Olenko nyt ymmärtänyt oikein, että aika moini ATM, ja muukin mieskin tuntuu elättelevän toiveita siitä, että naiset valitsisivat kumppaninsa järkiperustein, eikä suinkaan rakkauden perusteella.
Siis meinaan kun sitä niin kauheasti paheksutaan, että nainen sattui rakastumaan ns. "vääränlaiseen" vaikka nyt liian korkeatasoiseen mieheen tai renttumieheen tai johonkin muuhun tällaiseen.
Ja sitten kerrotaan, kuinka naisten "velvollisuutena" olisi valita kiltti ja kunnollinen ja tossun alla oleva palvova nössö, ja kuinka se miesvalinta pitäisi ilmeisesti tehdä sen perusteella, että mies on kunnollinen, eikä sillä perusteella, että sattuu rakastamaan kyseistä miestä.
Parisuhteeseen järkiperustein
43
477
Vastaukset
- ei nyt sentään
Himo ei ole vielä rakkautta.
- ei sentään niin
Vielä utopistisempaa on luulla että joku himoitsisi ATM.ää.
- Oikea Rakkaus
Tulee vasta vuosien päästä kun ollaan oltu yhdessä. Suunnilleen kahden vuoden päästä tulee ensimmäinen kriisi parisuhteessa koska hormonit palutuvat normaalille tasolle. Jos kahden vuoden jälkeen ollaan vielä yhdessä niin sitten voidaan ehkä puhua rakkaudesta.
- 78+098
Nainen on elukka, joka ei itse ymmärrä omaa parastaan. Siksi naiset ovatkin olleet perinteisesti isänsä tai aviomiehensä omaisuutta, jotka ovat tehneet kaikki tärkeät päätökset naisten puolesta. Näin on vieläkin monissa maissa.
- sulle olis parasta
Tervemenoa Afrikkaan tai Aasiaan. Afganistanissa lienee huonoimmat olot naisilla. Sinne siis pätemään ja uhoamaan omaa miehisyyttään.
- jos osaavat mennä
sulle olis parasta kirjoitti:
Tervemenoa Afrikkaan tai Aasiaan. Afganistanissa lienee huonoimmat olot naisilla. Sinne siis pätemään ja uhoamaan omaa miehisyyttään.
Takapajuiset ihmiset lähtekööt ihannoimiinsa yhteiskuntiin
- ...........
Olenko nyt ymmärtänyt oikein, että aika moini ATN, ja muukin mieskin tuntuu elättelevän toiveita siitä, että miehet valitsisivat kumppaninsa järkiperustein, eikä suinkaan rakkauden perusteella.
Siis meinaan kun sitä niin kauheasti paheksutaan, että mies sattui rakastumaan ns. "vääränlaiseen" vaikka nyt liian korkeatasoiseen naiseen tai kauniiseen naiseen tai johonkin muuhun tällaiseen.
Ja sitten kerrotaan, kuinka miesten "velvollisuutena" olisi valita feministinen, monen miehen nussima, ruma nainen ja kuinka se nasvalinta pitäisi ilmeisesti tehdä sen perusteella, että nainen on tarpeeksi "tasa-arvoinen", eikä sillä perusteella, että sattuu rakastamaan kyseistä naista.- hmm...
Joku voisi selittää minullekin, että mitä järkeä on vastauksissa, joissa kopioidaan alkuperäinen teksti ja vaihdetaan muutama sana.
Vai onko matkiminen kivaa ? - ei nyt vieläkään
hmm... kirjoitti:
Joku voisi selittää minullekin, että mitä järkeä on vastauksissa, joissa kopioidaan alkuperäinen teksti ja vaihdetaan muutama sana.
Vai onko matkiminen kivaa ?Kun ei resulssit riitä parempaan niin näitä on.
Minä aqinakaan en koskaan ole ollut pakottamisen asialla missään asiassa. Enkä vaadi naisilta mitään, mikä ei heidän mielestään ole hyvä heille itselleen.
Mutta kohdistaisin hieman kritiikkiä siihen, miten naiset tuomitsevat hyvin vähillä, jopa olemattomilla perusteilla mihiä hyviksi ja huonoiksi heille itselleen.
Peräänkuuluttaisin siis hieman avarakatseisuutta ja itsekritiikkiä kaikille ihmisille (en pelkästään naisille siis). Joskus kannattaa antaa mahdollisuus myös sellaiselle asialle/ihmisille, vaikka selkäydinreaktio ei heti olisikaan äärettömän positiivinen ja vaikka sitä kemiaa ei välittömästi löydy niin, että kattila kiehuu yli.
Tiedän kyllä että teillä naisilla usein on valinnanvaraa paljon enemmän kuin miehillä, mutta uskallan myös väittää, että siitä huolimatta kannattaa joskus astua pois sieltä itselle kaikkein tutuimmalta alueelta ja kokeilla myös jotain muuta. En tarkoita, että pitäisi itselle täydellisen väärältä tuntuvan henkilön kanssa ruveta väkisin heilastelemaan, vaan enemmänkin sitäö, että jos joku ihan ookoon oloinen tyyppi lähestyy, mutta se välitön kemia puuttuu, niin voisi silti antaa toiselle mahdollisuuden jos tämä toinen tuntuu olevan kiinnostunut.
Ei kaikki tapahdu aina välittömästi. Tai en tiedä naisista, mutta itse saatan joskus syttyä jollekin vähän hitaamminkin.
Kiteytettynä toivoisin naisilta (ja kaikilta ihmisiltä) vähän avarakatseisuutta ja edes yritystä hyväksyä toisia ja jopa pientä uteliaisuutta ihmisiä kohtaan ilman kyynisiä ennakkoasenteita ja kivenkovaa varmuutta siitä että tietää välittömästi sadasosasekunnissa kun kolahtaa.
En puhu tässä palstan aateeämmäilijöiden puolesta, vaan ihan omissa nimissäni, en siis minkään kuvitteellisen ryhmän edustajana.- 14+2
En hyväksy yhtään vähempää kuin ihmisen, jota oikeasti rakastan.
Yhden kerran olen valinnan "järjellä" ja tajusin pian, että ei ole mun juttu. Miksi viettää aikansa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei saa kokea suurta rakkautta. - ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
14+2 kirjoitti:
En hyväksy yhtään vähempää kuin ihmisen, jota oikeasti rakastan.
Yhden kerran olen valinnan "järjellä" ja tajusin pian, että ei ole mun juttu. Miksi viettää aikansa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei saa kokea suurta rakkautta.Mitä sillä rakkaudella niin väliä, kun kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Pääasia, jos naisen kanssa tulee toimeen ja se on edes kohtuullisen kaunis. Sillä rumalla naisella ei tee mitään.
14+2 kirjoitti:
En hyväksy yhtään vähempää kuin ihmisen, jota oikeasti rakastan.
Yhden kerran olen valinnan "järjellä" ja tajusin pian, että ei ole mun juttu. Miksi viettää aikansa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei saa kokea suurta rakkautta.Et nyt ehkä ihan ymmärtänyt mitä ajoin takaa. En tarkoita että pitäisi alkaa suhteeseen kokeilumielessä, vaan sitä että tapailuvaiheessa ei niin helposti tuomitsisi vaikka ensimmäisten treffien perusteella ihmistä lopullisesti johonkin lokeroon.
Missään tapauksessa en suosi sellaista että lähtee suhteeseen tai edes pidempiaikaiseen tapailuun jos itsellä on kylmä olo toisesta.- 16+4
game_on kirjoitti:
Et nyt ehkä ihan ymmärtänyt mitä ajoin takaa. En tarkoita että pitäisi alkaa suhteeseen kokeilumielessä, vaan sitä että tapailuvaiheessa ei niin helposti tuomitsisi vaikka ensimmäisten treffien perusteella ihmistä lopullisesti johonkin lokeroon.
Missään tapauksessa en suosi sellaista että lähtee suhteeseen tai edes pidempiaikaiseen tapailuun jos itsellä on kylmä olo toisesta.Ok. No, ei oo tuo lokeroiminen tai tuomitseminenkaan mun juttu.
Voi toki olla, että monet sitä harrastaa.
Oma ongelmani onkin ehkä liika sinisilmäisyys ja aina hyvään uskominen toisessa ihmisessä. - 14+2
,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Mitä sillä rakkaudella niin väliä, kun kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Pääasia, jos naisen kanssa tulee toimeen ja se on edes kohtuullisen kaunis. Sillä rumalla naisella ei tee mitään.
No, mulle ainakin rakkaus on elämän paras asia, voisi kai sanoa tarkoitus.
- positiivista..?
Jos tutkijoihin on uskomista, niin sen ensivaikutelman, "kemian", tai ihastumisen aiheuttaa biologinen geenien yhteensopivuus. Valinta on siis täysin tiedostamaton ja palvelee lähinnä mahdollisesti tulevaan jälkikasvua, viestien parhaista mahdollisista geeneistä ( kuulemma kun perimä on mahdollisimman erilainen, vähentää näin perinnöllisiä sairauksia- noin yksinkertaistettuna).
- First kiss!
game_on kirjoitti:
Et nyt ehkä ihan ymmärtänyt mitä ajoin takaa. En tarkoita että pitäisi alkaa suhteeseen kokeilumielessä, vaan sitä että tapailuvaiheessa ei niin helposti tuomitsisi vaikka ensimmäisten treffien perusteella ihmistä lopullisesti johonkin lokeroon.
Missään tapauksessa en suosi sellaista että lähtee suhteeseen tai edes pidempiaikaiseen tapailuun jos itsellä on kylmä olo toisesta.Itse kuulun siihen naisten ryhmään, joille se ensimmäinen suudelma ratkaisee eteneekö suhde tapailusta pidemmälle vai ei. Jos ensimmäinen suudelma ei herätä mitään tuntemuksia tai mies on suorastaan huono suutelija (kuolaaja tai hätähousu) lopahtaa kiinnostus siihen.
Voisin jopa väittää, että jos mies on kehittänyt tätä taitoaan on se suoraan verrannollilnen menestykseensä naisten keskuudessa. - -)-
First kiss! kirjoitti:
Itse kuulun siihen naisten ryhmään, joille se ensimmäinen suudelma ratkaisee eteneekö suhde tapailusta pidemmälle vai ei. Jos ensimmäinen suudelma ei herätä mitään tuntemuksia tai mies on suorastaan huono suutelija (kuolaaja tai hätähousu) lopahtaa kiinnostus siihen.
Voisin jopa väittää, että jos mies on kehittänyt tätä taitoaan on se suoraan verrannollilnen menestykseensä naisten keskuudessa.Ehkäpä sen takia oletkin yhä sinkkuna. Kannattais antaa ehkä vähän armoa miehellekin.
- 16+2
positiivista..? kirjoitti:
Jos tutkijoihin on uskomista, niin sen ensivaikutelman, "kemian", tai ihastumisen aiheuttaa biologinen geenien yhteensopivuus. Valinta on siis täysin tiedostamaton ja palvelee lähinnä mahdollisesti tulevaan jälkikasvua, viestien parhaista mahdollisista geeneistä ( kuulemma kun perimä on mahdollisimman erilainen, vähentää näin perinnöllisiä sairauksia- noin yksinkertaistettuna).
Jonkin toisen tutkimuksen mukaan se alkuhuuma vaihe tais mennä ohi viimestään parin vuoden kohdalla. Ja siinä vaiheessa moni taitaa toivoa (ainakin erotilastojen perusteella), että olis käyttäny myös vähän sitä järkeä sen kumppanin valinnassa pelkän kiiman sijaan..
En usko, että pelkkä järjellä toimiva liitto toimisi pelkän järjen ansiosta. Toisinaan asiat toki vaikuttavat paperilla paljon paremmilta kuin tosielämässä. No jokainen tekee omat valintansa, mikäpä minä olen ketään arvostelemaan millä perusteilla he kumppaninsa valitsevat. Itse koitan miettiä asioita vähän pidemmälle kuin seuraavaan tapaamiseen. Ehkä olen siksi sinkku tai ehkä en. - niiiiiiihhh?
-)- kirjoitti:
Ehkäpä sen takia oletkin yhä sinkkuna. Kannattais antaa ehkä vähän armoa miehellekin.
Kuka haluaisi suhteen jonkun kuola-kallen kanssa?
- fgkldkfgl
14+2 kirjoitti:
No, mulle ainakin rakkaus on elämän paras asia, voisi kai sanoa tarkoitus.
Se, että rakkauden tunne on päällä? Se ei tutkimusten ja kokemusten mukaan kestä montaa vuotta.
- 15+12
16+2 kirjoitti:
Jonkin toisen tutkimuksen mukaan se alkuhuuma vaihe tais mennä ohi viimestään parin vuoden kohdalla. Ja siinä vaiheessa moni taitaa toivoa (ainakin erotilastojen perusteella), että olis käyttäny myös vähän sitä järkeä sen kumppanin valinnassa pelkän kiiman sijaan..
En usko, että pelkkä järjellä toimiva liitto toimisi pelkän järjen ansiosta. Toisinaan asiat toki vaikuttavat paperilla paljon paremmilta kuin tosielämässä. No jokainen tekee omat valintansa, mikäpä minä olen ketään arvostelemaan millä perusteilla he kumppaninsa valitsevat. Itse koitan miettiä asioita vähän pidemmälle kuin seuraavaan tapaamiseen. Ehkä olen siksi sinkku tai ehkä en.Toki. Mutta yhtä monilla on vain huonoja kokemuksia siitä, että yrittää tapailla tai jopa seurustella ilman minkäänlaista kipinää. Minäkin nuorena kuvittelin, että rakkaus ei ole minua varten ja järjellä (ja ulkopuolisten toiveilla) mennään. Kyllä sellainenkin "huuma" menee ohitse, että ei ole huumaa lainkaan. Ja niilläkin ihmisillä on huonoja puolia kumppanuutta ajatellen kuten kaikilla muillakin.
- hipihipi
fgkldkfgl kirjoitti:
Se, että rakkauden tunne on päällä? Se ei tutkimusten ja kokemusten mukaan kestä montaa vuotta.
Kaksi vuotta. Sitten koittaa arki. Tai vaihdetaan uuteen.
- 1+1=3
15+12 kirjoitti:
Toki. Mutta yhtä monilla on vain huonoja kokemuksia siitä, että yrittää tapailla tai jopa seurustella ilman minkäänlaista kipinää. Minäkin nuorena kuvittelin, että rakkaus ei ole minua varten ja järjellä (ja ulkopuolisten toiveilla) mennään. Kyllä sellainenkin "huuma" menee ohitse, että ei ole huumaa lainkaan. Ja niilläkin ihmisillä on huonoja puolia kumppanuutta ajatellen kuten kaikilla muillakin.
Siinä vaiheessa kun miehellä alkaa se sohvalla löämiskausi peli on menetetty. Joko tyydyt siihen että siitä ei ole suunta kuin alas päin tai vaihdat uuteen.
- dfgkdfglkldf
niiiiiiihhh? kirjoitti:
Kuka haluaisi suhteen jonkun kuola-kallen kanssa?
Olihan tossa se välimalli myös, että se yksi suudelma ei herättäisi mitään tuntemuksia. Myöhemmin voisi ehkä herättääkin.
- njfaq
Kyllä jokainen jolla jotain päässään liikkuu, menee parisuhteeseen (varsinkin avioliittoon) sekä järki, että tunne syistä.
Eihän se kenenkään velvollisuus ole, mutta JOS haluaa ettei suhde pääty katastrofiin, niin kyllä ihan omaksi parhaakseen pitäisi kuunnella järjen ääntäkin. Valitettavasti hämmentävän moni nainen oikeasti kiinnostuu juuri parisuhteeseen kelpaamattomista miehistä. En tiedä mikä evoluution julma jekku se on mikä saa naisen haluamaan usein esim. kaikenlaisia hieman salaperäisiä miehiä joista ei tiedä mitä he ajattelevat.
Vaikka onnistuneen parisuhteen kannaltahan on päivänselvää että miehen tulisi olla avoin kaikesta ja sellainen jonka nainen tuntee läpikotaisin ennen kuin astuu avioon.
Jos rakastuu vain pelimiestyyppisiin miehiin, niin ei kannata yllättyä jos miehet pettävät sinua. Jos taas rakastuu todella dominoiviin ja aggressiivisiin, niin on turha yllättyä jos päätyy väkivallan uhriksi.
Jos rakastuu vain alkoholiin meneviin renttuihin, niin ei kannata yllättyä jos siitä juopottelusta tulee iso ongelma.
Sinullakin on huolestuttava tapa kategorisoida kiltti ja kunnollinen samaan ryhmään tossun alla olevan ja nössön miehen kanssa.
Millainen miehen sinusta pitäisi olla, jos ei kiltti ja kunnollinen? Ymmärrät kai että kilttikin mies voi olla äärettömän hauskaa seuraa?
Sellainen juttu vielä, että kun sanot että haluat kuunnella parinvalinnassa vain rakkauden etkä järjen ääntä, niin tekisi mieli tietää, miten se on edes mahdollista?
Koska kun toiseen tutustuu, niin harvemmin kukaan silloin on rakastunut, vaan korkeintaan ihastunut. Rakkaushan tulee usein vasta pidemmän ajan päästä. - nihilismus
En väitä, että naisten pitäisi valita mies järkiperustein, mutta eiväthän ne tunteet mistään ilmasta tule. Ne perustuvat sen miehen ominaisuuksiin, siihen minkälainen se mies on. Yleisellä tunnepuheella pyritään sitten glorifioimaan naisten suhteiden muodostamista. Nainen voi rakastaa miestä siksi, että mies on jännittävä, komea, rikas, menestynyt. Voi tietty monista muistakin syistä, mutta huvittaa vain tuo polttopisteen siirtäminen siihen, että "sattuu rakastamaan".
- mikä sitten riittää
Asiaa voi tietysti miettiä myös toiselta kantilta. Jos mieheltä kysytään miksi hän rakastaa jotain tiettyä naista mitä saa vastaukseksi? Kun se on niin kaunis, useimmiten. Siinäpä on syvällisesti mietitty suhteen syvintä olemusta.
Ei liene aina helppoa yksiöidä niitä syitä miksi toinen on se valittu. Sitä paitsi se riittää että siinä toisessa on se "jokin". Se ei ole keneltäkään toiselta pois. - nihilismus
mikä sitten riittää kirjoitti:
Asiaa voi tietysti miettiä myös toiselta kantilta. Jos mieheltä kysytään miksi hän rakastaa jotain tiettyä naista mitä saa vastaukseksi? Kun se on niin kaunis, useimmiten. Siinäpä on syvällisesti mietitty suhteen syvintä olemusta.
Ei liene aina helppoa yksiöidä niitä syitä miksi toinen on se valittu. Sitä paitsi se riittää että siinä toisessa on se "jokin". Se ei ole keneltäkään toiselta pois.Miehet sentään tuossa paljastavat oman pinnallisuutensa. Naiset yrittävät peittää sen tunnepuheeseen, vaikka monet naiset ovat ihan samanlaisia.
Ja kyllä niillä miehillä, jotka noin sanovat, on muitakin syitä. Toivottavasti. Ne eivät vain halua miettiä niitä tai jutella niistä. - mikä sitten rittää
nihilismus kirjoitti:
Miehet sentään tuossa paljastavat oman pinnallisuutensa. Naiset yrittävät peittää sen tunnepuheeseen, vaikka monet naiset ovat ihan samanlaisia.
Ja kyllä niillä miehillä, jotka noin sanovat, on muitakin syitä. Toivottavasti. Ne eivät vain halua miettiä niitä tai jutella niistä.Tai eivät kykene siihen. Todennäköisempää.
En tiennytkään että "sattuu rakastamaan" on miehen korvissa tunteellisempaa kuin "on niin kaunis". - palstahiiri
mikä sitten rittää kirjoitti:
Tai eivät kykene siihen. Todennäköisempää.
En tiennytkään että "sattuu rakastamaan" on miehen korvissa tunteellisempaa kuin "on niin kaunis".LOL. Taitaa olla näitä "herkkiä" kuukautis-poikia asialla.
- nihilismus
palstahiiri kirjoitti:
LOL. Taitaa olla näitä "herkkiä" kuukautis-poikia asialla.
Saa vastata asiaankin jos osaa. En ole kuitenkaan millään naistenvastaisella tripillä tässä, eikä siltä olisi pitänyt edes näyttää.
- miestäkin voi vihata
nihilismus kirjoitti:
Saa vastata asiaankin jos osaa. En ole kuitenkaan millään naistenvastaisella tripillä tässä, eikä siltä olisi pitänyt edes näyttää.
""En tiennytkään että "sattuu rakastamaan" on miehen korvissa tunteellisempaa kuin "on niin kaunis". ""
Vastaapa sitten asiaan. - nihilismus
miestäkin voi vihata kirjoitti:
""En tiennytkään että "sattuu rakastamaan" on miehen korvissa tunteellisempaa kuin "on niin kaunis". ""
Vastaapa sitten asiaan.Ei se nainen sanoisi sille miehelle tai kenellekään kaverilleen tai muullekaan varmaan, että satun nyt rakastamaan. Hän rakastaa miestä ja sillä siisti. En ihan ymmärrä mikä tuossa kysymyksessäsi on pointtina?
Tuo "on niin kaunis" taas voidaan ajatella kenestä tahansa hölmöstä, ilkeästä, täysin yhteensopimattoman persoonan naisesta. Tarviiko siinä olla tunteitakaan takana? En oikein näe tuon lauseen hienoutta, vaikka moni mies ratkookin asioitaan tuolta pohjalta.
- näin se oikeasti on
Ei vaan meidän kulttuurissamme naiset tekevät ne miesvalinnat niiden miesten joukosta jotka heitä nussittavakseen ovat vonkaamassa ja sen taidon ovat kehittäneet. Näistä heitä piirittävistä miehistä panettavimmiksi kokemiensa nussittaviksi naiset menevät. Ainakin naistemme mielestä tämä p/s-kulttuurimme on tällaisenaan hyvä, ja he katsovat myös sen toimivan hyvin rotua panettavamman oloiseksi ja näköiseksi jalostavana.
- 14+2
Taitaa monet vastaajat olla tunnevammaisia, kun eivät ymmärrä rakkaudesta mitään.
Omatkin vanhempani rakastavat edelleen yli 40:n yhteisen vuoden jälkeen toisiaan.
Tässä teille :)
http://www.youtube.com/watch?v=OfIc0n9q1hU&feature=related- 16+41
Tuskinpa rakastavat. Yhdessä ollaan vaan tavan vuoksi. Ja sujuvaa arkea luullaan siksi suureksi rakaudeksi vaikka saman voisi kokea vaikka vuokra-aviomiehen kanssa.
- dgnula
Johtuu luultavasti siitä että heillä oli myös järkiperusteet mennä naimisiin, (tai minkälaisessa liitossa sitten ovatkin)
Rakkaus kuolee, jos suhde ei ole muuten hyvä. - nollaketjut
Mikä vamma sinulla itselläsi on? Monenko vuoden jälkeen sinä rakastat yhä kumppaniasi ja ymmärrät rakkaudesta kaiken?
- 14+2
16+41 kirjoitti:
Tuskinpa rakastavat. Yhdessä ollaan vaan tavan vuoksi. Ja sujuvaa arkea luullaan siksi suureksi rakaudeksi vaikka saman voisi kokea vaikka vuokra-aviomiehen kanssa.
Höpöhöpö. Sen voi kyllä tuntea, nähdä, kuulla. Etkö sinä tunne rakkautta?
- 14+2
nollaketjut kirjoitti:
Mikä vamma sinulla itselläsi on? Monenko vuoden jälkeen sinä rakastat yhä kumppaniasi ja ymmärrät rakkaudesta kaiken?
On mulla omat vammani, mutta onneksi on rakkautta. Aion rakastaa niin kauan kunnes kuolema erottaa.
- bbb
Taitaa monet vastaajat olla tunnevammaisia, kun eivät ymmärrä rakkaudesta mitään.
Omatkin vanhempani rakastavat edelleen yli 40:n yhteisen vuoden jälkeen toisiaan.
Tässä teille :)
Marion - Rakkaus on hellyyttä 1977
www.youtube.com
Syksyn sävel 1977.---------------------------------> nii oli munkin vanhemmat yhessä monta kymmentä vuotta ja eros buuum!
- bbb
poikkean aiheesta, mutta haluan kysyä mitä järkeä on seurustella kun siitä seuraa vaan pelkkää harmia, loppujenlopuksi kumminkin erotaan ja jää paskan maku suuhun. Helponpaa ois olla yksin ei tulis riitoja eikä tarvis raportoida opmia menoja eikä kukaa ois valittamassa!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026448
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h834933Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1053191Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303032Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262235Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191616Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961211Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391192Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311106- 48884