Polttoaine maksaa yhtä paljon meille köyhille kuin rikkaillekin. Veroa kerätään kuitenkin enemmän autoiljoilta kuin mitä sitä palautuu tieverkoston ylläpitoon. Verolla rahoitetaan mm. guggenhaim-museoita ja oopperataloja, joita käyttää ainoastaan harva ylirikas eliitti.
Ajaako mikään puolue aktiivisesti sellaista muutosta, jolla energiaverot ylipäätään saataisiin porrastettua tulotason mukaisesti? Eli rikkaat maksaisivat bensasta esimerkiksi 20 euroa litra ja normaalikansalainen vaikkapa yhden euron. Tämä puolue saisi ainakin minun ääneni.
Polttoainevero on tasavero
13
114
Vastaukset
- 4657486586544
Kokoomus ja keskustahan javat noita tasaveroja kuten polttoaineveroja ja alvin nostoa jonka takia renkaiden hitakin on pilvissä. SDP ja vasemmistoliitto tietenkinvastustavat näitä tasaveroja. Ilmeisesti suurin osa suomlaisista kuitenkin haluaa maksaa korkeaa alvia ja polttoaineveroa kun äänestävät kokoomusta.
- Nuohan siellä
SDP ja vasemmistoliitto ovat kokoomuksen talutusnuorassa nytkin. Persut ainoa, joka enää ajaa tavallisen työläisen asiaa.
- pekka-
Miksi tasavero (sama veroprosentti) ei olisi oikeudenmukainen?
Silloinkin enemmän tienaava maksaisi enemmän veroa. Samalla poistettaisiin kaikki mahdolliset vähennykset ja erilaiset tuolot (pääoma/palkkatulo). kaikelle sama veroprosentti, jos jostain saat rahaa, maksat siitä saman prosentin mukaan veroa.- 3437458558
Älä tuijota liikaa numeroita. Tasapuolinen verotus on sellainen missä kaikki kärsii yhtä paljon verotuksesta.
- Veron maksaja
3437458558 kirjoitti:
Älä tuijota liikaa numeroita. Tasapuolinen verotus on sellainen missä kaikki kärsii yhtä paljon verotuksesta.
Miksi kaikkien tulisi kärsiä yhtä paljon verotuksesta? Eihän elämä muutenkaan tasaa mitään ominaisuutta.
Lisäksi siirituloisempien maksamista veroista merkittävä osa siirtyy suoraan pienempituloisten hyväksi.
Tasaveroprosentti kaikille, eri kokoiset tulot saavat aikaan riittävän progression. Isompi ongelma on erilaisten tukimuotojen erilainen verokohtelu, joka aikaansaa turhaa kikkailua. - rogresssio
Veron maksaja kirjoitti:
Miksi kaikkien tulisi kärsiä yhtä paljon verotuksesta? Eihän elämä muutenkaan tasaa mitään ominaisuutta.
Lisäksi siirituloisempien maksamista veroista merkittävä osa siirtyy suoraan pienempituloisten hyväksi.
Tasaveroprosentti kaikille, eri kokoiset tulot saavat aikaan riittävän progression. Isompi ongelma on erilaisten tukimuotojen erilainen verokohtelu, joka aikaansaa turhaa kikkailua."Tasaveroprosentti kaikille, eri kokoiset tulot saavat aikaan riittävän progression. "
Progressio tarkoittaa kuitenkin sitä, että tulojen kasvaessa myös verotuksen suhteellinen osuus kasvaa.
Ennen verotusta pitää vähentää kaikille kuuluvat perusmenot. Esimerkiksi asuminen 500e/kk/hlö, tv-maksu 250e/v/, ruoka 10e/vrk/hlö ja bensiini 15000 km/vuosi eli n.2000 euroa. Eli perustoimeentuloon tarvitaan noin 15000 euron verottomat vuosiansiot. Siihen asti vero voidaan pitää nollassa, mutta yli menevää osuuutta voitaisiinkin verottaa reilusti jo vaikka 50:llä prosentilla, koska perusmenojen yli menevä tulo on ylimääräistä ja sitä ei välttämättä edes tarvitse mihinkään. - Plööö
rogresssio kirjoitti:
"Tasaveroprosentti kaikille, eri kokoiset tulot saavat aikaan riittävän progression. "
Progressio tarkoittaa kuitenkin sitä, että tulojen kasvaessa myös verotuksen suhteellinen osuus kasvaa.
Ennen verotusta pitää vähentää kaikille kuuluvat perusmenot. Esimerkiksi asuminen 500e/kk/hlö, tv-maksu 250e/v/, ruoka 10e/vrk/hlö ja bensiini 15000 km/vuosi eli n.2000 euroa. Eli perustoimeentuloon tarvitaan noin 15000 euron verottomat vuosiansiot. Siihen asti vero voidaan pitää nollassa, mutta yli menevää osuuutta voitaisiinkin verottaa reilusti jo vaikka 50:llä prosentilla, koska perusmenojen yli menevä tulo on ylimääräistä ja sitä ei välttämättä edes tarvitse mihinkään.Ottamatta muuten kantaa koko juttuun, niin Suomessa on/olisi erittäin tärkeää, että verotuksella ei tuettaisi kaljaveikkojen laiskuutta. Niin järjetöntä kuin se onkin, tämä on yksi suurin asia, mikä pitäisi verotuksessa huomioida.
Ja muuten tuollaiset pakko omistaa auto, pakko ostaa bensaa, pakko maksaa tv-maksu (no tulevaisuudessa kyllä onkin) on täyttä henkistä laiskuutta ja epäonnistumista. Mikään noista ei ole välttämätöntä. Toki se on välttämätöntä, kun meillä on aina vaihtoehtona asua 100 kilometrin päässä naapurista, kaupasta puhumattakaan.
Jollei miellä tuettaisi kaikkea hulluutta, ei täällä köyhät asuisi missään peräkylässä ja ajelisi sieltä kaljaa ostamaan omalla autollaan. Sitten asuttaisiin kaupungeissa ja ajettaisiin polkupyörällä töihin. Ja jos niitä oikeita perusmenoja tuettaisiin järkevästi, ruoka ja asuminen olisi edullista. Jollei työ kiinnostaisi, niin keitelkööt sitten itse kiljua pannussa. Alkoholin pitäisi maksaa ainakin kolme kertaa enemmän kuin mitä se maksaa nyt. Sen pitäisi olla sen hintaista, että kellään työttömällä ei olisi sitä varaa ostaa.
Seuraavaksi tärkein asia verotuksessa on/olisi se, että työnteko kannattaa. Ottamatta kantaa siihen, mitä työtä tekee. Jokaisen pitäisi ansaita 8 tunnissa sellainen ansiotaso, että mitään avustuksia ei tarvita. Tämä siis tarkoittaa pienempien palkkojen suurta korotusta. Ei ole mitään järkeä, että hyvin toimeentulevat siirtävät varallisuutta köyhille nöyryyttävällä tavalla, eli veroista maksetuilla tuilla. Tukekoot verottaja vaikkapa pienipalkkaisten työnantajia, jotta näistä voidaan maksaa reilua korvausta. > Miksi tasavero (sama veroprosentti) ei olisi oikeudenmukainen?
Tuo olisi suhteellinen verotus. Tasaveromallissa jokainen maksaa yhtä monta euroa veroa...
Oikeudenmukaisuus? Oikeudenmukaisuutta ei ole, koska jokainen mieltää omalla tavallaan, miten rahat tulisi jakaa. Yleensä tietysti siten, että muut maksavat ja itse ei.
Ongelma tuossa olisi siinä, että köyhimmille ei riittäisi enää rahat ruokaan. Veroprosentin kun pitäisi olla jossain päälle 40:ssä. Tätä voitaisiin tietysti kompensoida yhdistämällä se kansalaispalkkaan, jolloin meillä olisi efektiivinen progressio verotuksessa, mutta mallina äärimmäisen yksinkertainen (=halpa ylläpitää) ja työllistymiseen kannustava (=teet töitä, saat palkkaa). Toki jos kansalaispalkkaan mennään, pitää muista tukimuodoista karsia isolla kädellä.
Kannatan. Demarit ja vasemmista eivät kannata, se kun söisi heidän kannattajakuntaansa (väestön vaurastuessa). Toisaalta kukaan muukaan poliitikko ei kannata, malli kun tuottaisi muutama sata tuhatta työtöntä tähän maahan (virkamiehiä kelalta, verohallinnosta, sossusta, ...). Poliittinen itsemurha.
Jos kävisi hemmetin hyvä tuuri, meille pamahtaisi jonkinlainen kreikkakriisi ja pakottaisi järkeistämään mallia. En jaksa uskoa. Populistit varmaan astuisivat valtaan ja sitten menisi kaikki ns. vituiksi.- Veron maksaja
Plööö kirjoitti:
Ottamatta muuten kantaa koko juttuun, niin Suomessa on/olisi erittäin tärkeää, että verotuksella ei tuettaisi kaljaveikkojen laiskuutta. Niin järjetöntä kuin se onkin, tämä on yksi suurin asia, mikä pitäisi verotuksessa huomioida.
Ja muuten tuollaiset pakko omistaa auto, pakko ostaa bensaa, pakko maksaa tv-maksu (no tulevaisuudessa kyllä onkin) on täyttä henkistä laiskuutta ja epäonnistumista. Mikään noista ei ole välttämätöntä. Toki se on välttämätöntä, kun meillä on aina vaihtoehtona asua 100 kilometrin päässä naapurista, kaupasta puhumattakaan.
Jollei miellä tuettaisi kaikkea hulluutta, ei täällä köyhät asuisi missään peräkylässä ja ajelisi sieltä kaljaa ostamaan omalla autollaan. Sitten asuttaisiin kaupungeissa ja ajettaisiin polkupyörällä töihin. Ja jos niitä oikeita perusmenoja tuettaisiin järkevästi, ruoka ja asuminen olisi edullista. Jollei työ kiinnostaisi, niin keitelkööt sitten itse kiljua pannussa. Alkoholin pitäisi maksaa ainakin kolme kertaa enemmän kuin mitä se maksaa nyt. Sen pitäisi olla sen hintaista, että kellään työttömällä ei olisi sitä varaa ostaa.
Seuraavaksi tärkein asia verotuksessa on/olisi se, että työnteko kannattaa. Ottamatta kantaa siihen, mitä työtä tekee. Jokaisen pitäisi ansaita 8 tunnissa sellainen ansiotaso, että mitään avustuksia ei tarvita. Tämä siis tarkoittaa pienempien palkkojen suurta korotusta. Ei ole mitään järkeä, että hyvin toimeentulevat siirtävät varallisuutta köyhille nöyryyttävällä tavalla, eli veroista maksetuilla tuilla. Tukekoot verottaja vaikkapa pienipalkkaisten työnantajia, jotta näistä voidaan maksaa reilua korvausta.Olen paljolti samaa mieltä kirjoituksesi kanssa.
- korpi&6
Plööö kirjoitti:
Ottamatta muuten kantaa koko juttuun, niin Suomessa on/olisi erittäin tärkeää, että verotuksella ei tuettaisi kaljaveikkojen laiskuutta. Niin järjetöntä kuin se onkin, tämä on yksi suurin asia, mikä pitäisi verotuksessa huomioida.
Ja muuten tuollaiset pakko omistaa auto, pakko ostaa bensaa, pakko maksaa tv-maksu (no tulevaisuudessa kyllä onkin) on täyttä henkistä laiskuutta ja epäonnistumista. Mikään noista ei ole välttämätöntä. Toki se on välttämätöntä, kun meillä on aina vaihtoehtona asua 100 kilometrin päässä naapurista, kaupasta puhumattakaan.
