Työt aloitettu lokakuussa 2010, ei vieläkään täyttä lomaa?

Lomaasdf

Olen ollut nykyisessä työpaikassa nyt töissä n. 16kk, alkaen lokaalusta 2010, ensin kahdessa 4kk määräaikaisessa työsopimuksessa ja sittemmin vakituisessa. Työt eivät katkenneet missään välissä.

Ensimmäisenä vuonna ei tietenkään täysiä lomia tullut, mutta oletin, että tänä vuonna tulee. Lomalistassa on kuitenkin vain 3 viikkoa ja olen kuulemma saanut n. 500€ korvauksen jossain vaiheessa pois jäävästä lomasta, koska työsuhde "alkoi uudestaan" kun se muuttui vakituiseksi.

Tarkistin, että olen tuon korvauksen saanut, mutta saako työnantaja tuossa tilanteessa vain päättää, että lomat maksetaan korvauksena, eikä niitä saa pitää kun työsuhteen tyyppi muuttuu?

11

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lomaasdf

      Duh, korjauksena edelliseen: olen ollut töissä yhteensä siis 18 kuukautta, en 16.

    • vuosilomaosaamista
    • pettyjä124124

      Itse olen myös työskennellyt nykyisen työnantajan leivissä 2010 lokakuusta asti määräaikaisena ja lokakuussa 2011 sopparia muutettiin niin, että sen voimassaolo on toistaiseksi. Nyt katselin lomalistaa ja vuosilomakertymä on 24 päivää.

      Tekeekö tämä työsopimuksen kirjoittaminen tosiaan sen, että laskennallisesti olen ollut alle vuoden töissä kyseisessä lafkassa?

    • arvelua

      Ainakin siinä tapauksessa, jos on solmittu peräkkäisiä määräaikaisia työsopimuksia, niin työsopimuslain mukaan silloin työsuhde-etuudet esim. vuosiloman pituus määräytyvät kuten yhtäjaksoisessa työsuhteessa. Kun en ole mikään laintuntija, niin en lähde arvaamaan, sovelletaanko tätä sinun tapaukseen, jossa määräaikaisuutta seurasi vakinainen työsuhde. Jos sovelletaan, niin lomaa tulee 2,5 päivää/ kk. Mutta ammattiliitossa tiedetään.

    • Tuuliajolla?

      Tämäpä olikin mielenkiintoinen ketju. Ensinnäkin tuli mieleen, että nuo lomat on monessa pätkäpaikassa maksettu rahana, kun työsuhde on päättynyt ja jatkunut muutaman päivän päästä uutena pätkänä.

      Toinen mietinnän seikka omalla kohdalla on nyt se, että olen ollut 1,5v nykyisessä työssäni ja just maaliskuussa firma siirsi kaikki meidän yksikön myyjät toisen nimen alle. Viimeisin tilinauha tuli siis firman "emoyhtiön" nimellä ja siinä oli palkkakertymänä vain nuo maaliskuun liksat tälle vuodelle.

      Mitenhän käy lomien... edellisenä kesänä oli viikko viikko, nyt pitäis olla yhteensä 4 viikkoa, mut pystyykö niitä pitämään JA toisekseen onko niitä nyt sitten enää edes olemassa...?

      Alalla ei ole tessiä, joten siitä ei asiaa voi tarkistaa. En kuulu myöskään liittoon, koska alallani ei sellaista ole.

      • munmielest

        Vaikka lomat oliskin maksettu rahana, niiin myös lomakorvauksen lomakertymän pitäisi muuttua 2,5 päiväksi lomanmääräytymiskuukautta kohti sitten, kun määräaikaisia työsuhteita on kertynyt perä perää vuoden verran. Välissä voi olla jopa lyhyitä taukoja.

        Työnantajan on pidettävä työntekijöiden nähtävänä vuosilomalaki ja työsopimuslaki ym. Niistä voi opiskella tarvittavat säädökset. Netistä löytyvä vuosilomaopas selittää vuosilomalakia. www.vuosilomaopas.fi. Jos et usko SAK-laisia lakimiehiä, niin lue http://www.tem.fi/files/18198/vuosilomalakiesite.pdf, Työsuojeluviranomaiset valvoo vuosilomalain noudattamista, joten heiltä voi kysyä, jos ei tajuu jotain. Liittoon kuulumattomuuden selityksesi kuulostaa tekosyyltä. Myyjiä on muuallakin kuin PAM:ssa ekana tulee mieleen SMKJ

      • ihmettelyä

        Firma siirsi? Kai te teitte uudet työsopimukset? Kai se tapahtui vanhoina työntekijöinä? Kai te silloin sovitte myös vuosilomakertymästä? Lisäksi tietysti herää kysymys, mikä on ollut määräaikaisten työsopimuksien määräaikaisuuden peruste? Vaikka ei sen puoleen, turhia kysymyksiähän nämä ovat. Näitä pitäisi olla kysymässä, joku, joka osaa nämä asiat. Teidän työnantaja on oikeassa niin kauan, kunnes toisin osoitetaan ja siihen tarvitaan asiantuntija-apua.

      • Tuuliajolla?
        munmielest kirjoitti:

        Vaikka lomat oliskin maksettu rahana, niiin myös lomakorvauksen lomakertymän pitäisi muuttua 2,5 päiväksi lomanmääräytymiskuukautta kohti sitten, kun määräaikaisia työsuhteita on kertynyt perä perää vuoden verran. Välissä voi olla jopa lyhyitä taukoja.

        Työnantajan on pidettävä työntekijöiden nähtävänä vuosilomalaki ja työsopimuslaki ym. Niistä voi opiskella tarvittavat säädökset. Netistä löytyvä vuosilomaopas selittää vuosilomalakia. www.vuosilomaopas.fi. Jos et usko SAK-laisia lakimiehiä, niin lue http://www.tem.fi/files/18198/vuosilomalakiesite.pdf, Työsuojeluviranomaiset valvoo vuosilomalain noudattamista, joten heiltä voi kysyä, jos ei tajuu jotain. Liittoon kuulumattomuuden selityksesi kuulostaa tekosyyltä. Myyjiä on muuallakin kuin PAM:ssa ekana tulee mieleen SMKJ

        Ei tullut uusia soppareita, asiasta informoitiin yleisesti etukäteen. Muutoksen jälkeen palkanmaksajana on "emofirma" tytäryhtiön sijaan, siinä kaikki työntekijöitä koskevat muutokset... mutta nuo kertymät ja muut alkoi tosissaan mietityttämään, muutoksen kohdalla siis ei maksettu mitään kertyneitä lomakorvauksia, tai muutakaan erillistä extraa normaalin palkan lisäksi.

        En olisi ollenkaan yllättynyt siitä, että nuo lomat, loma-ajan liksat jne laskettaisiin maaliskuusta alkaen uusiksi.... nämä kuviot on alalla enemmän sääntö kuin poikkeus ja ennen kuin joku viisastelee alanvaihdosta, ihan vaan tiedoksi, että jollain sitä on leipänsä ansaittava ja muuta ei ole tarjolla.

      • munmielest
        Tuuliajolla? kirjoitti:

        Säännöt on nämä.
        1) Työnantajan pitää ilmoittaa lomista 1 kk ennen loman alkua. Vain poikkeustapauksissa voi ilmoittaa 2 viikkoa ennen.
        2) Lomakausi alkaa parin päivän päästä eli keskiviikkona.
        3) Työnantajan pitää kysyä ennen lomien määräämistä työntekijöiden toiveita loman ajankohdista. Siinä yhteydessä viimeistään selviää, mikä on työnantajan käsitys lomapäivien lukumärästä.

        Elikkä, jos olisin sinä, menisin ihan asiallisesti pomon luo kysymään, milloin lomatoiveita kysytään ja milloin lomalistat tulevat nähtäville, että voisi suunnitella lomaansa. Samalla saisit selville, miten monta päivää lomaa sinulle on aiottu antaa, eikä tarvitsisi täällä sitä arvella.

        No meillä tuo menee aikaisemman kokemuksen mukaan niin, että 2pv/kk kertyy ja ne kertyneet lomat pidetään pois "limittäin", eli sovitaan toimipaikkakohtaisesti, kuka missäkin kohtaa lomasa pitää, että paikalla on aina edes jonkulainen miehitys. Esimies sitten pitää lomansa millon pystyy... tai kuten viime kesänä, ne päivät mitkä pystyy...

      • Hauskaa vappua

        Sanot olleesi samassa työssä 1,5 vuotta. Eikös siitä silloin ole tullu vuosi täyteen ennen tämän kuun alkua? Teidän ehkä kannattaisi lukea vuosilomalaista, että jos työsuhde on kestänyt lomanmäärätymisvuoden loppuun mennessä (31.3.2012) yhden vuoden, niin lomaa saa 2,5 päivää/kk. Esimiehen olisi myös syytä lukea niitä lakeja, mitkä pitää ko. lain mukaan olla työpaikalla nähtävänä kuten vuosilomalaki ja työsopimuslaki tai ainakin hän voisi konsultoida palkanlaskijaa, jonka luulisi hallitsevan vuosilomajutut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe