Any chance?

Olen jutellut nyt viikon suunnilleen erittäin ihanan tuntuisen pojan kanssa. Tapasimme luonnolisesti yhden nettideitti sivuston kautta. Ollaan kummatkin ainakin jossain määrin samalla aaltopituudella oman tulkintani mukaan. Ollaan juteltu niitä ja näitä. Olen ollut avoin viesteissäni ja kertonut myös muutakin kuin pinnalisia asioita elämästäni ja ajatuksistani. Mietin juuri, että olenkohan pelästyttänyt hänet pois mielipiteilläni...? Pitäisikö minun vain ajatella ja ilmaista itseäni kevytmielisemmin.... Olen rehellisesti sanottuna huono flirttailemaan, enkä ole ollut edes halukas tässä vaiheessa antamaan mitään liikoja seksuaalisesti vihjailevia viestejä. Mietin, että tapaamaninen, jos sellaista nyt tulee olisi ehkä kiusallisempi, jos olisin epäonnistunut seksistisellä flirtilläni.... Helpompi vain katsoa mihin johtaa...Olen jutteluidemme jälkeen kysäissyt muutaman kerran ohimennen olisiko hän halukas joskus näkemään. Olen saanut kovin ärsyttäviä vastauksia vain, sillä hän ilmoittaa olevansa kiinnostunut nåkemään, mutta kuitenkaan ei viitsi alkaa tekemään asialle mitään konkreettisesti. Olen kuitenkin nauttinut siitä ajasta nyt jo, mitä olen jutellut hänen kanssaan netin välityksellä. En siis koe menneeni täysin metsään, koska ainakin saan kokemuksia lisää nettideittailusta. Haluan vaan tietää, että kuinka kauan mun kannattaa antaa odottaa... Ongelma on se, että tämä jätkä pyörii kokoajan aivan liikaa, nyt jo, mun ajatuksissa. Aamullakin kun herään ajattelen vain häntä.
12213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olisiko mahdoton ajatus, että sinä ehdottaisit treffi-aikaa ja -paikkaa, jos kerran olet kiinnostunut?

Äänestä
  • tällä hetkellä se olisi, koska en voi antaa itsestäni liian epätoivoista kuvaa. Annan mielummin ihan chillin kuvan ja sellaisen että minulla on vientiä. Pelkään ettei hän syty, jos olen pelkkä helppo nakki. En ymmärrä miksei hän voi tarttua vastavuoroisesti syöttiini, kun hänellä niin monta mahdollisuutta kuitenkin on ollut....

    Äänestä

  • tytönheitukka kirjoitti:

    tällä hetkellä se olisi, koska en voi antaa itsestäni liian epätoivoista kuvaa. Annan mielummin ihan chillin kuvan ja sellaisen että minulla on vientiä. Pelkään ettei hän syty, jos olen pelkkä helppo nakki. En ymmärrä miksei hän voi tarttua vastavuoroisesti syöttiini, kun hänellä niin monta mahdollisuutta kuitenkin on ollut....

    Kaikki nämä leffoistakin tutut "hard to get" shitit ja "chillit" kuvat ovat aivan täyttä potaskaa. En ymmärrä miksi väen väkisin pitää asioista tehdä hankalempia kuin ne ovat.

    Nyt sitä reality checkiä! Jos haluat nähdä, otat sen puheeksi ja ehdotat.

    Äänestä

  • ihmemenoo kirjoitti:

    mutta kun määääää haluan että SEEEE ottaa yhteyttä ekana...;)))))

    T ylianalyyttinen pimatsu

    Äänestä

  • ihmemenoo kirjoitti:

    Kaikki nämä leffoistakin tutut "hard to get" shitit ja "chillit" kuvat ovat aivan täyttä potaskaa. En ymmärrä miksi väen väkisin pitää asioista tehdä hankalempia kuin ne ovat.

    Nyt sitä reality checkiä! Jos haluat nähdä, otat sen puheeksi ja ehdotat.

    Siitä itseasiassa tehtiin ihan joku tutkimuskin, jonka mukaan "hard to get shit" tilastollisesti vaan sai toisen kyllästymään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Siitä itseasiassa tehtiin ihan joku tutkimuskin, jonka mukaan "hard to get shit" tilastollisesti vaan sai toisen kyllästymään.

    aa okei no ehkä mun sit pitäis vaan rohkaistuu ja uskaltaa enemmän... :P Täytyis vaa eka miettii tarkkaan että mikä päivä ehdotan ettei sillä voi olla mitään sillon... :P varaanko sen etukäteen jo kaks viikkoo ennen vai pitäiskö olla joku ihan spontaani tapaaminen?... Spontaanius toimii kyllä yleensä parhaiten... :) Mikä ois hyvä tapaamispaikka, kun kahvilaan en oikeen jaksais just nyt mennä rupattelee ku niin monen kanssa sen kautta edenny ja se on aika tylsä keino oikeestaa... Hyviä ideoita?

    lol. Älä ota stressiä. Mieti miten ja millaisen ajan päähän sopisit tapaamisen jonkun kaverisi kanssa ja toimi sen mukaan.

