Osaproteesin puhdistus

Mummu ymmällään

Jouduin käymään yksityisellä Tampereella laitattamassa osaproteesit, kun kunnalliselta ei sellaiseen saanut aikoja, kehotettiin menemään yksityiselle. Oli todella kallis, hinta-arvio heitti ylöspäin, vaikkei mitään ylimääräistä tehty. Lopputyö huolimatonta, pinteet löysästi, kunnes hygienisti ne korjasi. En saanut mitään muuta hoito-ohjetta kuin harjan ja sanottiin, että voi pestä vaikka Fairylla.Hammaslääkärillä oli kova kiire saada minut ulos ja kun en pytsynyt kunnolla puhumaan proteesi suusa, en ehtinyt enkä osannutkaan kysyä mitään. Ihmettelin, kun näytti, että keltainen aines, jota oli proteesin pohjassa, näytti lisääntyvän, ajattelin, että kuvittelenko. Mutta nyt kun olen hakenut netistä, löytyi puhdistusohje viimeinkin ja oikein kuvien kanssa. Siinä neuvotaan mm. pesemään pinnat pehmeällä harjalla. Minä tyhmä olen hangannut sillä proteesiharjalla kaikkia pintoja! Siinä myös neuvotaan puhdistustablettien tms. käytöstä, ja että se poistaa plakkiakin. Siis ei se lääkäri puhunut mitään siitä, että proteesiinkin voi tulla plakkia ja että miten sen saa pois. Miten voi olla noin huonoa palvelua. Nyt pelkään, että pilaan koko proteesin ja se hajoaa, mutta pitäisi hakea toinen hammaslääkäri, jolle mennä eikä oikein ole varaakaan.

6

492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoomoilu

      Päivittäin puhdistat proteesiharjalla ja nestemäisellä saippualla tai astianpesuaineella, kerran viikossa laitat 15-30 min. siihen poreliokseen (esim. corega). Plakki on bakteerikertymää, jota voi tottakai tulla siis myös proteesien pinnalle ja kehittyä hammaskiveksi (eli kovettua), mutta reikiintyä proteesit eivät voi.

    • ......

      Minulla on osaproteesi yläleuassa ja muistuttaa proteesia kitalakineen, kokonaan akryylia. Pesen sen päivittäin Coregan proteesihammastahnalla ja proteesiharjalla (harjasten päät ei naarmuta akryylia). Tähän saakka olen desinfioinut Coregan tableteilla usein, mutta hygienisti sanoi että kerran viikossa riittää. Olen pitänyt osaproteesia aina suussa, vain pesun ajaksi olen ottanut pois. Nyt hygienisti huomasi lievää sammasta kitalaessa ja käski jättää osaproteesin aina yöksi pois.

      Olen todennut että ainoat kertymät osaproteesin kitalaen alle on ollut ruuantähteitä, mitään muuta kertymää ei ole ollut. Ilmeisesti proteesin on pitänyt hyvin puhtaana tuolla proteesihammastahnalla peseminen joka puhdistaa hyvin mutta ei naarmuta proteesin pintaa johon lika ja bakteerit tarttuisi.

    • Mummu ymmällään

      Kiitokset neuvoista! Kun tuota plakkikertymää näyttää olevan alaproteesin edessä enemmän, koska siinä on todella hankala kohta, niin lähtisikö se poreliuoksessa vähitellen pois? Muu pesu ei oikein irrota.

    • Mummu ymmällään

      Vielä yksi kysymys: miten usein kannattaa käydä hygienistllä ja riittäisikö aluksi siellä käynti, ettei tarvitse varata hammaslääkäriaikaa proteesin tarkistukseen?

    • hoomoilu

      Jos plakkikertymä on jo ehtinyt kovettua hammaskivekdi, on se jo melkein hammaslääkärin (tai suuhygienistin) homma saada se siitä pois. Porelios auttaa bakteerien poissapitämisessä, mutta plakki lähtee harjalla, eli nyt vain proteesiharjalla ahkerasti puhdistat.

      Suuhygienisti ei tarkista, eikä kunnosta proteeseja, vaan se on hammaslääkärin tehtävä. Jos proteesit istuvat hyvin, ei niiden tarkastamiseen yleensä tarvitse varata aikaa. Niiden kunto ja istuvuus voidaan tarkastaa samalla, kun käyt hoidattamassa (ja tarkistuttamassa) "oikeita" hampaita.

      • jksjsksklsdskssk

        Jos on hammaskiveä, niin laita etikkaa ruokalusikallinen tai pari vesilasiin ja anna olla siinä yön yli. Aamulla hammaskivi irtoaa harjaamalla ;-o)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe