Ferguson Studio 20D & 30D - Apua

Olen saanut sekä Ferguson Studio 20D, että Ferguson Studio 30D - merkkiset vinyylisoittimet. Toisesta soittimesta tosin puuttuu hihna, mutta muuten toimivat oikein hyvin. Ongelmana on, että näin elektroniikan nopean kehityksen aikakaudella en tiedä vinyylisoittimista oikeastaan mitään.

Olen yrittänyt jäljittää näitä soittimia, mutta en ole löytänyt vastauksia.
Olisin kiinnostunut tietämään, mistä tämä merkki on kotoisin ja etenkin, että minkähän ikäisiä nämä kyseiset mallit sattuisivat olemaan? Eivät todellakaan vaikuta viime vuoden mallistolta kasettisoittimensa ansiosta ja huippu-uutuutena tästä laitteesta löytyy myös mahdollisuus äänittää radiosta C-kasetille. Äänenlaatu näissä laitteissa on aivan omaa luokkaansa. Siis hyvässä mielessä.

Lisäksi kiinnostaisi tietää, onko näillä soittimilla minkäänlaista rahallista arvoa? Ei sillä, että niistä olisin luopumassa, mutta mielenkiinto elää.

Kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista.
0276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ferguson? kirjoitti:

Olen saanut sekä Ferguson Studio 20D, että Ferguson Studio 30D - merkkiset vinyylisoittimet. Toisesta soittimesta tosin puuttuu hihna, mutta muuten toimivat oikein hyvin. Ongelmana on, että näin elektroniikan nopean kehityksen aikakaudella en tiedä vinyylisoittimista oikeastaan mitään.

Olen yrittänyt jäljittää näitä soittimia, mutta en ole löytänyt vastauksia.
Olisin kiinnostunut tietämään, mistä tämä merkki on kotoisin ja etenkin, että minkähän ikäisiä nämä kyseiset mallit sattuisivat olemaan? Eivät todellakaan vaikuta viime vuoden mallistolta kasettisoittimensa ansiosta ja huippu-uutuutena tästä laitteesta löytyy myös mahdollisuus äänittää radiosta C-kasetille. Äänenlaatu näissä laitteissa on aivan omaa luokkaansa. Siis hyvässä mielessä.

Lisäksi kiinnostaisi tietää, onko näillä soittimilla minkäänlaista rahallista arvoa? Ei sillä, että niistä olisin luopumassa, mutta mielenkiinto elää.

Kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu