Kertokaan mielipiteenne. Ero on edessä ja alustavasti olen suostunut painostuksen vuoksi vaihtamassa paikkakuntaa, koska eron toinen osapuoli haluaa vuoroasumisen lapsien suhteen. Lapsilla vaihtuu luonnollisesti koulut ja päiväkodit. Muutoin uhkaa viedä lapset mukanaan.
Aluekin oli valmiiksi päätetty, josta lähekkäin sijaitsevat asunnot ostettasiin, kun oma asunto saadaan myytyä. Sillä ei sinänsä väliä, jos paikkakuntaa joutuu vaihtamaan.
Olisin kuitenkin valmis jäämään kotipaikkakunnalle ja vielä omaan asuntoon, josta toisen ostaisin ulos, ettei lasten tarvitsisi muuttaa. Vaakakupissa kuitenkin painaa se, että väistämättä edessä olisi huoltajuusriita. Lukemieni juttujen mukaan välit menevät tuossa vaiheessa niin huonoiksi, että se raastaa kaikki lapsia myöten rikki. Tuon suhteen olen aika toivekas, että lapset jäisivät minulle (isälle), koska aikaisemmin asumuseron aikana eron toinen osapuoli asui muualla. Tällä kertaa ei paluun mahdollisuutta ole.
Nyt pitäisi sitten pohtia, onko tärkeämpää, ettei lasten tarvitse muuttaa ja pysyy tuttu ympäristö ja kaverit, kuin se että perhe hajoaa ja menettävät äitinsä. Minun mielestä ei menetä, mutta eron toinen osapuoli on sitä mieltä, että menettää. Toinen vaihtoehto on se, että kaikki muuttavat kerralla uuteen ympäristöön, mutta perhe pysyy lapsilla koossa, on vain kaksi kotia.
Olisin kiitollinen asiallisista kommenteista, jotta saisin uusia näkökantoja tilanteeseen ja pohtiminen edistyisi.
Ero ja lapset
15
640
Vastaukset
- äips
Minkä takia pitää muuttaa muualle ? Miksi lapset ei saa asua tutussa ympäristössä ? Miten niin menettää äidin, jos ette kaikki muuta ? Anna naisen mennä, jos tuollaisia puhuu. Lapsiaan rakastava ei ensin ajattele itseään vaan lapsiaan.. kuulostaa ihan kiristämiseltä.
- AP:n vastaus
Lyhyempi työmatka, kaverit (joista en tiedä kuin kaksi), harrastukset. Siis muutto pelkästään äidin oman hyvinvoinnin vuoksi, koska se on myös lasten parhaaksi. Näin minulle ladeltiin syitä. Olen pitkään miettinyt, olenko tekemisissä narsistin kanssa. Saisi mennä ihan rauhassa, jos jättäsi lapset.
Olen katunut tuota asumiseron jälkeen paluuta yhteen. Nimenomaan äiti halusi palata ja uskoin niitä korulauseita. Mitään muuta syytä ei siihen ole osoittatunut, kuin se että voisi ottaa lapset mukanaan lopullisen eron kohdatessa.
HUOM kaikki, jotka mietitte asumiseron jälkeen paluuta, ottakaa tämä asia huomioon, varsinkin isät! - äips
AP:n vastaus kirjoitti:
Lyhyempi työmatka, kaverit (joista en tiedä kuin kaksi), harrastukset. Siis muutto pelkästään äidin oman hyvinvoinnin vuoksi, koska se on myös lasten parhaaksi. Näin minulle ladeltiin syitä. Olen pitkään miettinyt, olenko tekemisissä narsistin kanssa. Saisi mennä ihan rauhassa, jos jättäsi lapset.
Olen katunut tuota asumiseron jälkeen paluuta yhteen. Nimenomaan äiti halusi palata ja uskoin niitä korulauseita. Mitään muuta syytä ei siihen ole osoittatunut, kuin se että voisi ottaa lapset mukanaan lopullisen eron kohdatessa.
HUOM kaikki, jotka mietitte asumiseron jälkeen paluuta, ottakaa tämä asia huomioon, varsinkin isät!Just... Että nään punasta, kun joku sanoo noin. Ei sitten viitsitä ottaa muita huomioon. Jospa sinä otat nyt ohjat käsiin etkä alistu. Tietty kauheaa sotaa ei kannata nostaa, ihan lasten takia. Mieti, eedessättä kerran täällä vain eletään ja mitä kaikkea ihanaa voi olla edessä. Sun vamos tulee vielä sotkemaan enemmän sun kuviot, jos muutatte lähekkäin vastoin sun omaa tahtoas. Kerran kun annat periksi, niin saat aina antaa.
- äläannapelotella
Se joka ei jaksa olla naimisissa, järjestäköön elämänsä niinkuin parhaaksi näkee, ja muut elelköön elämäänsä mahdollisimman seesteisesti niinkuin ennenkin!
- memmu 1223
Hei,
Luin kirjoituksesi, ja minulle tuli tunne, kuin lukisin omia ajatuksiani. Kamppailen nimittäin juuri itse täysin samojen asioiden kanssa.
Elämäni on tällä hetkellä yhtä tunteiden vuoristorataa ( niin tuore tapaus on )
Meillä tilanne se, että mies etsii omaa asuntoa. Samalta paikkakunnalta toisin. En ole valmis siihen, että kaikki vaihtuu( koulut, päiväkodit jne)
Avioerossa on jo ihan tarpeeksi lapsille. Onko sinun kohdallasi äiti valmis luopumaan lähihuoltajuudesta? Suostuisiko hän etävanhemmuuteen ?
Mielestäni tutut kaverit ja koulu ym. ovat lapselle todella tärkeitä. Ei monta muuttuvaa asiaa kerralla ole mielestäni lapsen / lasten etu.
Käykää juttelemassa lastenvalvojan kanssa. Siellä katsotaan lapsen/lapsien etua, joka on se tärkein.
Meillä juuri tänään sinne aika. Riitely ja huoltajuuskiistat ehdottomasti pahentavat vain lasten tilannetta. Sitä minä ainakin yritän välttää.
Nämä ovat todella vaikeita asioita.
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia vaikka s.postitse. kanssasi. Niin samassa tilanteessa olemme tällä hetkellä.
Minulla tarkoituksena/ haaveena saada saada ostettus mieheni osuus talosta.
Johon jäisimme lasten kanssa asumaan.- AP:n vastaus
Kiitokset kaikille rohkaisevista viesteistä ! Tämä saattaa asettaa tulevan ex-vaimon tukalaan asemaan :)
memmu 1223 : vaihdan mielelläni enemmän ajatuksia kanssasi, kirjoita minulle anonyymiin osoitteseen [email protected].
- sdfyf
Perhe teillä hajoaa jokatapauksessa. Itse en muuttaisi vaan pitäisin lapset.
Luultavasti sinulla on ihan hyvät mahkut pärjätä huoltajuusriidassa.
Heti välittömästi yhteys lakimieheen. - ei suostu ei
Äidillä on siis uusi poikaystävä katsottuna uudella paikkakunnalla. Just.
tiedoksi jos lapsesi on 12v päättää itse kumman luo jää. Asia 2 pidä asunto laita vaikka pulvaani ostamaan asunnon jotta nainen ei saa tietää.
Sossu ajattelee nimenomaan lapsia ja jos lapset haluavat asua koulua käydä paikkakunnalla joss a nyt olette sulla on paremmat mahikset. Naisesi yrittää tällä siirrolla muuttaa vahvaa asemaasi itselleen sopivaksi. älä suostu. olen nainen ja niskakarvat pystyssä .Naisesi yrittää siis lapsilla maksattaa että sinä maksat elatukset ja menetät kaiken.- Ei h-i !
Omia tapojasiko kauppaat tuntemattomille ihmisille?
- AP taas
Ei h-i ! kirjoitti:
Omia tapojasiko kauppaat tuntemattomille ihmisille?
Kaikenlaiset mielipiteet asiasta tuovat uutta näkökulmaa tilanteeseen, niitä ei ole syytä rajoittaa. Ties vaikka joku olisi ollut samankaltaisessa tilanteessa aikaisemmin ja onnistunut kivuttomasti ratkaisemaan sen.
Yritän olla provosoimatta, että saisin tilanteen huomioon ottaen mahdollisimman järkeviä kommentteja ilman, että tämä alkaa kiukuttamaan. Muistakaa lapset ja heidän ikävänsä erota äidistä. Onko se pienempi paha kuin muutto? Lapset muuten alle 12v, eivät päätä itse, vielä.
Pointti on nyt siinä, että äiti ei suostu etävanhemmaksi, eli vaatii lapset mukaan. Minä päätän laitanko asian käräjille ratkaistavaksi vai muutanko mukana. Mielenkiinnostoista olisi nähdä, jos hän veisi lapset mukanaan ja minä jäisin etävanhemmaksi. En nimittäin hänen jaksavan kovin pitkään pyörittää arkea yksinään. No, tuota riskiä en halua ottaa, että lapset jumppavat edestakaisin. Kyllähän tämä hämmästyttää, että toinen ihminen päättää missä minä asun. - pikku_heittopussit
AP taas kirjoitti:
Kaikenlaiset mielipiteet asiasta tuovat uutta näkökulmaa tilanteeseen, niitä ei ole syytä rajoittaa. Ties vaikka joku olisi ollut samankaltaisessa tilanteessa aikaisemmin ja onnistunut kivuttomasti ratkaisemaan sen.
Yritän olla provosoimatta, että saisin tilanteen huomioon ottaen mahdollisimman järkeviä kommentteja ilman, että tämä alkaa kiukuttamaan. Muistakaa lapset ja heidän ikävänsä erota äidistä. Onko se pienempi paha kuin muutto? Lapset muuten alle 12v, eivät päätä itse, vielä.
Pointti on nyt siinä, että äiti ei suostu etävanhemmaksi, eli vaatii lapset mukaan. Minä päätän laitanko asian käräjille ratkaistavaksi vai muutanko mukana. Mielenkiinnostoista olisi nähdä, jos hän veisi lapset mukanaan ja minä jäisin etävanhemmaksi. En nimittäin hänen jaksavan kovin pitkään pyörittää arkea yksinään. No, tuota riskiä en halua ottaa, että lapset jumppavat edestakaisin. Kyllähän tämä hämmästyttää, että toinen ihminen päättää missä minä asun.Kysy lapsilta itseltään! Jos ovat jo koululaisia, tai siltä lapselta ainakin joka on vanhin. Kerro rauhallisesti juuri nämä kaksi vaihtoehtoa, eli kotiin ja tuttuun kouluun jääminen, jolloin äitiä tapaa ehkä sen joka topinen viikonloppu, ja vaihtoehtona vuoroviikkoasuminen äidin valitsemassa paikassa, koulun ja seudun vaihtumisineen. Anna hänen rauhassa itse miettiä, mikä hänen oma toiveensa on. Siinä minusta on oikea vastaus, varsinkin jos lapsetn ovat yksimielisiä kannastaan.
- Hente
AP taas kirjoitti:
Kaikenlaiset mielipiteet asiasta tuovat uutta näkökulmaa tilanteeseen, niitä ei ole syytä rajoittaa. Ties vaikka joku olisi ollut samankaltaisessa tilanteessa aikaisemmin ja onnistunut kivuttomasti ratkaisemaan sen.
Yritän olla provosoimatta, että saisin tilanteen huomioon ottaen mahdollisimman järkeviä kommentteja ilman, että tämä alkaa kiukuttamaan. Muistakaa lapset ja heidän ikävänsä erota äidistä. Onko se pienempi paha kuin muutto? Lapset muuten alle 12v, eivät päätä itse, vielä.
Pointti on nyt siinä, että äiti ei suostu etävanhemmaksi, eli vaatii lapset mukaan. Minä päätän laitanko asian käräjille ratkaistavaksi vai muutanko mukana. Mielenkiinnostoista olisi nähdä, jos hän veisi lapset mukanaan ja minä jäisin etävanhemmaksi. En nimittäin hänen jaksavan kovin pitkään pyörittää arkea yksinään. No, tuota riskiä en halua ottaa, että lapset jumppavat edestakaisin. Kyllähän tämä hämmästyttää, että toinen ihminen päättää missä minä asun.Itselläni asumuserotilanne päällä. Ihan aluksi, kun vaimo päätti muuttaa erilleen minusta, oli sitä mieltä, että muuttaa 600km päähän kotiseudulleen lasten kanssa. Lapsellista!! Parin suomennoksen jälkeen tilanne se, että asuu n.600m päässä ja meillä on yhteishuoltajuus, eli meni hyvin siinä mielessä (kaverit, vanhemmat, koulut, päivähoidot yms. pysyy samana).
Lastenvalvojalla käynti jännitti ja pelotti, mutta oli yllättävän positiivinen kokemus. Täällä kun lukee, suurin osa manailee ja haukkuu sukupuolijakaumaa sosiaalitoimistossa ja äidin parempaa asemaa asioista päätettäessä. Toki tähän vaikuttanee, millä asenteella sinne menee ja minkälaisissa väleissä on toisen vanhemman kanssa. Hankalalta kuullostaa sinun tilanne, mutta tällaisessa tilanteessa vanhemmilla varmaankin hämärtyy helposti se tärkein asia henk. koht. kriisissä, lasten etu. Meillä meni asiat jopa niin hyvin, että lähivanhemmuuskin jaettiin (kaksi lasta 3 ja 7v). Tämä oli minun toiveeni ja tällä tavalla mielestäni "ulkopuoliset" ei pääse liikaa vaikuttamaan asioihin (puolin ja toisin). Kuullostaa ehkä paranoidiselta, mutta mielestäni suojaa jopa omilta angsteilta ex kumppania kohtaan. Lapsiltahan ei paljon ruukailla kysyä!!
Nyt eron kynnyksellä olen ainakin itse tajunnut oman roolini lasten suhteen ja sen, minkälaisena oikeasti sen haluaisin pitää. Siihen kuuluu myös se arvostus lasten äitiä kohtaan ja arvostus hänen roolissaan lasten elämässä. Valitettavasti omassa itsekkyydessään sitä ei välttämättä arjessa tajunnut, kun asiat oli ns. hyvin.
Mielestäni, kun toiseen ihmiseen sitoutuu ja sen kanssa jälkikasvua hankkii, on tehnyt niin suuren askeleen elämässään, josta ei voi/saa perääntyä. Toki on painavia syitä, milloin se on oikeutettua. Mutta miettikää ihmiset, kun olette jälkikasvua hankkineet, oletteko oikeasti 100% vanhempia, vai roikkuuko jälkikasvu teidän unelmien ja haaveiden mukana vain hidastamassa niiden toteutumista. Ap:lla näiden kirjoitusten perusteella tuntuu olevan järki päässä, mutta punnitse todella tarkkaan ja yritä saada rakentava keskusteluyhteys kumppanisi kanssa siitä, että kenen etu se lopulta olisi, jos sinä joutuisit muuttamaan muualle lasten perässä? Onko se enemmän hänen etu, lasten etu ja millä tavalla? Vastuu lapsista täytyy kantaa juridisesti kun he ovat 18v ja mielestäni moraalisesti niin kauan, kuin henki itsessä pihisee. Toki aikuisia lapsia ei pidä/kuulu kaitsea, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että omat vanhemmat ovat osanneet antaa ajattelemisen aiheisia neuvoja minun aikuisiällä niin työelämän ja lastenkasvatuksen suhteen. Hatunnosto heille!! Todellista vanhemmuutta ja vastuunkantamista.
- pitkäkaava
Älä muuta tassä vaiheessa. Jos käy niin kuin ennustat että äiti väsyy yksinhuoltoon voipa olla että lapsesi asuu luonasi pitkiäkin aikoja ja eron jälkeen se vanha kaveri piiri on lapselle tärkeä - .
Vie asia käräjille. Jo sen uhka voi vähän rauhoitella vanhempaa joka menee ylikierroksia.
itse epäilen kyllä myös että naisellasi taitaa olla mies katsottuna sen toisen paikkakunnan läheltä . ja sinut halutaan lähelle jotta on lapsille hoitaja kun äiti menee tapaamisiin. Käytännöllisiä kun ovat nämä äidit. - malvikki
Jos molemmilta löytyy supertaitoja ja yhteistyökykyä ja lapsen parhaaksi toimimista niin voisi harkita yhteisen asunnon hankkimista toiselta paikkakunnalta, läheltä kumminkin. Tavoitteena että vanhemmat muuttaisivat vuoroviikoin, lasten koti pysyisi samana ja kaveripiiri ja koulu. Aikuiset asuisivat vuoroviikoin yksiössä/kaksiossa ja jakaisivat molempien asuntojen kulut. Pitäisi vaan löytyä joustavuutta siihen että ex-puolison elämä näkyy molemmissa kodeissa. Minä mietin tuota vaihtoehtoa, pystyisinkö siihen...
- qwerttty
Olen kyllä aivan toista mieltä. Lapsen koti on vanhempien luona, ei toisinpäin. Lasten asuessa asunnossa, jossa vanhemmat vierrailevat vuoroviikoin, lapsilla ei ole kotia ollenkaan. Järjestely muistuttaa huostaanotettujen lasten ja vanhempansa menettäneiden lasten perinteistä lastenkotia, jossa hoitajat vaihtuvat. Hyvin harvalla on myöskään mahdollisuutta rahoittaa kahta kotia. Lisäksi vanhempien vuoroviikkoinen hoitojärjestely on erittäin räjähdysaltis ja järjestely romahtaa heti, kun toinen vanhemmista aloittaa uuden suhteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1047324
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985243Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163496Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333422Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352534Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411465Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?501298