Varoitus

Suositelen kaikille miehille, jotka ovat isäksi tulemassa tai ovat saaneet lapsen alle kolmevuotta sitten, menemään isyystestiin. Suomen isyys laki on Tsaarin ajalta vuodelta 1915, laissa sanotaan että lapsen isyys on todettava kolmen vuoden aikana ja se tarkoittaa sitä, että sen jälkeen ette saa asiaan muutosta vaan maksatte kiltisti elatusmaksuja vaikka tulisi ero ja akkanne muutaisi oikean isän kanssa yhteen.

Naiset pettää nin paljon miehiä mitä ne kerkiää ja monet ovat tehneet lapsen muun kanssa kuin aviomiehen tai avomiehen kanssa. Tälläkin palstalla eräs nainen yrittää tehdä toisesta miehestä isää. Minustakin yditettiin kerran tehdä, muutta vaarin testejä, ja eikä tarvinnut mennä sen jälkeen eres testeihin. Naiset on kaikki horo perseitä, se on syytä uskoa, vaikka olisi kuinka kultainen. Maailmalla on tullut paljon tällaisia tapauksia ilmi lapsen sairastuttua. Erääskin tapauksessa oli ainoastaan yksi viidestä lapsesta oma. Ulkomailla käy isyyden muutaminen, mutta Suomessa ei.
72304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Saanko siirtää viestisi myös muihin keskustelusaitteihin. Tästä täytyy keskustella ja PALJON! Tiedostaa tosiasiat!

Äänestä
  • Aivan vapaasti saa käyttää.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Aivan vapaasti saa käyttää.

    täyttä paskaa! Suomessa lainvoimainen isyyslaki/ laki lapsen elatuksesta on vuodelta 1975. Kehoitan lukaisemaan lain läpi ja syventymään sen soveltamiseen ennenkuin alatte vaatia mitään/ tunnustaa yhtäkään lasta. Laki löytyy finlexistä.

    Äänestä

  • lastenvalvoja kirjoitti:

    Elatus ja isyyden toteaminen on eri asia, laki on vuodelta 1915, joten älä urputa. DNA testejä ei ollut vielä 1975, joten sitä lakia ei ole muutettu. Isyys on todettava kolmen vuoden aikana ja sitä ei muuteta sen jälkeen vaikka veisit DNA testeihin, isänä pysyt jos papereihin on merkitty isäksi, joten lopeta paskan jauhaminen

    Äänestä

  • lastenvalvoja kirjoitti:

    täyttä paskaa! Suomessa lainvoimainen isyyslaki/ laki lapsen elatuksesta on vuodelta 1975. Kehoitan lukaisemaan lain läpi ja syventymään sen soveltamiseen ennenkuin alatte vaatia mitään/ tunnustaa yhtäkään lasta. Laki löytyy finlexistä.

    35§

    Kanneoikeus.

    Isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa aviomies, äiti tai lapsi. Aviomiehen ja äidin on pantava kanne vireille viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Jos aviomiehellä tai äidillä on ollut laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, minkä vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu, voi hän panna kanteen vireille 2 momentissa säädetyn määräajan kuluttuakin. Aviomiehellä ei ole oikeutta nostaa kannetta, jos hän, saatuaan tietää toisen maanneen äidin lapsen siittämisaikana, on lapsen syntymän jälkeen kirjallisesti selittänyt lapsen omakseen.

    Äänestä

  • Tämä kirjoitti:

    ei muuten päde enää! hommaa tuoreempi lakieepos. Lue se ja tule vasta sitten tänne jakamaan huippunerokkaita vinkkejäsi ja neuvojasi. Kaltaistesi takia tässä maassa on niin paljon kaikkea mälsää. Ja hei; hommaa kortsuja ja muista käyttää niitä! Pääsee yhteiskunta pikkusen vähemmällä.

    Äänestä

  • lastenvalv. kirjoitti:

    Kaksi vuotta sitten ainakin oli voimassa ja tämän hain netistä joten kyllä se edellen on voimassa, jos on niin laita sitten uudempi teksti tänne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miehille kirjoitti:

Suositelen kaikille miehille, jotka ovat isäksi tulemassa tai ovat saaneet lapsen alle kolmevuotta sitten, menemään isyystestiin. Suomen isyys laki on Tsaarin ajalta vuodelta 1915, laissa sanotaan että lapsen isyys on todettava kolmen vuoden aikana ja se tarkoittaa sitä, että sen jälkeen ette saa asiaan muutosta vaan maksatte kiltisti elatusmaksuja vaikka tulisi ero ja akkanne muutaisi oikean isän kanssa yhteen.

Naiset pettää nin paljon miehiä mitä ne kerkiää ja monet ovat tehneet lapsen muun kanssa kuin aviomiehen tai avomiehen kanssa. Tälläkin palstalla eräs nainen yrittää tehdä toisesta miehestä isää. Minustakin yditettiin kerran tehdä, muutta vaarin testejä, ja eikä tarvinnut mennä sen jälkeen eres testeihin. Naiset on kaikki horo perseitä, se on syytä uskoa, vaikka olisi kuinka kultainen. Maailmalla on tullut paljon tällaisia tapauksia ilmi lapsen sairastuttua. Erääskin tapauksessa oli ainoastaan yksi viidestä lapsesta oma. Ulkomailla käy isyyden muutaminen, mutta Suomessa ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu