Miksi parisuhteeseen?

"Itse olen tätä asiaa miettinyt jo hyvin nuorena enkä ole muuta keksinyt kuin luonnon julma suunitelma"

Tietenkin, sitä kutsutaan rakastumiseksi.

Lisäksi vaikuttaa sosiaalinen paine: yksineläjää pidetään luuserina, joka ei kenellekään kelpaa. Ja sitten on hätä menetetystä mahdollisuudesta: jos jättäydyn nyt yksin, jään ehkä kokonaan paitsi jostain, mitä sitten kadun lopun ikääni.

Kun nyt olet päässyt filosofisessa luotauksessasi hyvään alkuun, voit ehkä selvittää, miksi ihmiset vaivautuvat jatkamaan elämäänsä seuraavaan päivään. Vinkki: vastaus on aika samanlainen kuin sinunkin esittämääsi kysymykseen.

Aloitttaja, osuit niiin naulan kantaan ettei enempää vois!!!!

Veit sanat suustani!!

Monetkin syyt, nuorempana sitä on romanttisempia haaveita. Sitten suurimmalla osalla se romanttisuus ja unelmat suuresta rakkaudesta karisee, tilalle tulee rehellisen kylmästi muita syitä. Epärealistisen romanttiset ikuisen symbioosin etsijät pettyvät ja jäävät yksin. Harva onnekas, realistinen tapaa kumppanin joka on samalla tavalla realistinen, ja tajuaa, että rakkaus onkin pitkän ajan tulos, kiintymistä, rakentamista, sitoutumista. Suurimmalle osalle jo romanttisen kiihkon kuoleminen on yhtäkuin parisuhteen loppulasku. Osa sitten hitaasti kuihtuu suhteessaan, missä oikeasti pohjalla on juurikin pelko, pelko yksin jäämisestä, pelko yksin pärjäämisestä, taloudellisesta tilanteesta, "mitä muut sanoo" jutusta jne. jne.

Erossahan saattaa taloudellinen tilanne mennä aivan persauksilleen, eikä kaikilla ole valmiuksia muuttua radikaalisti, rakentaa kaikkea alusta, osata sopeutua ja joustaa nopeasti. Samoin kuin monet omaavat yhteisiä ystäviä ja perhettä, mistä puolet katoaa, tai pahimmillaan, toisen ystävät ovatkin täysin toisen sukua ja ystäviä, eli kaikki ne katoaa. Tai kummallakaan ei ole mitään ulkopuolista elämää: tällöin pysytään onnettomassakin suhteessa, koska ei uskota mitään muutakaan olevan.

Ihminen on laumaeläin, mitä keskinkertaisempi, sitä laumampi. Siis älyköt osaavat elää yksinkin, loput lähinnä "jää" yksin. Yksikään syrjäytynyt, siis oikeasti syrjäytynyt, ei ole mikään laatikon terävin veitsi. Mutta läheisiä ystäviä ei kuitenkaan kaikilla ole, vaikkei ihan syrjäytynyt olisikaan.
Älykäs ihminen osaa etsiä vaihtoehtoja työ, harrastukset, tekeminen, itsensä kehittäminen jne. eli vaikka joku osa-alue puuttuisi, hän ei silti syrjäydy samalla tavalla, kuin yksinkertainen ihminen, joka ei oikein osaa, kun ei tavisreitti toimikaan.

Yksin jääminen on vaarallista, koska me välitämme aidosti vain läheisistämme. Suurin osa kaukaisia koulusurmia tai muita katastrofeja surevista teeskentelee (tai menee jengin mukana, uutisten mukana, kokee jotain joukkohysteriaa), eikä oikeati siis välitä. Suurin osa ihmisistä luo turvaverkkoa lähimmilleen eikä heille aidosti merkkaa muut. Avustukset yms. on oman hyvyyden ostoa ja taivaspaikan varailua. Totaalisen yksin jääminen, ilman turvaverkkoa on siis vaarallista. Mehän helpommin annamme rahaa hyväntekeväisyystilille, kun kysymme naapurilta mitä kuuluu tai autamme kaatunutta. Se kertoo totuuden, miksi yksinjääminen on vaarallista.
Lisäksi, koska suurin osa on tavallisia, eivät he osaa ajatella, että joku olisi erikoisempi. Eivät he tajua, että joku voisi haluta olla yksin tai valita eri tavalla: se on siis outo. Eli, yksinelävää aletaan helposti katsoa kieroon, oudoksua, vaikka tämä eläisi ihan tavallista elämää, mutta vain yksin.

Ihmisille ohjataan paljon. Ei isolla osalla ole mitään "omaa elämää". He eivät ajattele omilla aivoillaan, vaan ottavat sen mitä syötetään. He eivät kyseenalaista, vaan uskovat sitä, joka koviten vakuuttaa. He haluavat helppoa, satuja, höpöä, kaikkea minkä uskovat helpottavan. Sillä oma elämä olisi itsenäisyyttä, vaikeita valintoja, luopumisia, ratkaisuja, vastuuta, taisteluita, yksinkin oloa, kaikkea muutakin kuin rakkautta, tai turvaa. Ihmiset tietävät alusta saakka kuolevansa. Siksi he kaipaavat turvaa, ja tietämättömyyttä. He luulevat väistävänsä tämän. Siksi he ikäänkuin "uhraavat" oman elämänsä vaikka surkealle parisuhteelle, sillä he luulevat että sekin on parempi.

Talous, nämä syyt, asiat mitä ei myönnetä. Ei pelkästään rakkaus tai perheen perustaminen. Kulttuuri ja tavat.
Mutta! Kaiken tämän jälkeen, on sanottava, että myös kaipuu ja toive ystävyydestä, rakkaudesta ja perheestä. Yhdessäolosta. Toiveet ja haaveet toisen ihmisen kanssa asioiden jakamisesta. Niitä ei voida sulkea pois, sillä jotkut jaksavat toivoa niitä toivottomassakin tilanteessa.

Ero saattaa olla myös epäonnistuminen joillekin, siis että se koetaan niin. Jotkut eivät osaa luopua ja luovuttaa. Jotkut eivät vaan välitä. Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Myös se, että kelpaa edes jollekin... Silloin kun ei itselleen kelpaa.

Yksineläminen on rankkaa ja haastavaa usein. Sinkuus-höpinät loppuvat parin vuoden jälkeen eikä se villi sinkkuelämä suurinta osaa oikeasti viehätä kovin kauaa. Kaikki eivät edes elä mitään "villiä", vaan lähinnä haastavaa ja yksinäistä sinkkuutta. Joten. Tässä nyt jotain pohdintoja. Parisuhteelle syitä on monia, ja kaikkia niistä me emme halua myöntää.

Ravintoloiden hiljaiset parit eivät enää ole kiinnostuneita toisistaan. Tämä on ihan pariskunnan omaa laiskuutta. Tilanne johon tullaan välinpitämättömyyden kautta. Ei alkutilanteesta ole ainoa suunta tuohon.

Kun rakastuu, lähtee järki päästä, hmmmmm, mutta yleensä ei saa sitä ketä eniten haluaa. Täytyy siis elää yksin tai jos kuitenkin kaipaa kumppania rinalle, täytyy ottaa joku hyvä ihminen, mutta jota kohtaan ei tunne niin suurta intohimoa.
Sanoisin että jokainen tarttee jonkun jolle puhua, oli se sitten sukulainen tai kaveri tai kumppani. Muuten voi elää yksin, mutta siis yleensä kaikilla on joku kontakti jonnekin suuntaan.

Minä en ole ihmeissäni. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin. Ihminen kaipaa vierelleen toista. Mielestäni avioelämä ei ole tylsää vaan hyvää elämää. Parisuhteessa ihmienen myös oppii ja kasvaa ihmisenä juuri näiden velvoitteiden ja rajoitteiden kautta. Ortodoksikirkossa papin on ennen vihkimystään papiksi yleensä valittava avion tai munkkeuden tie. Miksi? Sen vuoksi, että avioelämä kuten munkkeus on ihmisen tie kasvaa epäitsekkyyteen, velvollisuudentuntoon, sitoutumiseen ja mikä tärkeintä, rakkauteen.
Säälittää tuo sinun vaimosi, josta "välität". Minä itse en henkilökohtaisesti haluaisi miestä, joka välittää minusta ja jolle on oleminen kanssani taloudellinen kysymys. Minä haluan sellaisen miehen, joka tuntee intohimoista rakkautta minua kohtaan.
Minä itse rakastan intohimoisesti, kun rakastan.
Tämä sama itse asiassa pätee uskonnossa. Jeesus taisi sanoa, että on parempi olla kylmä tai kuuma, mutta haaleasta ei tule mitään hyvää.

Pitkä luettelo mutta tyydyn mainitsemaan vain muutaman, itseäni koskevan.

Kypsyminen kiertolaisvuosien levottomuuteen ja epävarmuuteen.
Eli laiskistuminen ja mukavuuden halu!

Edelliseen liittyen, tarve vakiintuneeseen elämään johon kuului säännöllinen työ ja vakiokaveri.
Ei enää juoksuja "tavaran" perässä niihin liittyvine "huteineen" tai aamuisine pettymyksineen.

Elämän suunnittelu eteen päin myös hieman pitemmällä tähtäyksellä.

Elämän jatkuvuuden näkeminen omien lasten ja lastenlasten hahmoissa.
Miksi muuten eläisimme?

Jo aikanaan näin muutaman vanhapiika ja -poika sukulaisen elämänehtoon.
Lohduttoman yksinäisiä ihmisiä.

Nyt on riivatun kiva elää ja olla pitkäaikaisen ( aviossa 42v ) vaimon kanssa.
Minun on vaikea kuvitella itseäni baariin metsästämään petikaveria ja millainen se sitten sattuisi olemaankaan.
Vaimon kanssa tunnenemme omat ja toistemme tarpeet ja metkut.
Vaihtelut sessioissa eivät ole yllätyksiä.

Olen pirun tyytyväinen tekemiini valintoihin!

Mielenkiitoisia mietteitä asiasta.!

"Rakastuminen" on kemiallinen tapahtuma joka todellisuudessa sumentaa päätöksiä eli kyseessä luonnon julma juoni ihmiskunnan jatkumolle!

Kuinka moni oikeasti kävisi ostamassa lapsen, esim. laskennalliseen hintaan 90 000€ 18-20v maksuajalla? Lapsen tulo siis vaatii suuremman asunnon, kaikkea rompetta, suuremman auton jne. jne. jne.

Luonnon julma juoni hoitaa tämän " velka diilin" ja jos et juoneen mukaudu muiden silmissä, niin siitä huomautetaan jopa epäkorrektisti, vaikka millään perusteella ei toisen ihmisen valinnat heille kuulu???

Samaiset ihmiset jopa julistavat lapsiperhekeskeistä elämäntapaa ainoana oikeana asiana tässä maailmassa, vaikka oikeasti työttömyys ja loputon kilpailu tekee elämästä monelle sietämättömän!

Parisuhde voi olla lapsetonkin, mutta omineen elämistä jopa rangaistaan. Milloin saa elää ihmisiksi omilla ehdoilla?

Rakastuminen ajaa ihmisen niinsanottuun parisuhteeseen. Rakastuminen taas on kohdistettua seksiviettiä tiettyä yksilöä kohtaan.
Mutta parisuhdehan on normaalia. Sensijaan normaalia ei ole yhdessä asuminen, ja koko elämänsä sekoittaminen toisen ihmisen takia. Sen tuo mukanaan yhteiskunta ja sen tavat. Ja normit.
Miten niin normi? No heti jos ei ihmiset muuta yhteen, kysellään että eikö jompi kumpi rakasta tarpeeksi.
Heti jos ihminen haluaa jotain muutakin elämässään, kuin vain sen parisuhteen, niin kysellään että eikö rakasta tarpeeksi, ja onko itsekäs.
Ja ne parit, jotka eivät enää juttele keskenään ravintolassa: Voin kertoa selityksen.
Ne on ihan tavallinen pari, jotka ovat jo mielestään jutelleet kaiken puhumisen arvoisen. He eivät enää yritä oppia tuntemaan toista, vaan olettavat tuntevansa jo. Ainakin tarpeeksi, ettei tarvitse jutella.
Enää ei kysytä, vaan luullaan. Eikä opita, vaan tiedetään. Seuraava v aihe on riitely, kun se toinen ei teekään yhtäkiä odotusten mukaan. Tai ilmaisee mielipiteen, jonka olemassa olosta toinen ei voi tietää. Kysyy lähinnä, että "kenen kanssa olet jutellut, kun yhtäkkiä oletkin tuota mieltä asiasta"
Joku voi väittää että tällainen saumaton yhteistyö on se mitä havitellaan. Suurin osa kateuden purskeista tapahtuu silti kun ihminen näkee vastarakastuneen parin, kun he ovat vielä kiimassa, ja esileikin omaisesti miellyttävät toisiaan, puhuvat ja nauravat.
Mutta yhdessä asujia ei kadehdi kukaan. Sillä ei ole tekemistä parisuhteen kanssa, että kuinka yhteen talousasiat on hitsattu, ja kuinka on valittu yhteiset huonekalut (silloin kun minkäännäköinen kommunikaatio vielä oli mahdollista).
Hyvin puhui nimimerkki "ei pelkkä rakkaus" siitä, miten parisuhde ja yksinkertaisuus kulkevat käsi kädessä. Yksinkertainen ihminen etsii tavoitteensa parisuhteesta. Ja se on mahdoton tehtävä, koska yksi ihminen ei tule tanssimaan kenenkään pillin mukaan ilman ongelmia koko elämäänsä.
Enemmän näkökulmia omaavat sensijaan etsivät tarkoitustaan muualtakin, kuin jonkin kahden ihmisen suhteen osapuolena.
Osa hankkii tietenkin lapsia, ja tulee todenneeksi että lapset menevät suhteen edelle..
No mitä opimme siitäkin. Että parisuhde kannattaa pitää mahdollisimman vapaana, koska vasta talous, yhteiset lapset, yhteinen koira ja talo, aiheuttavat sen että vaikka ongelmia tulisi, minnekään et pääse. Jos ei alunperinkään laita parisuhteelle itsessään tarpeetonta painoarvoa oman olemassaolonsa kannalta, ei joudu välttämättä samaan kuseen muiden keskiverto otusten kanssa. Vaan elää just sitä elämää, kuin on elääkseen, ja parisuhde on pelkkä lisäarvo.