Suomi on Kataisen nöyryyttämä takapajula

Uusiseelantilainen ministeri sanoi suorat sanat Suomesta. Totta mies puhui. Katainen on saanut kansan uskomaan johonkin hyvinvointivaltioon toistelemalla loputtomasti hyvinvointivaltio-sanaa.

Nyt tarvittiin ulkomaalainen mies, joka sanoi totuuden: Suomi on paska maa. Me emme itseriittoisuudessamme ole edes huomanneet sitä.

Takapajulan alkusoitto soitettiin jo 1990-luvun alussa, kun Esko Aho oli pääministerinä ja Iiro Viinanen valtiovarainministerinä. Köyhä kansanosa pantiin pankkiriisin maksajaksi ja rikkaat pääsivät kuin koira veräjästä. Sosiaalietuuksia karsittiin rajusti ja niitä ei ole vieläkään palautettu ennalleen.
19137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Suomella ei ole selkärankaa tehdä oman näköisiä päätöksiä,kun ollaan niin toisten arvosteluista riippuvaisia,siinä sitten tanssitaan toisten pillin mukaan,ja kansa maksaa ja kurjistuu.
Pillipiipari Kattainen johtaa joukkoa tuhon tiellä.

Äänestä
  • Kaikki muut ovat leikkauslistalla, mutta eivät valtionvirastot, eikä poliisin ylinjohto, eikä muut vastaavat turhat virat.

    Äänestä

Uusiseelantilainen ministeri sanoi totuuden, mutta sitähän nämä suomea maailman parhaana maana hehkuttaneet eivät sulata, kun ovat kehuneet suomen koulutus tasoakin maailman parhaimmaksi ja on sitä tultu Japanista saakka ihmettelemään.
Asia on kuitenkin ihan toinen. Suomessa ei ole mitään hyvinvoinnin ilmapiiriä, ei koulussa, eikä missään muuallakaan.
Kouluissa on pahoinvointia, koulukiusaamista, niistähän on nyt uutisoitu joka vuosi.
Samoin työpaikoilla on yhä enemmän pahoinvointia, milloinkahan ensimmäinen työpaikka ampumatapaus tapahtuu, kun koulussa on useampia tapahtunut.

No Katainen toitottaa huuli pyöreänä hyvinvointi valtiota, taitaa vaan kertoa kansalle, kuinka hyvin itsellä pyyhkii, rahaa tulee ja on turvattu eläke, kun virka päättyy.
Kataisen on ihan turha puhua mistään hyvinvoinnista ja samoin Urpilaisen, koska hehän kurjistavat suomalaisen köyhän elämää ja kantavat euroja Kreikan ökyherroille, joilla sitä rahaa on, enemmän, kuin saavat tuhlattua 10 000 vuodessa
Kataiselle ei merkitse yhään mitään suomalainen köyhä, sillä ei ole mitään arvoa Kataisen silmissä.
Katainen ei edes tiedä, millaista on köyhän elämä.
Tuskin yksikään ministeri selviäisi, jos joutuisi tulemaan toimeen ilman tuloja vaikka viikon ajaksi, he menisivät välittömästi paniikkiin ja sanoisivat, että se on täysin mahdotonta, kuitenkin yhä useampi vähävaraista joutuu elämään ajottain täysin tulottomina.
Nämä kaikki eu velkapaperin hyväksyneet ovat maanpettureita ja syyllisiä suomen talouden velkaantumiseen ja köyhyyden lisääntymiseen suomessa.
Ei siihen ole tavallinen kansa syyllisiä, vaikka nämä yrittävät sälyttää syyn tavallisen kansan niskaan.
Eivät suomalaiset ole antaneet valtuutusta tehdä lahjoittaa rahaa näihin eu kriisimaihin, ilman lupaa tekivät nämä velka-apupaketit ja koskaan niitä rahoja ei takaisin saada, vaikka herrat yrittää niin valehdella.

Äänestä
  • Katainen, Kiviniemi, Aho, Vanhanen, Urpilainen, Brax, Halonen, Sauli Niinistö, Arhimäki ja Pekkarinen jäävät historiaan Suomen pettäjinä.

    Äänestä

Meille on pienestä pitäen toitotettu,että on lottovoitto syntyä suomeen,ja nyt toitotetaan hyvinvointivaltiota joka tuutista.

Suurin osa suomalaisista kuitenkin voi pahoin ja esim.nokialta irtisanottiin työntekijät nyt viikolla,keskiviikkona ilmoitettiin vaan tylysti,ettei tarvi enää huomenna tulla töihin. Missä oli silloin median edustajat,missä lööpit? Media oli hiljaa kuin kusi sukassa..
Nurinkurista sanon minä.

On kuin hölmöläisten takin paikkausta,toisesta päästä otetaan ja toiseen päähän lisätään...suomen päättäjien talouskuuri.

Äänestä

Täällä ei edes tajuta, miten muualla maailmassa eletään. Esimerkiksi Kreikassa oli jo 20 vuotta sitten korkeammat palkat ja parempi sosiaaliturva kuin täällä Suomessa. Espanjassa on ilmainen terveydenhoito ja ilmaiset lääkkeet. Ruotsissa ei oteta ollenkaan terveyskeskusmaksuja ja vanhukset hoidetaan hyvin. Tanskassa on puolitoistakertaiset palkat suomalaisiin verrattuna. Saksan hintataso on 30 prosenttia suomalaisesta. Amerikassa bensa maksaa noin 85 senttiä litralta. Tässä ihan vaan muutama esimerkki.

Äänestä
  • turhaan sanota että Suomi on euroopan amerikkalaistunein maa. Meillä ei pian ole enää edes köyhille terveyspalveluita ja silti kukaan ei mellakoi, toisin kuin Kreikassa ja Espanjassa.

    Näyttää siltä, että näiden EU-mielisten päättäjien tarkoitus on autioittaa Suomi ja tehdä tästä maasta suuryritysten temmellyskenttä.

    Äänestä

Virolla ei ole yhtään valtion velkaa, mutta meillä sitä riittää ihan kaikille vauvoista vaariin, kiitos Kataisen.

Äänestä
  • Kyllä Virokin ehtii vielä mukaan kekkereihin. Siihen riittää Brysselistä tuleva käsky, että nyt "mukaan talkoisiin".

    Äänestä

Järjetön käteinen eli savon pyllynaamio piti puheen suuren valiokunnan edessä,se alkoin näin;Meillä on nyt huonoja ja hyviä uutisia,huonoa on että me kokoomuslaiset olemme jakaneet teidän veronmaksajien rahat pois pitkin eurooppaan ja enään teillä ei ole muuta syötäväksi kuin p*skaa.

Hyvää tässä on se että sitä p*skaa on meidän kokoomuslaisten takaa varastoissa suuret määrät tarjolla.

Äänestä

Kun Katainen puhui korotuksista ja leikkauksista,niin siltä pääsi lipsahtamaan puheessaan,että jonkunhan se pitää aina maksaa...jonkun, ei meidän kaikkien???????????????

Äänestä

Poliittinen eliitti on ainoa, joka ei ole huomannut maamme nykyistä tilaa. Olemme lamassa sekä hankisesti että taloudellisesti. Taloudellisen laman viimeinen sinetti on mieletön Kreikka-tuki, johon ei olisi missään nimessä pitänyt ryhtyä. Ruotsi väisti tämän sudenkuopan kokonaan, samoin Englanti ja Tanska. Niissä maissa on viisaammat poliittiset johtajat kuin täällä.

Äänestä
  • Ovat tietoisia, koska ovat LUONEET tämän tilanteen tahallaan. EU on se TYÖKALU jota poliittisena eliittinä itseään esittelevä RIKOLLISTO käyttää irrottaakseen valtiot päätöksenteosta, ja päästäkseen haaskalle näissä superpankkiirien valtiioiden omasuuksien ryöstämisoperaatioissa.

    Äänestä

Ennen Euroon liittymistä meillä oli mafia joka oli hallituksen ja
pankkien salaliitto.

http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/koiviston-konklaavi-salatut-sopimukset.html

Tämä hallituksen ja pankkien salaliitto jatkuu EU:ssa , mutta nyt pankkikamut ovat kansainvälisiä.

Hallitus haluaa mukaan haaskalle, hyötymään valtioiden tuhansien miljardien eurojen ryöstämisoperaatioista.

Jos tämä ei ole totuus, niin tänään ei ole aprillipäivä.

Äänestä

Joskus näyttää siltä, että Katainen puhuu kuin hypnoosissa. Ehkä sanojen toistelu johtuukin siitä?

Äänestä
  • Kataiseen implattu siru säätelee ukkelia?

    Äänestä

Katainen on Savosta, joten vastuu siirtyy kuulijoille miehen puhuessa.

Äänestä

Jos olisin nuorempi,muuttaisin pois vaikka sitten Ruotsiin. On sinne ennenkin menty
ja he sentään osaavat sanoa EI kaikenmaailman Brysselin rahanpyytäjille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paska maa kirjoitti:

Uusiseelantilainen ministeri sanoi suorat sanat Suomesta. Totta mies puhui. Katainen on saanut kansan uskomaan johonkin hyvinvointivaltioon toistelemalla loputtomasti hyvinvointivaltio-sanaa.

Nyt tarvittiin ulkomaalainen mies, joka sanoi totuuden: Suomi on paska maa. Me emme itseriittoisuudessamme ole edes huomanneet sitä.

Takapajulan alkusoitto soitettiin jo 1990-luvun alussa, kun Esko Aho oli pääministerinä ja Iiro Viinanen valtiovarainministerinä. Köyhä kansanosa pantiin pankkiriisin maksajaksi ja rikkaat pääsivät kuin koira veräjästä. Sosiaalietuuksia karsittiin rajusti ja niitä ei ole vieläkään palautettu ennalleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu