"Kyllä on veljet väkevää murinaa".

.
Kun joku mieletönkin asia on saatu uskoteltua itselleen, niin siitä ei sen jälkeen luovuta vaikka se osoitettaisiin todistettavasti vääräksi.
Turhamainen ylpeys ja maineen menettämisen pelko estää väärässä olemisensa tunnustamisen, ja näitä vältellään pakenemalla uskonnollisten fraasien taakse jotka hyväksytään ikään kuin luonnollisena hätävarjeluna rehellisyydestä välittämättä.
Tähän asiaan eivät muut samanmieliset luonnollisesti puutu ja käytännölle annetaan hiljainen hyväksyntä, sillä Ilmeisesti katsotaan paremmaksi olla saman aatteen kannattajan puolella vaikka hän olisi väärässä, kuin myöntää virheensä toisinajatelijoille.
Tämä koskee eräitä hyvin tiedossa olevia "profeettoja" kuin myös tällä palstalla povauksiaan tarjoavia kirjoittajia.
-Alla oleva kirjoitus liittyy näihin asioihin periaatteellisella tasolla, ja samaa mielikuvituksellista mielipuolisuutta on siinäkin havaittavissa enemmän kuin riittävissä määrin.

Tapani Suonto kertoo: ”Istuin kerran eräässä konferenssissa, kun takaani alkoi kuulua voimakasta murinaa ja karjahduksia. Aivan salin takarivissä istui joukko nuoria miehiä, jotka karjuivat kovaan ääneen. Ylistyshetken loputtua edessäni istunut nainen kääntyi ympäri ja sanoi haltioituneena: ’Kyllä oli veljet väkevää murinaa.’ Raamattu kutsuu Jeesusta Juudan jalopeuraksi. Nämä karismaatikot uskovat, että kun he murisevat ja karjuvat kuin leijonat, Pyhä Henki alkaa toimia ja sairaita paranee. Murisiko Jeesus rukoillessaan sairaiden puolesta. Murisiko Paavali tai Pietari Uudessa Testamentissa?