Tänään on se päivä kun 12 vuotta kestänyt parisuhde lopullisesti ja peruuttamattomasti päättyy. Huomenna muutamme erilleen ja vaimoni ... kohta entinen vaimoni vie poikamme mukanaan kauas omalla kotiseudulleen.
Asun ja elän ulkomailla eikä ole ketään, jolle purkaa tätä tuskaa suomeksi tai ylipäänsä, kirjoitan siksi tänne... josko joku olisi tuntenut saman tuskan ja tunteen..tai ihan miten vaan.
Olen mies ja jo yli 40tä. Pitäisi siis olla vahva ja kestää kuin mies, mutta olen ihan rikki, kaiken mitä tänään teen viimeisen kerran tässä elämässä, pojan kanssa ulkona jalkapalloa, pojan kanssa viimeiset yhteiset jäätelöt tässä pihassa, koska vai koskaan enää.. neljä-vuotias ei ymmärrä eikä isi tiedä. On tämän elämän viimeinen päivä.
En koskaan uskonut, että tämä kävisi minulle, miten kaikki hajosi niin pieniksi palasiksi, ettei niistä saa enää yhteistä ruukkua kasaan? Huomenna kun suljen tämän yheisen kodin oven viimeistä kertaa, minusta on jäljellä enää kuori. Tässä iässä ei enää jaksa alkaa rakentaa uutta perhettä, uusia ihmissuhteita niiden ympärille, uusia kasvoja juhlapäiviin. Ero on lopullinen... samalla katoaa suuri osa sitä yhteisöä, jonka osana olen elänyt ja jonka kautta oma identiteetti on rakentunut.
En tiedä millaista on elää yksin.. en osaa edes kuvitella mitä kaikkea minun on opeteltava tässä uudessa tilanteessa tekemään... millainen on koti, jossa seurana on telkkari ? Millaista on tulla kotiin, kun kukaan ei juokse enää vastaan...? Nukkua yksin....
En kaipaa kiihkeää uutta parisuhdetta, yötöntä seksiä, ihastumisen palavaa tunnetta. Minulle olisi riittänyt tämä elämä, en vaan ymmärtänyt ajoissa, että en tehnyt sen eteen riitttävästi. Minulle työ, ansioituminen siinä ja hyvät tulot olivat liian tärkeitä. Yhteistä aikaa jäi liian vähän ja nyt asunto ja autot ovat vain materiaa. Ne on pikaisesti myytävä pois sillä niissä on vielä pienen ihmisen elämän jälkiä, en kestä katsoa niitä enää.
Viikonloppuisä, mikä vitun viikonloppuisä ? Mikä se sellainen isä on? Isä on se joka on siinä kun tarvitaan ilman kalenterista katsottua päivää. Olisinpa ollut enemmän läsnä... aina vaan ajattelin, että tämä projekti vielä, tämä rutistus ja sitten ei enää.. sitten olen enemmän kotona. En osannut, työ vei kuin huume. Smart phone ei ollutkaan niin smart idea... aikaerosta ja kulttuurista johtuen olin kiinni 24/7...
Nyt kun menetän kaiken sen, mitä varten luulin työtä tekeväni, mietin miksi enää tekisin työtä kuten ennen? Ja jos en tee, niin millä täytän sen tyhjän ajan?
On vain kysymyksiä ei vastauksia. Jos joskus ennen fyysistä kuolemaani ehdin miettiä elämääni, en elä ensimmäistä kertaa elämäni viimeistä päivää. Olen jo kokenut yhden elämän viimeisen päivän, se on tänään ja sitä on tätä kirjoitettaessa jäljellä 10 tuntia. Sitten on aika peitellä poika viimeisen kerran nukkumaan, kertoa iltatarina ja antaa suukko.
Aamulla kun heräät isi on poissa...
Asun ja elän ulkomailla eikä ole ketään, jolle purkaa tätä tuskaa suomeksi tai ylipäänsä, kirjoitan siksi tänne... josko joku olisi tuntenut saman tuskan ja tunteen..tai ihan miten vaan.
Olen mies ja jo yli 40tä. Pitäisi siis olla vahva ja kestää kuin mies, mutta olen ihan rikki, kaiken mitä tänään teen viimeisen kerran tässä elämässä, pojan kanssa ulkona jalkapalloa, pojan kanssa viimeiset yhteiset jäätelöt tässä pihassa, koska vai koskaan enää.. neljä-vuotias ei ymmärrä eikä isi tiedä. On tämän elämän viimeinen päivä.
En koskaan uskonut, että tämä kävisi minulle, miten kaikki hajosi niin pieniksi palasiksi, ettei niistä saa enää yhteistä ruukkua kasaan? Huomenna kun suljen tämän yheisen kodin oven viimeistä kertaa, minusta on jäljellä enää kuori. Tässä iässä ei enää jaksa alkaa rakentaa uutta perhettä, uusia ihmissuhteita niiden ympärille, uusia kasvoja juhlapäiviin. Ero on lopullinen... samalla katoaa suuri osa sitä yhteisöä, jonka osana olen elänyt ja jonka kautta oma identiteetti on rakentunut.
En tiedä millaista on elää yksin.. en osaa edes kuvitella mitä kaikkea minun on opeteltava tässä uudessa tilanteessa tekemään... millainen on koti, jossa seurana on telkkari ? Millaista on tulla kotiin, kun kukaan ei juokse enää vastaan...? Nukkua yksin....
En kaipaa kiihkeää uutta parisuhdetta, yötöntä seksiä, ihastumisen palavaa tunnetta. Minulle olisi riittänyt tämä elämä, en vaan ymmärtänyt ajoissa, että en tehnyt sen eteen riitttävästi. Minulle työ, ansioituminen siinä ja hyvät tulot olivat liian tärkeitä. Yhteistä aikaa jäi liian vähän ja nyt asunto ja autot ovat vain materiaa. Ne on pikaisesti myytävä pois sillä niissä on vielä pienen ihmisen elämän jälkiä, en kestä katsoa niitä enää.
Viikonloppuisä, mikä vitun viikonloppuisä ? Mikä se sellainen isä on? Isä on se joka on siinä kun tarvitaan ilman kalenterista katsottua päivää. Olisinpa ollut enemmän läsnä... aina vaan ajattelin, että tämä projekti vielä, tämä rutistus ja sitten ei enää.. sitten olen enemmän kotona. En osannut, työ vei kuin huume. Smart phone ei ollutkaan niin smart idea... aikaerosta ja kulttuurista johtuen olin kiinni 24/7...
Nyt kun menetän kaiken sen, mitä varten luulin työtä tekeväni, mietin miksi enää tekisin työtä kuten ennen? Ja jos en tee, niin millä täytän sen tyhjän ajan?
On vain kysymyksiä ei vastauksia. Jos joskus ennen fyysistä kuolemaani ehdin miettiä elämääni, en elä ensimmäistä kertaa elämäni viimeistä päivää. Olen jo kokenut yhden elämän viimeisen päivän, se on tänään ja sitä on tätä kirjoitettaessa jäljellä 10 tuntia. Sitten on aika peitellä poika viimeisen kerran nukkumaan, kertoa iltatarina ja antaa suukko.
Aamulla kun heräät isi on poissa...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.