Tämä kansa elää uuspakanuudessa, osa hellareistakin.

Onko kirkolla toivoa

On pukkeja jouluna, noitia pääsiäisenä, myyntipisteitä kokoushuoneissa, papit palvelevat rahasta, profeetat kertovat oman päänsä näkyjä, uskovat tekevät myönnytyksiä maailman kanssa ja sen meno on päästetty sisälle seurakuntaan. Jumalan Sanan arvovallasta ja sen ehdottomista, muuttumattomista totuuksista on luovuttu.

Jeesuksen opetuslapsi on kutsuttu seuraamaan Mestariaan, mutta kuinka moni uskoa tunnustava seuraa Jeesusta, ei vain sanoissa vaan arkielämässä, jossa usko punnitaan.

Yli 40 vuoden aikana olen vuosi vuodelta tullut yhä vakuuttuneemmaksi, että aito ja alkuperäinen helluntailaisuus tekee kuolemaa. Jos Jumala ei anna sille uudistumisen armoa ja johda herätyksen alkulähteille, niin helluntailaisuudesta jää jäljelle vain uskonnollinen ulkokuori vailla sisäistä elämää.

17

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko kirkolla toivoa

      Huomaan että yksikään helluntailainen ei ole vastannut aloitukseeni vrk:n aikana. Siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä. Toivoin että alotus synnyttäisi keskustelua. Miksi kaikki on hiljaa?

    • 17+9

      helluntailaisuus on tehnyt kuolemaa jo kauan.
      Täällä on hypänneet erilaiset jenkkisekoittajat jo vuosikymmeniä. Esimerkiksi Tommy Hicks 50-luvulla.
      Vanha konferenssiteltta kulki Hicksin teltan nimellä.

      Menestysteologialla on pitkät juuret.

      Heti helluntaiherätyksen alussa T.B.Barrat ja Olsen-Smidt vetivät eri linjaa. Jälkimmäinen vaikutti pidemmän ajan seurakunnissa kunnes tuli karkotetuksi maasta homona. Jostain syystä Ruohomäki hyppää historioissaan kiusalliset jutut yli. Useammankin.
      Hiipii mieleen vahva epäilys, että Suomen helluntaiherätys on ollut koko historiansa aikana pikkuisen pielessä.

      • Kirjoitit: >>Hiipii mieleen vahva epäilys, että Suomen helluntaiherätys on ollut koko historiansa aikana pikkuisen pielessä.

      • Manifestaatioille EI
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Kirjoitit: >>Hiipii mieleen vahva epäilys, että Suomen helluntaiherätys on ollut koko historiansa aikana pikkuisen pielessä.

        Terve Semper.Fidelis (puhutteleva nimimerkki sulla, aina uskollinen).

        Kyllä meillä helluntailaisuuden piiristäkin on noussut miehiä arvostelemaan nykyistä menoa seurakunnissa, mutta heistä ei juurikaan ääneen puhuta. He ovat kuin piikki "helluntailaisuuden lihassa". Tällaisia ovat esimerkiksi Jouko Nieminen ja Matti Pyykkönen. Ensiksi mainittu kirjoitti kirjasen "Olin voitelussa" ja jälkimmäinen mm. kirjat "Jumala juoksupoikana" sekä "Herätysliikkeen huominen". Nämä miehet tuskin enää saavat kutsua helluntailaisten kesäjuhlille Keuruulle.

        Suosittelen lukemaan, eteenkin helluntailaisia. Ikävä kyllä edellä mainittuja julkaisuja tuskin saa ostaa helluntaikirkon kirjamyyntipisteistä.

        Meitä on siis varoitettu harhaopeista ja raamatulle vieraista kokemuksista ja varoittajat ovat olleet huomattavassa asemassa helluntaiseurakunnissa.

      • Manifestaatioille EI kirjoitti:

        >>Kyllä meillä helluntailaisuuden piiristäkin on noussut miehiä arvostelemaan nykyistä menoa seurakunnissa, mutta heistä ei juurikaan ääneen puhuta.

      • Kansa kyllä tietää.
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        >>Kyllä meillä helluntailaisuuden piiristäkin on noussut miehiä arvostelemaan nykyistä menoa seurakunnissa, mutta heistä ei juurikaan ääneen puhuta.

        Merkillistä palstalla onkin se, että esim. sinä 'tiedät erinomaisen hyvin' Pyykkösen ja Niemisen 'näkemykset ovat tuttuja', mutta eräät palstalla opettavat eivät tunne edes Benny Hinniä, Pyykkösestä ja Niemisestä kai sitten puhumattakaan. Entistä kummallisemmaksia asian tekee se, että sateet-lähetä (siis Seinäjoen hel.srk) on kutsunut Benny Hinnin kokouksiinsa eivätkä kuitenkaan suomalaiset opettajantoimeen ryhtyneet tunne miestä? Kaikkein ihmeellisintä on se, että rivihelluntailaiset tuntevan hänet, ainakin jokainen jonka kanssa olen puhunut.

      • Kansa kyllä tietää. kirjoitti:

        Rehellistä asiaa kirjoitit!

        On jokseenkin mahdotonta, että yksikään helluntaiherätyksen piirissä vaikuttava opettaja/evankelista olisi oikeasti tietämätön Benny Hinnin kaltaisesta supersaarnaajasta, joka sentään on vieraillut Suomessakin.

        Kyseisen megahuijarin vierailut Suomessa ovat olleet laajan keskustelun kohteena ja karismaattisesta kaaoksesta on puhuttu erittäin paljon jo 1990-luvulta lähtien.

        Karismaattisen herätyksen nosti parrasvaloihin Suomessa Niilo Ylivainio, jonka otteet ja kokoustempo 1970-luvulla muistutti huomattavassa määrin amerikkalaista massaviihdetapahtumaa (a' la Kuhlman) ihmeineen ja hurmoksellisine tunnelatauksineen.

        Pyykkösen kirjat ja Niemisen todistukset ovat nostaneet "torontolaisten" kohuevankelistojen karismaattiset ylilyönnit lopullisesti päivänvaloon. Tuskin kukaan helluntaiherätyksen piirissä voi enää väittää olevansa em.asioista tietämätön.

        On karusti sanottava, että valehtelun puolelle menee palstan eräiden opettajien lausumat siitä, että en voi sanoa "heistä" (Hinn&co) mitään, kun en tunne heitä.

    • pikkulii

      Taitaa olla kautta linjan sellaista vaikeata ahdistuksen aikaa.
      Saatana on niskanpäällä, olemme maallistuneet ja kiinnittäneet katseemme tähän aikaan.

      Vielä ei ole liian myöhäistä herätä!!

    • Jos olet seurannut keskustelua palstalla, niin tiedät palstan aktiivisimman helluntaiopettajan pitävän parannusta automaationa, joka käynnistyy, kun uskoo syntien anteeksisaamiseen:

      >>Mistä parannuksesta tässä on kysymys? Parannus oli syntien anteeksi saamiseksi. Siis, kaikki synnit yhdessä paketissa voidaan saada anteeksi parannuksen teon yhteydessä. Tässä on huomioitava että sanoma syntien anteeksi saamiseksi oli Kristuksen kärsimys ja kuolleista nouseminen. Tämän sanoman uskova ihminen tekee automaattisesti parannuksen jota seuraa syntien anteeksi saaminen ja elämä.

      • Tahdon lukea !

        Laitatko lainaamaasi tekstiin linkin, kiitos.

      • Tahdon lukea ! kirjoitti:

        Laitatko lainaamaasi tekstiin linkin, kiitos.

        Lainaus jaikalin tekstistä >>Mistä parannuksesta tässä on kysymys?...jne

      • Ymmällään
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Lainaus jaikalin tekstistä >>Mistä parannuksesta tässä on kysymys?...jne

        "Mutta kun me teemme parannuksen epäuskon synnistä ja uskomme Jeesukseen Kristukseen ja otamme Hänet vastaan sekä tunnustamme Hänet ihmisten edessä, siitä elämä ja kilvoitus alkaa."

        Jaikal: tehdään parannus, uskotaan Jeesukseen syntien anteeksiantajana, ja kilvoitus alkaa.
        Mitä Jaikal sanoo väärin? Kyllä hän tietänee, mitä kilvoitus tarkoittaa.

      • Tahdon lukea !
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Lainaus jaikalin tekstistä >>Mistä parannuksesta tässä on kysymys?...jne

        Kiitos.

    • body

      Ensiksikin raamattu on ihmisten kirjoittama ja kukin kirjoittaja peilaa aikaansa, elämäänsä, kokemuksiaan ja visioitaan. siinä se on.

      Kirkko halusi itselleen ehdottoman vallan ja uskonnollisen monopin, niin se otti vanhat kirjoitukset ja julisti kaanonit Jumalan sanaksi jottei kansa saa sen toimia arvostella ja se on myös siinä.

      Nuo arvovallat , ehdottomuudet ja muuttumattomuudet ovat ihmisten keksimiä typeryyksiä ja niillä hallitaan kilttejä seurakuntalaisia. ja sekin on siinä.

      Me elämme ajassa ja täällä on ajalliset lait, tulevaisuudessa ( taivaassa ) lienee omat lait.?

      Joku aina ihannoi " kirveslinjalaista " oppia, ideologiaa, sillä siinä ei ole muita kuin yksi ja ainut totuus ja sitä ei saa, sitä ei voi arvotella, sillä ihminen ei siedä arvosteluja ja hengellinen ideologia kuuluu samaa kastiin ja sekin on siinä.

    • * S.F, olet väärässä ja pahasti Pyhän hengen suhteen, helluntaiherätyksessä, sehän on koko herätyksen alku ja voima ja ristin kautta saatu ihanin lahja mitä Jumala voi koskaan ihmiselle antaa. Verrattavissa täysin lahjavanhurskauteen, lahjana, verraton lahja, ja sen myötä kaikki armolahjat, armolahjoista ehkä pienin ja vähiten arvostettu, jopa halveksittu joidenkin toisten kristillisten yhteisöjen taholta , kielillä puhuminen. Lahja on kuitenkin a ja o armolahjoen saannin avain asemassa oleva lahja, ilman sitä ei voi saada muitakaan lahjoa, siksi se on niin kiistanalainen ja ärsyttää monia, aivan niin kuin ristikin ja Jeesuksen veren tunnustaminen ainoana pelastuksen tienä. Ja syntien anteeksi saamisen perustana.

      * Pyhä Henki kasteena, armolahjoen antajana, on ristinkautta pelastuksen jälkeen tärkein lahja, ja voima, ja viisauden tuoja, avaa Sanan, antaa ymmärrystä, lohduttaa, kirkstaa Kristusta, johtaa synnintunnon kautta Kristuksen luokse eheytymään ja jossa tunto kirvoittuu syyllisyydestä !

      • En vastusta Pyhää Henkeä, en vähimmässäkään määrin.

        Tarkoitan sitä, että helluntaiherätyksessä on kautta vuosikymmenten sallittu PH:n nimissä rellestää monenkarvaisia vieraita henkiä, joilla ei ole Pyhän Hengen kanssa mitään tekemistä.

        Jäljet niiden 'pyhien' henkien toiminnasta ovat jokaisen nähtävissä. Mohikaani ei varmaan kaipaa esimerkkejä, kun tietää ne itsekin.

      • Anonyymi
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        En vastusta Pyhää Henkeä, en vähimmässäkään määrin.

        Tarkoitan sitä, että helluntaiherätyksessä on kautta vuosikymmenten sallittu PH:n nimissä rellestää monenkarvaisia vieraita henkiä, joilla ei ole Pyhän Hengen kanssa mitään tekemistä.

        Jäljet niiden 'pyhien' henkien toiminnasta ovat jokaisen nähtävissä. Mohikaani ei varmaan kaipaa esimerkkejä, kun tietää ne itsekin.

        Semper.Fi on oikeassa. Mellastus on ollut kovaa ja ankaraa ja yhä pahenee. Uutta lahkon alalahkon alalahkoa pukkaa Suomeen jatkuvasti, ympäri maailmaa, ja jokaisella on se ainoa oikea oppi ja toiminta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3364
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1891
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1279
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      131
      1088
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1023
    6. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      964
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      946
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      905
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      889
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      820
    Aihe