Miehillä helpompaa.

että sellaista

Elämänkumppanin saaminen on miehille helpompaa kuin naisille, ja kukaan ei ole vielä pystynyt todistamaan minulle,että asia olisi toisin.

Ruma ja lihavakin mies pystyy saamaan itselleen kauniin ja täydellisen naisen, kunhan miehellä on oikeanlainen luonne. Mutta ruma ja lihava nainen ei koskaan saa itselleen komeaa ja täydellistä miestä, vaikka kyseinen nainen olisi luonteeltaan kuinka upea tahansa.

Pelkän irtoseksin suhteen asia on toki toisin, koska aina löytyy miehiä, joille hetken huviksi kelpaa kuka tahansa, mutta kun puhutaan pitkäaikaisesta suhteesta, niin silloin miehillä on helpompaa.

Meinaan miten muuten on selitettävissä, että mies viel kymmenen vuoden yhdessäolonkin jälkeen ei osaa päättää, että haluaako naimisiin vai ei, muuten kuin sillä, että kyseinen mies on varma siitä, että hän voi saada itselleen vieläkin paremman ja täydellisemmän naisen.

Ja muutenkin miehet ovat nirsompia. Monelle naiselle kelpaa se ihan tavallinen mies, mutta suurin osa miehistä vaatii, että naisen täytyy olla kaunis ja seksikäs (koska miehen alakerta ei muuten toimi), ja totuushan on, että tavallisen näköinen nainen ei nykyisille pornosta seksikkyyskriteerinsä ottaneelle perusmiehelle riitä lainkaan

28

671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies1985

      Historiallisesti paljon suurempi osa naisista on saanut jälkikasvua kuin miehistä. Se että naiselle on helpompaa saada parisuhde on niin selvä juttu että se pitäisi kirjoittaa biologian kirjoihin.
      -
      Naisilla on helpompaa juuri niissä asioissa jotka merkitsevät biologisesti eniten; helpompi saada jälkikasvua (miehiä) ja pitempi elinikä (enemmän aikaa hyysätä jälkeläisiä).

      • efexor & kahvi

        "Se että naiselle on helpompaa saada parisuhde on niin selvä juttu että se pitäisi kirjoittaa biologian kirjoihin."

        HEH :)

        tämä oli hyvä!


    • Oikeassa olet 100%

      Näin on. Miehelle riittää se että nainen on kaunis ja nuori. Sitähän täällä ovat jotkut luuserit kuuluttaneet. Se ettei näitä kauniita ja nuoria kiinnosta sekopäät palsta hörhöt , on sitten kaikkien naisten vika. Nainen ei saisi valita puolisoaan, eikä näillä palsta hörhöilläkään ole kyse ihmisuhteesta vaan kertahoitojen määrästä.
      Kaikkien palsta hörhöjen idoli Piparipastoripullapoika Laasanen saarnaa hänkin "pariutumisen" eli parittelun puolesta, ei siis ole kyse yhteisestä tulevaisuudesta ja perheen perustamisesta yhdessä naisen kanssa, vaan ainostaan miehen oikeudesta höylätä kaikkia kauniita naisia. Tähän sitten pitäisi naisten suostua ihan vaan siksi ettei vaan miehet syrjäytyisi. Näitä naurettavia ajatuksia sitten saarnaavat seurakuntansa jäsenet, kaikenmaailman pedofiili putkiaivot ja lapatossuluuserit.

      • :D

        Piparipastoripullapoika Laasanen - Hauska titteli! ;)


      • Tota noin
        :D kirjoitti:

        Piparipastoripullapoika Laasanen - Hauska titteli! ;)

        Laasanen on tiedemies, joka tekee tiedettä. Ei hän mitään "saarnaa"


    • Niin se vain on

      Ei muuten pidä paikkaansa, kyllä se on naisilla paljon helpompaa.
      Ujo nainen saa helposti kumppanin, koska miehet tekee aloitteita mutta ujo mies ei saa naista vaikka olis kuinka komea, koska naiset tekee erittäin harvoin aloitteita.

      Ja eiköhän se ole niin, että naiset on nirsompia oli kyse sitten luonteesta tai ulkonäöstä. Useimmille miehille kelpaa ihan hyvin sellainen perusnätti nainen mutta naisille taas ei aina kelpaa se peruskomea mies.
      Miehille myös kelpaa nainen joka on hiirulainen mutta naisille ei kelpaa mies, joka on hiirulainen. "Pitää olla mies eikä mikki hiiri"

    • 6+11

      No eiköhän avaus ollut niin selkeä trolli, että ei voi kun ihmetellä, että näinkin moni lankesi siihen..

    • surullistaaaaaaa

      Aloittaja puhuikin, että jos miehellä on hyvä luonne, hän saa kenet tahansa.
      Jos naisella on hyvä luonne, hän ei saa ketä tahansa, koska miehet katsovat myös niin paljon ulkonäköä.

      Ruma mies saa siis helpommin naisen kuin ruma nainen.

    • Trollejapa täällä..

      Trolli tai ei, totta silti joka sana. Miehillä on aina helpompaa löytää nainen suhteeseen, naiset monesti haluavat parisuhteen , miehet taas ei.

    • .................

      Viis luonteesta... jos rumalla ja lihavalla miehellä on rahaa, niin kaippa hän saa kauniin naisen. Eri asia on se, etä onko nainen nyt aidosti rakastunut tähän ällötykseen.

      • 1812

        Näin se menee. Jos on rahaa niin kyllä naiset pyörii ympärillä oli se miehen naama, kroppa ja luonne minkälaisia tahansa.


    • Nussimatta paras

      Ja vitut, mitään suhdetta ei saa jos ei edes pääse panemaan. Naiset on täyttä sontaa, puhutaan kovasti paskaa jostain "rakkaudesta" mutta käytännössä kuitenkin jaetaan sitä vittua haarat horollaan juuri nille panosankareille joiden kanssa mitään pitkäaikaista suhdetta aivan varmasti ei synny. Tämän takia niillä kikkelimestareilla ei ole tarvetta mennä naimisiin kymmenenkään vuoden nussimisen jälkeen, ne nussivat siinä sivussa kymmentä muutakin vittua.

      Miesten on pakko asettaa naiselle ulkonäkövaatimuksia, rumaa naista ei pysty nussimaan koska muna ei seiso. Naiselle panijan ulkonäön pitäisi olla yhdentekevää, eihän niiden tarvitse kuin maata ja levittää, Valvolinen tuotteita vittuun jos ei mulkku muuten luista. Tämän takia naisten naurettavissa pillunjakokriteereissä ei ole mitään järkeä, naisten aivoissa on oltava jotain vikaa.

      • Heheh hehh..

        L Ä Ä K K E E T!

        http://www.youtube.com/watch?v=k1LVt7_nKUo&feature=related


      • realistisetodotukset
        Heheh hehh.. kirjoitti:

        L Ä Ä K K E E T!

        http://www.youtube.com/watch?v=k1LVt7_nKUo&feature=related

        Nyt ne vasta kohillaan eräillä ovat. Näkevät selvemmin asiat tänään kuin usvassa eilen. Heh heh. Miehillä helpompaa. Kait se vastapuoli kuitenkin on nainen? Silti monet naiset jää seinäruusuiksi. Omasta halusta.


      • Yöks.

        Kuulostat tosi huonolta sänkykumppanilta.


    • päivä kerrallaan

      Anteeksi vain mutta itselle ei kelpaa kukaan juuri tällä hetkellä. Vaikka surffailen täällä sinkkupalstalla en ole silti valmis suhteeseen. En tänään, en huomenna. Elämä on yksinkertaisempaa mitä vähemmän palikoita siinä on vaikkakin tylsähköä. Se on turvallista. Luotan itseeni. Päätän itse asioistani. En tee pitkäaikaisia suunnitelmia.

    • yksinäinen rumilus

      Naisen on yhtä helppoa saada jälkikasvua kuin miehenkin, isyytensä kunnialla hoitavia miehiä vain on vähemmän kuin äidinvaistoisia. Sinä päivänä kun yksinhuoltajista puolet on miehiä on tasa-arvo tässä saavutettu.

      Naiset muutenkin kaipaavat perhettä ja perhe-elämää miehen kanssa.

      Miehen kommentti taas on: miksi otan koko lehmää kun tarvitsen vain lasillisen maitoa joskus?

      Eipä siinä parutumisen motiivit oikein kohtaa.

    • heh.....

      "Ruma ja lihavakin mies pystyy saamaan itselleen kauniin ja täydellisen naisen, kunhan miehellä on oikeanlainen luonne. Mutta ruma ja lihava nainen ei koskaan saa itselleen komeaa ja täydellistä miestä, vaikka kyseinen nainen olisi luonteeltaan kuinka upea tahansa."

      Tulisi huomata se että lihavuuteen ja "rumuuteen" (joka usein kytköksissä lihavuuteen) pystyy kuitenkin vaikuttamaan varsin kustannustehokkaasti. Nainen pystyy nostamaan markkina-arvoaan jo pelkästään laihduttamalla jos on siinä määrin lihava. Kohonnut markkina-arvo myös näkyy käytännön elämässä.

      Lihava mies voi laihduttaa ja markkina-arvo kohoaa siinäkin tapauksessa, mutta ei niin paljon että se välttämättä näkyisi käytännön elämässä mitenkään.

      On totta että ulkonäkörajoitteinen mies pystyy lähtökohtaisesti kompensoimaan ulkomuotoaan muilla tekijöillä kuten sosiaalisilla taidoilla, rahalla, asemalla ym. ja äkkiseltään voisikin kuvitella että miehillä erilaisia mahdollisuuksia piisaa naisten ollessa ulkonäkönsä ja väistämättömän ikääntymisensä vankeja. Käytännön todellisuus on kuitenkin toinen, koska:

      - Äärimmäisen harva nainen, jolla kroppa on kunnossa, on naamastaan toivottoman ruma. Kehoa voi tarvittaessa muokata ja tulokset tulevat kohtuu nopeasti ja varmasti. Oikeastaan haluaisin nähdä jonkin esim. naisurheilijan kuvan, joka siis timmissä kunnossa, mutta naamastaan niin ruma että tuomittu olemaan atn.

      - Miehillä on lukuisia erilaisia strategioita joilla menestyä, mutta ne vaativat paljon työtä (enemmän kuin joku laihdutus) ja mahdollisesti ominaisuuksia, joita miehellä ei ole, ja myös hyvää onnea.

      - Miehet "vaativat" naisilta lähinnä kahta asiaa: 1. Kohtuu hyvää ulkonäköä 2. Mukavaa luonnetta. Ensimmäiselle on paljon tehtävissä, jälkimmäiselle ei niinkään paljoa. Tosin ensimmäisellä voi kompensoida toisen puuttumista ja toisinkinpäin. Naisten odotukset miehiltä taas ovat moninaisemmat ja eri naiset myös arvostavat hyvinkin erilaisia asioita. Se että miehet ovat niin ulkonäkökeskeisiä kuin ovat, on todellisuudessa siunaus naisille. Oikeastaan kuka tahansa nainen voi treenata itsensä fitness-malliksi ja saavuttaa pelkästään sillä omien valintojensa kannalta rajattoman suosion riippumatta esim. mahdollisista luonnevioista. Mikään yksittäinen miehen strategia ei takaa vastaavaa menestystä naisten suhteen.

      - Miehen tavoiteltavuus on aina suhteessa toisten miesten tavoiteltavuuteen. Jos kaikki miehet olisivat rock-tähtiä, ei naisia enää kiinnostaisi. Kaunis nainen taas on aina suosittu riippumatta muiden kauniiden tai vähemmän kauniiden naisten määrästä. Sekin on merkille pantavaa että moni 50-luvulla suosittu tai ainakin keskitasoinen mies olisi nykypäivänä auttamaton atm. 50-luvulla suosittu nainen taas olisi suosittu myös nykyään.

      - Miesten mielestä suurempi osa naisista on seksikkäitä kuin miehistä naisten mielestä. Olisin hyvin kiinnostunut näkemään esimerkin tavallisesta naisesta, kuka ei miehille kelpaa. Olen tätä joskus ennenkin kysynyt enkä koskaan ole saanut vastausta. Kun kaupungilla katsoo ympärilleen ei uskoisi että on naisia jotka eivät kelpaa suunnilleen tasoiselleen miehelle.

      - Naisten mahdollisuudet toteuttaa itseään ovat kasvaneet räjähdysmäisesti miehisen roolimallin pysyessä melkolailla ennallaan. Nainen voi valita millaisen ammatin tahansa (tai kotirouvana olemisen), vilkkaan irtoseksielämän, tyylilajin pukeutua, mitä tahansa, tuhoamatta mahdollisuuttaan pariutua, hankkia perhettä ym. Kaikenlaisille naisille on kysyntää, vaikka miten ravisuttaisivat perinteisiä roolimalleja.

      Elämänkumppanin saaminen on siis miehille oleellisesti vaikeampaa kuin naisille ja nykyään yhä enenevissä määrin.

    • AP:lle. Tiedän mistä puristaa. Isotissisillä iloisilla tai hyvän asenteen omaavilla xl-leideillä joilla on ok naamavärkki, aito hymy ja itsevarmuutta on fysiikan puolesta paljon vientiä parisuhderintamallakin... vai onko? En voi käsittää miksei olisi. Miehiin kyllä mahtuu tietty paljon seksi-idiootteja jotka ei kait sitten kehtaa näyttää lihavaa tyttöystävää muille. Mää kehtaisin koska vaikka olen tosi lempeä mies niin en todellakaan katso hyvällä jos mun tyttöystävää arvostellaan tuollaisen takia... katkaisen välit jos ystävä tai perheenjäsen tekee niin, koska silloin ei osata ajatella niinkuin läheisen pitäisi. Useimmat tapaamani tällaiset xl-naiset ovat harmikseni varattuja.

      Mutta tiedän mistä kenkä puristaa AP:lla. Jos olet lihava etkä saanut isotissisen ja hyvien kasvonpiirteiden geenejä niin sitten on toinen juttu. Eikä auta jos miellät itsesi vielä epäseksikkääksi. Mä voisin hyväksyä sellaisenkin naisen jos on sinut muotojensa kanssa ja löytää seksikkyytensä niiden kanssa. Seksikkyys on yli 90%:n kanssa auttamaton osa parisuhdetta, sitä ei kannata juosta karkuun. Pointti on että tuntisit olevasi seksikäs, oli muut mitä mieltä tahansa. Ja että voisit kuvitella tuntevasi rehellistä seksikkyyttä jonkun kanssa. Tuskin kenelläkään miehellä on sellaista ruumiinihannetta mutta on silti miehiä vaikka meitä on ehkä harvassa, joille seksikkyys on muutakin kuin ulkonäkö. Tosin toisen epävarmuus ja oman itsensä seksikyytenä pitämisen puute näkyy ulospäin. Kun harrastatte seksiä miehen kanssa, juuri te naiset, niin ottakaa ihan rauhassa ja antakaa miehen lämmitellä teidät älkääkä heti käykö kaluun kiinni jos mies haluaa lämmitellä vaikka seisoiskin, jos ette ole lämmenneet. Teidän ei tarvi tyytyä mihinkään seksissä eikä mennä minkään valmiin kaavan mukaan, kokeilkaa rohkeasti rakasteluakin ja läheisyyttä ja spontaaniutta peliin. Älkää luulko itsestänne liikoja vaikka terve itsevarmuus ja terve tieto siitä mitä haluaa ja miten onkin vaan hyvästä. Tutkikaa toisianne rauhassa eikä mitään paineita seksistä, koska moni mies on enemmän tai vähemmän epävarma pystyykö teidän kanssa, ekalla kerralla ainakin. Aito seksikkyys lähtee pääkopasta.

      • Kieli pois vitusta!

        293 sanaa pelkkää pillunnuolentaa.


      • Kieli pois vitusta!
        Kieli pois vitusta! kirjoitti:

        293 sanaa pelkkää pillunnuolentaa.

        Ja vielä läskipillun. Ei edes mitään tasoa.


      • Kieli pois vitusta! kirjoitti:

        Ja vielä läskipillun. Ei edes mitään tasoa.

        Amatöörit. :D


      • siipimikko2 kirjoitti:

        Amatöörit. :D

        Ihan oikeasti, mitä vikaa siinä on että nainen tuntis olevansa seksikäs ja mies huomaa sen? Miehen näkökulmasta mun mielipide on että naisilla nämä ongelmat liittyy yleensä siihen ettei ole itsevarmaa aitoa seksikkyyttä. Ei sen tarvi aina lähtee jonkun muun kauneusihanteesta tai olla mitään erikoista. Ja edelleen miehen näkökulmasta jos miettii parinmuodostusta niin tämä on teillä se isoin kompastuskivi, niinkuin AP:kin antoi ilmi. Seksikkyys, yhteensopiva luonne ja valmis parisuhteeseen. Ystävät voi olla jopa kateellisia teille jos teillä on jotain mitä niillä ei, ja kyllä maailmassa tuntuu aina riittävän muutenkin itkijöitä jos joku ei vastaa omaa maailmankuvaa.


      • Gay ja Arjuna
        siipimikko2 kirjoitti:

        Ihan oikeasti, mitä vikaa siinä on että nainen tuntis olevansa seksikäs ja mies huomaa sen? Miehen näkökulmasta mun mielipide on että naisilla nämä ongelmat liittyy yleensä siihen ettei ole itsevarmaa aitoa seksikkyyttä. Ei sen tarvi aina lähtee jonkun muun kauneusihanteesta tai olla mitään erikoista. Ja edelleen miehen näkökulmasta jos miettii parinmuodostusta niin tämä on teillä se isoin kompastuskivi, niinkuin AP:kin antoi ilmi. Seksikkyys, yhteensopiva luonne ja valmis parisuhteeseen. Ystävät voi olla jopa kateellisia teille jos teillä on jotain mitä niillä ei, ja kyllä maailmassa tuntuu aina riittävän muutenkin itkijöitä jos joku ei vastaa omaa maailmankuvaa.

        Liity Gayn ja Arjunan joukkoihin!

        http://www.facebook.com/consciousmen


    • Hyvä ihminen

      Helppoa?

    • Täyttä potaskaa!!!!!

      Kuka tahansa pystyy löytämän elämänkumppanin, kun on vain oikea asenne ja luonne - sillä ei ole väliä onko mies vai nainen.

      Näin miehenä sanon, että melkoisia nirppanokkia tuntuvat nämä naiset olevan. Ei kyllä kiinnosta pätkääkään...

    • miehenvaikeaelama

      Naisilla kaikki on helpompaa..

    • trwwwtr

      Joo joo itsellä on huono ulkonäkö ja paska luonne että täältä pesee.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      88
      5516
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4732
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      3047
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      89
      2958
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2584
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      61
      2039
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      1976
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      114
      1439
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1328
    Aihe