uusi auto ei tullutkaan, kuka maksaa autoveron korotuksen

kun tilattu auto ei ollut luovutettavana 31.3. mennessä?
Autoliikkeen myyjä on sitä mieltä että autoveron nousu on meidän ostajien maksettava, onko näin?

Mitä ihmeen järkeä on ollut suuresti mainostaa että tee uuden auton tilaus ennen autoveron korotusta jos korotettu osuus ollaankin maksattamassa ostajalle, ei ole ostajan syy jos autoliike/maahantuoja ei pysy toimittamaan autoa.

Sopimuspaperilla kai ei ole mitään virkaa ostajan kannalta.Myyjä vetoaa tilaus-ja sopimusehtoihin joka käänteessä ja aina hän tulkitsee sopimuksen kohtaa hänen edunmukaisesti.
Autokauppaakaan emme saa myyjän mielestä purkaa, ainoastaan muutaman prosentin vahingon korvausta vastaan . Taas vastaavasti heidän ei tarvitse maksaa meille muutaman prosentin vahingonkorvausta.

Tilaus tehty tammikuun puolenvälin kieppeillä eli aikaa on ollut ja nyt myyjällä ei ole aavistustakaan milloin mahdollisesti auto tulee.Sopimuksessa on luovutuspäiväksi merkitty 31.3.2012.

Toimiiko kaikki autoliikkeet näin vai sattuiko meille yksi lajiaan?
251684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Verot luultavasti menevät kauppakirjassa olevan päivöyksen mukaan.

Äänestä
  • Verot menee kylläkin ensirekisteröintipäivän mukaan. Nyttenhän kaikki riippuu myyjän reiluudesta.

    Äänestä

Itse tilasin perjantaina uuden Civicin Vantaan Magneetista.

Magneetissa, ja Vehossakin, on sääntö, että liike maksaa veron, siis sen nousun osuuden, kunhan tilaus vain tehty 31.3. mennessä. Rekisteröintipäivämäärällä ei merkitystä.

Omani tulee vasta Toukokuussa.

Mistä aloittaja auton tilasi?

Äänestä
  • Ostit sitten auton, jonka vero laski. Tottahan liike tuhon suostui, saavat paremman katteen.

    Äänestä

  • qwerty25 kirjoitti:

    Ostit sitten auton, jonka vero laski. Tottahan liike tuhon suostui, saavat paremman katteen.

    Miten niin laski?

    Uuden 1.8 Civicin vero nousi n. 700€.

    Äänestä

  • Ei todellakaan ole mikään sääntö ainakaan Vehossa. Kalleimmissa Vehon autoissa autoveron nousu nostaa auton hintaa kymppitonneissa ja vero määräytyy rekisteröintipäivän mukaan, autoliike ei sitä voi määrätä.
    Sopparissa on pykälä, jonka mukaan autoveron nousun maksaa ostaja.
    Voihan sitä kaikesta yksittäistapauksissa sopia ja osaahan se autoliike hinnoitella sen veronkorotuksen vaikka pois vaihtoauton hyvityksestä tms.

    Äänestä

  • ei mikään sääntö ... kirjoitti:

    Ei todellakaan ole mikään sääntö ainakaan Vehossa. Kalleimmissa Vehon autoissa autoveron nousu nostaa auton hintaa kymppitonneissa ja vero määräytyy rekisteröintipäivän mukaan, autoliike ei sitä voi määrätä.
    Sopparissa on pykälä, jonka mukaan autoveron nousun maksaa ostaja.
    Voihan sitä kaikesta yksittäistapauksissa sopia ja osaahan se autoliike hinnoitella sen veronkorotuksen vaikka pois vaihtoauton hyvityksestä tms.

    Ainakin Porissa Veho mainosti maksavansa autoveron korotuksen, kunhan vaan auto tilataan ennen maaliskuun loppua.

    Äänestä

  • Näin meillä kirjoitti:

    Ainakin Porissa Veho mainosti maksavansa autoveron korotuksen, kunhan vaan auto tilataan ennen maaliskuun loppua.

