Antti Heikkilän kirjat eivät ole tieteellisiä teoksia

-Tiedemiehes

Siäli jos asia on jollekulle epäselvä mutta kerrottakoon se tässä:
tieteellinen teos pitää tarkastaa oikeanlaisen kompetenssin omaavassa tiedekunnassa.

Mikäli kirjalle halutaan tieteellisen teoksen status niin sen on läpäistävä tietynlaiset tiedekuntien tarkastelut ja tutkiskelut. Heikkilän yksikään kirja ei ole tällaista läpäissyt, tosin sitä ei liene edes yritetty.

Se että kirjoittaa kirjan ja vie sen kustantamoon joka sitten painaa sen, ei tee kirjasta tieteellistä teosta vaikka siellä käsiteltäisiinkin asioita joita yleensä tieteessä käsitellään. Se tieto kun ei välttämättä ole oikeaa vaan sitä voi olla vääristelty ja asiat on voitu esittää itselle tai halutulle ostajakunnalle sopivassa valossa. Tällainen kirja on ikään kuin olisi kirjoittanut seikkailuromaania tai Aku Ankkaa, sen enempää sillä ei ole tieteellistä arvoa. Ei vaikka jotkut kohdat olisikin kopioitu jostain tieteellisestä teoksesta.

Elikkä jos joku haluaa tietää miten asiat oikeasti ovat, kannattaa etsiä tieteelliseksi hyväksytty teos. Vaikka sielläkin olisi virheitä mutta pääsääntöisesti voi luottaa siihen että siellä eiole tahallisesti vääristeltyjä kohtia.

78

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 24+9

      tieteellistä se kommunismikin siellä neukkulassa.

      missäs se neukkula nykyään on?

    • ...läskisika...

      "-Tiedemiehes "

      Koska olet tiedemies voisit pyydän aluksi vaikka 5 (viisi) esimerkkiä Antti Heikkilän kirjasta joka ei pidä paikkaansa ?

      Toisaalta tuo paatos tieteestä tuntuu varsin kaukaa haetulta silloin kun puhutaan kansantajuisesti ravitsemuksesta. Vastavuoroisesti THL:n ohjeistus kaikkien ruokavalioksi ei kestä tieteellistä tarkastelua ja näissä ohjeistuksissa johdatetaan ihmisiä suoranaisesti harhaan.

      • -Tiedemiehes

        1. sokerinpolttovaihe
        -sellaista ei ole
        2 elimistö vuoroin varastoi, vuoroin kuluttaa energiaa
        -elimistö varastoi vain kun on jotain varstoitavaa (on syöty9 mutta kulutus on jatkuvaa
        3. insuliinia erittyy vain syötäessä hiilihydraattia
        -insuliinia erittyy vaikka syötäisiin mitä
        4. hiilihydraattiruoan syöminen estää rasvan palamisen
        -suurin osa lihasten käyttämästä energiasta on rasvaa koko ajan
        5. VHH lisää rasvan käyttöä energiana
        -sillä ei ole mitään vaikutusta siihen miten energiankäyttö solutasolla jakautuu

        Riippumatta siitä mitä THL sanoo, nämä AH:n väitteet eivät pidä paikkaansa.Valhe ei muutu totuudeksi vaikka joku valehtelisi vielä enemmän - tai kuvittelet jonkun valehtelevan.

      • -Tiedemiehes
        -Tiedemiehes kirjoitti:

        Riippumatta siitä mitä THL sanoo, n
        -Tiedemiehes
        6.4.2012 17:10
        0
        Sulje
        1. sokerinpolttovaihe
        -sellaista ei ole
        2 elimistö vuoroi, vuoroin kuluttaa energiaa
        -elimistö varastoi vain kun on jotain varstoitavaa (on syöty9 mutta kululiinia erittyy vain syötäessä hiilihydraattia
        -insuliinia erittyy vaikka syötäisiin mitä
        4. hiilihydraattiruoan syöminen estää rasvan palamisen
        -suurin osa lihasten käyttämästä energiasta on rasvaa koko ajan
        VHH lisää rasvan käyttöä energiana
        -sillä ei ole mitään vaikutusta siihen miten energiankäyttö solutautuu

        Riippumatta siitä mitä THL sanoo, nämä AH:n väitteet eivät pidä paikkaansaämä AH:n väitteet

    • AWSEDRFTGY0012

      "" -Tiedemiehes "" ???
      Ihanko ite keksit nuo väittämät ?
      Heikkilä niitä ei ole keksinyt eikä hänen kirjoissaan noin väitetä, ilmeisesti olet lukenut Heikkilän kirjaa kun piru raamattua.

      • Arnold D

        Nimenomaan Heikkilän kirjoissa väitetään noin.

        Siinä on yksi syy miksi niitä ei tieteellisiksi teoksiksi hyväkstyäkään.

        Ne ovat nääs kaupallisia teoksia.

        Kyllä jämpti on niin.

    • toinen tied.

      Taas tuli torvi # 1
      Mistä lähtien esim. keittokirjat ovat tieteiskirjoiksi luettu.
      Heikkilän Ravinto ja Terveys on kansanomaiseti tehty teos, mitä on mukava lukea ja helposti tajuttavissa. Jos teos on tieteis kirja, niin ei niistä tavallinen kansa helposti selvää saa. Tällainen kirjan pitää olla kansan ymmärettävää tekstiä, että esimekiksi sinäkin sitä ymmärrät. Tai menikö jo liian pitkälle. Koska arvostelet sitä, niin ilmeisesti olet yrittänyt lukea. Muutenhan kirjaa ei voi arvostella, eihän?

    • Laihduttava...

      #..Ne ovat nääs kaupallisia teoksia.???

      Voi ristus, tuota pelleä. Kuka perkele jakaisi jotain dieettikirjaa lukea jos se olisi kirjoitettu tieteellisen esitystavan mukaan. THL:n ja Sydänliiton ohjeisiin nähden Heikkilän kirjat ovat raikas poikkeus terveen ruokavalion suuntaan. Jos kirjan ensimmäisellä sivulla mainitaan toistuvasti kuitu, se on syytä laittaa mappi Ö:n vanhentuneena. Onneksi Heikkilän kirjassa ei kuidusta ja ruisleivän ylimaallisesta terveysvaikutuksesta mainita kun huonona esimerkkinä.

      • Arnold D

        Tiedekirjat voidaan aivan mainiosti kirjoittaa miten tahansa. Tärkein ominaisuus on sisällön oikeellisuus, ei sen tarvitse olla tiukan muodollisesi esitetty.

        Tosin kirjailijan pitää silloin olla taitava ilmaisemaan asioita ja siihen ei Heikkilän kyvyt riitä.

        Mutta jos tarkoitus on naamioida pseudotieteellisiä myynninedistämiskikkoja tieteellisyyden kaapuun niin siinähän Heikkilä on onnistunut.

        Tai ainakin se tuntuu uppoavan vaikutuksille altiille väestölle joita lihavat monasti ovat. Hehän nielaiset kaiken palturin jos se on sitä mitä he haluavat kuulla.

      • 16+15

        Heikkilän keittokirjat rankkaa huuhaata sitä kaipaaville. Kookosöljyä tankkiin vaan. Lukekaa lisää magneettimediaa.

      • Kiitollinen lady
        16+15 kirjoitti:

        Heikkilän keittokirjat rankkaa huuhaata sitä kaipaaville. Kookosöljyä tankkiin vaan. Lukekaa lisää magneettimediaa.

        "Lukekaa lisää magneettimediaa."

        Se onkin hyvä julkaisu. Kiitos vinkistä.

    • karppiatri

      "Antti Heikkilän kirjat eivät ole ....."
      Kirjojen arvostelussa olisi hyvä lukea ensin kirjat. Tuskin dieetti- ja keittokirjoja on tarkoitettu tieteellisiksi dokumenteiksi. Toisaalta kun puhutaan rasvoista niiden vaikutuksesta ihmiseen ei ole vain yhtä tieteellistä totuutta, totuus aina sellainen kenen asiaa se palvelee. Antti keskittyy käytännön tuloksiin ja potilaisiinsa ei lääketieteen terminologialla snobbailuun.
      Kun 2-tyypin diabeetikko saa avun vaivaansa vaihtamalla hiilihydraattikuorman luonnon rasvoihin ja vihanneksiin. Sehän ei kestä tieteellistä tarkastelua ja on lähinnä "tieteessä" rinnastettavsissa vettenpäällä kävelyyn. (Strandberg, Schwab, Fogelholm)

      • -Hämähäkkimies

        Todella, Heikkilän kirjoja ei todellakaan ole tarkoitettu tieteellisikis dokumenteiksi van pelkästään kaupallisiksi myyntituotteiksi. Mutta näyttävästi heikkilä vaan korostaa olevansa lääkäri, tarkoituksena saada ne näyttämään tieteelisiltä teoksilta tavallisen tallaajan silmissä. Ja etenkin lihavien, he tiettävästi uskovat helposti kaiken sen mitä he laihtumisesta haluavat uskoa.

        Koska ne eivät ole tieteellsiä teoksia niin niiden sisältämään tietoon tulee suhtautua samalla vakavuudella kuin Tex Willerin, Mustanaamion tai Aku Ankan sisältöön. Viihdearvokin on jotain samaa luokkaa.

      • pahakarppi1

        "Toisaalta kun puhutaan rasvoista niiden vaikutuksesta ihmiseen ei ole vain yhtä tieteellistä totuutta, totuus aina sellainen kenen asiaa se palvelee"

        Osaako tuon enään paremmin sanoa. Totuus on siinä kenen asiaa palvellaan. Antti Heikkilän totuus on voin ja kookosöljyn terveellisyyden hehkuttamista. Samalla esimerkiksi rypsiöljy tulee demonisoiduksi. Samalla Antti unohtaa kertoa mitä kaikkia kemiallisia reaktioita tarvitaan kookosöljyn valmistuksessa. Öljyhän ei tirsku niistä kookoksista puristamalla.

      • pokknnbb
        pahakarppi1 kirjoitti:

        "Samalla Antti unohtaa kertoa mitä kaikkia kemiallisia reaktioita tarvitaan kookosöljyn valmistuksessa. Öljyhän ei tirsku niistä kookoksista puristamalla. "

        Kylmäpuristettu kookosöjy ei tule puristamalla?!

        Kerrotko miten se sitten tulee???

        SIITÄHÄN karppaajat vain kirjoittavat, e i mistä tahansa kovetetusta munkkiöljystä, tästä nimenomaan on pauhattu. Tästähän on KYSE.

      • pahakarppi1
        pokknnbb kirjoitti:

        "Kylmäpuristettu kookosöjy ei tule puristamalla?!

        Kerrotko miten se sitten tulee???

        SIITÄHÄN karppaajat vain kirjoittavat, e i mistä tahansa kovetetusta munkkiöljystä, tästä nimenomaan on pauhattu. Tästähän on KYSE. "

        Ole hyvä, saat kookospähkinän ja voit sitten näyttää miten puristat siitä ulos käyttökelpoista ruokaölyjyä.

    • ..Karppaaja Turusta.

      "Todella, Heikkilän kirjoja ei todellakaan ole tarkoitettu tieteellisiksi dokumenteiksi van pelkästään kaupallisiksi myyntituotteiksi. "

      - Kerro mistä löytyy dieetti- ja kokkikirja jota ei ole tarkoitettu kuluttajille myytäväksi ?

      "Mutta näyttävästi Heikkilä vaan korostaa olevansa lääkäri"

      - Ei Heikkilän tarvitse korostaa olevansa lääkäri, hän on lääkäri ja varsin hyvä sellainen.

      "tarkoituksena saada ne näyttämään tieteelisiltä teoksilta tavallisen tallaajan silmissä."

      Tuskinpa se tavallinen tallaaja hakee tieteellistä teosta etsiessään kirjaa hyvästä ruokavaliosta. Yleensä nämä kirjat kirjoitetaan käytännön läheisiksi, eihän niitä ohjeita muuten voisi soveltaa.

      "Ja etenkin lihavien, he tiettävästi uskovat helposti kaiken sen mitä he laihtumisesta haluavat uskoa."

      - Yrität syöttää muille omaa rajoittunutta ja lapsellista ajatusmalliasi, lihavien erityisestä tyhmyydestä, heille kelpaa kaikki kun eivät ymmärrä lihavuuttaan.

      "Koska ne eivät ole tieteellisiä teoksia niin niiden sisältämään tietoon tulee suhtautua samalla vakavuudella kuin Tex Willerin, Mustanaamion tai Aku Ankan sisältöön. Viihdearvokin on jotain samaa luokkaa."

      - Juuri näin ne eivät ole tieteellisiä teoksia, siksipä niiden ohjeita on helppo tavallisen ihmisen noudattaa, sen tavallisen ihmisen joille kirjat on suunnattu. Tex Willerin, Mustanaamion ja Aku Ankan tempaisit omasta lukemistostasi. Sen sijaan Heikkilän kirjat on suunnattu jo keski-ikäisille, jotka kärsivät lihavuudesta ja moni 2-tyypin diabeteksesta.

      PS. En tiedä kuka on vastaväittäjä, tyylistä tekstistä päätellen hän on noin 12-vuotias kaiken tietävä pikkutyttö ?

      • -Hämähäkkimies

        Tyylistäsi päätellen vastasväittäjäsi on itseesi nähden hieman korkeammalla tasolla. Tuollainen lapsellinen manipulointiyritys paljastaa sen.

        Dieetti- ja keittokirjat ovat nimenomaan tarkoitettu kuluttajille myytäviksi, ja onkin merkillistä että jotkut VHH:laiset kuvittelevat Heikkilän kirjojen olevan tieteellisiä teoksia ja tyrkyttävät niitä muillekin sillä statuksella. Tähänhän on aloituksessa viitattukin, "...jos asia on jollekulle epäselvä..."

        Tyrkytäjät eivät tunnu hyväksyvän sitä että Heikkilä on tehnyt kirjat pelkästään siksi että saisi niitä myytyä. Näille Heikkilän kirjojen puolustajille näyttää olevan suuri merkitys mikä kirjan status on. He ovat määrittäneet sen minkälaisena Heikkilän kirjoja pitää tarkastella, se ei ole minun keksintöäni.

        Heikkilä ei ole ravitsemusalan lääkäri millään lailla. Et kai nyt ala väittämään että pelkkä lääkäriys antaa valmiudet käsitellä mitä tahansa ihmisen osa-aluetta? Etenkään kun tämän palstan VHH:laisten näkemys lääkärin ravitsemuskoulutuksesta on kaikkea muuta kuin korkeatasoinen.

        Tyhmille tarkoitettuja teoksia? En tyrkytä omaa näkemystäni vaan kuluttaja-asiamiehen näkemystä. Siellä epävirallisesti nauretaan mihin kaikkeen halpaan lihavat saadaan menemään.

        Minä todella olen lukenut kaikkia mainitsemiani sarjakuvia viihteenä eikä niitä ole minulle vakavasti otettavana teoksina tyrkytettykään siten kun Heikkilä tyrkyttää omiaan lääketieteellisinä teoksina, ei pelkkinä keittokirjoina.

        Lihavat monasti kärsivät 2-tyypin diabeteksesta joten on jotakuinkin tilastollinen pakko että myös siinä joukossa joita Heikkilä on onnistunut uunottamaan on 2-tyypin diabeetikkoja.

    • tiedenaisihminen

      Hyvä, että tämäkin fakta joskus nousee täällä keskustelun aiheeksi. Siis se, että mikä on oikeasti totta, mikä on tarua. Heikkilän kirjoja ei tosiaankaan voi pitää tieteellisinä julkaisuina, eivätkä ne edes perustu tieteelliseen tutkimukseen. Niiden pontimena on suurten joukkojen vedättäminen pseudotieteellisten väitteiden avulla ja viime kädessä bisneksen teko ja rahan ansainta. Joka kerta, kun kirjakaupan kassa kilahtaa ja kuitissa lukee Heikkilän nimi, raha vilahtaa Heikkilän tilille. Pitää tietää jotakin tieteellisestä tutkimuksesta ja ylipäätään pitää omata jonkinlainen tiedon taso, jotta näitä asioita pystyy arvioimaan. Muuten voi joutua huiputetuksi, jos asettaa yleisesti hyväksytyt tieteelliseen faktaan perustuvat asiat kyseenalaisiksi. Onhan tätä tämän hetkistä ravitsemuskeskusteluilmiötä sitäkin tutkittu ja tiedetään miten ja miksi se toimii. Mutta antaapa olla, aika hoitaa tämäkin muodin aikanaan ja tulee uusia juttuja tilalle. Peruasiat eivät silti muutu.

      • anna vastaus?

        miksi mattila lihoaa vaikka käppänä on jo 8 v nälkä vhh kuurilla ?

    • haukullakin rajansa

      "Heikkilän kirjoja ei tosiaankaan voi pitää tieteellisinä julkaisuina, eivätkä ne edes perustu tieteelliseen tutkimukseen. Niiden pontimena on suurten joukkojen vedättäminen pseudotieteellisten väitteiden avulla ja viime kädessä bisneksen teko ja rahan ansainta."

      Heikkilänä nostaisin tuosta perusteettomasta parjaustekstistä haasteen.
      Tuolle väitteellesi ei löydy mitään todellisuuspohjaa, jos todella väität jotain tuollaista sinun on myös todistettava se vaikka oikeudessa.

      • Poppatohtori

        "Heikkilänä nostaisin tuosta perusteettomasta parjaustekstistä haasteen.
        Tuolle väitteellesi ei löydy mitään todellisuuspohjaa, jos todella väität jotain tuollaista sinun on myös todistettava se vaikka oikeudessa."

        Höpönlöpön oikeudessa, huuhaalla on hiukan hankala haastaa ketään mihinkään.

      • yks Erkki vaan

        Juuri niin. Tuo "oikeuteen vetäminen" onkin pseudotietäjien yleinen poppakeino jolla heillä on tarkoitus pelotella vastapuoli pitämään suunsa kiinni kun eivät pysty antamaan arvostelijoilleen perusteltua ja päivänvaloa kestävää vastausta.

        He unohtavat että nämä epäilijät ovat älyllisesti paljon korkeammalla tasolla kuin heidän kannattaja- ja asiakaskuntansa. Epäilijöihin ei tehoa ne kusetus-, pelottelu- ja uhkauskeinot joilla he ovat kannattaja- ja asiakaskuntaansa manipuloineet.

        Huuhaalla on vaikea voittaa oikeudessa. Ja kaipa ne tuomaritkin ovat samassa salaliitossa Pekka Puskan kanssa, eikös hän ole tuomioistuimetkin lahjonut niin että VHH:lainen ei voi siellä voittaa vaikka juttu olisi mikä.

    • uuuuyyytt

      Anttihan ei varmaan vastaa lain edessä kirjottamistaan asioista.

      Henki lähti ja...

      "Ei ne ole niinku tieteellisesti osoitettu..."

      • Antti Heikkilä vietiin melkein raastupaan kirjoitettuaan dibeteksen hoitoa kasittelevän kirjan. Diabetes liitto hänet haastoi. Mutta ei löytynyt perusteluja,. Eli Diabete liitto piti vetää haasteen pois. Seuraavaksi Puskan porukka yritti estää sen myyntiä ja kustantamista.
        Mitä tapahtu ruotsalaiselle Uffe Ravnskov:le Hänen kirjansa KOLESTEROLIMYYTTI (VHH) kielettiin ensin Suomessa. Kysyisin teiltä helkkarin viisailta, että miksi?
        Tiedän vastauksenne etukäteen, että äkää vaivautuko.

    • Rva Ahne

      Muistutetaan että Somppi ei ole yksin epätieteellisten kirjojensa kanssa.

      • näin on

        Naurettava "Ahne"
        Minä ainakin olen hyvin kiitollinen Heikkilälle terveydestäni.
        Siksi kirjoittelenkin kertoakseni toisillekin tyytyväisyydestäni. Olen kuitenkin huomannut se olevan sama asia, kuin lyö päätään seinää.
        Omista tuttavistani ainoastaan yksi henkilö uskoi minuun / Heikkilään.
        Hän oli dibetes lääkityksellä ja alkoi hyvin varovaisesti noudattamaan neuvojani. Sitten tapahtui muutos. Lääkäri uhkasi laittaa hänet piikille. Tuttavani asenne oli, että ei hän mihinkään piikille ala ,joten hän otti asiasta selvää ja alkoi VHH:le sanan varsinaisessa tarkoituksessa.
        kahdeksaan kuukauteen hän ei ole tarvinnut insuliinia ja painoakin meni siinä ohessa lähes 20 kg. Useimmat ihmiset tykkäävät ottaa lääkärin määräämiä lääkkeitä. Se on kuulemma mukavaa. Mikään lääke ei ole ihmiselle hyväksi.

    • Sofi saisko panna?

      A Heikkilän kirjat ovat yhtä tieteellisä ja hyödyllisiä kuin Sofi Oksasen sepustukset. Paitsi että Sofi edes yrittää kirjoittaa totta.

    • tiedesetä

      "Siäli jos asia on jollekulle epäselvä mutta kerrottakoon se tässä:
      tieteellinen teos pitää tarkastaa oikeanlaisen kompetenssin omaavassa tiedekunnassa."

      Jaha sivulle on eksynyt oikea tiedemies ?
      Ystävä hyvä, kerropa montako dieetti - ruokavaliokirjaa tavalliselle kuluttajalle on hyväksytetty : " oikeanlaisen kompetenssin omaavassa tiedekunnassa." hah, hah, aivanko itse löysit tuon määritteen auttoiko sinua joku.

      • möykky G.

        Niin, eipä Lauerman hypnoosikirjojakaan missään tietääkseni ole "hyväksytetty". Kukapa sen tarkastaisi?

        Entäpä tämä lainaus sanonomisistasi:
        "Heikkilä ei ole ravitsemusalan lääkäri millään lailla. Et kai nyt ala väittämään että pelkkä lääkäriys antaa valmiudet käsitellä mitä tahansa ihmisen osa-aluetta? Etenkään kun tämän palstan VHH:laisten näkemys lääkärin ravitsemuskoulutuksesta on kaikkea muuta kuin korkeatasoinen."

        Kysyisin mikä lääkäri on ravitsemusalan asiantuntija? Mikäköhän ala se sellainen oikein on?

        Ja kuka oikeastaan on ravitsemsualan asiantuntija?

      • lue sinäkin se
        möykky G. kirjoitti:

        On vaan niin että Lauerma ei myykään kirjojaan minkäänlaisena "parantavana voimana" kuten Heikkilä. Lauerma ei väitä että hänen kirjojaan lukemalla parantuu siitä ja tästä taudista tai että terveys siitä kohenee.

        Heikklä taas panostaa ihmisten epätoivoon ja haluun uskoa johonkin ja siksipä Heikkilä keksiikin sellaisia elintoimintoja jotka lihavat haluavat uskoa (tosiasioista viis) ja näin kirjojen myynti on taattu. Heikklän kirjoissa on paljon sellaista aineistoa jonka tarkoitusperät avautuisivat monelle jos lukisivat Lauermaa. Vaikkapa kirjan "Usko, toivo, huijaus".

      • möykky G.
        lue sinäkin se kirjoitti:

        Kyseinen suggestiokirja on minulle hyvinkin tuttu en kai muuten siitä mainitsisi?

        Lauerman kirja taas on oikein "oppikirjana" mainostettu! Eikö se sentään ole pahempi kuin Heikkilän ruokaohjekirjan lupaukset paremmasta elämästä?

        Käsityksesi Heikkilän kirjoista on omasi ja saat sen pitää. En vain yhdy siihen käsitykseen. Lupaahan THL:kin terveyttä lautasmallilla ja kaikkien rasvojen välttelyllä, eikä silti kaikki parane, ei edes pysy terveenä. Eikä kolesteroliteoria perustu näyttöön, se perustuu KONSENSUKSEEN ja hyvään huijaukseen. Siitä voit lukea lisää vaikka tuosta Lauerman kirjasta. Vaikka on hän itsekin aika hyvä huijaaja, sillä eihän kirjassa ole mitään uutta eikä tieteellistä, ainoastaan koottu vanhoja tarinoita. Paitsi se osuus, jossa Kalli selostaa uusia tutkimuksia.

        "Lauerman kirja taas on oikein "oppikirjana" mainostettu! Eikö se sentään ole pahempi kuin Heikkilän ruokaohjekirjan lupaukset paremmasta elämästä? "

        Lauerman kirja pureutuu tosiasioihinniin hyvin kuin psykiatriassa nyt voi pureutua, ei sen tarkoitus ole antaa mitään toivoa vaan se on opas.

        Heikkilä taas antaa "toivoa" ja "lupauksia" tavalla jonka tarkoitus on kartuttaa hänen kukkaroaan. Kuluttaja-asiamiehelle virtaa vastaavanalaisten "toivon" antajien pauloihin sortuneiden valituksia yhtenään.

        THL lupaa sen minkä lupaa mutta on turha kuvitella että THL:n ohjeet tehoavat jos niitä ei noudata.

        Mitä kolesteroliin tulee niin arvaamalla sen salaisudet eivät taatusti avaudu. Jos joku tietää tarkkaan kolesterolin toimintamekanismit ja vaikutukset kuin mitä niissä kolesteroli-propagandakirjoissa väitetään niin tekisi siitä sitten tutkimuksen ja osoittaisi väitteensä oikeaksi. Siinä olisi mahdollisuus vaikka Nobel-palkintoon. Mutta kun näiden kirjojen kirjoittajat eivät ole useimmat tehneet ainuttakaan merkittävää tutkimusta, kunhan keräilevät aineistoa muilta ja tietysti valikoidusti, kirjojen sisältö kun on jo etukäteen päätetty.

        Oikeasti ne kirjat ovat pelkkää arvailua ja spekulointia, ja niiden vakuuttaminen Ainoaksi Oikeaksi Totuudeksi tekee niistä eturivin pseudotieteen edustajia.

        Tunnut olevan oikei asiantuntia.
        Sinun täytyisi mennä yliopistolle luenoimaan.
        Ei taas ole vähäänaikaan tullut luettua älytömämpää kirjoitusta, mikä ei sisällä yhtäänmitää.
        Niin ja kuinka monta tutkimusta sinä olet tehnyt, kun pystyt avostelemaan?
        Tuskin olet tehnyt muuta, kuin kaivanut nenääsi.

      • hähää ja auts
        lue sinäkin se kirjoitti:

        "Lauerman kirja taas on oikein "oppikirjana" mainostettu! Eikö se sentään ole pahempi kuin Heikkilän ruokaohjekirjan lupaukset paremmasta elämästä? "

        Lauerman kirja pureutuu tosiasioihinniin hyvin kuin psykiatriassa nyt voi pureutua, ei sen tarkoitus ole antaa mitään toivoa vaan se on opas.

        Heikkilä taas antaa "toivoa" ja "lupauksia" tavalla jonka tarkoitus on kartuttaa hänen kukkaroaan. Kuluttaja-asiamiehelle virtaa vastaavanalaisten "toivon" antajien pauloihin sortuneiden valituksia yhtenään.

        THL lupaa sen minkä lupaa mutta on turha kuvitella että THL:n ohjeet tehoavat jos niitä ei noudata.

        Mitä kolesteroliin tulee niin arvaamalla sen salaisudet eivät taatusti avaudu. Jos joku tietää tarkkaan kolesterolin toimintamekanismit ja vaikutukset kuin mitä niissä kolesteroli-propagandakirjoissa väitetään niin tekisi siitä sitten tutkimuksen ja osoittaisi väitteensä oikeaksi. Siinä olisi mahdollisuus vaikka Nobel-palkintoon. Mutta kun näiden kirjojen kirjoittajat eivät ole useimmat tehneet ainuttakaan merkittävää tutkimusta, kunhan keräilevät aineistoa muilta ja tietysti valikoidusti, kirjojen sisältö kun on jo etukäteen päätetty.

        Oikeasti ne kirjat ovat pelkkää arvailua ja spekulointia, ja niiden vakuuttaminen Ainoaksi Oikeaksi Totuudeksi tekee niistä eturivin pseudotieteen edustajia.

        Lainaan tekstiäsi:
        "Heikkilä taas antaa "toivoa" ja "lupauksia" tavalla jonka tarkoitus on kartuttaa hänen kukkaroaan. Kuluttaja-asiamiehelle virtaa vastaavanalaisten "toivon" antajien pauloihin sortuneiden valituksia yhtenään."

        Niin, ei vain ole tullut yhtään valitusta Heikkilän kirjoista, vaikka muuten niitä valituksia virtaa?

        Ehkä se myös lunastaa lupauksensa eikä ihmisillä ole mitään valitettavaa.

        Kokeilisit sinäkin tuon ainaisen valittamisen sijaan, positiivinen elämänasenne auttaa muutenkin.

      • pahakarppi1
        möykky G. kirjoitti:

        Kyseinen suggestiokirja on minulle hyvinkin tuttu en kai muuten siitä mainitsisi?

        Lauerman kirja taas on oikein "oppikirjana" mainostettu! Eikö se sentään ole pahempi kuin Heikkilän ruokaohjekirjan lupaukset paremmasta elämästä?

        Käsityksesi Heikkilän kirjoista on omasi ja saat sen pitää. En vain yhdy siihen käsitykseen. Lupaahan THL:kin terveyttä lautasmallilla ja kaikkien rasvojen välttelyllä, eikä silti kaikki parane, ei edes pysy terveenä. Eikä kolesteroliteoria perustu näyttöön, se perustuu KONSENSUKSEEN ja hyvään huijaukseen. Siitä voit lukea lisää vaikka tuosta Lauerman kirjasta. Vaikka on hän itsekin aika hyvä huijaaja, sillä eihän kirjassa ole mitään uutta eikä tieteellistä, ainoastaan koottu vanhoja tarinoita. Paitsi se osuus, jossa Kalli selostaa uusia tutkimuksia.

        "Lupaahan THL:kin terveyttä lautasmallilla ja kaikkien rasvojen välttelyllä, eikä silti kaikki parane, ei edes pysy terveenä. Eikä kolesteroliteoria perustu näyttöön, se perustuu KONSENSUKSEEN ja hyvään huijaukseen"

        THL:n lautasmallihan ei toteudu keskimääräisen suomalaisen ravitsemuksessa. Yleensä ne jotka eniten tuota mallia noudattaa on juuri niitä normaalipainoisia ja terveitä. On olemassa hyvin vakuuttava tieteellinen näyttö siitä että runsas kasvisten, hedelmien ja täysjyväviljan käyttö edistää terveyttä. Lautasmalliin ei myöskään kuulu kaikkien rasvojen välttely ja rasvojen osuus ravinnosta onkin keskimäärin noin kolmannes.

        Tapasin muuten tänään kaverin jolla oli ollut rasvamaksa ja maksatulehdus vuosien ajan. Nyt hän oli tehnyt muutoksia ruokavalioonsa. Hän alkoi syödä paljon marjoja, käyttää hyviä ruokaöljyjä ja luonnollisesti jätti roskaruuat vähemmälle. Nyt rasvamaksa oli jo hyvää vauhtia paranemassa. Kaikki tämä ilman yhtäkään Heikkilän kirjaa ja oppia, luonnon aarteita käyttämällä.

      • Nimimerkkierkki
        lue sinäkin se kirjoitti:

        On vaan niin että Lauerma ei myykään kirjojaan minkäänlaisena "parantavana voimana" kuten Heikkilä. Lauerma ei väitä että hänen kirjojaan lukemalla parantuu siitä ja tästä taudista tai että terveys siitä kohenee.

        Heikklä taas panostaa ihmisten epätoivoon ja haluun uskoa johonkin ja siksipä Heikkilä keksiikin sellaisia elintoimintoja jotka lihavat haluavat uskoa (tosiasioista viis) ja näin kirjojen myynti on taattu. Heikklän kirjoissa on paljon sellaista aineistoa jonka tarkoitusperät avautuisivat monelle jos lukisivat Lauermaa. Vaikkapa kirjan "Usko, toivo, huijaus".

        Lauerman kirjat ovat mieltä raiskaavaa ja halventavaa psykopaattista paskaa. Miten helvetissä pahuus voi olla jollekkin noin tärkeää? Rakkaus on vakavaa pakkooireistoa? Pahinta on ettei Lauerma olet edes vitsi vaan saatana maan päällä. Repii vielä sinunkin sielusi vittumaisin sanan kääntein ja tanssii haudallasi ja piikittelee. Kaikkia emme pysty auttamaan. Emme edes ihan jokaista. Se oikein nauttii siitä, kun saa monottaa ihmisiä joita yhteiskunta potki päihin. Sitten vielä Sipaistaan Pyllykankaalla.

    • uh89e77ueh

      Taas tuntuu olevan paatosta heikkilän suuntaan. niin muistutetaan nyt tästäkin.

    • 89e78978hfgh

      Hyväuskoisille typeryksille tarkoitettua soopaa.

      • 89e78978hfgahj

        Oletko sinä sitten typerys?

      • аrtoj
        89e78978hfgahj kirjoitti:

        Oletko sinä sitten typerys?

        Ei kai Antti sille mitään voi jos ei pysty kirjoittamaan kuin soopaa.
        Jokaisen on jollain lailla elantonsa revittävä.
        Eikä Antti riko lakia on se sentään jotain. Voisi sitä rikollisellakin tavalla hankkia elantonsa.
        Nykyisen lain mukaan Anttia ei saa vastuuseen vaikka hänen ohjeitaan noudattamalla sairastuukin.

      • 9e78978hfgh

    • Artoj

      Antin kirjoitettua kirjan diabeteksen hoidosta joitakin vuosia sitten Diabetsliitto yritti haastaa Heikkilän oikeuteen väärista ohjeista diabeteksen hoitomenetelmistä. Kävi kuitenkin niin, ettei Diabeyesliitto pystynyt todistamaan Heikkilän olevan väärässä.
      Ehkäpä sinä suuressa viisaudessasi tiedät ja ymmärrät enemän kuin Diabetesliitto. Elikä ota yhteyttä proffessori Mustajokeen ja kerro häbnelle tietosi.
      Ei noin viisaan miehen kannata notkua tällä huuhaa palstalla.

    • ___________________,

      Artoj
      15.5.2012 05:50

      asia on kuten artoj, sen tuossa esittää.

      parivuotta taaksepäin antti heikkilän tullessa erään paikallisen diabetesyhdistyksen vieraaks luennoimaan diaeetikoille. lehdistö loisti poissa ollollaan,miksi?

      siksi koska keskussairaala jonka aluetta ko kunta on oli kieltänyt lehtiä menemästä paikalle, koska"heikkilä on hihhuli", sensuuri toimikin erinomaisesti, ei lehdykäisiä paikalla.

      itse kävin luentoa kuuntelemassa. ja voin sanoa etten pitkästynyt.
      juuri alkanut VHH omalla kohdallani sai suoria ja oikeaksi osoittautuneita neuvoja laihtumisesta VHHelämäntavalla.

      voin kyllä laittaa paikkakunnan myös näkyviin samoin keskussairaalan ja myös poissaolleiden lehtien nimet jos haluatte.

      heikkilä on käynyt hyvin harvoin luennoimassa maakunnissa, eikä sielläkään ollut myöskään kirjoja myynnissä, joita monet kyllä kyselivät.

      ajojahti heikkilää kohtaan jatkuu. uusin pläjäys tulee kirsi pietiläisen julkistamassa tutkimuksessa vastasyntyneiden lihavuuden vaikutuksesta myöhempään lihavuutteen.

      pietiläinen lienee pakotettu julkaisemaan tutkimus koska muiden thl-suojatyöpaikan elättien uskottavuus on sika piikillä menetetty.

      joku voisi tehdä ketjun tuosta pietiläisen tutkimuksesta.

      jatketaan asiaa trollien ja mahd. ylläpidon provoista välittämättä.

      • pahakarppi1

        "ajojahti heikkilää kohtaan jatkuu. uusin pläjäys tulee kirsi pietiläisen julkistamassa tutkimuksessa vastasyntyneiden lihavuuden vaikutuksesta myöhempään lihavuutteen.

        pietiläinen lienee pakotettu julkaisemaan tutkimus koska muiden thl-suojatyöpaikan elättien uskottavuus on sika piikillä menetetty"

        Näin paranoidia ja Heikkilä-keskeistä maailmankuvaa saa harvoin nähdä. Ei tuolla egoistisella ex-ortopedilla ole himpunkaan vertaa tekemistä tieteellisen tutkimuksen kanssa. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu ja Heikkilän juna meni jo viime viikolla.

      • plääp plääp

        Plääp plääp

    • ___________________.

      ylös että trolli saa trollata

    • Kysyn vaan

      Ei ketään se ole pannut miettimään, että Heikkilä ei ole saanut väitöskirjaa aikaiseksi missään vaiheessa. On muuten yrittänyt ja saanut apurahaakin siihen.

      • On se..

        On laittanut miettimään. Mutta aiheesta jota hän tutki ei millään tullut sellaista tulosta kuin hän olisi halunnut joten hän hautasi tutkimukset silleen ja päätti kirjoittaa epätieteellisiä kirjoja. Niihin voi, toisin kuin väitöskirjaan, valikoida vain sellaista tietoa joka itseä miellyttää.

    • ___________________,

      On se

      varo yrittämästä sellaista johon ei ole välineitä nim ajattelu. näyttää nuo yrityksesikin olevan vai yrityksiä.

      oletko koskaan kirjoittanut muuta kuin heikkilän herjauksia. kommentoi kirjoitustani,ai niin sinähän valikoit kirjoituksesi kykyjesi muk. ja se ei ole paljon se.

      ja kaikki jokolla trollaamaan

      • 88748jhjiji

        Ei ne ole herjoja jos sanoo että Heikkilän teokset ovat huuhaata.

      • Artoj
        88748jhjiji kirjoitti:

        Ei ne ole herjoja jos sanoo että Heikkilän teokset ovat huuhaata.

        No jos ei Heikkilä pysty osoittamaan juttujaan todeksi tedekunnan edessä niin ei kai hän edes yritä' tehdä tiedekirjaa.
        Kaupantekoon riittää vähäisempikin kun kohderyhmä onhelposti huijattavissa.

    • 87ghj78u

      Mustanaamio ja Aku Ankka perustuvat enemmän todellisuuteen kuin Heikkilän kirjat.

    • näin on

      Sitä ole aina ihmetellyt, miksi se Heikkilä niin kovasti kiusaanäitä kirjoittajia? Maalimassa on kymmeniä samaa alaa käsittelevä teoksia. Mitä pahaa se Heikkilä on tehnyt?
      Päin vastoin, hänen avulla moni on saanut terveytensä takaisin.
      Valitettavasti aivovaurioon VHH ei auta.

      • usko ei auta

        Heikkilä on sairatuttantu suren joukon ihmisiä neuvoillaan ja suuri joukko on saamassa diabeteksen hänen ansiostaan.

        Heikkiläläisiä huhhaa-pseudotieteilijöitä on aina ollut, kuatta maailman sivun, koska aina löytyy laisiasi vähäpäisiä jotka uskovat moiseen lööperiin.

        Etkö ymmärrä että lihavuudestasi eroon pääsemiseksi ei riitä se että vain uskot johonkin ja jatkat sitä sohvalla lojumista?

      • usko ei auta kirjoitti:

        Vakavasti ottaen, mitä sinä menetät jos kokeilet VHH:ta sanotaan vaikka pari viikkoa.
        Syöt kaikkea mitä mieli tekeen, kuhan jätät leivän ja jauhotuotteet pois.
        Huomaat eron aika pian. Muussa tapuksessa noi sinun sanat ovat vain sanoja vailla merkitystä.
        Ystävyydellä

      • pahakarppi1
        peltokenkku kirjoitti:

        Vakavasti ottaen, mitä sinä menetät jos kokeilet VHH:ta sanotaan vaikka pari viikkoa.
        Syöt kaikkea mitä mieli tekeen, kuhan jätät leivän ja jauhotuotteet pois.
        Huomaat eron aika pian. Muussa tapuksessa noi sinun sanat ovat vain sanoja vailla merkitystä.
        Ystävyydellä

        "Vakavasti ottaen, mitä sinä menetät jos kokeilet VHH:ta sanotaan vaikka pari viikkoa."

        Ei tuollaisella kokeilulla mitään menetä. Realistisempaa olisi kuitenkin ehdottaa liikalihaville että mitä jos he kokeilisi tieteelliseen näyttöön perustuvia nykyisiä ruokavaliosuosituksia vaikka pari viikkoa ja mielellään pidempään. Eli ei syödä enempää kuin on tarve, liikuntaa kohtuullisesti ja kasviksia, hedelmiä ja marjoja 400g päivässä. Lisätty sokeri ja alkoholi pois.

      • pahakarppi1 kirjoitti:

        Hyvä alku!

        Muuten, jätin kuukausi sitten kaikki maitotuotteet pois, väliaikaisesti Heikkilän neuvon mukaan johtuen varpaissani olevata reumasta. On todella ikävä homma.
        Vaimoni väittä, että se tupakka on syylinen. Lopetin polttamisen 10 vuotta sitten, että tiedä häntä.
        Olen kärsinyt niistä ainakin kolme vuotta.
        On kuulemma mahdollista, että kipu aiheutuu maitotuotteista. Ei tetenkään välttämättä, mutta ei maksa mitään kokeilla.
        Yllättäen painoni alkon tämän johdosta taas hieman laskemaa samoin vaimollani.
        Maitotuotteetkin sisältävä hiilareita.

    • ....... ...

      asdfew

    • 8uj77uhuf

      Ketjussaan valehtelija-Mattila myöntää itsekin että Heikkilä'n kirjat ovat yhtä tieteellisisä' kuin Tex Willer tai Pahkasika.

      • Artoj

        Eiköhän mainitsemissasi teoksissa ole enemmän totuutta mukana.

    • jkjkdf784uhef

      Totuus pitää olla kärjessä.

    • 77uyjh776y

      Ei kai kukaan oikeasti usko että Heikkilän kaupalliset sepustukset perustuisivat toisasioihin.

      • mnjhytre

        Ei tietystikään! Siihen kuolee kolmen päivän sisällä ja saa herpeksen. älä vaan kokeile, tai jos kokeilet, niin pitkällä tikulla ja desinfioi lautanen.

      • 77uyjh776y
        mnjhytre kirjoitti:

        Ei tietystikään! Siihen kuolee kolmen päivän sisällä ja saa herpeksen. älä vaan kokeile, tai jos kokeilet, niin pitkällä tikulla ja desinfioi lautanen.

        Tokkopa niihin mutta tyhmyyteen näyttää sairastuvan hyvin äkkiä Heikkilän kirjoja lukiessaan.

    • 788fggfu7e

      Ehkä tästä on syytä muistuttaa. Koska VHH:laiset valehtelevat tämänkin asian.

      • pahakarppi121

        anahan ei milloinkaan ole uskaltanut ryhtyä argumentoimaan oikeiden asiantuntijoiden kanssa ravitsemuksesta. Tyyppi antaa haastattelujakin vain luottotoimittajilleen ja sensuroi sivuiltaan kaiken kriittisen palautteen. Näin ei tiedemies toimi. Oikea tiedemies haluaa edistää tiedettä ja tarkastaa sen mukaan käsityksiään.

      • joku raja on
        pahakarppi121 kirjoitti:

        anahan ei milloinkaan ole uskaltanut ryhtyä argumentoimaan oikeiden asiantuntijoiden kanssa ravitsemuksesta. Tyyppi antaa haastattelujakin vain luottotoimittajilleen ja sensuroi sivuiltaan kaiken kriittisen palautteen. Näin ei tiedemies toimi. Oikea tiedemies haluaa edistää tiedettä ja tarkastaa sen mukaan käsityksiään.

        Antti toimiikin pelkästään kaupallisella sektorilla, sieltä on aika paha lähteä huutelemaan oikeille lääkäreille ja tiedemiehille.

      • pahakarppi121
        joku raja on kirjoitti:

        Antti toimiikin pelkästään kaupallisella sektorilla, sieltä on aika paha lähteä huutelemaan oikeille lääkäreille ja tiedemiehille.

        Kovastihan tuo Ana huutelee joka suuntaan. Asialliseen mielipiteen vaihtoon ravitsemustieteilijöiden tai lääkärien kanssa Analla ei kuitenkaan ole halua tai kykyä. Omilla nettisivuilla on hyvä päteä ja saa vapaasti deletoida kaiken kriittisen matskun. Privaattilääkärinä taas on lupa valita kenet ottaa potilaaksi. Kun jollain ei ole VHH toiminut niin ei varmaan pääse Anan vastaanotille aukomaan päätään. Ja toisaalta, miksi haluaisi mennäkään.

    • --------------ahj

      Loput kommentit tällä sivulla onkin roskaa.

    • 984d894hudy89r

      Muistutetaan todellisuusesta, se kun tuntuu olevan VHH:laisilla hukassa.

    • näio

      Täytyy korjata valheet. Asia on nimittäin niin kuin aloituksessa sanotaan.

    • VP?

      Pelkkiä sepityksiä ovat joilla otetaan rahat pois tyhmiltä lihavilta.

    • rahat vaan pois

      Tiedekirjoissa on tietoa. Antin kirjoissa satuja.

    • uhriutuva_salaliitto
      • plijhbygfc

        Olen kirjan lukenut ja en löytänyt siitä mitään sellaisia väitteitä (noin yleisellä tasolla), jotka olisivat maailmanlaajuisen Low Carb -liikkeen tutkimusten ja selvitysten vastaisia. Virallisterveellinen ruokintasuositus tukeutuu epidemiologisiin kyselytutkimuksiin ja erittäin heikkoihin korrelaatiohin, joten mitään oikea näyttöä sen toimivuudesta ei ole. Paitsi nyt pikkuinen diabetes- ja lihavuuskatastrofi, siinä se on ollut tehokas.

      • Anttirahastaahölmöjä
        plijhbygfc kirjoitti:

        " Olen kirjan lukenut ja en löytänyt siitä mitään sellaisia väitteitä (noin yleisellä tasolla), jotka olisivat maailmanlaajuisen Low Carb -liikkeen tutkimusten ja selvitysten VASTAISIA. "

        - tämä ilmeisestikin oli lukemisesi tavoitteenakin?

        Virallisterveellinen ruokintasuositus tukeutuu epidemiologisiin kyselytutkimuksiin ja erittäin heikkoihin korrelaatiohin, joten mitään OIKEAA näyttöä sen toimivuudesta ei ole.

        - Heikkilän keittokirjat on luotettavimpia kuin tieteelliset tutkimukset?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe