mitä kannattaa tehdä? Yritänkö vai en?

avuton1111

Olen 15 vuotias poika, rehellinen, huolehtivainen ja kohtelias mutta todella mustasukkainen. Seurustelin saman ikäisen tytön kanssa vähän vajaan vuoden mutta erosimme mustasukkaisuuteni takia ja siksi koska olin liian omistushaluinen tytöstä heinäkuussä 2011. Suhteen jälkeen 2 viikon päästä alkoi olemaan taas säätöä saman tytön kanssa. Säätäminen loppui kuukauden jälkeen jonka jälkeen olimme vain kavereita mutta kuitenkin välillämme kipinöi kokoajan koska olimme kiinnostuneita kuitenkin toisistamme ja mustasukkaisia toisen tekemisistä. Joulukuussa 2011 tyttö alkoi säätämään toisen pojan kanssa juttua mun selän takana, en tiennyt asiasta mitään. En olisi uskonut että hän voisi tehdä niin minulle. Samaan aikaan hän flirttaili minulle ja näimme samanlailla ja teimme asioita samanlailla kuin olisimme yhdessä. Helmikuun alussa 2012 tajusin heidän juttunsa selkäni takana, tyttö tunnusti tämän ja kertoi asiat mitä oli tapahtunut. Hän katui todella, huomasin sen..hän sanoi ettei ollut oma itsensä eikä miettinyt mitä teki, huomasin sen itsekkin jo joulukuussa että hän on muuttunut aivan epänormaaliksi siitä milloinka tutustuin häneen. Helmikuun lopussa meillä alkoi olemaan taas säätöä ja nyt mennään tässä päivässä asti 8.4.2012 ja vielä on juttua. Juttu ei ole edistynyt eteenpäin lähellekkään suhdetta. Hän sanoo että haluaa seurustella minun kanssani ja että olen hänen oikeansa, mutta kuitenkin sanoo myös että hän taitaa olla sitoutumiskammoinen. En tiedä mitä tehdä.. Pitäisikö tytölle sanoa ettei tästä tule mitään vai..? Kiitos etukäteen ne jotka haluaisivat sanoa oman mielipiteensä:)

3

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Listen the words

      Kasva toiset 15 vuotta niin tiedät sitten jotain parisuhteesta.

      Sekoile tuossa iässä niinkuin teinit tekee ja leiki kotia, mutta ei kannata ottaa mitään haudanvakavasti.

    • avuton1111

      niin pitäisi.. kiitos vastauksesta, pistää miettiin..

    • ......!

      Juttele vanhemmillesi, ne on susta vastuussa, varmaan tietää aika paljon jo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      584
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      218
      512
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe