Pohjois-Korean väitetään valmistelevan uutta ydinkoetta.

raakkuna1

Päivän hesari on jälleen luettu, ja valitsen ainoaksi käsiteltäväksi uutiseksi sateliitti kuvien osoittaman tiedon, että Pohjois -Korea on jälleen ärsyttämässä Amerikkaa kaivamalla ydinkoe tunnelia samalle alueelle jossa suoritettiin ydinpommikoe vuonna 2006 sekä 2009.

Ja samalla aiotaan osoittaa Pohjois-Korean avaruusteknologinen edistys, kun ollaan päätetty lähettää valvontasateliitti avaruuteen. Ja tähän ilmoitukseen kantoraketin lähettämisestä avaruuteen, ollaan vastattu Japanista puolustuspoliittisena kannanottona että jos Kim Jong il aikoo todella toteuttaa tuon kantoraketin laukaisun. Ja tähän toimenpiteeseen Japani ymmärrettävästi vastaa siihen valtiollisen tason uhkauksellaan ampua se välittömästi alas. Hoop.

Niin tälläinen toiminta Pohjois-Korean toimesta tarkoittaa aina uhkatekijän mahdollisuutta, joka täytyy kartoittaa tarkemmin. Ja asian selvittämiseksi on syytä tutkia tuo Pohjois-Korean Hallitsijan mentaliteetti ja mihin hän oikein pyrkii toiminnallaan. Ja väitän että Raakkuna osaa selvittää jälleen asian tarkoitusperäisyyden ja psykologisen kannan. Kyseessä on siis Kim Jong il Hallitsijan totunnainen luonteenomainen käyttäytyminen suhteessa suurvalta Amerikkaan ja koko läntisen pallonpuoliskon järjestelmään. Ja silloin halutaan osoittaa ydinkokeen mahdollisuus koska tahansa suoritettavaksi, ja kun kerran valvovasta sateliittiseurannasta ollaan tietoisia, niin Kim Jong il on määrännyt 60 miestä suorittamaan uuden ydinkoe tunnelin kaivamisen, Ja samaan aikaan osoitetaan Pohjois-Korean avarusteknologinen osaaminen laukaisemalla kantoraketti maata kiertävälle radalle.

Niin lopullinen totuus asiasta on jo osittain lausuttu, kun väitän että kyseessä on ainoastaan Pohjois-Korealle tyypillinen arvovaltansa osoittaminen maailmalle. Ja että heidät hyväksytään teknologiansa kautta huomioitavana tekijänä neuvottelutilanteessa Amerikan kanssa. Mutta todellista uhkatekijää ydinkokeen suorittamisesta lähiaikoina ei todellakaan ole olemassa. Ja tuo kantoraketin laukaisu on todellakin ainoastaan tarkkailu sateliitin lähettäminen kiertoradalleen. Joop.

14

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpöhöpöjuttuja

      Eiköhän niitä satelliittikuviakin pystytä jo tehtailemaan miten halutaan.

      • Sateliittikuvia?

        Miksi niitä pitäisi tehtailla, koska sinne pystyvät menemään, niin toki kuvaavat oikeasti.


    • AMMON,SALUT,

      Raakkuna
      19.3.2007 15:34

      Tervehdys, sinne Kuusjärvelle. Nyt asia on sillä tavalla että saat luottaa näihin ohjeisiin. Jotka annan sinulle Arthur Wihuri. Mulla ei tullut sun oikea nimi muistikennostosta ylös. Tarkoituksena siis ei ole herjata. Ota se vihjeenä. Katoiks eilisen movien Arthurista kun se killinä jo tempas sen miekan kivestä. Ja näiks miten se movien lopussa taltutti sen tosi hurjan germaanin. Germaanikin sitä kunnioitti ennen lopullista iskua. Tää on todellista hallitsija meininkiä. Mulla on sukat makkaralla, ja kohta sun tyttärellä on hymy kuin päivänkakkaralla. Mulla ei oo mitään sitä vastaan että sä toimit juuri sillain niinkuin sun
      pitääkin. Mutta tiedä että meillä on vielä hiton hauskaa yhdessä, kun tempastaan oikein kunnolla.
      Ja mulla on elämä edessä sun tyttären kanssa. Meidän pitää nyt vaan varautua tulevaan sotaan. Ja toi löytö sun pihamaalta osoittaa kaiken paikkansa pitäväksi. Teet juuri ohjeitteni mukaan. Ja näet miten kaikki sujuu kuin tanssi. Olen todella lähdössä kauas troopiseen keitaaseen. Onko sun tyttäres puhunut sulle jotain samansuuntaista. Lopullinen varmuus kaikesta kertomastani tulee tosta kaivauksesta. Ja silloin ei kysytä onko kaikki muukin totta. Mun on pakko päästä lähtemään joksikin aikaa pois Suomesta. Jääköön Niinistö kumppaneineen sekoileen tulevissa ongelmissa. Pörssiromahdus on varma ja huhtikuun pakkaset. Mutta meillä on kaikki vielä edessä. Sen takaan, ja hallintavalta rulettaa kuten pitääkin. Mulla on hieno tunne siitä että Dodge on sulla vai mitä. Mutta pidä ihmeessä hyvää huolta siitä. Ehdin nähdä sen myöhemmin. Mun on pakko päästä pois Suomesta. Joten päästä itses irti, ja ala hoiteleen hommiasi. Sun katajasta 13m. länteen on paikka. Josta kerroin, ja unohda kompassi, kun katsot siitä eteiseen. Niin näet suuren poikkisahatun tammen keittiön ikkunasta. Tää on merkkinä, että olet rastilla. Siitä syvyyttä 14m.
      Niin saat ensimmäisen merkin aarteesta. Tää tapaus on sen verran rankka. Että se pitää museoviraston tutkia. Mutta löytäjä saa pitää aarteen arvon. Kuten kaksi kättä ja black and dekker. Sillon sä tajuat että, osaat höllätä arkunkannen omasta taaleri kasastas. En pyytäisi tätä muuten. Mutta tiedän että annat sen mielelläsi. Meillä on sun tyttäres kannssa hauskaa vielä, koko elämämme. Tää vihollisia ********. Mutta sähän oot jo tottunut niihin kuin mäkin. Enkä voi mitenkään periksi antaa, kuten avioliitossa ei pidäkkään. Oon siis kälys, ja mulla on paljon duunii eessä vielä, sun kanssa. Kuten varmaan tiedät. Eikä kukaan voi meitä vastustaa. Se on varmaa, kuin Aurinko verenpunainen. Tää asia on jo päätetty taivaassa. Antero sun täytyy, nyt vain toimia. Sanan tarkkaan suunnitelman mukaan. Niin koko suomi pelastuu tulevalta ahdistukselta. Olen puhunut. SAASTA! Kun länkyttävät vieläkin. Mutta luotan kovasti toimintaasi asian eteen.
      Heissuli vei, kuka sun tyttären vei. Raakkuna/AMMON.

      • AMMON,joop

        Raakkuna
        19.3.2007 11:51

        Olet todella huomioitu kusipää.
        Joo! Ehdottomasti kaikki hommiin vaan. Sullekkin riittää töitä, aivan varmaan. Sen mä takaan, olen omissani niin vahvasti läsnä, että kaikki meidän toimenpiteet on todella. Varmuudella valittu kansan hyväksi. Edes Vennamo ei vedä vertoja mulle. Tänkin mä perustelen sillä, että vennamolaiset siirsivät vastustajiaan aikanaan mielisairaalaan. Jossa sitten kuolivat lääkkeisiin. Tämä virallinen totuus tulee julki aivan kohta. Siinä oli myös sosiaalidemokraatit asialla. Ootte siis käyttänyt valtaanne niin väärin kuin vain voi ihminen käyttää, toista ihmistä vastaan. Toi rikos tulee esiin aivan kohta Suomessa. Sen mä takaan, *******! Oletteko yllättyneitä riitakysymysten ratkaisuista. Perinteiseen hallitsija tyyliin. Tää tyyli alkuperäinen ja aito tulee jatkossakin hallitsemaan Suomessa. Olen puhunut oman mieheni kautta, joka on Rasta. Terveisiä vaan Filatoville
        Oot niin kaukana vielä musta, ettet ees tajua.
        Mun kanssa ei voi pelleillä eikä pelata peliä. Mä tapan jatkossa. Jos asetutte mua vastaan. Tuliko nyt kyyhkyläisille selväksi, vanha kunnon hallintavalta. *******! Raakkuna/Ammon.


      • Salut,salut,joop
        AMMON,joop kirjoitti:

        Raakkuna
        19.3.2007 11:51

        Olet todella huomioitu kusipää.
        Joo! Ehdottomasti kaikki hommiin vaan. Sullekkin riittää töitä, aivan varmaan. Sen mä takaan, olen omissani niin vahvasti läsnä, että kaikki meidän toimenpiteet on todella. Varmuudella valittu kansan hyväksi. Edes Vennamo ei vedä vertoja mulle. Tänkin mä perustelen sillä, että vennamolaiset siirsivät vastustajiaan aikanaan mielisairaalaan. Jossa sitten kuolivat lääkkeisiin. Tämä virallinen totuus tulee julki aivan kohta. Siinä oli myös sosiaalidemokraatit asialla. Ootte siis käyttänyt valtaanne niin väärin kuin vain voi ihminen käyttää, toista ihmistä vastaan. Toi rikos tulee esiin aivan kohta Suomessa. Sen mä takaan, *******! Oletteko yllättyneitä riitakysymysten ratkaisuista. Perinteiseen hallitsija tyyliin. Tää tyyli alkuperäinen ja aito tulee jatkossakin hallitsemaan Suomessa. Olen puhunut oman mieheni kautta, joka on Rasta. Terveisiä vaan Filatoville
        Oot niin kaukana vielä musta, ettet ees tajua.
        Mun kanssa ei voi pelleillä eikä pelata peliä. Mä tapan jatkossa. Jos asetutte mua vastaan. Tuliko nyt kyyhkyläisille selväksi, vanha kunnon hallintavalta. *******! Raakkuna/Ammon.

        Raakkuna
        19.3.2007 09:59

        Kuningas valta Suomeen, täyttä totta.
        Punamulta hallituksella ei ole tässä taitolajissa mitään osaa. Mutta olen omissani läsnä kaiken aikaa. Hallitsen heidän sydäntään. Ja mulla on kaikenlainen osaamattomuus täysin vierasta. Te ootte koulupoikia mun rinnallani.
        Vielä sen koette itsekkin. Vihreät eivät salli, että jokainen osaton on oppimaton. Niin mäkin oon opiskellu ominpäin okkultismia. Ja mulla on nainen teidän riveistänne. Saatte vaan niin paljon kuonaa teitten viertämille, noilla väitteillänne. Tämä maa tarvitsee Keisarin uuden ilman vaatteita. *****! En kyllä suostu tähän kusetukseen. Mulla täytyy olla Berberi ja kivääri. Saappaat jalassa, vaikken kaadukkaan. Olen sen verran jaloa sukua. Että saatte mut toimimaan omaksi hyväksenne kuitenkin. *******!
        Luuviulu mä varmaan oon mielestänne. Kun oon niin laiha, mutta hyväkuntoinen muuten. Ei oo vaan ollu varaa syödä, niinku teillä. SAATANAN! Paksumahat, sikaniskat, mun isänikään ei oo suostunu perintöä vielä jakamaan kanssani. Vaikka se on jo vanha käppänä. Ja mulla ikää 48v.
        Oon kituutellut hyvinvoivana tähänasti. Mun täytyy nyt vain päästä. Lainaiskohan äiti rahaa mulle. Kun oon päättänyt maksaa kaiken vielä takaisin korkojen kanssa. Niin mitähän se tekee maamolle, ja mitä mun paapolle. *****! Tarkistakaa vaikka. Olen kasvissyöjä, ikuinen dieetin vartija. En tuu koskaan kaltaiseksenne. Siitäkös eräät herjaavat mua aina höyhensarjalaiseksi. Mun täytyy nyt käydä kaupassa, myisköhän se mukava kauppias taas velaksi. Olen todella omissani läsnä. Ja kuten tiedätte, mielummin olen läsnä köyhissä, kuin upporikkaissa. Antero Wihuri on kuitenkin kunnon kaveri. Hän ei olekkaan germaani. Ja hänen tyttärensä on mun tuleva vaimoni. ELÄKÖÖN KUNINGAS VALTA SUOMESSA! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!
        Saastat! Länkyttääks ne vieläkin musta ******. Tollasia ne on, realiteetteja ne ei oo tajunnu tähänkään asti. Terv. RAAKKUNA/ammon.


    • hyikakkaahyi........

      ookkos loinen....

    • jooovejoo

      Sentääs pohjoiskorea ei ole kokoajan hyökkäämässä ja "vapauttamassa" itsenäisiä valtioita.

      • MuttaKun

        USA haluaa, ettei toiset saisi lentää avaruudessa. Siis pienet valtiot. Venäjälle se ei toki uhittele, koska itsekin matkustvat venäläisillä raketeilla nykyisin.


    • näin on asiat

      Raakkuna on selvännähnyt asian. P-Korea tullaan tulevaisuudessa näkemään arvokkaana kauppakumppanina kaikissa länsimaissa. P-Korea on näyttänyt teknologisen osaamisensa ja taitamisensa. P-Koreasta kasvaa Kiinaakin suurempi talousmahti.

      • etkö?

        Etkö muka usko?


      • virkakirje P.Koreaan

        Me Suomen Demokraattisen Kansantasavallan isoperseiset, vaaleakarvoituksiset ja sinisilmäiset virkamiehet täten vahvistamme ystävyytemme jo ennestäänkin teräksenlujia siteitä avoimen ja edistyksellisen Pohjois Korean ja SDK:n välillä.
        Maidemme välisten hyvien ja lämpimien suhteiden osoituksena lahjoitamme Pohjois Korean verovirastoille satatuhatta kumileimasinta joissa kiinteästi aseteltu teksti: "Hylätty. Vaatii lisäselvitysliitteet". Lisäksi lahjoitamme 16 kappaletta kumileimasinta joissa valmiiksi aseteltu irtokirjaimet: "Hyväksytty".

        Kunnioittaen ja nöyryyttävästi Teidän eteenne syvään kumaraan itsensä alentanut:

        Suomen Virkafakiirien Suurloosin apulaisvompatti

        Pentti Hilkuri


    • Tässä se syy on!

      Todellinen syy P.Korean rakettiammuskeluille on siinä että he ovat kehittäneet eräänlaisen lähettimen joka säteilee ihmisten aivoihin säteilyä. Tuo säteily käskyttää ihmisiä hyväksymään miedot huumeet ja ennenpitkää myös kaikki muutkin nykyään huumausaineiksi yleisesti luokitellut aineet. Yhdysvallat pelkäävät että P.Korean "huumeiden suvaitsevaisuus säteily raketti" romahduttaa USA:n hallituksen salassa harjoittaman huumeiden myynnin edistämisen.
      Kun päättäjätkin säteilyn myötä alkavat suvaitsemaan kaikkia aineita, niin huumeparoneilta, CIA:lta ynnä muilta loppuu rahantulo, koska huumeita aletaan valmistamaan lääketehtaissa ja niitä kehitellään yhä turvallisimmiksi. Tulevaisuudessa huumeita voi ostaa laillisesti aivan kuten nyt voi (useimmiten) ostaa Auran Sinappia.

      • Asiamies 1

        First things first...

        Ennen kuin kannabista tai huumeita aletaan luvallistaa, pitäisi tärkeämmät asiat hoitaa pois alta. Esimerkiksi valtion tulisi alkaa säädellä seksikauppaa perustamalla luvallisia paikkoja maksullisille naisille. On monia seksin puutteessa eläviä ihmisiä ja seksinpuute johtuu erilaisista syistä. Syitä voivat olla ulkonäkö, aviottomuus tai vaimo ei anna. Ratkaisu ongelmaan ovat valtionbordellit ja seksimyymälöiden perustaminen joka paikkakunnalle. Valtio saisi verotuloja seksiammattilaisilta.

        Ugh, olen sanonut asiani.


      • realisti..
        Asiamies 1 kirjoitti:

        First things first...

        Ennen kuin kannabista tai huumeita aletaan luvallistaa, pitäisi tärkeämmät asiat hoitaa pois alta. Esimerkiksi valtion tulisi alkaa säädellä seksikauppaa perustamalla luvallisia paikkoja maksullisille naisille. On monia seksin puutteessa eläviä ihmisiä ja seksinpuute johtuu erilaisista syistä. Syitä voivat olla ulkonäkö, aviottomuus tai vaimo ei anna. Ratkaisu ongelmaan ovat valtionbordellit ja seksimyymälöiden perustaminen joka paikkakunnalle. Valtio saisi verotuloja seksiammattilaisilta.

        Ugh, olen sanonut asiani.

        Juuri noin. Lisäksi keinotekoisten ihmisjäljitelmien (pumpattavat muoviset elämänkumppanit) teknistä ja esteettistä tasoa on lainsäädännöllä kohotettava korkeammalle ja realistisemmalle tasolle hinnan kuitenkaan kohoamatta suhteettoman korkealle. Hinnan on pysyteltävä tavallisen suomalaisen tehdastyöläisen palkansaajan saavutettavissa.
        Valtion on perustettava tutkimuskeskuksia joissa keinotekoisten ihmisjäljitelmien materiaaleja kehitetään paremmiksi ja kestävimmiksi, ekologisuutta unohtamatta. Nykyisin myynnissä olevat, lähinnä vaaleanpunaisia täyteen puhallettuja jätesäkkejä muistuttavat ihmisjäljitelmät on vedettävä pois myynnistä. Vaarana saattaa tosin olla että jätteenpolttolaitokselle joutuu vahingossa myös aivan oikeitakin ihmisiä jotka sattumalta muistuttavat kyseisiä ihmisjäljitelmiä.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      83
      2002
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1220
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      185
      1012
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      958
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      93
      948
    Aihe