Roskalava

Parkkiruudussa kuusi oli kevätsiivoukseen tarkoitettu siirtolava. Kun lava olisi täynnä, se nostettaisiin kuormurin kyytiin ja se vietäisiin pois. Lavalta pilkisti kaikenlaista tavaraa, kaappeja ja peilejä, ovia ja pahvilaatikoita, Macin näyttö ja maaliämpäri ilman kantta. Lavalla hääri myös tuttu miekkonen nuhjuisessa nahkarotsissaan lajitellen arvotavaraksi rankkaamiaan elämänkappaleita ja siirtelemässä muita arvottomuuksia sivuun. Hänellä oli mukanaan S-marketin ostoskärryt, joihon hän huolellisesti asetteli artikkeleitaan. Ketäään ei kiinnostanut keskeyttää näitä puuhasteluja, sillä lavan tyhjennys maksoi ja näin taakkamme vajeni kuin itsestään. Kuitenkin tilanne oli siinä mielessä ahdistava, että jopa romuihimme meillä tuntui olevan näkymätön sidos. Me riipuimme niissä yhä kiinni.

Lavalla häärivä kaveri tutki vanhaa muovista kissankoppaa. Koppa oli meidän. Tai ehkä se oli jo hänen, ja kohta jonkun muun. Sitten kopalla alkoi olla jo monenlaisia suhteita taakkanaan tai rikkautenaan riippuen siitä miten asiaa katsoi. Koppa oli tyhjä. Se oikein ammotti tyhjyyttään, kumisi sitä. Muovinen hirvitys laitettiin ostoskärryihin ja sen päälle asetettiin Macin näyttö.