Millainen perhe?

tahtoisin kuuulla teiltä ,millaisia perheitä teillä on, ja kuinka arki sujuu.
Itselläni on seitsemän lasta.
10-vuotias Claara Katarina
12 Elisabeth Dianna Kristen
14 Anastaacia wivianna
15-vuotiaat kaksoset(identtiset) Caroline Aada Esmeralda ja Stina daniela adelein
16 Chris Jonas Cerry
18-vuotias Amy 3-vuotias tyttö (Penelope Celeste) ja odottaa tällä hetkellä toista.
Perheemme vanhin Amy, sai lapsen ollessaan 15-vuotias. Hän salasi sitä noin 2 kuukautta, ja oli omien sanojen mukaan valmis tekemään jo abortin salaa. Hänen poikaystävänsä tuki häntä, ja hän kysyi minulta asiasta. Ekaksi järkytyin koko uutisesta, mutta sitten se helpotti.Hänen omasta päätöksestään pidimme lapsen. Poikaystävä on ollut hänen tukenaan siitä asti, ja ovat onnellisia yhdessä. Muuttivat vuosi sitten omaan asuntoon. Tällä hetkellä Amy odottaa lasta, jonka laskettu aika on elokuussa, tosin aika nuorena minusta, mutta se on heidän oma asiansa. Poikani tyttöystävä kuoli traagisesti noin kaksi vuotta sitten, syntymäpäivänäni. Chrisin kouluarvosanat laskivat, ja hän oli pahasti masentunut. Onneksi hän sai apua! Onnettomuus jätti syvät arvet häneen, eikä pysty ottamaan ketään lähellensä. Carolinella on tällä hetkellä poikaystävä, kerrankin sellainen joka on fiksua seuraa! Moni on kysynyt noista nimistä että mistä tulevat, tulevat äidin puoleltani olen puoliksi englantilainen, mutten ole asunut englannissa kuin neljävuotiaaseen asti. Tällä hetkellä asumme englannissa, mutta olemme mieheni kanssa ajatelleet muuttoa takaisin suomeen. Lemmikkinä meillä on kolme koiraa(karkea karvainen kääpiömäyräkoira, kultaisen noutajan pentu ja lapris) ja kaksi marsua ja chinhillan poikanen(:
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä tykkäsin kanssa lapsena kirjoitella satuja ja leikkiä nimillä.

Äänestä

ilmestynyt taas kuvioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


39 äiti vain kirjoitti:

tahtoisin kuuulla teiltä ,millaisia perheitä teillä on, ja kuinka arki sujuu.
Itselläni on seitsemän lasta.
10-vuotias Claara Katarina
12 Elisabeth Dianna Kristen
14 Anastaacia wivianna
15-vuotiaat kaksoset(identtiset) Caroline Aada Esmeralda ja Stina daniela adelein
16 Chris Jonas Cerry
18-vuotias Amy 3-vuotias tyttö (Penelope Celeste) ja odottaa tällä hetkellä toista.
Perheemme vanhin Amy, sai lapsen ollessaan 15-vuotias. Hän salasi sitä noin 2 kuukautta, ja oli omien sanojen mukaan valmis tekemään jo abortin salaa. Hänen poikaystävänsä tuki häntä, ja hän kysyi minulta asiasta. Ekaksi järkytyin koko uutisesta, mutta sitten se helpotti.Hänen omasta päätöksestään pidimme lapsen. Poikaystävä on ollut hänen tukenaan siitä asti, ja ovat onnellisia yhdessä. Muuttivat vuosi sitten omaan asuntoon. Tällä hetkellä Amy odottaa lasta, jonka laskettu aika on elokuussa, tosin aika nuorena minusta, mutta se on heidän oma asiansa. Poikani tyttöystävä kuoli traagisesti noin kaksi vuotta sitten, syntymäpäivänäni. Chrisin kouluarvosanat laskivat, ja hän oli pahasti masentunut. Onneksi hän sai apua! Onnettomuus jätti syvät arvet häneen, eikä pysty ottamaan ketään lähellensä. Carolinella on tällä hetkellä poikaystävä, kerrankin sellainen joka on fiksua seuraa! Moni on kysynyt noista nimistä että mistä tulevat, tulevat äidin puoleltani olen puoliksi englantilainen, mutten ole asunut englannissa kuin neljävuotiaaseen asti. Tällä hetkellä asumme englannissa, mutta olemme mieheni kanssa ajatelleet muuttoa takaisin suomeen. Lemmikkinä meillä on kolme koiraa(karkea karvainen kääpiömäyräkoira, kultaisen noutajan pentu ja lapris) ja kaksi marsua ja chinhillan poikanen(:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu