Elikäs seurustelua on jo takana noin 3vuotta ite olen 25 tyttöystäväni 24 hänellä on ollu rahaongelmia siitä asti ku olla tavattu... Itellä ei ollu ikinä mitään rahaongelmia... Mutta tässä ne ongelmat alkaa tyttöystävän mielestä mä oon se oikea hänelle mutta itteäni se epäilyttää... En ole yhtä varma olenko minä se oikea hänelle meilä ei kuitenka ole yhteisiä harrastuksia/ystäviä en viihdy hänen ystäväpiirissä kuten hän ei viihdy mu ystävien seurassa. Hän polttaa ite en siedä tupakanhajua en tiedä miten mejän suhde on kestänny niin kauan... On teoria että olla täydelliset vastakohdat ja täydennetään toisia, mutta pidemmän päälle se rupee painaman päälle. Kuten tälläki hetkellä hän nukkuu ja minä vuodatan tunteita tänne... Voinko korjata tilanteen jotenki puhumalla ahdistamatta kumppania nurkkaan (hän yrittää kokoajan saada raha-asiat kuntoon ja ulosottomiehen pois kimpusta) minä ymmärän että parisuhdetta ei rakennetaan pakottamalla toista oleman mieleiseksi. Mutta jos pistän parisuhde poikki niin pelkän että pilaan hänen elämän ku aina välillä tuntuu että hän jaksaa olla töissä vaa mejän parisuhden takia. En todellakaan tiedä miten toimia tässä tilanteessa mutta haluan saada tän parisuhteen toimimaan tai piristymään tästä harmaasta kaudesta.
PS:sori voi olla virheitä ku on kirjoitettu kännykällä... Kiitos neuvoista.
PS:sori voi olla virheitä ku on kirjoitettu kännykällä... Kiitos neuvoista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun on vain tehtävä oma ratkaisusi. Toisen kanssa ei voi olla vain säälistä tai sen takia "ettei toisen elämä menisi pilalle". Olen itse ollut nuorena suhteessa sen takia, että ajattelin,että jos jätän miehen niin se alkaa taas käyttää päihteitä. Lopulta oli kuitenkin myönnettävä, että se ei riitä syyksi olla yhdessä.
Mieti mitä haluat ja mitä tunnet ja elä sen mukaan.
Eikös sitä sanota, että 3 vuoden jälkeen alkuhuuma on poissa ja arki iskee päälle. Ihan vinkkinä kannattaa jäädä suhteeseen, jos rakkautta on. Tuttavapariskunta iski pahaan "parisuhde-töyssyyn" 3 vuoden jälkeen, ja pysyivät erossa useamman kuukauden kunnes myönsivät, ettei rakkaudesta mihinkään pääse ja palasivat yhteen entistä onnellisempina ja toisilleen omistautuneimpina, eikä nyt loppua näy heidän onnelleen. Pieni ero sai järkiintymään ja kasvamaan ihmisenä. Ongelmatkin olivat tuota luokkaa, että toisella oli pahoja tapoja tai toinen ei osallistunut tarpeeksi arkeen tai ei ollut tarpeeksi romanttinen jne. Puhumalla siitä selviää. Ja jos puhe ei auta, kenties tauko auttaa. Sen enempää en osaa neuvoa, kuin ettei kannata helpolla luovuttaa. Parisuhde ei ole aina helppoa, mutta rakkauden eteen kannattaa tehdä kaikkensa.