Suomessa on loistava esimerkki monien kansojen yhteiselosta joka sujuu ongelmitta. Suomessa on jo kymmeniä vuosia asunut romaniväestö, ja mitään ongerlmia ei ole ollut. Nykyään romaniväestö on toimiva osa suomalaista yhteiskuntaelämää ja tukee ja luo menestystä Suomelle ja suomalaisuudelle. Tämä todistakoon että maailman kansat olkoot tervetulleet rikastamaan maatamme, ja auttamaan meitä mm. työvoimapulan voittamisessa.
terv. Uuden ajan Kokoomus
terv. Uuden ajan Kokoomus
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei mitään sellaisia ongelmia romanien kanssa, joista ei pääsisi ylitse. Me suomalaiset osaamme kuitenkin tämän diplomatiapuolen, kun tosipaikka eteen tulee.
Kansojen sulatusuuniksi Suomi onkin nyt ehdolla. Oikeaksi monikulttuurisuuden mallimaaksi. Vielä on kuitenkin kehitettävää muuttajien integroimisessa osaksi suomalaista kulttuuria. Valistuksella ja koulutuksella pääsemme eteenpäin.
On ollut hienoa seurata ko ryhmän ja perisuomalaisuuden monikansallista sulautumista, josta olen nauttinut koko elämäni ajan aina silloin tällöin jossain huomatessani ko. ryhmää- jopa siinä määrin tunsin kulttuurin rikastuvan etten edes ymmärtänyt tuntea Suomen tarvitsevan enempää kulttuurinrikastumista. Se oli riemuvoitto, mutta näköjään kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Sille ei voi mitään, mutta maailmassahan on monia eri mielipiteitä, puolesta ja vastaan. Sekin on rikkautta, jos vain kunnioitamme kaikkien mielipiteitä ja suvaitsemme erilaisia mielipiteitä.
Tosiaankin, lapsena ollessani, meillä kävi romaniperhe, ja katosi
pöytähopeaa. Tämä on kuitenkin laskettava yksittäistapaukseksi. Varsinkin kun miettii että lähimpään naapuriin oli 3 kilometriä matkaa, ja sieltä oli kadonnut vain seudun ainoa telkkari.
Tuo 3 kilometriä jo todistaa että pelkkiä yksittäistapauksia, joten ei aihetta huoleen.
Aloitus on "toisenlainen" provosoiva vihakirjoitus.
On siis aivan sama miten vähimmistöistä kirjoitetaan aina löydätte rasismia;)
Ja jos heistä ei kirjoiteta niin sekin on rasismia,,,
Niin se menee. Valtaväestöstä saa kirjoitella mitä vaan, vähemmistöistä pitää ollaa hyshyshys.
Terveisin rasisti ja natsi jo 3. polvessa.
Sitä tuossa mietin että saako musta syytteen rasismista kun kutsuu itseään nekruksi?
Perustetaan käänteisrasistinen anti-isänmaallinen epäsuvaitsevaisuuspuolue?
Aloittaja haluaa kirjoituksellaan saamaan romaneja vastaan vastahyökkäyksiä ja vastaväitteitä.
Et halua nähdä aloittajan pyrkimyksiä. Ehkä siitä syystä että olet sama henkilö.
Rasismista olet oikeassa. Se on rasismia kun pyritään lisäämään vihaa vähemmistöryhmiä kohtaan KEINOTEKOISESTI. Juuri se on aloituksen tarkoitus.
Eikä ole. Aloittajan motiivi on siunatun puhdas.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/332614/Kaksi pidatetty Pomarkun ampumisesta