pyrypäivän etelän tohelot

Lapissa lähtee aura-autot liikkeelle ajoissa, Tampereella vasta sitten kun lunta on vähintään 20 cm. Se on sitä säästöä Tampereen malliin, nääs! Ettei tarvitsisi kahdesti samaa reittiä ajaa...

Olin tuolla Tampereen pyryssä hiljattain, ja tein karvaita havaintoja pyryn seassa vellovasta liikenteestä.
Kun pyry alkoi, se ei vaikuttanut milläänn tapaa mm ajonopeuksiin.
Näytti siltä, että kiire kasvoi sitä mukaa, mitä pyrykin kasvoi.
Henkilökohtaisesti pienensin ajonopeuttani, mutta siitä seurasi se, että perääni muutaman metrin päähän liimaantui joku "parempi" ohjastaja valojaan vilkuttelemaan, viestitti kai poikkeavasta ajonopeutestani.
Ihmettelin miksi hän ei mene ohi, koska toinen kaista oli siinä vaiheessa vapaa?
Niimpä ajoinkin pian tulleelle P paikalle, jonne myöskin perässäni ajanut auto tuli.
Kuvittelin ensin, että hänkin kyllästyi huonoon keliin, mutta erehdyin pahasti.
Autostaan ulos tullut nuorehko mieshenkilö tuli autoni vierelle pyytäen minuakin ulos, mutta kun keli oli huono, niin raotin vain ikkunaa kuullakseni hänen asiansa.
Sain kuulla totuuden omasta ajostani, ja se oli että "tuollaiset tien tukot kuin minäkin olen, pitäisi saada pois liikenteestä"
Hän moitti vielä autoni kirkasta sumuvaloa autoni perässä, oli häikäissyt hänen silmiään, oli ollut vähällä tulla perääni häikäisyn takia.
Kuuntelin suuauki hänen tarinoitaan, enkä kerennyt puhua mitään, kun herra tormasi liikenteeseen.
Sulattelin lähes tunnin hänen neuvojaan, ja kun pyry näytti hellittävän suuntasin autoni nokan taas kohti pohjoista.
Ajelin sopivaksi katsomaani nopeutta, ja ihmettelin rohkeita ohittajia ja ajonopeuksia sekä etenkin turvavälejä, jotka näyttivät olevan jopa muutaman metrin luokkaa joillakin kiireisillä. kiire näytti olevan kova niin menijöillä kuin tulijoillakin, minä eeltä tyyliä.
Ei mennyt enää montaa hetkeä kun tiellä olikin jo ruuhkaa sikin sokin.
Valoja vilkkui niin, että tosiaankin oli silmät häikäistyä.
Toinen kaista oli sillä hetkellä sen verran auki, että pienellä vaatimattomalla autollani pääsin hiljaa ajaen menemään ohi.
Mikä ihmeellisintä, niin se minua jututtanut ajotaiturikin oli siinä rikkonaisten autojen seassa vähän poikittaen niin, että rekkari oli näkyvissä, olikin tuttu kilpi.
Siinä ajo opettajani pasteerasi kaulukset pystyssä, ja peukalo vääränä kuin parhaalla puusepällä, liekkö satuttanut peukalonsa perään ajossa, vai muutenko halus näytellä sitä?
Kun olen maamme kapeimmalta kohgalta kotoisin, niin en ymmärrä noista sormimerkeistä juuri mitään.
Ei muutkaan näyttäneet reakoivan asiaan.
Sen olen kuitenkin oppinut elämäni aikana reissutessani, että ajonopeuteni ja ajotyylini sovellan tilanteen mukaiseksi.
Annan tietä niin haluaville, mutta typeriä / omasta mielestään viisaita suunsoittajia koetan kiertää kaukaa.
Tästä tarinasta tulikin pitempi kuin, suunnittelin, mutta eipä tätä ole pakko lukea.

Käsittämätöntä kohellusta on tuo liikenne ollut jo kauan aikaa, ja eikun pahemmaksi menee.
V 1960 suorittamani ja saamani ajokortin, jota silloin kutsuttiin ammatti- ajokortiksi,
jolla sai ohjastaa täysperävaunullista kuorma-autoa, niin opettajani evästi minua ja muitakin kurssilaisia sanomalla. "minä opetin teille liikenteen ja auton käsittelyn alkeet, käytännön niksit teidän pitää opetella liikenteessä, ja seurata tarkkaan luonnon tapahtumia. Luonto elää omaa elämäänsä , ja teidän pitää sopeutua siihen"
Se onkin ollut hyvä neuvo elämäni aikana, jostain syystä se vai tulee mieleen määrätyissä tilanteissa.
Toinen mieliinpainuva neuvo oli siltäkin opettajalta, jolle suoritin myöhemmin bussikortin koe ajon.
Pienessä kaupugissa isolla autolla ajaessamme mainitsi opettaja että
"Kyllä se sopu tilaa antaa" hyvin on pärjätty niin isoilla kuin pienilläkin ajoneuvoilla tähän saakka, eteenpäin ei koskaan tiedä?