Mitähän kaikkea olisi selvinnyt mayojen uskomisesta, jos ne kaikki olisivat tallella, jotka papin toimesta hävitettiin? Tietääkseni noissa hävitetyissä oli runsaasti kristnuskoon viittaavaa aineistoa. Sitä de Landa piti Saatanan vaikutuksena, sillä eihän hänen mielestään ollut mahdollista, että Kristus olisi ilmoittanut itsensä myös Amerikan mantereelle siirtyneille Israelilaisiin kuuluville Joosefin jälkeläisille.
Dokumenttien hävittämisestä:
Wikipediasta
Diego de Landa syntyi vuonna 1524 Espanjan Cifuentesissa ja liittyi jo 16-vuotiaana fransiskaanisääntökuntaan. Vain 24-vuotiaana tämä ilmeisen lahjakas ja rohkea munkkiveli lähetettiin käännyttämään kristinuskoon mayoja, joiden aluetta oli juuri saatu miehitettyä sen verran, että sitä voitiin kutsua Espanjan voittomaaksi - todellisuudessahan mayat tekivät järjestäytynyttä vastarintaa vielä puolitoista vuosisataa. 37-vuotiaana Landa nimitettiin Jukatanin provinsiaaliksi eli piispan alaiseksi lähetysalueen johtajaksi. Landa otti virkansa vakavasti: hän opetteli mayakieliä ja paneutui maan oloihin ollen jatkuvasti liikkeessä ympäri Jukatania. Apuna hänellä oli kaksi kastettua mayaa: Mayapanin vanhan Cocom-dynastian vesa Nachi Cocom sekä Gaspar Antonio Chin.
Vaikka Diego de Landa osoitti aitoa kiinnostusta mayojen elinoloihin ja kulttuuriin, heidän uskontoonsa hän suhtautui täysin leppymättömästi. Se oli hävitettävä, vaikka sitten tulella ja miekalla. Manín torilla vuonna 1562 järjestämässään autodaféssa provinsiaali poltatti 27 korvaamatonta hieroglyfikääröä, koodeksia, ja noin 5000 puista "epäjumalankuvaa". Intiaaneja vangittiin ja kidutettiin joukoittain. Landan esimies, piispa Francisco Toral kannatti kuitenkin paljon lempeämpää linjaa. Elokuussa 1562 hän järjesti Jukatanilla tarkastuksen ja piti Landan toimintaa niin kohtuuttomana, että vapautti hänen vangitsemansa mayat ja lähetti provinsiaalin itsensä Espanjaan kuulusteltavaksi toimivaltuuksien ylittämisestä. Intian neuvosto vapautti Landan syytteistä, mikä johtunee kuitenkin enemmän Landan vaikutusvaltaisista tukijoista kuin hänen viattomuudestaan. Vapauttavasta tuomiosta huolimatta Landa pääsi palaamaan Jukatanille vasta vuonna 1573, piispa Toralin kuoleman jälkeen. Tuolloin Diego de Landa nimitettiin Jukatanin ensimmäiseksi piispaksi. Hän kuoli vain 54-vuotiaana Méridassa vuonna 1579. Hänelle on pystytetty muistomerkki Izamalin kaupungin keskusaukiolle.
Googlesta löytyy lisää

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Tietääkseni noissa hävitetyissä oli runsaasti kristnuskoon viittaavaa aineistoa."
No just. Mistä te oikein vetelette näitä tuulesta temmattuja väitteitänne?
Landa määräsi Mayojen omat tekstit kerättäväksi ja tuhottavaksi, jotta Mayat voitiin helpommin käännyttää kristinuskoon. Tapaus on tyypillinen kristinuskon miekkalähetys, jossa vanha kulttuuri pyritään tuhoamaan ja syntynyttä tyhjiötä lähdetään täyttämään omalla meemillä.
Mayojen kulttuurilla ja uskomuksilla ei ollut mitään yhteyttä vanhan mantereen uskomuksiin. Mayojen uskonnon keskiössä oli mm. maissijumala sekä esi-isien palvonta. Mayojen tuonelaan pääsi syvien luolien ja tunneleiden kautta, joita hallitsivat vanhat kuolonjumalat. Aurikokin oli vanha taivaan jumala, sekä yötaivaan uskottiin näyttävän kaikki yliluonnolliset tapahtumat.
Tapani, harhasi tuntuvat saavan päivä päivältä uskomattomampia mittasuhteita.
Yritätkö nyt tosissasi sanoa että joukko israelilaisia purjehti jollain konstilla yli Tyynen valtameren,perusti mayavaltakunnan ja sen uskonnon jota Sitia tuossa kuvaa? " Kristuksen" ilmoituksen mukaan, tietty.
Myös Amerikan mantereella olleesta Kristuksen kirkosta tapahtui luopumus. Se tapahtui jo neljännen sukupolven aikana Kristuksen käynnistä lukien. Mormonin kirjan viimeisen luvun kirjoittamisen ajaksi on merkitty noin 421 jKr. KIrkko säilyi siellä pitempään kuin vanhalla mantereella, jossa luopumus tapahtui jo n. 100 jKr. eli samalla kun luovuttiin apostolisesta johdosta. Yksittäiset jäsenet saattoivat jatkaa elämää oikean opin mukaan. Suurella luopumuksella tarkoitetaan kirkon luopumista. Kirkon johtajaksi tuli sittemmin keisari.
Kristus ei perustanut mayavaltakuntaa, mutta sen uskontoon sisältyi piirteitä kristinuskosta kovin muuntuneella tavalla.
Korviesi välissä on tapahtunut luopumus ja järkesi on luikkinut tiehensä!
Ja osa "joosefilaisista" matkasi vuorten yli Tiibettiin ja perusti suuren valtakunnan.
Sielläkin tapahtui "luopumus" ja tulokseksi tuli laamalaisuus.
Kiinalaiset penteleet sitten silkkaa ilkeyttäänhävittivät kaikki todisteet(!)
Tapani, jutuissasi ei ole päätä eikä häntää - eikä mitään todisteita!