onks tää pettämistä?

Näinen22v

siis, olen ollut ihastunut yhteen mieheen, ja nyt viime kerralla kun tapasimme, hän kertoi tuntevansa samoin. Vietimme sen yön sitten hyvin läheisesti ja minusta tuntuu, että meistä voisi tulevaisuudessa tullakin jotain, ainakaan ei jäänyt siihen yhteen kertaan ja tullaan tapailemaan vielä, siitä olen varma. Tätä ennen tunnettu siis vaan kaveripohjalta. Mutta ei olla varsinaisesti puhuttu seurustelusta.

Niin, anteeks vaan, en oo näissä ihmissuhdejutuissa mikään hyvä, mutta olisko pettämistä jos baarista hommaan jonkun yhdenyönjutun johon mulla ei sinänsä ole mitään tunteita, jonkun ihan randomin, niinkuin olen ennenkin tehnyt, semmosia ettei kuitenkaan toista kertaa nähdä. Entäs jos baarissa vain pusuttelee jonkun random miehen kanssa? Täytyy myöntää, että mitään suurta tarvetta mulla ei ole tohon, ja jos vähänkin epäilyttää, niin kyllä jätän kaikki hommailut tiosten kanssa.

3

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NelikymppinenN

      Mikä ihmeen kiire sinulla on?!
      Antavatko baarista haalitut satunnaiset seksikumppanit oikeasti sinulle niin paljon, että edes mietit tuollaista?
      Edessäsi saattaa olla potentiaalinen seurustelu ja parisuhde ja ties mitä - ja sinä mietit, että pitäis kuitenkin suoraan sanottua munaa saada tässä välilläkin, kun tulevaisuudesta tämän ihastuksen kanssa ei tiedä?
      Miltäs itsestäsi tuntuisi, jos tietäisit ihastuksesi puuhailevan samalla tavalla kuin mitä sinä nyt kaavailet? Jos on sinulle aivan se ja sama, ei ihastus paljoa sitten vaa'assa paina - mutta jos ajatus miehestä imuttelemassa/panemassa jotakuta toista tuntuu pahalta, tiedät varmasti, mitä pitää tehdä ..? Ja etenkin, mitä EI pidä...
      Pidemmän päälle sinun on hyvä oppia, ettei yhtaikaa voi sekä syödä että säästää!

    • sitä se on

      Jos seurustelet ja pussailet jotain tuntematonta niin se on pettämistä. Vaikka ei olis mitään tunteitakaan niin siltin se on pettämistä.

    • ei pettämistä

      Siis kun molemmat tietävät, että seurustellaan ja ollaan sitouduttu toisiin, niin vasta sitten voi pettää.

      Se, että onko järkevää riskeerata mahdollinen hyvän suhteen alku jonkun randomin panokeikan takia, on toinen juttu. Ainakin itselläni oli aikoinaan mukava fiilis, kun mies sanoi, että sen jälkeen kun tapasimme, niin muut naiset jäivät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe