Loukkaantui

Stringstitcher

Olen 28-vuotias mies, ei paljon kokemusta seurustelusta. Pari kuukautta sitten rupesin viettämään enemmän aikaa samassa yliopistossa opiskelevan 25-vuotiaan naisen kanssa. Meillä on ollut hauskaa yhdessä ja olen antanut itseni ymmärtää että nainen pitää seurastani. Halusin tehdä aikeeni selväksi ja erään konsertin jälkeen otin häntä kädestä kiinni, josta hän oli kuitenkin hyvin hämillään. Ilta kuitenkin jatkui mukavasti ravintolassa ja hän halusi että saatan hänet bussipysäkille vaikka itse ajattelin että olisi ehkä minun parasta päästää hänet pälkähästä. Konsultoin naisen parasta kaveria joka sanoi että ko. nainen on sellainen että minun pitäisi edetä hitaasti. Ei haittaa minua, nautin hänen seurastaan eikä minulla ole mihinkään kiire.

Viime lauantain olimme hänen ystävänsä syntymäpäivillä josta koko seurue eteni salsa-tansseihin. Viikon aikana kertynyt opiskelustressi, alkaneet flunssaoireet, oma huonosti sujuva tanssi (vaikka olen jonkin verran salsa-tanssia kursseilla harjoitellut) ja ärsyttävä juontaja saattoivat minut kuitenkin ärtyneeseen tilaan, joten katsoin parhaaksi poistua paikalta kotiin. En ilmoittanut muulle seurueelle lähdöstäni koska ajattelin ettei se ole tärkeää, enkä varsinkaan halunnut mielitiettyni näkevän minua ärtyneessä tilassa. Hän soitti hieman myöhemmin perääni ja sanoin että flunssan takia halusin lähteä kotiin. Koska kyseessä ei kuitenkaan ollut koko totuus, laitoin hetken päästä perään tekstiviestin että voin selittää tarkemmin seuraavana päivänä (olimme jo sopineet leffaillasta).

Seuraavana päivänä hän ei kuitenkaan ottanut asiaa esille, joten ajattelin että häntä ei tapahtunut haitannut tai häntä ei menemiseni tai tulemiseni kiinnosta. Tänään päivällisellä hän kuitenkin vei keskustelun tapahtuneeseen "Et viitsinyt minulle kertoa että lähdit?". Aloitin sanomalla jotakin tyyliin "Mielestäni olet sen kaltainen ihminen ettet pidä siitä jos joku kokoajan selittelee tekemisiään." (hän oli samassa yhteydessä ivallisesti tuonut esille kuvaukseni hänestä paksunahkaisena persoonana), mutta tuskin olin lausetta saanut loppuun kun haarukka ja veitsi lensivät ja hän marssi ulos ruokalasta.

Lähetin jonkin ajan päästä viestin että olen pahoillani jos loukkasin ja ehkä meidän pitäisi selvittää joitakin asioita. Tuolla tarkoitin sitä, että en itse oikein tiedä mitä hän ajattelee minusta vaikka omasta mielestäni omat ajatukseni hänestä olen tuonut ilmi. Hän vastasi siihen olevansa pahoillaan siitä että jouduin korjaamaan hänen jälkensä ruokalassa ja että hän oletti asioita jotka eivät ole totta.

Onko kyseessä nyt siis se että hän on olettanut suhteeni enemmän kuin mitä olen ymmärtänyt tai hän on antanut ymmärtää ja loukkaantui koska en tansseista lähtiessäni huomioinut häntä, vaikka emme olleet paikalla parina tai että suhteemme tasoon nähden ei voi olettaa minulla olevan ilmoitusvelvollisuutta menemisistäni?

7

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ´Nyyh

      Aika usein ihmiset selvittelevät tällaisia asioita puhumalla.

      Tekstari on _tosi_ huono väline mihinkään viestintään, jos et sitä vielä tiennyt.

      Tällaista se on kun aikuinen ihminen ei osaa puhua ja toimii oletusten pohjalta.

    • asdgsdgasd

      Hohhoh, mitä draamaa.

      Jos tuolla tyylillä jatkat niin saat olla ilman naista koko loppuelämäs. Yksi soitto olisi selvittänyt kaiken jos olisit kertonut miksi lähdit tansseista.

      Noh, kokemuksen kautta oppii;)

    • inkivääriä

      "Viime lauantain olimme hänen ystävänsä syntymäpäivillä josta koko seurue eteni salsa-tansseihin.
      . . . . .
      Onko kyseessä nyt siis se että hän on olettanut suhteeni enemmän kuin mitä olen ymmärtänyt tai hän on antanut ymmärtää ja loukkaantui koska en tansseista lähtiessäni huomioinut häntä, vaikka emme olleet paikalla parina tai että suhteemme tasoon nähden ei voi olettaa minulla olevan ilmoitusvelvollisuutta menemisistäni?"

      Jaa-a kirjoittamasi perusteella olisi kyllä helpompi käsittää niin, että olette olleet tuon illan "pariskuntana", jos olet ollut naisen ystävän synttäreillä ja sieltä on lähdetty porukalla jatkoille. Kyllä sinä nyt taisit mokata. saatan olla hiukan vanhanaikainen, mutta kyllä minusta hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa, kun poistuu seurueesta.

    • 435354354534

      No joo'o. On naisesta kiinnostunut mutta saa sitten käyttäytyä miten sattuu kun ei olla vielä yhdessä?

      Kyllähän se antaa kuvan millainen suhteesta tulee tulevaisuudessa. Varsinkin tuo, että tuo mies tekee noita omia päätelmiään siitä millainen nainen on ja kääntelee asioita. Ei ihmekkään että naisen kiinnostus lopahtaa.

      Mulle olisi riittänyt siinä vaiheessa ettei kertonut seuraavana päivänä mitään. Ei se ole naisen asia kysyä SINULTA jos olet itse maininnut kertovasi huomenna.

    • AP

      Kiitos kommenteista.

      "Kyllä sinä nyt taisit mokata. saatan olla hiukan vanhanaikainen, mutta kyllä minusta hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa, kun poistuu seurueesta."

      Olet oikeassa, annoin oman mielentilani ja henkilökohtaisesta historiastani johtuvan epävarmuuden ilmentyä huonona käytöksenä.

      "On naisesta kiinnostunut mutta saa sitten käyttäytyä miten sattuu kun ei olla vielä yhdessä?"

      En yleisesti ottaen käyttäydy 'miten sattuu'. Tämä on yksittäistapaus jonka yritän korjata miten parhaiten taidan.

      "Mulle olisi riittänyt siinä vaiheessa ettei kertonut seuraavana päivänä mitään. Ei se ole naisen asia kysyä SINULTA jos olet itse maininnut kertovasi huomenna."

      Tarkennettakoon, että viestissäni sanoin selittäväni asian mikäli hän niin haluaa. Mutta olet oikeassa, en hoitanut asiaa heti niinkuin olisi pitänyt.

    • Brotip

      "mutta tuskin olin lausetta saanut loppuun kun haarukka ja veitsi lensivät ja hän marssi ulos ruokalasta."

      Pysy kaukana tuollaisesta yksilöstä, pian lentelee lautaset kun prinsessalle sanoo jotain mitä ei tahdo kuulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2491
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1423
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1124
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      928
    Aihe