Hyvää mainosta kolarilintoille

Kuningaskuluttajassa

Kerrottiin Ihvin lunastamasta Volvosta. Siitä oli ajon aikana lauennut turvatyyny ja auto pusikkoon. Ihvi ei poistanut rekisteristä, vaan korjautti auton selvittämättä tai kertomatta turvatyynyhäiriötä.
Ihvi on omistajana Autovahinkokeskuksessa ja romujen pitäisi päätyä sinne "vaurioituneena rekisteristä poistettuna", mutta näköjään jonkinlaista oikotietä myös käytetään.
Volvosta ei kuitenkaan kilpiä poistettu ja korjauksen jälkeen se myytiin. Uusi omistaja huomasi pian tukuttain vikoja autostaan ja alkoi selvittämään asiaa. Turvalaitteiden ohjainyksikkövikaa ei ilmeisesti ollut selvitetty kunnolla, joten uusi omistaja ei uskaltanut käyttää autoa.
Hän olikin nyt sitä mieltä, että kunnollisen kolariauton löytäminen on sattumaa...

Vakuutusyhtiöiden moraali kaupanteossa ja liikenneturvallisuudessa on surkea, tosin yleensähän ne peittävät kauppansa käyttämällä bulvaanina Autovahinkokeskusta. Tällainen romujen kunnostus käyttöön ei millään tavoin edistä liikenneturvallisuutta ja kannattaisikin lopettaa, jos nyt ollaan olevinamme länsimaa.

3

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kolariromu

      Minä tarkastan aina onko kyseessä kolariautoa ja, että minkälaisia vaurioita on kyseessä, jos on ollut lunastettuna..

      Tuokin kaveri olisi voinut mennä kauppaan ja ostaa paremman auton, mutta ei! Piti ostaa Halpa ja luulla sitä hyväksi.

      Kuka ostaa lunariin ajetun auton????

      Kuka ostaa halvan auton? Niissä kuten niitä myyvissä liikkeissäkin on aina jotain huomauttamista ja hämärää.
      Minä en osta kuin autoja, joilla ei ole moista historiaa.

    • Turvallisuus pois

      Kymmenisen vuotta sitten alkoi tulla autojen alustasuojiksi muoveja. Katsastusmiesten mukaan niiden alla muhii ruoste hyvin, koska ruostesuojausta ei ole tehty.
      Tällaisten autojen ruoste- tai kolarivaurioiden korjaaminen on haasteellista, jos halutaan saada rakenteet alkuperäistä vastaaviksi, koska koreissa on luultavasti käytetty suurlujuusterästä.
      Takapihan patarautapaikkauksilla korjattu auto ei enää kolarissa toimi toivotulla tavalla. Turvallisuuttaan ajatteleva ei näihin AVK:lta ostettuihin, ns. korjattuihin kyhäelmiin, kajoa.

    • Kuusakoskelle vaan

      Kun turvavarusteiden, airbag, ym., uusimisaika on kymmenen vuotta, samalla suurlujuusteräksisen korin käyttökelpoisuuden voisi tarkastaa. Ruostuneena se ei kolarissa varmaankaan toimi suunnitellusti. Toki voi olla, että siinä iässä sähkölaitemurheet jo johdattavat kärryn Stenalle tai Kuusakoskelle.

      Auto Bild tutkimus: Hieno uusi tekniikka toimii alussa, mutta pitemmässä käytössä tulee ongelmia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe