Onko yhteiskunnan tuomio Raamatun mukaan lähellä?

opola

Kun keskustelee ihmisten kanssa hengellisistä asioista, on heillä kaikenlaisia verukkeita, joilla he torjuvat kääntymisen Jumalan puoleen. He sanovat: Onko Raamattu Jumalan sanaa, onko Jumala todella olemassa, eikö evoluutioteoria ole osoittanut luomisen mahdottomaksi tai onko Jeesus todella ainut tie Jumalan yhteyteen? He esittävät kaikenlaisia tekosyitä, joilla he voivat nopeasti torjua Jumalan ja elämän luovuttamisen hänelle.
Tämän kirjoituksen aiheena on yhteiskunnan tulevaisuus ja kohtalo. Kun voimme torjua iankaikkisen elämän ja pitää sitä halpana, voimme olla yhtä huolettomia tämän aiheen suhteen. Emme ota huomioon, että asiat voisivat kääntyä huonompaan ja että Jumala voisi ottaa pois siunauksensa ja varjeluksensa yhteiskunnalta. Mitä pidemmälle synnit ja pahuus edistyvät ihmisten keskuudessa, sitä todennäköisemmin niin kuitenkin tapahtuu. Jossakin vaiheessa voi tulla vastaan raja, jolloin Jumalan pitkämielisyys loppuu ja tuomio kohtaa yhteiskuntaa aivan kuten Nooan ja Lootin päivinä. On mahdollista, että länsimaissa ollaan lähellä tätä rajaa.

http://www.jariiivanainen.net/yhteiskunnantuomio.html

10

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomioja Erkka
    • moscowits

      Historian tutkimus on osoittanut toistuvasti saman asian: Ihmiset eivät opi historiasta ja menneistä kokemuksista mitään, vaan toistavat aina samat virheet. Vaikka menneille yhteiskunnille on käynyt huonosti, ei siitä oteta opiksi, vaan väärät valinnat uusiutuvat yhä uudelleen. Niin tapahtuu talouden alueella, moraalissa, johtajien valinnoissa ja heidän seuraamisessaan ja kaikessa, mikä koskettaa ihmiselämää. Jos huonoista ajoista on kulunut vuosikymmeniä tai emme itse ole kokeneet vaikeita aikoja, olemme taipuvaisempia tällaisiin valintoihin. Sen sijaan ne, jotka ovat oppineet vaikeista kokemuksista, ovat varovaisempia ja ymmärtävät, että huonot ajat voivat toistua.
      Aihe, jonka monet ovat laiminlyöneet, on myös Raamattuun kirjoitettu historia. Siinä kerrotaan monista kansoista ja yhteiskunnista, joissa synti ja pahuus olivat ylittäneet määrätyn rajan ja niitä kohtasi Jumalan viha. Sellaisia yhteiskuntia ja kansoja olivat kanaanilaiset, Babylonia, Sodoma ja Gomorra (Sodoma ja Gomorra mainitaan mm. Eblan savitaululöydöissä. Ne ovat historiallisia paikkoja), Nooan aikainen sukupolvi sekä Juuda ja Israel. Niistä on kirjoitettu, että emme tekisi samoja virheitä, vaan ottaisimme oppia historiasta. Ne ovat meille annettuja varoituksia, joita emme halua yleensä ottaa huomioon. Emme halua uskoa, että Jumala kohtelee tätä sukupolvea samalla tavalla kuin näitä menneitä yhteiskuntia.

      • No onhan aina

        uudet ihmiset tekemässä virheitä ja kaikki ovat syntisiä itsessään.


    • Ahneus on

      epäjumalanpalvelusta ja eriarvoistuminen osoittaa ahneuden.

    • .....

      Helluntaiuskoiset selittivät jo 70-luvulla laiskasti, kuinka toivoton on yhteiskunnan jama. Kymmeniä vuosia on odotettu Jeesuksen takaisin tuloa.
      Kuitenkin Jumala tahtoo yhteiskunnan rattaiden pyörivän loppuun asti. Miten muuten selitetään lause Raamatussa: He sanovat: nyt on rauha ei hätää mitään?
      Täytyy olla muutakin kuin tympiintyneitä ihmisiä.
      Edístyy se pahuus uskistenkin keskuudessa, näyttää miten pysähtyneeltä hyvänsä.

    • Ajallaan kuullaan:

      "Lähtekää pois siitä minun kansani". Tärkeää on että tapahtuu Jumalan tahdon mukaan. Kuitenkin kun kuuluu tuo niin tärkeää viisana olla Jumalan Hengen voima jo elämässään, sillä muuten on tyhmä. Muistetaan Lootin vaimoa.

    • Susi76

      Antikristuksen lopunajan eksyttäjän täytyy olla jo olemassa. Kysymys ylöstempauksesta kiinnostaa siinä mielessä onko se edessä vai takana.

      • Perustelu, kiitos.

        Ettäkö edessä? Perustelu, kiitos.


      • Perustelu kiitos.
        Perustelu, kiitos. kirjoitti:

        Ettäkö edessä? Perustelu, kiitos.

        Tarkoitin, ettäkö takana?


    • Faktat puuttuu

      Vai onko mistään ylöstempauksesta mitään todisteita. Raamatun juttuja ei voi todistaa raamatulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3392
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1873
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1537
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1058
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1014
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      66
      916
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      796
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      696
    Aihe