Lähipäivinä tarvin vastauksia. Sun on kerrottava mulle, miten on. On niitä, jotka jäävät ja niitä jotka lähtevät. Niin on ollut aina. Mutta on päätettävä ajoissa. Eikä koskaan saa antaa periksi.
Kun hylkäsit minut, molempiin sattui. Tuntui, etten selviä hengissä. Kun aloit pohtia, teitkö oikein, annoit mulle toivoa siitä, että ottaisit mut takaisin. Ottaisit vielä viereen, rutistaisit, et päästäisi pois. Ja mun elämä on yhtä välitilaa. Mä en tiedä mun paikkaa, mä en tiedä minne mennä. Olenko mä osa sun elämää vai en? Mikä osa mun elämää sä olet ens viikolla, huomenna, vuoden päästä?
Mua pelottaa kaiken lopullisuus. Mua pelottaa, ettei parempaa olekaan. Että mä olen menettänyt sut ja joudun tyytymään vähempään. Että vuosien päästäkin mietin tavanneeni jo kerran sen toisen puolen, jota ilman mä en voi olla kokonainen.
Ja mä rakastan sua. Vaikka sä satutit mua tällä erolla niin paljon. Vaikkei meistä koskaan tulis enää mitään. Mä en halua selvitä ilman sua, sä olet mun koti.
Tulisit takaisin.
Ja jos et tule, on aika sanoa se. Mun maailma pyörii sun ympärillä, tän ympärillä. Miten selvitä taas tämä päivä ilman sua? Miten lakata näkemästä unia susta? Millä täyttää jokainen hiljainen tai yksinäinen hetki? Välillä musta tuntuu, että psyyke ei kestä.
Mä olen kertonut sulle, että mun sydän on sun mukana. Että mä rakastan sua, että mä haluan sut takaisin. Se ei ole miksikään muuttunut. Mut mä tarvin itse sitä sydäntä. Mun on alettava liimaamaan sitä kasaan. Jotain palasia varmaankin jää puuttumaan, mut jos mä en aloita nyt, voi olla liian myöhäistä. Mä voin tehdä sen sun kanssa tai ilman sua. Mutta mun on aloitettava.
Ota mut takaisin tai anna mun mennä. Jos sä todella välität musta, tee se tänään. Mun olis parempi olla yksin kuin näin.
Kun hylkäsit minut, molempiin sattui. Tuntui, etten selviä hengissä. Kun aloit pohtia, teitkö oikein, annoit mulle toivoa siitä, että ottaisit mut takaisin. Ottaisit vielä viereen, rutistaisit, et päästäisi pois. Ja mun elämä on yhtä välitilaa. Mä en tiedä mun paikkaa, mä en tiedä minne mennä. Olenko mä osa sun elämää vai en? Mikä osa mun elämää sä olet ens viikolla, huomenna, vuoden päästä?
Mua pelottaa kaiken lopullisuus. Mua pelottaa, ettei parempaa olekaan. Että mä olen menettänyt sut ja joudun tyytymään vähempään. Että vuosien päästäkin mietin tavanneeni jo kerran sen toisen puolen, jota ilman mä en voi olla kokonainen.
Ja mä rakastan sua. Vaikka sä satutit mua tällä erolla niin paljon. Vaikkei meistä koskaan tulis enää mitään. Mä en halua selvitä ilman sua, sä olet mun koti.
Tulisit takaisin.
Ja jos et tule, on aika sanoa se. Mun maailma pyörii sun ympärillä, tän ympärillä. Miten selvitä taas tämä päivä ilman sua? Miten lakata näkemästä unia susta? Millä täyttää jokainen hiljainen tai yksinäinen hetki? Välillä musta tuntuu, että psyyke ei kestä.
Mä olen kertonut sulle, että mun sydän on sun mukana. Että mä rakastan sua, että mä haluan sut takaisin. Se ei ole miksikään muuttunut. Mut mä tarvin itse sitä sydäntä. Mun on alettava liimaamaan sitä kasaan. Jotain palasia varmaankin jää puuttumaan, mut jos mä en aloita nyt, voi olla liian myöhäistä. Mä voin tehdä sen sun kanssa tai ilman sua. Mutta mun on aloitettava.
Ota mut takaisin tai anna mun mennä. Jos sä todella välität musta, tee se tänään. Mun olis parempi olla yksin kuin näin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Odotan soittoasi, jos olet se eksynyt prinssini!
nainen, 25 v
Tiedän tuon raastavan tunteen..välitila..se oli hyvin kuvattu. Meidän rikkuneiden on elettävä vain hetki kerrallaan,keskittyä siihen,että pysymme kasassa..ystävien,omien henkireikien kautta.
Se,että antaa toivoa,vaikka sitä ei ehkä ole on kammottavinta,mitä tiedän.Se repii sielun palasiksi,särkee sydämen tuhansiksi sirpaleiksi.
Vaadi mieheltä vastaus ja elä sen mukaan.Olet pyytänyt häntä palaamaan,jos hän ei palaa,et voi mitään.Muuta kuin sille,miten itse elämääsi elät,miten surusi selvität.
Paljon,paljon voimia sinulle..myötätunteisia ajatuksia ja auringonsäteitä rakkaushaavaasi parantamaan..
Paljon voimia sulle...ymmärrän todella hyvin tilanteesi ja ajatuksesi. Oon nimittäin itse ollut kutakuinkin samalaisessa tilanteessa, ollut jo aivan liian pitkään, kunnes pari päivää sitten exäni laittoi välit poikki lopullisesti. Ehkä parempi näin, ehkä sydämeni nyt alkaa vähitellen parantumaan..en tiedä..vaikeaa ja surullista. Mutta ei auta kuin uskoa, että tällä kaikella on jokin tarkoitus ja että parempi aika vielä koittaa.
Toivottavasti olet saanut jo kaipaamasi vastauksen.
Sunnuntaina tulin sitten luoksesi tapaamaan sinua. Tekemään lopullisen eron kerättyäni voimia ja rohkeutta siihen. Tuntui siltä, ettei muuta vaihtoehtoa ole, että en voi jäädä tähän enää hetkeksikään, jos tahdon selvitä kutakuinkin ehjänä.
Tarkoitus oli siis ottaa loput tavarat ja erota ystävinä. Ja miten ihanaa olikaan nähdä pitkästä aikaa. Oli surullista tuntea niin paljon iloa ja kaiken lopullisuudesta aiheutuvaa kipua samaan aikaan.
Olin jo ovella kassi kädessä kun sinä kysyit, aionko mennä. Sanoin, ettei mulla ole muuta vaihtoehtoa, että jos rakastat mua niin paljon kuin väität, annat mun mennä tai pidät mut lähellä, muttet siinä välissä.
Nyt mä olen tulossa sun luo syömään. Katsotaan toisiamme silmiin. Ollaan samassa tilassa ja hengitetään samaa ilmaa. Ja taas mulla on hirvittävä määrä toivoa. Mun on pakko uskoa, että kun sä et anna mun mennä vaikka mä kuinka yritän, sä aiot pitää mut lähelläsi vielä.
Jos tämä vielä tästä jatkuu, toivon itselleni niin paljon silkkaa voimaa, että pääsen pois. Että opin sanomaan sinulle ei, vaikka se samalla tarkoittaa ei:n sanomista myös itselleni.
Älä nyt vaan kulta-rakas mene samaan lankaan enää! Luin kyyneleet silmissä sun juttua ja ihmisten kannustamista. Viimenen viesti mursi mut kokonaan. Tottakai toivon teille kaikkea hyvää ja vielä enemmänkin, mutta kerran menetetty on kyllä lopullisesti. Hetken saattaa tuntua niiiin hyvältä ja ihanalta ja tuntuu että kaikki on hyvin, mutta kun arki taas koittaa niin vanhat haavat aukeaa! Toivon todella kaikkea hyvää teille, mutta älä haavoita siipiäsi uudestaan. Kerrohan sitten miten kävi, jään odottamaan tämän tuhkimotarinan loppua, onko se onnellinen vai ei?!
Hennalle ja muille rohkaisusta ja kauniista sanoista. Kirjottaminen tänne on kuin jonkunlaista terapiaa - purkaa sydäntään avoimesti pelkäämättä, että joku lyö naurun tai vähettelyn nyrkillä mäsäksi.
Ihanaa, että on olemassa empaattisia ihmisiä!
Täällä eletään päivä kerrallaan...