    Mutta mistä autosta? Varmaankin mainosti maksavansa jostakin 110 g/km kieppeissä päästävän auton korotetun veron. Ei varmasti maksa kaikkien veronkorotusta, joka tosiaankin voi olla kymmenissä tuhansissa parhaillaan.
    Tai sitten auto oli jo maassa ja rekisteröinti tapahtui samana päivänä kun tilaus.

    Äänestä

Jos ei muu auta niin purat kaupan ihan ite. Siinähän kitisee

Äänestä

No broblem, autoliike vain nostaa vaihtoauton hintaa tuon lisäveron verran. Jos ei vaihdokasta ole, sitten antaa alennusta erotuksen tuohon uuteen veroon. Sovittu rahasumma täytyy pysyä samana kun kauppakirjaan on merkattu.

Äänestä
  • "Sovittu rahasumma täytyy pysyä samana kun kauppakirjaan on merkattu."

    Pitäähän se paikkansa, mitä sopimukseen on merkitty. Siellä kun lukee ensin auton autoveroton kauppahinta varusteineen ja sitten toisella rivillä: Arvioitu autovero xx.xxx,xx.
    Sitten on ajoneuvon autoverollinen käteishinta ....

    Sopimuksessa sitten edelleen: "Myyjä ilmoittaa ostajalle uuden ajoneuvon tilauksen yhteydessä arvion ajoneuvosta perittävästä autoverosta. Jos kaupan kohteena olevan ajoneuvon autovero muuttuu tilauksen tekemisen jälkeen ennen ajoneuvon rekisteröintiä, muuttuu ostajalta perittävän autoveron määrä veronmuutosta vastaavalla määrällä. Myyjä ilmoittaa ostajalle autoveron tarkan määrän ennen ajoneuvon luovutusta."

    Näin se menee kuluttaja-asiamiehen tarkastamien autokaupan tilaus- ja kauppasopimusehtojen mukaan.
    Auton hinta voi siis muuttua autoveron muuttuessa ja ostaja maksaa muutoksen.

    Toinen asia on kokonaan sitten se, jos myyjä poikkeaa sovitusta luovutusajankohdasta ja sillä on oleellinen merkitys ostajalle (kuten autoveron nousu?) Tällöin ostaja voi purkaa kaupan ilman mitään kuluja!

    Äänestä

Jos auto on rekisteröity ennen 31.3.2012 niin ei mitään ongelmaa. Itelläni on 30.3.2012 rekisteröinti tehty, auton saa 3.4.2012. Ja vanhalla verolla.

Äänestä

Ja jos aloittaja kertoisi millaisesta summasta on kysymys, kiitos.

Äänestä

Onko korotus? Jotkut autot halpeni!

Äänestä
  • Jos aloitusviestin otsikko on "uusi auto ei tullutkaan, kuka maksaa autoveron korotuksen", niin olisikohan ollut korotus vai alennus?

    Äänestä

  • Diesel painonmukaan,vanhassa voi nousta vero mulla 2001 mallinen on ihan riittävästi veroa,henkilö farmari.

    Äänestä

Vain täysi pönttö maksaisi yhtään mitään, jos autokauppa ei tehnyt toimitusta lupauksensa mukaisesti...

Äänestä

Pura kauppa jos ei ala hommahoitumaan. Älä ainakaan maksa mitään. Kuluttaja neuvonta tai mikälie varmaan auttaa. Itse menisin vielä "Essolle" kertomaan kaikille missä yritetään kusettaa, meinaan sana levii äkkiä!

Äänestä
  • Mitäs sillä kaupan purkamisella voittaa?, purun jälkeen meet ostamaan toisen samanlaisen ja maksat se uuden veron, mikä muuttuu?, eiköhän tässä tapauksessa ole parasta marssia myyjän pakeille ja pyytää alennusta veron korotuksen verran tai kuten joku mainitsi, jos vaihtoauto mukana kaupassa, niin korottavat sen vaihtoauton hyvitystä veron korotuksen verran, noi ei kuitenkaan ole sääntöjä, vaan teet sopimuksen myyjän kanssa, jos ei tuu vastaan, niin sitten voi harkita kaupan purkua ja "periaatteesta" menet toiseen kauppaan ja ostat sieltä, tietty jos on se vaihtoauto, niin sitten saattaa käydä huonomminkin, riippuen sen hyvityshinnasta. Kerro miten kävi, kun käy myyjän pakeilla ja jos huonosti, niin kerro liikkeen nimi, että osataan varoa.

    Äänestä

Mikäli sopimuksessa on luovutuspäivä 31.3.2012 sitoo se myyjää
eli auton ostaja maksaa vain kauppakirjaan merkityn summan
joka kattaa kaiken, myös korotetun autoveron.

Ostajan ei ole pakko suostua lisähintaan...

Itselläni oli aikanaan tapaus, jossa maahantuoja ei voinut
toimittaa tilattua autoa, autoliike ja maahantuoja yhdessä
maksoivat viulut.

Mikäli autoliike menettelee toisin kuin kauppakirjassa lukee
on vahingonkorvausvelvollinen. Siis siinä tapauksessa
että kauppakirjassa lukee luovutuspäivä 31.3.3012 tai
luovutuspäivä viimeistään 31.3.2012. Mikäli kauppakirjassa
lukee arvioitu luovutuspäivä esim. 31.3.2012 voi autoliike
periä korotettua autoveroa

Äänestä
  • Luovutuspäivämäärä sitoo myyjää siten, että ostaja voi perua kaupan jos aika ylitetään ja sillä on ostajalle oleellinen merkitys.
    Autoveron korotuksen sensijaan maksaa ostaja jos ei kauppaa voi/halua perua. Se lukee selvästi sopimuksessa, jossa on vain arvioitu autoveron määrä.
    Poikkeus on jos autoverolakia muutetaan tilaussopimuksen ollessa voimassa, silloin sovittu väliraha pysyy ennllaan. Nythän lain muutos oli jo tehty ja kaikkien tiedossa, että astuu voimaan 1.4.

    Äänestä

"Mitä ihmeen järkeä on ollut suuresti mainostaa että tee uuden auton tilaus ennen autoveron korotusta"

Niinkö ne mainosti suuresti,
että tee TILAUS ennen autoveron korotusta ?

Eikös ne mainostanu niitä maahantuotuja autoja joita
sai heti ja myös heti rekisteriin.

Äänestä

Yritä sossusta, jos et muuten pärjää..

Äänestä

Ja onkohan sillä nyt niin kovin isoa merkitystä, jos hinta veromuutoksen myötä muutaman satasen nousee. Tuhansia euroja nousevat eri asia.

Äänestä

Peru kaupat ja osta green-skooda, jossa ovat verot laskeneet viimekuisesta. Säästät satasia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinkö on? kirjoitti:

kun tilattu auto ei ollut luovutettavana 31.3. mennessä?
Autoliikkeen myyjä on sitä mieltä että autoveron nousu on meidän ostajien maksettava, onko näin?

Mitä ihmeen järkeä on ollut suuresti mainostaa että tee uuden auton tilaus ennen autoveron korotusta jos korotettu osuus ollaankin maksattamassa ostajalle, ei ole ostajan syy jos autoliike/maahantuoja ei pysy toimittamaan autoa.

Sopimuspaperilla kai ei ole mitään virkaa ostajan kannalta.Myyjä vetoaa tilaus-ja sopimusehtoihin joka käänteessä ja aina hän tulkitsee sopimuksen kohtaa hänen edunmukaisesti.
Autokauppaakaan emme saa myyjän mielestä purkaa, ainoastaan muutaman prosentin vahingon korvausta vastaan . Taas vastaavasti heidän ei tarvitse maksaa meille muutaman prosentin vahingonkorvausta.

Tilaus tehty tammikuun puolenvälin kieppeillä eli aikaa on ollut ja nyt myyjällä ei ole aavistustakaan milloin mahdollisesti auto tulee.Sopimuksessa on luovutuspäiväksi merkitty 31.3.2012.

Toimiiko kaikki autoliikkeet näin vai sattuiko meille yksi lajiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu