Rakkaudentunnustus

Olen seurustellut mieheni kanssa kohta 4 kuukautta,tunteneet olemme toisemme lähes 7 kuukautta.Viime aikoina suhteemme on vain syventynyt mutta rakkauttaan (minä rakastan sinua)ei olekumpikaan toiselle tunnustanut vielä.Koska olisi sopiva hetki sillä itsestäni on alkanut tuntua jo rakkaudelta tämä suhde tai koska voisin odottaa kuulevani tunnustuksen häneltä.
Hän ei ole ennen seurustellut joten tuskin rakastanutkaan ketään vielä.

Usein kaveripiirissä ovat rakkauttaan vannoneet jo viikon seurustelun jälkeen mutta eikö uskottavampaakin jos odottaa oikeaa hetkeä??
4643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos sinusta tuntuu että rakastat, kerro se, ei kannata odotella josko toinen kertoisi ensin. Itse kerroin aikanaan, kun olimme kahden ja vietimme iltaa lähekkäin.. Se tuntui oikealta hetkeltä ja sain sanoilleni vastakaikua. Itse tein tunnustukseni muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.. En usko että parin viikon tuttavuuden perusteella voisi vielä vannoa rakkautta.

Äänestä

Joka toisessa viestiketjussa oli vapaassa suhteessa?

Äänestä
  • Eli en ole kyllä sama.Itse en ymmärrä mitään "vapaita suhteita".

    Äänestä

kannattaa odottaa juuri niin kauan kuin itsestä siltä tuntuu. Itse olen noudattanut periaatetta olla johtamatta toista harhaan sanomalla ´rakastan sinua´jos tunne ei sanojen takana tunnu aidolta ja vilpittömältä. Ainakaan kyseistä tunnustusta ei kannata sanoa vain saadakseen toisen tunnustamaan "rakkauttaan". Sanomisen aika on, kun se tuntuu oikealta ja tietää itse mitä tuntee. Omalla kohdallani olimme tunteneet toisemme jo lähes neljä vuotta ja seurustelleet olimme kutakuinkin kaksi kuukautta. Tässäkin asiassa maltti on valttia. Ja onnea vielä kovin tuoreelle parille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytteli kirjoitti:

Olen seurustellut mieheni kanssa kohta 4 kuukautta,tunteneet olemme toisemme lähes 7 kuukautta.Viime aikoina suhteemme on vain syventynyt mutta rakkauttaan (minä rakastan sinua)ei olekumpikaan toiselle tunnustanut vielä.Koska olisi sopiva hetki sillä itsestäni on alkanut tuntua jo rakkaudelta tämä suhde tai koska voisin odottaa kuulevani tunnustuksen häneltä.
Hän ei ole ennen seurustellut joten tuskin rakastanutkaan ketään vielä.

Usein kaveripiirissä ovat rakkauttaan vannoneet jo viikon seurustelun jälkeen mutta eikö uskottavampaakin jos odottaa oikeaa hetkeä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu