Pitkän avioliiton salaisuus on yksinkertaisesti vaimon kärsivällisyys ja pitkä pinna. Hyvänä lisänä on omien tarpeiden ja halujen kieltäminen ja eläminen muiden perheenjäsenten ehdoilla. Tärkeintä on ajatella ensisijaisesti muita ja unohtaa itsensä ja omat toiveensa ja tarpeensa ja olla odottamatta ja toivomatta mitään itselleen.
Pitkä avioliitto
Nelly
11243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Totta. Eikä mikään ihme, että 55 v rouvat haluavat erota heti kun ovat velvollisuutensa hoitaneet, miksi katsoisivat sitä elämää häirinnyttä, kiukuttelevaa ja vaativaa ukkoa kauempaa?
Pitkän liiton salaisuus voi olla myös se, että jossain vaiheessa uskalletaan puhua omista tarpeista niin, että ne tulevat huomioiduiksi ja liitto sen kuin vain jatkuu. Itseäni on nyt viime aikoina ahdistanut se, ettei minulla ja miehelläni ole seksiä paljoa. Kyllähän elämäni on ollut aikalailla muiden ehdoilla elämistä, mutta nyt mä alan ajattelemaan enemmänmitseäni. Katsotaan kestääkö liitto vai ei.
Pitää paikkansa. Mitä pitkiä liittoja katsellut ja jos sen kestämisen ainoastaan toisen kunniaksi pitäisi lukea niin vaaka ei kyllä kallistu miehen puolelle siinä asiassa.
Subjektiivista mutta inhimillistä.
Yleinen tapa peilata kaikkia asioita vain oman kokemus- ja asennemaailman läpi ymmärtämättä ettei se taatusti ole yleinen totuus.
Tunnen myötätuntoa ihmisiä kohtaan joiden elämän kokemukset ovat katkeroittaneet eikä heidän oloaan helpota yhtään väitteet, ettei kaikilla ole yhtä kurjaa.
Täällä kirjoittelu ja purkautuminen helpottanee?
"Yleinen tapa peilata kaikkia asioita vain oman kokemus- ja asennemaailman läpi ymmärtämättä ettei se taatusti ole yleinen totuus."
Ihan kaikella kunnioituksella sinua ja hienoa liittoasi kohtaan. Mutta kun nyt vähän jokapaikassa käyt sitä kehumassa niin luuletko että tämä lauseesi koskisi sinua itseäsi yhtään?
Ricky Martin jodlasi 70-luvulla "miksi kaikki hyvät laulut olisivat vain pirulla".
Useamman identtisen otsikon alla on lähinnä vuodatettu sappea pitkän avioliiton kirouksesta.
Totuuden toteaminen tai subjektiivinen mielipide muuttuu kehumiseksi kuulijan korvien välissä.
Tätäkään en totea ensimmäistä kertaa.
Minua on aina kuvottanut tämän kansan itsensä vähättely joka ilmenee mm. sanonnassa onnensa kätkemisestä.
Kai minä haluan tuotakin hieman sörkkiä.
Hienosti kirjoittelet.
Täällä ei saisi oikeastaan yhtään mitään positiivista sanoa avioliitosta.. heti se on joidenkin mielestä kehumista tahi pätemistä. Ihme juttu.
Luulisi tuonne avioero-palstalle osan kuuluvan paremminkin, heh.
Mukavampi se on lukea toistenkin onnesta ja tavoista "hoitaa" tai elää liittoaan. Joskus voi ottaa vähän opikseenkin.. :)
No eihän sinun ole sitä pakko kehumiseksi mieltää tietenkään, vaikka pointtisi ei oikein kyllä avaudu. Ei siitä ole mitään muutakaan apua kenellekään jos henkilö a sanoo että "puoliso hakkaa" ja henkilö b sanoo että "ei minun puoliso vaan, ikinä ei ole hakannut ja hienosti menee." Ainoastaan se apu että henkilöllä b on luultavasti parempi mieli, henkilölle a koko tiedolla ei ole oikein minkäänlaista arvoa.
Tosin nyt alkaa mennä jo ihan hieman överiksi kun mielestäsi sinä vaan otat ja toteat totuuden ja muut ne vaan peilailee oman kurjuutensa läpi ymmärtämättä että eivät näe katkeruudeltaan totuutta. Melkoinen messias...
Jokaisen vanhemman tehtävä on "omien tarpeiden ja halujen kieltäminen ja eläminen muiden perheenjäsenten ehdoilla". Ei siitä ole syytä ruveta marttyyriksi tai kerätä mitään sankaripisteitä. Sen kohtalon on ottanut itselleen kun on ruvennut tekemään lapsia.
En tunne tilastoja siitä, miten tämän perusvelvollisuuden täyttäminen toteutuu miesten ja naisten kohdalla. On kyllä hyvin mahdollista, että miehet luistavat siitä useammin.
Jos sinä olet valinnut lastesi isäksi luikurin, valitan huonoa onneasi (tai arvostelukykyäsi).
Pitää paikkansa, jos nainen haluaa tuollaista elämää. Mutta meissä naisissa on eroja; minä en olisi onnellisesti naimisissa enää, jos olisin unohtanut omat haluni tai tarpeeni vaikka pitkälti olen lasten ehdoilla elänytkin ja suunnitellut mm. työuraania.
Olen ollut saman miehen kanssa 34 vuotta. Yhteisiä vuosia on niin paljon, että niihin mahtuu kaikenlaista, myös sitä uhrautumista ja toisten ehdoilla elämistä ja se oli kotiäitivuosina ihan ok ja oikeasti ihanaa aikaa. Äitiyttä ei voita mikään.
Mutta olen myös elänyt itsellsni ja ollut nainen avioliitossamme. Tämä seikka ei ole ollut kenenkään onnesta tai elosta pois, usein päin vastoin. Meidän pitkän avioliittomme salaisuus on ollut se, että olemme saaneet olla omia itsejämme aina ja voineet toteuttaa itsellemme tärkeitä asioita (jotka iän ja elämän kokemuksen myötä vaihtuvat) samoin seksillä on ollut suuri merkitys liitossamme; siis toimivalla seksillä.
Oletteko muuten tullet ajatelleeksi sellaista asiaa, että jos vaikka Rautatieaseman vessassa panette jotakin henkilöä (naista tai miestä) perrseeseen, on edullista käyttää jotakin liukuvoidetta.
Ei mene ollenkaan niin paljon aikaa penetraatioon vaan pääsee heti asiaan.
Tämä on siinä mielessä huomionarvoista, että siellä vessan oven takana voi olla joku henkilö, jolla on kauhean kova kkusihätä, puhumattakaan siitä, että hänellä saattaa olla tosi kova paaskahätä.
Niin se vaan on!