Miten pääsen tästä yli?

Aika ja reilu suremien. Itkemien ja mummon muistelemmien. Ukille on myös hyvä, että pidät häneen paljon yhteyttä ja saatte surra yhdessä ja erikeen.

Sydämelliset kiitokset sinulle! Tuo auttoi paljon :)

Tsemppiä täältäkin sinulle ja haleja.
Itsellänikin kesti oman isoäitini kuolemasta selviäminen, mutta nyttemmin elämä alkaa jo voittamaan.
Siunausta sinulle :)

Hei, itselläni kuoli mummoni vähän aikaa sitten. Joka päivä on ollut mielessä. Jo ennen kuolemaansa mietin, että joskus kun mummo kuolee niin miten sitten. Niin se päiväkin kävi todella yllättäen..ainahan se niin on. Ei mitään sairautta ollut sen kummempaa, vain, että oli iäkäs ja siirtynyt jo vanhainkotiin asumaan.Tuntuu että toisena päivänä surettaa vielä enemmän. Välillä sureminen menee niin "pitkälle" , että mietin kuolemaa ja miten ihminen sen yleensäkin kokee ja mitä silloin tapahtuu ihmiselle. Juuri tulleen dokumentin mukaan ihmisen elimistö pyrkii pysymään hengissä viimeiseen asti. Lopulta kaikki kuitenkin loppuu. Miten kuoleva sen itse kokee... näitä rupeaa pyörittämään mielessään kuten kaikkea muutakin surressaan. eihän se kuollut haluaisi, että hänestä jälkeenjäävät surevat asiaa loputtomasti ja vaikean kautta. Meille jälkeenjääneillehän se nimen omaan sattuu.Kyllä luulen, että sinunkin mummosi toivoisi onnellista elämää suvulleen hänen mentyään. Ainakin minun mummoni oli sellainen, ettei olisi halunnut että täällä hänen jälkeensä itketään pitkään. Mutta kun on se ikävä! se on pahinta. Aina väliin se valtasi mielen mummon eläessäänkin ja piti lähteä käymään mummon luona. Tuntuu tosi pahalta nyt kun ei voi mennä muualle kuin haudalle. Mummoni mies oli kuollut jo kauan aikaan sitten.
Kuolemasta on nyt viikkoja, mutta tuntuu että prosessi pahenee vain. minusta ei paljoa ole sinulle apua.. Minunkin mummoni oli pirteä ja nuorekas ikäisekseenkin. Muista olla ukillesi hyvä ja ota hänestä tukea. Hänkin elää oman elämänsä rajatun ajan kuten me kaikki.

Kaikkea hyvää sinulle!