Saatanan kilinvittu! Nyt se sitten on tosiasia! OLEN ERON PARTAALLA! On kuin olisin ajautunut umpikujaan, vaimoni ei enää nuku samassa sängyssäkään kanssani. Voi miten, voi miten voisin vielä yrittää ratkaista ongelmat hänen kanssaan? Mikä on se oikea lähestymistapa kun eronhetki koittaa lähes 100% varmuudella???
Saatanan saatana!
Jouka
62646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En tiedä teidän tilannettanne...Mutta kerronpa tarinan. Kuusitoista ja puoli vuotta olimme kulkeneet yhdessä. Sellaista mukavaa ja tasaistaelämää. Yhteiset harrastukset, sielunveljet ja yhteinen poika. Mieheni oli harrastanut urheilua ja kisaamista useamman vuoden ennen lopullista eroa. Treenit olivat rankkoja ja olin tärkeä tukija sekä kannustaja hänelle.En arvannut kun kohti MM-kisoja mentiin että tarvitsi tukea myös anabolisista.(Olin kyllä epäillyt jo aiemmin ja kysynyt suoraan asianlaitaa häneltä.)No, jossain vaiheessa treenit alkoivat pidentyä ja työmatkat kestivät kauemmin kuin ennen. Jossain vaiheessa vaistosin ettei asiat olleet kuin ennen. Kysyin suoraan:mikä on? Hän ilmoitti meidän olevan vain treenikavereita...!Hän ei koskaan kertonut toisesta naisesta joka oli löytynyt työpaikalta ja joka myös eli samaan aikaan eroaan. Käytös muutui agressiiviseksi silloin kun hän ei tiennyt missä olisi ollut meidän luona vai uuden naisensa luona.Hän joi väkeviä ensikertaa poikamme nähden. Puhui minulle todella inhottavasti, uhkasi lyödä. Mieheni siirtyi nukkumaan olohuoneen sohvalle ja piti kännykän tiukasti lähellään. Tekstiviestit lensivät ja hän meni pihalle puhumaan kun sai puhelun. Asia oli siis selvä..Toinen nainen. Yritin kaikkeni kun mies ilmoitti haluavansa muuttaa pois. Yritin niin monella tavoin pitää kasassa sen mitä olimme rakentaneet näinä yhteisinä vuosina. Pelkäsin yksin jäämistä. Hirvitti. Itkin , itkin ja itkin. Pojan kanssa en jaksanut tehdä mitään . Oli vain tyhjää. Lähestyin sadoin eri tavoin miestäni mutta hän oli kylmä ja totesi ettei tunne enää mitään.!Nyt vuosia myöhemmin kun ajattelen niin me pelkäämme eniten yksinjäämistä. Paljon jäi eroprosessistani vielä teiltä salaisuudekseni ja paljon tapahtui vielä tämän kapinan jälkeen.Keskustelua rauhan merkeissä on syytä yrittää. Vaikka on se niin että jos toisella on jo päätös tehtynä ja ehkä uudet kuviot et voi tulevalle eroprosessille yhtään mitään. TSEMIÄ.
Miten täällä voi neuvoa, kun ei tiedä mitä on tapahtunut. Oletko ollut uskoton, lyönyt, vaimosi on löytänyt toisen. Miksi vaimosi nukkuu eri sängyssä, kai se nyt ensin pitää tietää, ennenkuin voi edes arvailla oikeaa lähestymistapaa.
avaa itsesi. kerro kaikki. pyydä anteeksi. vaadi vaikka parisuhdeterapiaan ennnen lopullista päätöstä, vetoa siihen, että eihän tän pitänyt mennä näin, yritetään viimeisen kerran koota palasia. mitä elämä on eron jälkeen? kuitenkin te kaipaatte toisianne, sinä ainakin, anna aikaa, yritä muuttaa jotain lähestymistavassasi, lupaa sille kuu ja tähdet, rukoile.
Tuohon "avaa itsesi, ja kerro kaikki", sanoisin, että kerrot vasta kun saat puolisosi sinne parisuhdeterapiaan.
Sinne saadaksesi voit luvata vaikka mitä, ehdolla että mitä siellä selviää.
Olette niin jumissa, että kotona ei auta enää edes yrittä keskustella, koska todennäköisesti riidat vain pahenevat.
Valitettavasti parisuhdeterapioissakin on työntekijöinä usein sellaisia, jotka ovat omassa elämässään epäonnistuneet siinä kaikkein tärkeimmässä; Perheen koossa pitämisessä.
Yritä nyt kuitenkin jotenkin välttää ero, sillä parisuhteiden nykyinen syöksykierre on jo näyttänyt, että lastenpsykiatrian paikat pitäisi kymmenkertaistaa! Kärsikää mieluummin itse, koska omat puheennehan tämän kaiken takana kuitenkin ovat!
Järki käteen, ja suu kiinni, jos ei ole hyvää puhuttavaa.
Kyllä se siitä. Erosta ainakin seuraa ikuinen helvetti vähintäänkin lapsille, vaikka joku itsekäs aikuinen sanoisi tilanteen parantuvan.
Ole sinä se "viisas" teidän perheessä.
Muutama kuukausi vaikeaa ei ole mitään loppuelämän pilaamisen rinnalla.
Tsemppiä!
Teillä osittain sama tilanne mikä meillä jatkunut jo kohtuuttoman kauan. Ja loppua ei näy.
Muutin toiseen huoneeseen nukkumaan miheni jatkuvan uskottomuuden takia; viimeinen pisara oli maksullisten naisten numerot ja seuranhakuun lähetetyt tekstiviestit. Teidän syytä en tiedä.
Surullisen koomista on tässä se, että minä työkseni autan pareja. Ja olen onnistunut työssäni todella hyvin, vaikka kolahtava heitto tuli yhdestä vastauksesta.
Naisena voinen kuitenkin sanoa sen, että meidän sukupuolen edustajille vastaus kysymykseen "MIKSI" on äärettömän tärkeä. Tosi asia lienee se, että naiset pyrkivät aina ymmärtämään, kun miehille ominaisempaa on asian hoitaminen päiväjärjetyksestä pois. Pariterapia voi olla hyvä vaihtoehto, jos ei pelkää asioista puhumista.
Meillä mies toivoo, että alkaisin elää taas normaalia perhe-elämää. Mutta minä en tiedä, millaista se meidän tapauksessa on. Olen toivonut, että hän kertoisi minulle joskus syyn, miksi toimii niin kuin toimii. Kyseessä ei meillä ole mikään ulkonäkö seikka tai se, että olisin nalkuttava muija. Oma ammatti on opettanut paljon ja tiedän kyllä, mikä rassaa kumppania. Joskus syyt toisen toimintaan ovat vain niin syvällä ihmisessä itsessään, ettei niihin voi vaikuttaa ulkopuolelta.
Toivon, että lukko välillänne jotenkin aukeaa. Toisaalta voi olla, että puolisosi haluaa tilaa tutkiakseen omia tuntojaan.
Kaikkea hyvää ja voimia!
Tässäkohtaa totean, että vastaavassa tilanteessa tuossa joitakin kuukausia sitten (olen tosin nainen ja kyllä nukuttiin muuttoon asti samassa sängyssä, mutta vain nukuttiin) tein kaikkeni. Ihan jokaikisen asian yritin joka vaan mieleen juolahti. Paitsi yhtä... en ottanut välillä happea ja rauhoittunut vaan yritin niin tuskassa... Huono homma. Jälkeenpäin ajateltuna olisi oikeesti pitänyt antaa jotenkin (miten, se on eri juttu) tilanteen rauhoittua. Olisi itse pitänyt lähteä johonkin vähäksi aikaa pois ja antaa ajatusten kehkeytyä. En tiedä millä luonteenlaadulla siihen pystyisi, mutta ei mun ainakaan. Se jäi siis kokeilematta.