    Itse olen naista ulos pyytäessäni aina katsonut omasta kalenteristani samalle tai seruaavalle viikolle pari kolme sopivaa aikaa ja ehdottanut niitä. Yleensä joku on sopinut.

    Mitä paikkoja ja aktiviteetteja teillä päin on tarjolla?

    Äänestä

Ai et nainen its ehdottaisi aikaa ja paikkaa tapaamiselle. Älä ny viitsi. ei naiset sellaseen viitsi alentua kun se on miehen tehtävä.

Äänestä

siis suoraan sanottuna turha tulla tänne pottuilemaan. Juuri ton takia sulla ei varmaan ole itselläskään vientiä... Olet aika munaton jos pidät harkitsevaa naista ylimielisenä...

Äänestä
  • Minusta perussääntö on et muijat odottaa deitti kutsua vaikka hamaan hautaan asti, sillon ei varmaan tee mitään väärin...siitä voi ainakin olla hyvillä mielin silloin!

    Äänestä

  • Miten ihmeessä tuo liittyy munattomuuteen.

    Itsehän tässä munaton olet kun et saa pelkkää tapaamista järjestettyä vaikka olet kiinnostunut.

    Liika netissä lässyttäminen ei ole hyvä vaan parempi nähdä mahdollisimman pian jos kerran nähdä haluat.

    Äänestä

  • e57k6r7lk kirjoitti:

    Miten ihmeessä tuo liittyy munattomuuteen.

    Itsehän tässä munaton olet kun et saa pelkkää tapaamista järjestettyä vaikka olet kiinnostunut.

    Liika netissä lässyttäminen ei ole hyvä vaan parempi nähdä mahdollisimman pian jos kerran nähdä haluat.

    En tiedä voit ehkä olla oikeassakin, mutta oman kokemukseni mukaan jos ollaan samalla aaltopituudella ja kumpikin kunnioittaa toista voi muutaman viikon lässyttää... toisaalta tässä ainakin näkee sen, ettei kannata mitään ainakaan panikoida.... ja onhan itsellänikin aika ihana tilanne kun mulla on nyt just yks toinenki hoito.... haha :) sitä saa mitää tilaa.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tytönheitukka kirjoitti:

Olen jutellut nyt viikon suunnilleen erittäin ihanan tuntuisen pojan kanssa. Tapasimme luonnolisesti yhden nettideitti sivuston kautta. Ollaan kummatkin ainakin jossain määrin samalla aaltopituudella oman tulkintani mukaan. Ollaan juteltu niitä ja näitä. Olen ollut avoin viesteissäni ja kertonut myös muutakin kuin pinnalisia asioita elämästäni ja ajatuksistani. Mietin juuri, että olenkohan pelästyttänyt hänet pois mielipiteilläni...? Pitäisikö minun vain ajatella ja ilmaista itseäni kevytmielisemmin.... Olen rehellisesti sanottuna huono flirttailemaan, enkä ole ollut edes halukas tässä vaiheessa antamaan mitään liikoja seksuaalisesti vihjailevia viestejä. Mietin, että tapaamaninen, jos sellaista nyt tulee olisi ehkä kiusallisempi, jos olisin epäonnistunut seksistisellä flirtilläni.... Helpompi vain katsoa mihin johtaa...Olen jutteluidemme jälkeen kysäissyt muutaman kerran ohimennen olisiko hän halukas joskus näkemään. Olen saanut kovin ärsyttäviä vastauksia vain, sillä hän ilmoittaa olevansa kiinnostunut nåkemään, mutta kuitenkaan ei viitsi alkaa tekemään asialle mitään konkreettisesti. Olen kuitenkin nauttinut siitä ajasta nyt jo, mitä olen jutellut hänen kanssaan netin välityksellä. En siis koe menneeni täysin metsään, koska ainakin saan kokemuksia lisää nettideittailusta. Haluan vaan tietää, että kuinka kauan mun kannattaa antaa odottaa... Ongelma on se, että tämä jätkä pyörii kokoajan aivan liikaa, nyt jo, mun ajatuksissa. Aamullakin kun herään ajattelen vain häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu