On itsestään selvää, että homot harrastavat anaaliseksiä. Tuskin kaikki, mutta varmasti melko suuri osa. Paitsi että tämä on luonnotonta ja kivuliasta (kuulemma), leviää siitä myös paljon tauteja, paljon enemmän kuin heteroseksistä. Homoilla myös on keskimäärin paljon enemmän seksikumppaneita vuosittain kuin heteroilla. Nämä taudit leviävät homoyhteisössä laajalti ja niitä hoitamaan homot tarvitsevat paljon lääkkeitä. Lisäksi on tutkittu, että anaaliseksiin liittyy hyvin usein paljolti alkoholin tai huumeiden käyttöä (NARTH, ‘The American Journal of Public Health Highlights Risks of Homosexual Practices’).
Tästä järkyttävästä elämäntyylistään eräät homot ja tiedemiehet kertovat omin sanoin – ja myös siis omista kokemuksistaan – mm. dokumenttifilmillä The Other Side of Aids (2004). Huomionarvoista tässä filmissä on tässä yhteydessä se, kuinka AIDSia alunperin pidettiin 1980- ja 90-luvulla pääasiassa homotautina. Olennaisinta tässä on havaita ja tarkastella filmin homojen järkyttävää ja vastuutonta huumeiden, alkoholin ja lääkkeiden yhteiskäyttöä, joka varmasti jo pelkästään olisi riittänyt aiheuttamaan ainakin 1980-luvun homojen AIDS-tapaukset. HIVin leviäminen homojen keskuudessa on paljon paljon runsaampaa kuin heterojen.
Ihmisen homous evoluution kehityksen tuloksena
38
106
Vastaukset
- Heh !
Totta. Ja tämän lisäksi homoseksuaalit eivät edes hanki jälkeläisiä: homojen olemassaolo on täysin kestämätön asia evoluutioteorian kannalta. Siis jos homoutta ajatellaan geneettisenä ominaisuutena, niin kuin ateistiset synnintekijät usein tekevät. Mitään homouden geeniä ei kuitenkaan olla löydetty, vaikka ateistihintit siihen tiedemiehiä jatkuvasti panostavat.
Homofobisten yksilöiden tiedetään omaavan taipumuksia homoseksuaalisuuteen. Aloittaja ja nimimerkki Heh ! voivat miettiä syitä omalle fobialleen. Tutkimusten mukaan 80 prosenttia homofobikoista omaa homoseksuaalisia haluja.
http://www.ipce.info/library_3/files/homophobes.htm
Miettikää 80 prosenttia. Hyvin suurella todennäköisyydellä sekä aloittaja, että nimimerkki Heh ! ovat siis homoseksuaaleja. Itse ihmettelen, miksi hetero edes inhoaisi homoja? Mitä useampi mies on homo sitä vähemmän kilpailua naisista. Vain tyhmä hetero tai esimerkiksi uskova homoseksuaali pystyy näin järjettömään käytökseen.
Aika tulla kaapista sekä aloittajan, että nimimerkki Heh !- Bettina Ranskalainen
kalapagos kirjoitti:
Homofobisten yksilöiden tiedetään omaavan taipumuksia homoseksuaalisuuteen. Aloittaja ja nimimerkki Heh ! voivat miettiä syitä omalle fobialleen. Tutkimusten mukaan 80 prosenttia homofobikoista omaa homoseksuaalisia haluja.
http://www.ipce.info/library_3/files/homophobes.htm
Miettikää 80 prosenttia. Hyvin suurella todennäköisyydellä sekä aloittaja, että nimimerkki Heh ! ovat siis homoseksuaaleja. Itse ihmettelen, miksi hetero edes inhoaisi homoja? Mitä useampi mies on homo sitä vähemmän kilpailua naisista. Vain tyhmä hetero tai esimerkiksi uskova homoseksuaali pystyy näin järjettömään käytökseen.
Aika tulla kaapista sekä aloittajan, että nimimerkki Heh !-----Homofobisten yksilöiden tiedetään omaavan taipumuksia homoseksuaalisuuteen.----
Jopa tuollaistakin homofiilit keksivät kun eivät muuta enää osaa. Tuolla logiikalla poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat yhteiskunnassa se osa, joka syyllistyy kaikkein eniten ja kaikkein vakavimpiin rikoksiin koska he julkisesti työskentelevät rikollisuutta vastaan. Siis homologiikaan mukaan katsottuna.
Homologiikalla voinee väittää niinkin, että julkihomot eivät homoja olekaan vaan ainoita homoja yhteiskunnassa ovat homouden vastustajat. Ja ainoita rikollisia ovat rikosten vastustajat ja ainoita rapajuoppoja ovat juoppouden vastustajat ja ainoita kreoja ovatkin julkisesti kreationismia vastustavat. Luetteleloa olisi helppo jatkaa teidän homojen logiikalla te kun jären puutteen takia yritätte kääntää kaiken nurinpäin. - mdma
Bettina Ranskalainen kirjoitti:
-----Homofobisten yksilöiden tiedetään omaavan taipumuksia homoseksuaalisuuteen.----
Jopa tuollaistakin homofiilit keksivät kun eivät muuta enää osaa. Tuolla logiikalla poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat yhteiskunnassa se osa, joka syyllistyy kaikkein eniten ja kaikkein vakavimpiin rikoksiin koska he julkisesti työskentelevät rikollisuutta vastaan. Siis homologiikaan mukaan katsottuna.
Homologiikalla voinee väittää niinkin, että julkihomot eivät homoja olekaan vaan ainoita homoja yhteiskunnassa ovat homouden vastustajat. Ja ainoita rikollisia ovat rikosten vastustajat ja ainoita rapajuoppoja ovat juoppouden vastustajat ja ainoita kreoja ovatkin julkisesti kreationismia vastustavat. Luetteleloa olisi helppo jatkaa teidän homojen logiikalla te kun jären puutteen takia yritätte kääntää kaiken nurinpäin."Tuolla logiikalla poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat yhteiskunnassa se osa, joka syyllistyy kaikkein eniten ja kaikkein vakavimpiin rikoksiin koska he julkisesti työskentelevät rikollisuutta vastaan. Siis homologiikaan mukaan katsottuna."
Aika tollo olet kun kuvittelet kyseessä olevan jokin logiikka, ei ole vaan kysymys on tutkimustuloksista joiden mukaan homofoobikoilla on homoihin neutraalisti suhtautuvia enemmän homoseksuaalisia taipumuksia. Bettina Ranskalainen kirjoitti:
-----Homofobisten yksilöiden tiedetään omaavan taipumuksia homoseksuaalisuuteen.----
Jopa tuollaistakin homofiilit keksivät kun eivät muuta enää osaa. Tuolla logiikalla poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat yhteiskunnassa se osa, joka syyllistyy kaikkein eniten ja kaikkein vakavimpiin rikoksiin koska he julkisesti työskentelevät rikollisuutta vastaan. Siis homologiikaan mukaan katsottuna.
Homologiikalla voinee väittää niinkin, että julkihomot eivät homoja olekaan vaan ainoita homoja yhteiskunnassa ovat homouden vastustajat. Ja ainoita rikollisia ovat rikosten vastustajat ja ainoita rapajuoppoja ovat juoppouden vastustajat ja ainoita kreoja ovatkin julkisesti kreationismia vastustavat. Luetteleloa olisi helppo jatkaa teidän homojen logiikalla te kun jären puutteen takia yritätte kääntää kaiken nurinpäin.No mutta kretuthan ovat tänään oikein vitsailutuulella.
Ei meidän mielestä ole mitään pahaa siinä että olet homo, uskoisit nyt jo. Hyväksymme sinut täysin. Hihhulisekopääporukkasi ja sinä itse ette hyväksy, mutta siitä et voi meitä lahkosi ulkopuolisia syyttää, jos yhtään haluat rehellinen olla (no se oli vitsi myös että haluaisit).- Kalapagos (ei kirj.)
Bettina Ranskalainen kirjoitti:
-----Homofobisten yksilöiden tiedetään omaavan taipumuksia homoseksuaalisuuteen.----
Jopa tuollaistakin homofiilit keksivät kun eivät muuta enää osaa. Tuolla logiikalla poliisit, syyttäjät ja tuomarit ovat yhteiskunnassa se osa, joka syyllistyy kaikkein eniten ja kaikkein vakavimpiin rikoksiin koska he julkisesti työskentelevät rikollisuutta vastaan. Siis homologiikaan mukaan katsottuna.
Homologiikalla voinee väittää niinkin, että julkihomot eivät homoja olekaan vaan ainoita homoja yhteiskunnassa ovat homouden vastustajat. Ja ainoita rikollisia ovat rikosten vastustajat ja ainoita rapajuoppoja ovat juoppouden vastustajat ja ainoita kreoja ovatkin julkisesti kreationismia vastustavat. Luetteleloa olisi helppo jatkaa teidän homojen logiikalla te kun jären puutteen takia yritätte kääntää kaiken nurinpäin.Lue Bettiina viesti ja tutkimus, joka on viestiin linkitetty ja yritä ymmärtää viesti kokonaisuudessaan. Yritä ymmärtää jokainen sana ja muodosta niistä aivoissasi yhteinäisiä lauseita jne. Älä poimi yksittäisiä sanoja ja takerru niihin. Tekstejä ei pidä lukea kuin Raamattua eli rusinanpoiminta -taktiikalla.
Ei se ole minun vikani jos homofobisilla on homoseksuaalisia taipumuksia.
En tiedä, miksi olet noin defensiivinen. Mitä on homologiikka? Onko sinulla tapana keksiä uusia sanoja? - 34
Kalapagos (ei kirj.) kirjoitti:
Lue Bettiina viesti ja tutkimus, joka on viestiin linkitetty ja yritä ymmärtää viesti kokonaisuudessaan. Yritä ymmärtää jokainen sana ja muodosta niistä aivoissasi yhteinäisiä lauseita jne. Älä poimi yksittäisiä sanoja ja takerru niihin. Tekstejä ei pidä lukea kuin Raamattua eli rusinanpoiminta -taktiikalla.
Ei se ole minun vikani jos homofobisilla on homoseksuaalisia taipumuksia.
En tiedä, miksi olet noin defensiivinen. Mitä on homologiikka? Onko sinulla tapana keksiä uusia sanoja?"En tiedä, miksi olet noin defensiivinen. Mitä on homologiikka? Onko sinulla tapana keksiä uusia sanoja?"
Se kuuluu Möttöskän klaaniin. Siinä joukossa on vähän niin kuin pakko keksiä uusia sanoja kun kaikki vanhat on käytetty jo moneen kertaan.
- ltte piru
Seisooko pippeli kun pääset haukkumaan homoja?
- rakkaat ihmiset
Mikä on peräsuolen tehtävä evoluution ja anatomian kannalta?
- Hiski+naapurin.kissa
rakkaat ihmiset kirjoitti:
Mikä on peräsuolen tehtävä evoluution ja anatomian kannalta?
Jos et sitä tuohon ikään mennessä ole oppinut, turha sitä on sinulle yrittää selittääkään.
Ensi alkuun muutama huomio:
a) "On itsestään selvää, että homot harrastavat anaaliseksiä"
b) "Paitsi että tämä on luonnotonta ja kivuliasta (kuulemma),"
Olenko vääräsää jos väitän, että myös sinulla itselläsi on käytännön kokemuksia asiasta? En suinkaan tuomitse sinua jos näin on. Homous on luonnollista.
Homous on luonnotonta? Tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa. Homoseksuaalista käyttäytymistä on havaittu noin 1 500 lajilla, joista 500:lla se on hyvin dokumentoitua. Ainoastaan yksi laji eli meidän omamme tuomitsee sen luonnottomana. Luonnotonta taitaa olla ainoastaan pyrkimys luokitella homoseksuaalisuus luonnottomaksi.
Jos puhumme lajin seksuaalisesta käyttäytymisestä niin, mitä voimme päätellä prostituutiosta? Heteromiehet harrastavat maksullista seksiä naisten kanssa ja levittävät tauteja? Voisin siis etsiä jostain videon vastuuttomista heteromiehistä levittämässä seksitauteja. Voisin etsiä videon vastuuttomista viinaa juovista ja huumeita vetävistä heteroista, mutta mitä sitten?
Onko viestisi tarkoitus ainoastaan mustamaalata yhtä väestönosaa? Stalin ja Hitler olivat heteroja? Tiedätkö, mitä he tekivät? Stalinilla ja Hitlerillä oli myös viikset ja 10 sormea, onko sinulla kenties 10 sormea? Tiedätkö mitä siitä voi seurata? Eikö sinun tulisi pelotella ihmisiä viiksekkäistä heteromiehistä? Eikö olisi jaloa estää kolmannen maailmansodan syttyminen.
Tiedätkö, miksi kesäisin on lämmintä? Koska silloin myydään ihan tajuttomasti jäätelöä.- itsekritiikkiä pse
Selkeä korrelaatio on homouden ja HIV:n välillä. Jo evoluution, moraalin, väestötieteen tai talouden kannalta AIDS on ongelma.
Ompas se hupaisaa kun totuuden esilletuominen on ns. homovihaa.
Tarkastele homoutta:
1. edut/haitat?
2. evoluution todisteiden valossa? - Kalapagos (ei kirj.)
itsekritiikkiä pse kirjoitti:
Selkeä korrelaatio on homouden ja HIV:n välillä. Jo evoluution, moraalin, väestötieteen tai talouden kannalta AIDS on ongelma.
Ompas se hupaisaa kun totuuden esilletuominen on ns. homovihaa.
Tarkastele homoutta:
1. edut/haitat?
2. evoluution todisteiden valossa?Totta turiset kriittinen arviointi on tarpeellista.
Köyhyyden, yhteiskunnan sotaisuuden, kouluttamattomuuden, naisten alistamisen ja monen muunkin haitallisen asian tiedetään korreloivan yhteiskunnan uskonnollisuuden kanssa.
Tarkastele uskonnollisuutta
1. edut/haitat? (joitain tunnettuja hyötyjä, merkittäviä haittoja.)
2. uskonto ja Jumala todisteiden valossa? (ei todisteita)
Onpas hupaisaa? Uskonto on ongelma, josta pitää päästä nopeasti eroon. Entäpä heterot viiksiniekat?
Tarkastela heteroja viiksiniekkoja:
1. edut/haitat (Stalin ja Hitler - kymmeniä miljoonia tapettuja)
2. todisteiden valossa viikset näyttävät hölmöltä itsekritiikkiä pse kirjoitti:
Selkeä korrelaatio on homouden ja HIV:n välillä. Jo evoluution, moraalin, väestötieteen tai talouden kannalta AIDS on ongelma.
Ompas se hupaisaa kun totuuden esilletuominen on ns. homovihaa.
Tarkastele homoutta:
1. edut/haitat?
2. evoluution todisteiden valossa?Homouden suurin etu on syntyvyyden väheneminen. Luonto ja maapallo kiittävät jokaisesta homosta ja kiroavat kaikkia "eheyttäjiä".
>Selkeä korrelaatio on homouden ja HIV:n välillä.
Ei, vaan hivin ja sellaisen seksin kanssa jossa osapuolten veripisarat kohtaavat. Jos te homot panette toisianne perseeseen kortsu päällä, ei kappas vain enää olekaan minkäänlaista korrelaatiota hiviin.
Minusta on hienoa, että teikäläisiäkin on olemassa. Vielä kun oppisitte hyväksymään itse itsenne.
Henkilökohtaisesti en erityisesti välittäisi keskustella tällä palstalla homoudesta, mutta kun te kerran haluatte niin kai se on pakko sitten.- asianharrastaja
RepeRuutikallo kirjoitti:
Homouden suurin etu on syntyvyyden väheneminen. Luonto ja maapallo kiittävät jokaisesta homosta ja kiroavat kaikkia "eheyttäjiä".
>Selkeä korrelaatio on homouden ja HIV:n välillä.
Ei, vaan hivin ja sellaisen seksin kanssa jossa osapuolten veripisarat kohtaavat. Jos te homot panette toisianne perseeseen kortsu päällä, ei kappas vain enää olekaan minkäänlaista korrelaatiota hiviin.
Minusta on hienoa, että teikäläisiäkin on olemassa. Vielä kun oppisitte hyväksymään itse itsenne.
Henkilökohtaisesti en erityisesti välittäisi keskustella tällä palstalla homoudesta, mutta kun te kerran haluatte niin kai se on pakko sitten."Henkilökohtaisesti en erityisesti välittäisi keskustella tällä palstalla homoudesta.."
Jos lukiessa yököttää, niin ei ole pakko yökätä tekstinä palstalle.
- ltte piru
Sivumennen sanoen, meillä täällä Suur-HeIvetissä kaikki seksuaalisuuden muodot ovat yhtä suvaittuja ja suosittuja. Tervetuloa kokeilemaan!
Eikö meillä tosiaan ole parempaa tekemistä kuin lukea älyttömiä aloituksia ja antaa niihin älyttömiä vastauksia?
No ei just nyt. - asdfasdfasdfasdfe
Todella hyvä argumentti homoutta vastaan ihan näin tieteelliseltä kannalta. Hengellisissä asioissa me uskovat olemme toki jo tunteneet aikoja sitten tuon homoseksuaalisuuden turmelevan vaikutuksen.
Näin me siis elämässä selvitään kun tajutaan olla objektiivisia ja vastaanottaa Jumalalta informaatiota.
Siks kannattaakin antaa elämä Jeesukselle. Näin voi ainostaan olla varma siitä, että oma elämä menee hyötykäyttöön.- jupukka
Aakkosoksennuskin ilmottautui homoksi.
- mutta miksi?
jupukka kirjoitti:
Aakkosoksennuskin ilmottautui homoksi.
Olet kristittyjen vihaaja ja uskonnon vapauden mukaan jokainen saa uskoa mihin tahansa.
mutta miksi? kirjoitti:
Olet kristittyjen vihaaja ja uskonnon vapauden mukaan jokainen saa uskoa mihin tahansa.
Ainakin minä tunnen veljellistä rakkautta teitä lahkolaishomoja kohtaan, kun olen taas tälläkin palstalla saanut nähdä millaista helvetillistä kamppailua elämänne onkaan. Tsemppiä!
- Kokemus-K
"Näin me siis elämässä selvitään kun tajutaan olla objektiivisia ja vastaanottaa Jumalalta informaatiota."
Toivottavasti te kaikki "luonnollisen ja turvallisen" heteroseksin puolestapuhujat tiedätte myös että raskaus ja synnytys on maailmanlaajuisesti suurin nuorten naisten kuolemia ja vakavia vammautumisia aiheuttava asia. Ei mikään "luonnollisuus" siis tee asiasta turvallista tai kaikkien kannalta hyvää, kuten eivät haittapuoletkaan jostain automaattisesti pahaa.
Melkein kaikkea voi tehdä turvallisesti ja hyvin tai sitten vastuuttomasti ja väärin.
- ;))))
Ja aloittajalle. se ei ole kivuliasta. tunnen naisia ketkä nauttivat siitä.
- heko heko
"Ja aloittajalle. se ei ole kivuliasta. tunnen naisia ketkä nauttivat siitä."
Mikset ite sitten kokeile. Siitä vaan, nautit varmasti...- LaD
Tapansa kullakin
Jos sulla olisi kokemuksia naisista, joku heistä olisi varmasti kertonut tykkäävänsä peppuseksistä(kin). Kun ei ole, eikös vaan lienekin parempi uskoa niitä joilla on ja jotka tietää.
- Kalapagos (ei kirj.)
Kretuthan tulevat ulos kaapeistaan oikein urakalla.
Nimimerkki heko heko: "Mikset ite sitten kokeile. Siitä vaan, nautit varmasti... "
Taitaa poika tietää, mistä puhuu :)>Kretuthan tulevat ulos kaapeistaan oikein urakalla.
Kyllä vain. Nyt kannattaa öljytä kaikkien kretukaappien saranat tai ne kohta iskevät tulta.
- jupukka
Missähän SamiA luuraa kun luulisi olevan tämän alan erikoistuntijoita ?.
- 34
Sami kömpii kryptastaan puoliltaöin.
Bettiinan mukaan homofobia ei voi johtua homoseksuaalisista taipumuksista.
Katsopa seuraava video, jolla Michell Bachmanin (Yhdysvaltalainen konservatiivinen presidenttiehdokas) aviopuoliso ja 5 lapsen isä, tuomitsee homoseksuaalit.
Huvittavinta on se, että vain sokea ei huomaisi kyseisen miehen, joko erittäin vahvaa biseksuaalista suuntatuneisuutta tai homoseksuaalisuutta. Miehen tiedetäänkin avoimesta käyvän eheytyksessä. Voi olla vaikea elämä, kun vihaa itse itseään ja oma vaimokin vihaa kaikkea sitä, mitä edustat?
http://www.youtube.com/watch?v=hCu67Dw05wc
Jaakobille: "Ja tämän lisäksi homoseksuaalit eivät edes hanki jälkeläisiä: homojen olemassaolo on täysin kestämätön asia evoluutioteorian kannalta."
Homot lisääntyvät on nimenomaan kaltaistesi uskovien fundamentalistien vuoksi. Nimenomaan te pakotatte itsenne ja muut homoseksuaalit avioitumaan naisten kanssa. Liberaalimmassa yhteiskunnassa homot, eivät varmaankaan saisi jälkeläisiä, mutta jokaisessa uskonnollisessa yhteisssö he saavat.
Käytännössä Jaakob ja muut homofobiset tukevat homoseksuaalien lisääntymistä. Ironista, mutta totta.
- Bujaaah
Tämän sivun uskovaiset ei ole ikinä harrastanut anaaliseksiä naisen kanssa? Se on ihan kivaa vaihtelua ja moni nainen on tykännyt kun on saanut kakkoseen. Ei tarvitse olla homo jos tykkää antaa naiselle kakkoseen..kannattaa uskovaiset kokeilla välillä..ei se syntiä ole.. jos ette itse halua vaimolle tai tyttöystävälle antaa, minä voin tulla antamaan kunnon kyytiä teidän puolesta, saisivat uskovaisten muijatkin välillä kunnon kyydit. Paitsi kauhean näköisille emännille en anna, pitään sentään olla ihan nätti..jokin raja sentään.
- Ihmettelijäinen
Mikähän lie ollut sitten taas kujeilevan jumalan syynä, kun on pitänyt laittaa miehelle g-piste peräröörin puolelle...?
- LaD
Ja sijoittanut eturauhasen niin, että sitä on pelottavan helppo hyväillä tuhkaluukun kautta... taitaa puhuvan käärmeen pääjehu pienoinen hinuri itsekin?
- täyttäkää toiveenne
Vaikka evokeista lienee homoja vain n. 1 % niin tuntuu siltä, että nimenomaan se 1 % on päätynyt tälle palstalle ihmisten kiusaksi. Noo, tietysti homot kerääntyvät uskoaan puolustamaan, sehän on selvää.
Miksi ette ala ajaa lakia että heterous kiellettäisiin, sehän olisi teidän toiveittenne täyttymys.>Vaikka evokeista lienee homoja vain n. 1 %
Tervetuloa palstalle, oi suuri tietäjä Herrassa! Arviosi lienee lähellä totuutta. Minä puolestani arvioin tämän palstan kretukommenttien perusteella, etä kretuista on homo- tai biseksuaaleja vähintään 50 %. Sekin lienee tosi lähellä, ellei mene alakanttiin.
Mua on silti turha yrittää, sillä tykkään vain naisista. Lisäksi olen aina edellyttänyt seksikumppaneiltani älykkyyttä ja keskustelutaitoa.- LaD
Ehei. se johtuu siitä, että toisin kuin sinä,minä olen sinut seksuaalisuuteni kanssa ja kykenen puhumaan hintahtavastikin ilman että se hirvittää minua. tukevasti hetero minä kyllä olen, joten väitteesi on väärä;)
- Kalapagos (ei kirj.)
Paini vain Jaakobin painisi ja selätä sisäinen homo- tai heteroseksuaalisuutesi makusi mukaan.
"Noo, tietysti homot kerääntyvät uskoaan puolustamaan, sehän on selvää."
No, kuten parikin tutkimusta jo osoittaa kiivaimmin homoseksuaalisuutta vastustavat homoseksuaalisia taipumuksia omaavat. Kyseessä on ns. Jaakobin paini. Toisekseen osa ihmisistä pitää ihmisoikeuksia puolustamisen arvoisina asioina. Minun mielestäni kaikilla ihmisillä pitää lähtökohtaisesti olla samanlaiset oikeudet.
"Miksi ette ala ajaa lakia että heterous kiellettäisiin, sehän olisi teidän toiveittenne täyttymys."
Miksi minä tällaista tekisin? Olen sinut heteroseksuaalisuuteni kanssa. Minulla ei ole sisäistä Jumalaa, joka vihaisia sen enempää homoja, heteroja kuin biseksuaalejakaan.
Mitä Jeesus tekisi? Vihaisiko Jeesuskin homoja? Pikkasen epäilen.
- seksuaalisesti ehjä
Homous ei voi olla evoluution tulosta!!!
Homous on osoitus Jumalan ihmeellisestä luomistyöstä, kun Hän on luonut osan ihmisistä homoiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2513186Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell191780Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231453Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381312- 1041268
- 801268
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531082Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135982
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967