Miksi lihotat lastasi? Ymmärrätkö lihavuuden riskit?
Lasten lihavuus
Lapsuus- ja nuoruusiän lihavuus ennustaa usein lihavuutta aikuisena. Liikapainosta on tärkeä päästä eroon, sillä se altistaa monille sairauksille. Lasten ja nuorten lihavuuden hoito vaatii yleensä elämäntapamuutoksia koko perheeltä.
Suomessa 10–20 lasta sadasta kouluikäisestä on eri määritelmien mukaan lihavia. Lapsi lihoo samalla tavoin kuin aikuinenkin: saa enemmän energiaa kuin kuluttaa sitä.
Riskit
Vanhempien lihavuus on tutkimusten mukaan lapsuusiän lihavuuden merkittävin riskitekijä – vanhemmathan päättävät, mitä perheissä syödään ja harrastetaan. Lapsuuden lihavuuteen olisi hyvä puuttua, sillä monesti ongelma ei poistu pituuskasvun myötä: puolet lihavista lapsista ja valtaosa lihavista nuorista on lihavia myös aikuisena.
Lihavuus aiheuttaa lapsille samat terveydelliset vaaratekijät kuin aikuisillekin. Kolmasosalla lihavista murrosikäisistä on metabolisen oireyhtymän merkkejä, eli kohonneet veren rasva-arvot, poikkeava sokeriaineenvaihdunta, lihasten heikentynyt kyky käyttää insuliinia ja kohonnut verenpaine. Lisäksi lihavat lapset tulevat murrosikään tavallista aikaisemmin. Lihavaa lasta myös saatetaan kiusata enemmän kuin muita.
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Lasten-lihavuus/57/?c=Sairaudet
Onko lapsesi lihava?
pullamössökansalaise
2
63
Vastaukset
- Q off
Olen lihava läskiperse itsekin siksi.
- .
.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501