joko voi?

hölmöä kysyä tälläistä mutta olen tuntenut ihanan naisen reilut 3.5viikkoa ja olemme kaiken vapaa-ajan oleet yhdessä. tehtyä kaikkea, itketty ja naurettu. tarinamme on aika kaunis ja täydellinen. ajattelin hänelle tunnustaa rakastavani häntä. onko liian aikasta tälläistä vielä näin aikaseen? haluan tehdä sen kauniilla tavalla mutta myös oikeassa ajassa. joko te olette omissa suhteissa tälläisistä puhuneet 3viikon jälkeen?
6128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yritä nyt hyvä mies ensin kuitenkin sitä naista sänkyyn (ellette jo ole olleet), ettet sitten pety... Autokin koeajetaan!

Äänestä

No jaa... Ei kai tähän voi sanoa kuin että "kukin tavallaan" eli jos sinusta siltä tuntuu ja jos uskot, ettei vastapuoli tunnustustasi säikähdä.

Itse olen vain niin perhanan epäluuloinen, että jos joku alle kuukauden tuntemisen - vaikka tiiviinkin yhdessäolon - jälkeen sanoisi minua rakastavansa, taitaisin säikähtää. Karu totuus kun on, että toista ei voi millään oppia tuntemaan noin lyhessä ajassa läpikotaisin ja miettisin, että millaisen "ihannekuvan" toinen on minusta muodostanut, kun jo sanoo rakastavansa... Meissä jokaisessa kun kuitenkin on niitä vähemmän rakastettavia puoliakin ja ne eivät tule esille heti alkuunsa.

Äänestä

Minä vihjailin aika pian seurustelun alussa, että tunteet on jo syvät ja haluaisin hänelle rakkauteni tunnustaa. Sain vihreää valoa ja sanoin rakastavani häntä. Ja hän sanoi rakastavansa minua. Eli vihjailet vaan että haluaisit sanoa sen sanan hänelle, jos häntä ei pelota kuulla sitä. Jos hän ei ole siihen valmis, niin hän sen sulle sanoo sitten. Ja sitten odotat että hän on valmis.

Äänestä
  • Pakko vielä huomauttaa skeptikoille, että jos tapailu ja seurustelu on alkanut rehellisyydellä ja on kerrottu ne synkimmät salaisuudet alussa, on hyvin hyvin epätodennäköistä että sieltä vielä ilmestyy jotain luurankoja esille. Ja jos ikää ei ole vielä ihan valtavasti, niin aika vähän niitä synkkiä salaisuuksia on ehtinyt ilmaantumaan. Kun kaikki on kerrottu ja toinen silti välittää, niin on todella hankalaa olla rakastumatta.

    Äänestä

Kuinkas moni kertoo ne synkimmät salaisuudet, sillä minun tietooni on ainakin tullut seuraavaa. Ensin yritetään mapipuloida toinen sanahelinöin, olet niin kaunis, pukeudut ihanasti, hiuksesi ovat kauniit. Viedään ulos syömään ja suudellaan ja hipelöidään eli yritetaan toinen saada täysin omaan valtaansa. Sitten seksiä harrastamaan ja yhteenmuutto ja vasta tämän jälkeen alkaa ilmetä näitä luurankoja, tietenkään alhuumassa oleva ei usko asioita. Tulee kuitenkin hetki huuman jälkeen, jolloin tosiasiat on nähtävä, se totuus voi olla karu.

Kun pieni lapsi sanoo, että eihän äiti häntä usko vaan tuota uusikkoa varasta. Lasta syytetään asiasta, jonka on tehnyt tuo varas.
Minusta tässä lapsi on suorastaan vaarassa, sillä hän on itse nähnyt teon.

Äänestä

En ehkä vielä mitään tosi syviä rakkaudentunnustuksia alkas 3-4 viikon jälkeen sanomaan. Eiköhän kyse ole vielä enempi ihastumisesta tuossa vaiheessa. Mutta jos seurustelua ei ole vielä aloitettu "virallisesti", niin ehdottomasti aloitetta kehiin, ettei suhde lässähdä käsiin aloitteen puutteen takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


psjsdf kirjoitti:

hölmöä kysyä tälläistä mutta olen tuntenut ihanan naisen reilut 3.5viikkoa ja olemme kaiken vapaa-ajan oleet yhdessä. tehtyä kaikkea, itketty ja naurettu. tarinamme on aika kaunis ja täydellinen. ajattelin hänelle tunnustaa rakastavani häntä. onko liian aikasta tälläistä vielä näin aikaseen? haluan tehdä sen kauniilla tavalla mutta myös oikeassa ajassa. joko te olette omissa suhteissa tälläisistä puhuneet 3viikon jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu