Väinämöinen on suurempi kuin Jumala!

Kalapagos (ei kirj.)

Uskovat kunnioittakoon Suomalaisia uskonnollisia näkemyksiä, ulkomailta tuotujen Jumalien sijasta. Meillä on oivia ja voimakkaita omiakin Jumalia ja sankareita, missä on kunnioitus heitä kohtaan?

Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iänikuinen.

Väinämöisellä oli myös kieltoja eli moraalisääntöjä. Erona se, että näissä säännöissä on järkeä! Jos joku ei niitä ymmärrä niin hänellä ei ole Väinö sydämessä. Kenenkään ei saa näitä sääntöjä rikkoa tai rikkoo Väinöä vastaan. Se on Väinön pilkkaa jos te maanmatoset uskallatte Väinöä uhmata.

1.Tekemästä syytä syyttömälle eli vikaa viattomalle – tähän syyllistynyt saa erään tarinan mukaan kurjat olot Tuonelassa.

2. Vanhan ottamasta nuorta puolisoa; hän oli itsekin tehnyt saman virheen. Lisäperusteita: Katumoiksi nainen kaunis kainun miehen kainalossa, huoleksi hyvä heponen, huonon miehen seimen päässä. Vaihtoehtoisesti: Kaikkiansa se katuvi, joka nuorta naimistansa, lasna lapsen saamistansa, pienenä perehtimistä.

3. Viemästä kukkaroa naimattomalta, siis varastamasta ainakaan heikommassa asemassa olevalta.

4. Kullalle kumartamasta, hopealle horjumasta – toisin sanoen olemasta liikaa rikkauksien perään.

5. Syömästä (kalan tai sian) suolta ja "alaista puolta" (sisäelimiä?).

6. Viheltämästä tai laulamasta huvikseen vesillä. Viheltämällä nostettiin tuulta, jota tarvittiin purjehduksessa. Turha viheltely saattoi kuitenkin nostaa myrskyn. Toisaalta eräässä perinteessä Väinämöinen tarkentaa kiellon koskevan myyttisen tiedon aiheetonta julkituomista, joka ilmeisesti aukealla ulapalla olisi erityisen julkeaa, ja huomauttaa, että Luoja pitää sitä syntinä.

7. Hakemasta Lapista taikinan juurta. Monien tautien ja kirousten ajateltiin tulevan Lapista tai Pohjolasta, joten sieltä oli parempi olla tuomatta mitään, varsinkaan ruoka-aineita.

8. Huutamasta tai riehumasta veneessä. Epäkohtelias käytös ärsytti ympäristön haltijoita, vesillä ärsyyntyi veden väki. Eri ympäristöjä, kuten vettä, maata ja metsää, piti kunnioittaa, jotta niiden haltijat eivät olisi vihastuksissaan takertuneet ihmiseen aiheuttaen sairauksia.

9. Uimasta vaarallisesti. Myös itsensä vaarantaminen ärsytti ympäristön haltijoita. Vaikka typerä uimari ei hukkuisikaan, saattaisi veden väki sairastuttaa hänet, varsinkin jos hän pelästyisi uidessaan.

10. Makailemasta tiellä. Jos toiset tekevät työtä, pitää ainakin pysyä poissa tieltä.

11. Huutamasta keskiyöllä. Jotkut ajankohdat olivat erityisen herkkiä yliluonnollisten uhkien kannalta.

12. Kuolleita itkemästä. Luultavasti tarkoitettiin kieltää eläviä itkemästä liiaksi vainajaa, jotta ei tulisi hulluksi. Sitä paitsi vainaja oli yhä olemassa, ja sen saattoi jopa kutsua avukseen.

13. Kiven päällä kiikkumasta. Tämän kaltainen kielto on taltioitu vain kerran (SKVR:VII3 4463). Jotkut kivet olivat pyhiä, ja ehkä kiikkuminen olisi pyhän häpäisyä. Joka tapauksessa kivessä asui väkeä, joka aiheutti loukkaantumisia asiattomasti käyttäytyville.

14. Joutsenta ei saanut ampua – Joutsen oli pyhä ja sen ampujaa kohtasi kuolema tai turmio

15. Insesti oli jyrkästi kammoksuttua ja kiellettyä, kuten lähes kaikissa muissakin kulttuureissa. Insestisyytöksiä käytettiin voimakkaina herjoina esimerkiksi loitsuamisen yhteydessä. Insestin tai insestisyytöksen vuoksi esimerkiksi Kullervo tappoi itsensä, ja Väinämöinen joutui pakenemaan yhteisöstä.

16. Murhaajien ja muiden "ikuisten pahantekijöiden" kerrottiin joutuvan syvälle maan tai veden alle, taikka kirjokannen kynnys-alle, eli taivaankantta kannattavan maailmanpylvään juurelle, jossa sijaitsivat Pohjola ja Manala. Tauteja, noidannuolia ja kirouksia manattiin pois elävien maailmasta heidän luokseen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Väinämöisen_kiellot

Lopuksi kunnianosoitus Väinölle, jota myös J.Karjalainen palvoo

http://www.youtube.com/watch?v=O6BIaLdd5sg

2

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tää sun korjaamaton versio on parempi kuin tuo korjattu.

      Väinämöistä kannattaa kyllä kuunnella siinä kuin muitakin viisaita henkilöitä. Monet noista neuvoista on ihan päteviä, vaikkakaan kaikki eivät ihan ole nykyaikaisen elämänmenon keskiössä. Esimerkiksi tuo kymppi on ihan pätevä kielto, mutta perusteet ovat sittemmin muuttuneet.

    • Ah, ajattelin, että tämä on liian pitkä ja pyysin deletoimaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe