Sianlihamarkkinoilla tapahtuu tänä vuonna merkittävä rakenteellinen käänne, kertoo Pellervon taloustutkimus. Kotimainen kulutus ylittää ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kotimaisen tuotannon.
Ylituotannon loppuminen merkitsee huonosti kannattavan viennin vähenemistä ja on ilouutinen suomalaiselle lihateollisuudelle ja sikatiloille.
Samalla sianlihan hintoihin on odotettavissa noin viiden prosentin nousua, PTT ennustaa. Kuluttajalle tilanne näkyy ikävästi kallistuvina hintoina, mutta sianlihan tuottajalle on luvassa lisää rahaa.
Taustalla on kulutuksen kasvu proteiineja suosivan karppauksen myötä, mutta myös sianlihatuotannon sopeuttaminen ja sikatilojen väheneminen.
Viime vuonna sianlihan kulutus kasvoi noin 1,5 kilolla henkeä kohden. Sianlihan kulutus on yli 35 kiloa vuodessa henkeä kohden.
PTT:n arvion mukaan tänä vuonna tuotannon pienentyminen jatkuu ja samaan aikaan sianlihan kulutus vakiintuu viime vuoden kovan kasvun jälkeen uudelle korkeammalle tasolle................
http://www.talouselama.fi/uutiset/karppauksen seuraus sianlihan ylituotanto kaantyy lihapulaksi/a2094647

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Lihan kulutus kasvoi vuonna 2010
Suomalaiset söivät lihaa v. 2010 yhteensä 76,2 kg henkeä kohden. Määrä on 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Naudanlihan ja siipikarjan lihan kulutus kasvoi 4 prosenttia ja sianlihan kulutus reilun prosentin. Sianlihaa kulutettiin eniten, 34,9 kg / henkilö. Naudanlihaa syötiin 18,6 kg ja siipikarjanlihaa 18,2 kg henkeä kohden."
http://www.lisaalihasta.fi/www/fi/?we_objectID=101
"Viime vuonna sianlihan kulutus kasvoi noin 1,5 kilolla henkeä kohden. Sianlihan kulutus on yli 35 kiloa vuodessa henkeä kohden."
Tilastot ovat tilastoja ja tuosta voi vertailla vuosia 2010 ja 2011. Nousu ei olekaan kovin suurta, kun samanlainen kehitys on ollut jo aiemmin. Naudanlihaa ja siipikarjaa syödään lähes yhtä paljon, mutta sika on halvinta! Nyt, jos hinta nousee, varmastikin broilerin osuus kasvaa, mikäli sen hinta ei nouse. Sikaa käytetään, koska se on edullista.
Karppaajat käyttävät kaikesta lihan lisäyksestä todella vähän, sillä heidän ruokavaliossaan on aiemminkin ollut lihaa, proteiinin määrä ei todellisuudessa kasva karppauksessa ellei ruokavalio ole aiemmin ollut pelkkää pastaa ja leipää, sekin on monilla kyllä mahdollista. Silti se ei vaikuta kokonaiskulutukseen noin paljoa, sillä karppaajia on enintään 4% ihmisistä, luultavasti vain 1%. Kananmunan kulutukseen karppauksella on ollut suoria vaikutuksia, samoin voin, mutta senkin lisääntynyt käyttö selittyy muilla syillä kuin vain karppauksella.
Eri asia taas on se, onko parempi ilmaston ja ympäristön kannalta syödä possua vai nautaa tai broileria. Uusia proteiininlähteitä pitäisi kehitellä, syödäänhän Aasiassa mm. hyönteisiä. Miksei?