Leukakirurgiaako? Suhteellisuudentaju hoi!

14-v. lapsellani on avopurenta ja ristipurenta sekä toisella puolella toramallinen kulmahammas, jonka takana 2-hammas on rivin sisäpuolella ja sivuttain. Tällä hetkellä ylähampaissa on 6-hampaisiin kiinnitetty pikalevittäjä, jota kiristettiin päivittäin reilun kuukauden ajan ja jonka kääntelyn saimme tänään ohjeen nyt lopettaa. Hammaslääkärin suunnitelmana on vaihtaa tämän kojeen tilalle kesäkuussa retentiokaari ja siirrättää yläleukaa kirurgisesti sitten, kun potilas on noin parikymppinen.

Onko kirurgiasuunnitelmassa mitään mieltä? Kuulostaa, että se on ihan liian järeä toimenpide siihen verrattuna, että hampaat ovat väärin ristissä.Varmasti leikkauksen jälkeen leukaperät ovat tuskaisen kipeät kuukausitolkulla, eikä ole mitään takeita siitä, että lopputulos on sellainen, että sen kanssa voi elää loppuikänsä. Olisi ihanaa, jos tätä palstaa sattuisi lukemaan joku hammaslääkäri, joka voisi ottaa tähän kantaa. Näin maallikkona voin vain katsoa asiaa maalaisjärjellä.

Ristipurenta lapsella on ollut yhtä pitkään kuin hampaatkin. Sitä yritettiin oikoa kojeilla jo 5-vuotiaasta alkaen. Silloin tulin kysyneeksi vähän epäilevään sävyyn, onko pois putoavien maitohampaiden oikomisesta varsinaista hyötyä. Siitä lähtien minua on paikkakuntamme hammaslääkärissä kohdeltu varsinaisena vastarannan kiiskenä, ja kysymyksiin hoitotoimenpiteistä saan vastausten sijaan vain syytöksiä siitä, etten ymmärrä lapseni parasta.

Lapsi suhtautui aluksi hoitoihin ihan myönteisesti, mutta homma pilattiin lupaamalla joka kerran, että ”ensi käynnillä otetaan raudat pois”. Tyhjiä lupauksia jatkui pari vuotta, ja (myös) lapsella meni usko hammaslääkäriin. En tarkoita, että rautoja olisi potilaan toiveesta pitänyt ottaa pois, vaan sitä, että lapselle ei pitäisi valehdella.

Lapsen hampaat alkoivat vaihtua aika myöhään, ja hammaslääkäri päätti kerran, että vauhditetaan pysyvien yläetuhampaiden tuloa vetämällä maitohampaat pois. Ihmettelin, eikö hampaiden puhkeaminen riipu niiden aihioiden kehitystasosta pikemminkin kuin siitä, mitä muuta suussa on. Vakuutettiin, että pois ne kannattaa vetää. Myönnän, että kyseinen lapsi on harvinaisen kipuherkkä, mutta epäilen, ettei puudute ehtinyt vaikuttaa, koska lapsi huusi kuin rantarastas. Hän myös kiroili henkilökunnalle, mistä hammaslääkäri loukkaantui syvästi ja on yhä sydämistynyt (mainitsi siitä tänä talvena), eli hankalan leima lyötiin silloin myös potilaaseen.

No, oikominen jäi tauolle pariksi vuodeksi, kun jäätiin odottamaan yläetuhampaiden kasvua. Välillä oli pari tarkastusta, joissa puhuttiin ”räjäytyskojeesta”. Vilkasmielikuvituksinen lapsi oli tietysti kauhuissaan, varsinkin, kun meille ei suostuttu näyttämään kojetta tai kertomaan hoidosta mitään muuta, kuin että ”se on pakko tehdä”. Pitemmän välin jälkeen kuntaan oli tullut uusi oikoja, joka sätti meitä heti kättelyssä yhteistyöhaluttomuudesta ja siitä, etten ole hoidattanut lapsen suuta ajoissa. Jälkeenpäin sain tietää, että hammashoitolassa oli lapsesta kaksi eri potilastiedostoa, joten kaikki toimenpiteet eivät olleet uuden oikojan tiedossa.

Siinä vaiheessa oltiin kuitenkin sekä minä että potilas ihan kypsiä ja muutenkin itku kurkussa, ja kieltäydyimme tarjotusta ”räjäytyshoidosta”. Syynä oli haukkumisen lisäksi se, että hammaslääkäri väitti olevan liian myöhäistä kyseiselle hoidolle. Olimme monta vuotta tyytyväisiä ratkaisuun; avopurentaa ei vielä ollut.

Ennen pitkää lapselle kasvoivat pysyvät kulmahampaat ihan villisian malliin. (Itselläni oli nuorena samanlaiset; hoidettiin poistamalla 4-hampaat ja oikomalla yläkaarta.) Lapsi kysyi kahdessa vuositarkastuksessa, voisiko törröttävät kulmurit poistaa. Siihen ei saanut vastausta, mutta viime syksynä ohjattiin oikojan tarkastukseen avopurennan takia, ja sillä tiellä nyt ollaan. (Toinen kulmuri oiennut itsestään.)

Leikkauksesta oli puhe jo aiemmin talvella, mutta vasta tänään pääsin kysymään, mitä leikkauksella varsinaisesti ajetaan takaa. Kuulemma ”korjataan ristipurenta”. Itsellänikin on sellainen 5–6-hampaissa, eikä haittaa mitään. Sitä paitsi luulisi, että nyt, kun kitalakea on levitetty, ei olisi suurikaan ongelma kiskoa loppujakin ylähampaita leveämmälle. Samalla kai saataisiin 2- ja kulmahammaskin riviin?

Akuutimpi ongelma on nyt mielestäni avopurenta, joka on vain pahentunut levityksen aikana. Nyt vain 7:t ottivat yhteen, muualla 2–5 mm rako, mikä haittaa jo pahasti syömistä. Kysyin, eikö yksi vaihtoehto olisi poistaa nämä selvästi liian isot seiskat, kuten on tehty lapsen isän suvussa muillekin. Ei kuulemma ole käy, ja ”sinä et nyt ymmärrä”. Olisin halunnut ymmärtää, mutta oikoja sanoi, että aika loppui, ei ehdi selittää.

Toinen lääkäri ja hoitaja kuuntelivat sentään itkua vääntävää nuorta, ottivat toiseen huoneeseen ja porasivat kojeesta kinnaavan ulokkeen pois sekä hioivat seiskoja vähän matalammiksi, joten nyt suu menee edes vähän kiinnemmäs. Lapsi tuli ulos säteilevänä todeten, että oli elämänsä paras hammaslääkärikäynti!

Eli mihin tässä leukaluiden leikkelyä tarvitaan?

7

1837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisää tietoa

      Mene lukemaan sivulle operaatio.com siellä kokemuksia leukaleikkauksista, sieltä saat myös tietoa ja vertaistukea.

    • kysykysykysy

      Tässä on nyt se perusongelma, ettei teille ole kunnolla selitetty purentavirheen luonnetta ja mitä tehdään ja miksi. Valitettavasti hoitohenkilökunta on usein muka liian kiireistä, mutta kun kyseessä on noinkin vaikea purentavirhe, että tarjotaan leukaleikkausta, olisi kunnon informaatio paikallaan. Nämä asiat ovat maallikolle vaikeita ymmärtää, kyseessä eivät ole vain hampaat vaan leukaluiden suhde toisiinsa ja kallonpohjaan (hampaat voivat olla ihan nätissä rivissäkin, vaikka olisi hyvin vaikea purentavirhe, tätä tuntuu monen olevan vaikea käsittää). Eli siis pyytäkää oikojaanne vääntämään rautalangasta aivan KAIKKI. Ja myös se, mitä mahdollisesti tapahtuu, jos ei hoideta.

      Ristipurenta on siinä mielessä vaikea purentavirhe, että se ohjaa alaleuan kasvua vinoon. Kyse ei ole vain hampaista, vaan kun purenta ohjautuu vinoon, toiselle puolelle leukaniveltä (tai ei nyt niveleen vaan sen läheisyydessä olevaan luuhun) kasvaa lisää pituutta ja vastaavasti toinen puoli ei kasva. Leuka siis kasvaa epäsymmetriseksi ja sen vuoksi ristipurentaa hoidetaan jo maitohammasvaiheessa.
      Suulaen "räjäyttämisessä" (tätä termiä ei muuten väärinkäsitysten välttämiseksi suositella käytettävän potilaan kuullen!) suulaen levitys tehdään kojeella aktivoiden niin nopeasti, että hampaat eivät varsinaisesti siirry, vaan levitys tulee tavallaan keskisaumasta luuperäisesti.

      Avopurenta on usein vaikea korjattava, sillä se ei parene hampaita siirtelemällä (varsinkaan jos on iso). Jos vain hampaita oiotaan, tulos voi olla kosmeettisesti jopa huonompi kuin lähtötilanne. Avopurenta on usein luustoperäinen ja siksi tarvitaan kirurgista korjausta. Avopurenta ristipurentaa yhdistettynä voi pitkän päälle olla potilaasta varsin invalidisoiva toiminnallisesti. Tosin kun sen kanssa on elänyt kauan, moneen tottuu.

      Kulmahampailla on merkityksellinen tehtävä purennan sivuliikkeiden ohjaamisessa (mikä ei ristipurennassa toteudu ja rasittaa muita hampaita pitemmän päälle), siksi niitä ei mielellään poisteta.

      En pysty ottamaan kantaa teidän tilanteeseenne, mutta kllä teidän nyt pitäisi saada oikeaa tietoa aiheesta. Harvoin on yhtä oikeaa hoitoratkaisua, vaikka toiset voivat olla parempia kuin toiset. Joskus kompromissiratkaisu (eli osittain korjaaminen) voi olla kaikkia tyydyttävä hoitomuoto.

    • Näin on

      Aikusenahan lapsesi tuskailee sitten asiaa kuin hoitoja ei mahd viety aikanaan eteenpäin.Hoitosuunitelmista ei tietysti ammattitaidottoman pitäisi johtopäätelmiä tehdä.

    • Kiitos vastaajille!

      Ymmärrän kyllä, ettei kallista hoitoaikaa voi käyttää selityksiin. Olisikin tosi hyvä, jos hammaslääkärit voisivat antaa potilaille vaikka tulostettuja lappuja luettavaksi hoitosuunnitelmista/toimenpiteistä, niin ei tarvitsisi vain ihmetellä, arvailla ja pelätä. Ei se ole lääkärin ammattitaidosta pois, jos potilas tietää, mitä hänelle ollaan tekemässä.

      Vielä jatkokysymys: olisiko kellään omaa kokemusta kieltäytymisestä suositellusta oikomishoidosta tai vastaavasta? Kaduttaako vai oletko tyytyväinen ratkaisuusi? Kiinnostaa vain – en siis ole suosittelemassa lapselleni juuta enkä jaata tässä asiassa, lopullinen hoitohan on tulossa vasta täysi-ikäisenä, mihin onneksi on vielä aikaa. Tiedä, vaikka leuat kasvaisivat tällä välin itsekseen kuntoon.

      • ex purentavikainen

        Minä lopetin oikomishoidon n. 13-15 vuotiaana. Mitään ei oikein tapahtunut ja hammaslääkäriä ei tuntunut kiinnostavan. Kaikilla muilla oli hammasraudat, mutta mulla vinot hampaat, eikä mitään oikeen tehty. Lopulta tuskastuin ja vihelsin pelin poikki. Muutama vuosi sen jälkeen menin toiselle hammaslääkärille, kun aloin saamaan pää- ja leukakipuja. Joskus heräsin aamulla niin että leukani olivat jumittuneet auki. Tämä kyseinen hammaslääkäri ihmetteli miksei aikaisemmin oltu tehty mitään radikaalimpaa. Ennustus oli, että muutama vuosi rautojen kanssa ja sitten leikkaus. Kieltäydyin. Olin lukiossa ja muut asiat ja haaveet kotoa muuttamisesta olivat tärkeämpiä.

        Aloitin oikomisprosessin uudestaan aikuisiällä. Taisin olla tuolloin 23-vuotias ja minulla oli jatkuvia päänsärkyjä ja leuat naksuivat kivuliaasti. Pääsin julkisen tarjoamaan hoitoon, koska purentavika oli niin paha. Prosessi kesti useamman vuoden ja leikkauksia oli kaksi. Ensin kirurginen ylä- ja alaleuan levitys ja sen jälkeen alaleuan siirto. Kummallakin kerralla vietin vuorokauden sairaalassa. En sano etteikö se olisi ollut kivuliasta. Yö sairaalassa oli luultavasti paljon pahempi kolaus mielelle kuin itse leikkaus kropalle. Pystyin itse ajamaan kotiin seuraavana aamuna. Olen nyt 26-vuotias ja minulla on melko täydellinen purenta. Ei pääkipuja, leuat eivät naksu ja voin hymyillä ilman että tarvitsee peittää suuta.

        Voin sanoa, että leuat eivät tule kasvamaan kuntoon itsekseen. Luultavasti tilanne vain pahenee. Leikkaus tehdään luultavasti sitten kun luusto on lakannut kasvamasta.


    • Beenthere88

      Itselle on tehty kyseinen leukaleikkaus noin 5 vuotta sitten. Minulla oli/on ylipurentaa eli etuhampaat eivät mene yhteen. Jostain syystä nuorempana oikomishoitoja ei tehty. Syytä en tiedä tänäkäänpäivänä.
      Kun täytin 17 aloitettiin yli vuoden kestävä oikomishoito jolla saataisiin hampaat sopimaan yhteen leikkauksen jälkeen. Omasta mielestäni 17 vuotias ja raudat oli piinaa. Myöskin joka viikkoinen rautojen kiristys oli aika kovaa piinaa omille aika huonokuntoisille hampaille.
      18 vuotiaana tehtiin itse leikkaus joka omasta mielestäni suijui suht hyvin. Leikkaus kesti muutamia tunteja ja sairaalassa olin 3 päivää. Tottakai toipumiseen meni yli 1 kk. Nestemäisellä ruualla ja aika kovilla lääkkeillä ja turvotuksella selvittiin.
      "Jälkioireet" on sitte asia erikseen. Osittainen tunto lähti vasemmalta puolelta poskea ja huulta. Ei mitenkään häiritsevästi. Myöskin hampaat saivat sen vertaa kovaa kyytiä että nykyisin vuosien jälkeen hampaista lohkeilee palasia ja jokusessa hampaassa kuolio.
      Kyllähän sitä miettii että oliko kaikki sen arvoista. Toki on parempi purenta mutta minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia aikasemminkaan. Hammaslääkärit vaan pelottelivat että tulevaisuudessa voi tulla oireita ja nuorena leikkaus on parempi hoitaa. Jos tänään tekisin päätöksen uudestaan ottaisin kyllä aisoista enemmän selvää ja kysenalaistaisin niitä hammaslääkäreitä jotka kerta toisen jälkeen kiristää ja kiristää niitä hammasrautoja ja tosissaan väittää että siitä on apua.
      Pieni hammaslääkäri pelko jäi mutta selvitty on. Tämä on vaan minun kokemukseni.

    • Omakohta

      Minulla siirrettiin syväpurennan takia sekä ylä- että alaleukaa eteenpäin oiottiin yhteensä pari vuotta. Ja voin kertoa, ettei leukaleikkaus ole ollenkaan niin pelottava kokemus kuin luulisi. Kipujakaan noista ei juuri ole. Se pari päivää, mitä sairaalassa yleensä joutuu olemaan, saa kunnon kipulääkityksen ja sen jälkeen menee ihan buranalla - ja sitäkin ihan minimimäärällä.

      Ellei hermovauriota tule (mahdollinen, mutta harvinainen) ei kipuja jälkikäteen ole. Pieniä tunnottomia alueita, joihin niihinkin palaa tunto muutamassa kuukaudessa.

      Toki nestemäinen dieetti muutama viikko leikkauksen jälkeen on ikävä, mutta voin kertoa etten päivääkään ole katunut projektiin lähtemistäni. Leuka on nyt täydellisessä asennossa, hampaat suorassa, pureminen helppoa eikä leuat naksu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6755
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2313
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1271
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1065
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      90
      963
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      850
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      152
      783
    Aihe