Poppipappi ei Jumalan tahdon mukainen!

Jumala asetti pappisviran meille siunaukseksi mutta ei näytä kaikki liikuttavan kun on mahdollisuus tuoda omaa egoaan esiin! Popmusiikki ei todellakaan julista kristinuskoa vaan usein vain vaivoin kätketysti kiihottaa kansan seksihaluja. Ja tällainen henkiö kehtaa kutsua itseään 'papiksi'. Häpeä poppipappi!
5128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä. Kansan seksihalut ovat muutenkin riistäytymässä käsistä yleisen liberalisoitumisen takia. Ja tätä on vielä pappi yllyttämässä rivolla musiikillla!

Äänestä

Hui, kamalaa!Liberalisoituminen pitää ehkäistä ja konservatismi pitää taas palauttaa kunniaan. Mutta niitä aikoja odotellessaan vanhoilliset voivat kiertää eri keskustelupalstoilla asiasta puhumassa.

Äänestä

kyllä roomalais-katolilainen meininki sentään on vähän toista, siveellistä ja hurskasta. Kysy vaikka katolilaisilta kuoripojilta, eikö ole hienoa viettää kahdenkeskistä sieluhoitotilannetta ihan oikean, popittoman papin kanssa.

Äänestä

Mites kun kävin metallimessussa ja siellä oli metallipappi?

Äänestä

Miksi aina nähdään joka paikassa seksimörköjä. Eikö meillä ole mitään muuta ajateltavaa ja pelättävää kuin tuo kauhea seksihalu.!
"Kiihottaa seksihaluja.." Voi hevosenpylly...

En silti sano, että haluaisin poppimessuun. Menisin mieluiten sinne, missä on tavallinen pappi puhumassa ihan kunnon saarnaa eikä mitään viuluja eikä muitakaan hiton soittimia, koska ne nostattavat tunteita pintaan. Uruilla säestämistäkin voisi hieman hillitä, koska siinäkin kanttori pääsee vähän liikaa esiin "tilutteluillaan". Esilaulaja vaan aloittamaan virsi ja kansa mukaan veisaamaan.

Vielä jos saataisiin miehille ja naisille omat puolet penkkeihin. Itse en juurikaan nauti siitä, että joudun ahtautumaan jonkun miespuolisen viereen. Saattaa vaikka kyynärpää osua. Ties mitä houkutuksia tulee mieleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opus Dei kirjoitti:

Jumala asetti pappisviran meille siunaukseksi mutta ei näytä kaikki liikuttavan kun on mahdollisuus tuoda omaa egoaan esiin! Popmusiikki ei todellakaan julista kristinuskoa vaan usein vain vaivoin kätketysti kiihottaa kansan seksihaluja. Ja tällainen henkiö kehtaa kutsua itseään 'papiksi'. Häpeä poppipappi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu