(katsokaapa vaikka vanhoja valokuvia) oli elämä paljon helpompaa. Ei ollut niin suuria ulkonäköpaineita kuin nykyään.
Ennen vanhaan kun ihmiset olivat noin yleisesti ottaen
paljon rumempia
5203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eivät ihmiset silloin sen rumempia olleet. Päinvastoin kenelläkään ei ollut ylipainoa eikä ollut nuorilla finniongelmia. Koska jokainen joutui tekemään ruumiillista työtä, niin miehillä ja naisilla oli luontaisesti jäntevä kroppa eli ei mikään punttisalilla hankittu, vaan kovalla työllä aikaansaatu.
Totta kai ihmisillä oli siihen aikaan vähän rahaa vaatteisiin eikä meikkejä ollut ja jatkuva ulkoilmassa oleminen aiheutti ihon ahavoitumista ja kädet olivat karheat. Naisillakin oli vain pitkä tukka, joka letitettiin eikä karvoja nypitty/vahattu/sheivattu. Täsmälleen sitä samaa geeniperimäähän tässä nytkin ollaan tietenkin. Ennen ihmiset olivat kaikki samaa köyhää väestöä, kun taas nyt ollaan eriarvoistuttu enemmän.
Ainakin hampaattomia monet ihmiset olivat jo hyvin nuorina. Kun hammasta alkoi särkeä aivan sietämättömästi niin hammas kiskottiin irti. Hammaslääketiede ei ole kauhean vanha ala.
Ennen ihmiset olivat sentään hoikkia. Lihavia ei juurikaan entisaikojen valokuvissa näe. Ja naisetkin olivat vielä luonnonkauniita. Nykyisin meikkien ja kosmetiikan aikakaudella luonnonvalinta ei pääse enää tuottamaan sellaisia todellisia luonnollisia "laatuyksilöitä".
Lihava nainen oli juuri se kaunis yksilö. Herraskaiset rouvat olivat kaikkea muuta kuin nälkiintyneitä ja siksi heitä pidettiin kauniina, laiha nainen oli taas herkkä sairastamaan kun ei ollut vararavin toa ja siksi heistä puhuttiin vähemmän ihailevasti nimikkeellä "sairalloinen".
Ennen vanhaan ihmisillä oli enemmän karvoitusta.