Jollei miellä tuettaisi kaikkea hulluutta, ei täällä köyhät asuisi missään peräkylässä ja ajelisi sieltä kaljaa ostamaan omalla autollaan. Sitten asuttaisiin kaupungeissa ja ajettaisiin polkupyörällä töihin. Ja jos niitä oikeita perusmenoja tuettaisiin järkevästi, ruoka ja asuminen olisi edullista. Jollei työ kiinnostaisi, niin keitelkööt sitten itse kiljua pannussa. Alkoholin pitäisi maksaa ainakin kolme kertaa enemmän kuin mitä se maksaa nyt. Sen pitäisi olla sen hintaista, että kellään työttömällä ei olisi sitä varaa ostaa.
Seuraavaksi tärkein asia verotuksessa on/olisi se, että työnteko kannattaa. Ottamatta kantaa siihen, mitä työtä tekee. Jokaisen pitäisi ansaita 8 tunnissa sellainen ansiotaso, että mitään avustuksia ei tarvita. Tämä siis tarkoittaa pienempien palkkojen suurta korotusta. Ei ole mitään järkeä, että hyvin toimeentulevat siirtävät varallisuutta köyhille nöyryyttävällä tavalla, eli veroista maksetuilla tuilla. Tukekoot verottaja vaikkapa pienipalkkaisten työnantajia, jotta näistä voidaan maksaa reilua korvausta."Jollei miellä tuettaisi kaikkea hulluutta, ei täällä köyhät asuisi missään peräkylässä ja ajelisi sieltä kaljaa ostamaan omalla autollaan. Sitten asuttaisiin kaupungeissa ja ajettaisiin polkupyörällä töihin."
Ei työpaikan vieressä asuminen ole nykyään aivan itsestäänselvää. Otetaan esimerkiksi vaikka joku nimeltämainitsematon yritys, joka antaa potkut 1000:lle työntekijälle. Aika isolla todennäköisyydellä nämä 1000 ihmistä eivät saa uutta työtä samalta seudulta. Eli jos he ovat valinneet asuinpaikkansa työpaikkansa mukaan, niin pelkän polkupyörän varassa saattaa tulla ongelmia, jos seuraava työ on vaikkapa 50 km:n päässä. Henkistä laiskuutta toki, jos ei jaksa tehdä pitkää päivää ja sotkea sen lisäksi sohjossa pp:llä.
Peräkylän kaljanhakijoista ei kannata olla huolissaan. Hulluinta elämää vietetään pääkaupunkiseudulla, jossa ihmiset suhmuroivat henkilöautoillaan edestakaisin päivästä (ja ruuhkasta) toiseen. Ja aina vaan uudelleen. Eikös kaupunkien tehtävänä olisi vähentää turhaa liikkumista? Ei lisätä, kuten nyt tapahtuu.
Tietullit eivät vaikuta yhtään hölmöltä idealta ja nykyisen liikenneministerin lausunnot autolijoiden automaattisesta sateliittiseurannastakin alkavat tuntua järkeviltä, jotta etelän vetelät saataisiin joukkoliikenteen käyttäjiksi.
- Euronnarikka
Mikä on "normaalikansalainen"?
200 €/kk ?? - huonolta näyttää
Tieliikenteeltä kerätään Suomessa erilaisia veroja yhteensä vuosittain n. 6500 milj. €. Tiestön ylläpitoon käytetään n. 1000 milj.€ vuodessa. Vajetta ylläpidon rahoituksessa eli tiestön kunnon heikkenemistä on n. 2500 milj. €. Ja näyttää vaje vain kasvavan eli tiestön kunto heikkenee koko ajan kun korjauksia ei tehdä ajoissa. Kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa Suomen tavara- ja henkilöliikenteestä kulkee kumipyörillä teitä pitkin sanokoot vihreät mitä tahansa.
- Miksi kaikki pitäisi
porrastaa niin että teillä saamattomilla ja köyhillä luusereilla olisi sama elintaso kuin työtätekevillä ihmisillä. Kuinka voi suomalainen änkyräsosialisti olla noin tyhmä? Maailmalla teidänlaisenne hörhöt pitävät pienempää meteliä, ehkä siksi että ne pidetään suljetuilla osastoilla turvassa maailman pahuudelta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760