paina lankaa hieman ikenen alle molemmilla puolin iennystyrää (ei niin että saattuu) Niin saat putsattua moskan pois ienrajoista ja ientulehdus vähenee. Älä pelästy, jos langatessa ikenistä vuotaa verta, se ei ole vaarallaista. Verenvuoto on merkki siitä, että ientulehdus jyllää, mutta verenvuoto loppuu miltei kokonaan 2vk kuluessa, kun lankaa päivittäin huolella hamasvälit.
Reikien pysäytyksestä vielä: käytä ehdottomasti fluoripitoista hammastahnaa aamuin illoin. Fluori on se, joka hampaat kovettaa yhdessä syljen kanssa. Xylitol auttaa vähentämään reikiinnyttävien bakteerien määrää, mutta ei varsinaisesti suoraan auta reikien kovettumisessa.
Toivottavasti vinkit auttaa=)
- mennäkkö vaiko ei
Tuli eilen illalla kokeiltua hammasvälien puhdistusta hammaslangalla. Hammasväleihin pääsy oli hiukan hankalaa. En osaa sanoa onko normaalia ahtaammat vai ihan normaalit... Muutaman kerran joka hammasvälissä lankaa vetelin edestakaisin, jonka ajattelin olevan ihan sopivasti. Yllättävän helpon tuntuista se oli. En ole sitä vaikeaksi asiaksi luokitellutkaan, mutta ainahan se oman ajan ottaa. Riittääkö että lankaa joka ilta?
Olen lukenut noista hammastahnoista, mutta kumpi on parempi, Fluori vai Xylitol tahna? Joissakin artikkeleissa sanotaan toista ja toisessa toista. Ottaa siitä selvää..
Myös se, että tahna kannattaa jättää suuhun pesun jälkeen. Tuntuu oudolta kun olen aina huuhdellut suuni pesun jälkeen. Eli kannattaako jättää tahnat suuhun vai jatkaa sitä mitä olen tehnytkin eli huuhdella pois.
Tässä taas juttua hetkeksi eteenpäin =)- jozzucca
Hammastahnoissa pääasiallinen hyöty tulee fluorista, xylitol on vaan sitten extraa fluorin päälle. Hammaslääkäriliiton virallinen suositus on harjata 2 kertaa päivässä fluoritahnalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2041481Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441144Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44846- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21710- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617