Niin minäkin, kuten niin tuhannet miehet ja naiset vannoin aikoinaan "ei IKINÄ varattua miestä"
Toisin kävi..en tiedä mitä tästä kirjoituksestani lopulta tulee, miten sekavaa tai ymmärrettävää se on, tarve on kuitenkin jakaa asia tänne. Niin kävi sitten minullekkin, että ystäväni esitteli minut miehelle, sellainen tyttöjen reissu, hauskaa pikkukivaa, bileet ja hetken huumaa. Harrastin miehen kanssa sexiä heti ensitapaamisellamme siis. Kuitenkin jotain tapahtui jo siinä porukassa istuessamme, nyt tajuan että olisi pitänyt vain juosta karkuun bileistä..toisaalta miksi olisin, enhän tiennyt miestä varatuksi. Minä nyt en sanoisi että kyseessä oli mikään rakastuminen siinä heti, mutta se tunne kun katseemme ensimmäisen kerran kohtasivat oli pelottavan käsittämätön tunne.Tarkoitus tosiaankin oli siis pitää vain hauskaa.
Jotain kuitenkin tapahtui jo ensihetkestä, yksityiskohtiin menemättä, sexi oli käsittämätön kokemus, siinä oli sellainen intiimi lataus jota tuskin koetaan kuin kerran-kaksi elämässä. Se ei ollut vain sexiä, se oli jotain mikä säikäytti meidät molemmat ja samalla niittasi leimansa tulevalle "helvetille". Viestittelymme alkoi heti seuraavana päivänä, pian tapasimme uudestaan, sitten taas ja taas ja taas. Jossain kohtaa huomasin että tunteeni alkoivat käydä pisteessä jossa koin menettäväni itsekontrollini, samalla jokin (naisen vaistoko?) kolkutti takaraivossa ja kysyin useaan kertaan mieheltä onko hän varattu!?. Mies vastasi aina ettei ole esteitä..jotenkin vedin laput silmilleni ja muka uskoin..ei ole estettä..niin, mutta koskaan hän ei vastannut suoraan ettei ole varattu.
Nyt on tuosta kulunut jo VUOSI..olen koittanut hänet jättää varmaan 10 kertaa, olen sanonut suoraan, ilkeästi, rumasti, haukkunut, raivonnut ja taas jättänyt ja TAAS me tapaamme. Tiedän että hänellä on gigolo menneisyys, kovasti väittää ettei ole haaremia enää, ei voi kun asema/työ ja tilanne ei kestäisi sellaista, siis että jäisi kiinni, minuun luottaa ja voikin luottaa, en ole puhunut, kertonut kelleen, en ole soitellut hänen avopuolisolleen..olen siis se idiootti toinen nainen joka antaa miehen pitää kulissinsa pystyssä voidakseen elää ulkokultaisen mulkun elämäänsä. Kuten jo alussa sanoin, textini voi olla sekavaa ja rönsyilevää, asiat tulevat ei-niin-aika järjestyksessä..koittakaa kuitenkin saada jokin selko :).
Kun ensimmäisen kerran hänelle ilmoitin että "tämä loppuu nyt, en jaksa!"..hän halusi tulla kanssani juttelemaan. Kohtaamisemme ei jutustelua sisältänyt, se keskustelu käytiin fyysisellä tasolla, tuolloin huomasin ensimmäisen kerran, että vaikka mies KUINKA yritti olla cool, oli hänelläkin tunteet tulleet peliin, sexi ei ollutkaan sexiä..se olikin rakastelua..ja se ei taas ainakaan parantanut tilannettamme mitenkään.
Kyllähän minä tiedän että tunteet on pelissä hänelläkin, näenhän minä sen!. Miksi muuten palata uudestaan ja uudestaan, ja vieläpä naisen luokse joka on hänet naulinnut "ristille" sanoin satuttaen niiiiiin monta kertaa, niin suoraan ja pahastikkin ettei kukaan koskaan ole hänelle asioita niin sanonut, häntä arvostellut. Sexi on loistavaa, se on sitä YHÄ..minun kysymykseni kuuluukin..MIKSI?..anteeksi jos en omassa tapauksessani voi uskoa, että yksikään mies pelkän sexin takia jopa vuosia kävisi toisen naisen luona, kuuntelisi haukkuja ja suoranaista vittuilua..eli MIKSI? mies siis yhä tulee aina takaisin, sen tiedän kyllä miksi minä hänet luokseni lasken/pyydän..siksi koska olen syvästi ihastunut vaikka tiedän miten toivoton tilanne on.
Tapaamisemme sisältää niin voimakkaita tunteita, ne katseet, ne hymyt, kosketukset..kyllä he jotka yhtään samassa tilanteessa ovat olleet, tietävät mitä tarkoitan..jossain kohtaa sexisuhde muuttuu muuksi, se syvenee ja sitten ollaankin kusessa. Minä toivon todella että löydän jonkun, että rakastuisin ja voisin unohtaa hänet, eihän tästä kuitenkaan mitään tule!. On vaan niin helkkarin tuskallista tajuta, että hän oikeasti olisi se oikea minulle ja minä hänelle. Minä taas en henk.koht usko siihen ettikö pettäjä voisi joskus kyetä suhteeseen jossa ei enää pettäisi..tiedän tämän, koska olen ITSE ollut pettäjä joskus vuosia vuosia sitten, enää en niin tekisi toiselle ihmiselle jos parisuhteeseen ikinä enää edes lähtisin kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen.
Kaikenlisäksi mies on tyypillinen sulkeutunut ja itse kovia kokenut/satutettu ihminen joka EI PUHU!. Häneltä on turha yrittää saada ulos MITÄÄN tähän tilanteeseen liittyvää. Julkisesti emme voi tavata, mitään halipusi viestejä hän ei lähettele, mutta luokseni tullessaan hän on kuin pikkupoika, herkkä, haavoittuvainen ja kaikkineen kuin murrosikäinen ensi-ihastuksensa edessä.
Kokemuksia?
Olen toinen nainen
74
6308
Vastaukset
- faithful
Sorry nyt vaan, mutta hohhoijaa. Ei ehkä pitäisi kirjoittaa tähän ekaksi tällaista kommenttia, mutta kun sattui silmään. Taas niin tyypillinen tarina siitä, miten nainen jää koukkuun varattuun mieheen. Nainen kokee jotain ennenkuulumattoman ihanaa ja arvelee, että se varattu mieskin on aivan lumoissa. Jotenkin tuokin kohta, kun mies on tullut ja teidän on pitänyt puhua, mutta seksiä se tapaaminen on ollutkin. Mies ei siis halua selvittää asiaa. Ei halua ottaa vastuuta tekemisistään. Ja mies ei suostu puhumaan. Siis ei suostu, kyllä hän osaa, jos haluaa. Sekin on vain keino torpata keskustelu.
Olet rakastunut ja se on vaikea paikka. Silloin ero ei kaikille onnistu. Kannattaisiko laittaa joku ystävä asialla katkaisemaan teidän suhde. Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa ja olisin ollut kiitollinen, kun olisi tullut joku, joka olisi vain katkaissut suhteeni varattuun mieheen, kun en rakastumishöyryissä siihen itse pystynyt.- Anonyymi
Ympäripyöreitä vastauksia antamalla välttää vastuun. Tapa on opittu ja aina löytyy naisia joilla on kova miehenpuute. Eivät muutu. Tuo on turhaa kuvitelmaa. Se homma käy äkkiä. Pettyy pahemman kerran jos on noin lapselliset kuvitelmat.
- yasmineb
Kokemusta on - no sillä erotuksella, että pidettiin suhde pitkään ei-fyysisellä tasolla, ettei sekoitettaisi elämäämme liikaa. No, sitten kun ratkaiseva askel otettiin, kaikki oli just niin upeaa kuin odotinkin.
Vuosia on kulunut ja roihu on edelleen yhtä voimakas kuin alussa. Muuta en tältä odota, liikaa mutkia kummallakin matkassa, että meistä tulisi enempää. Tieto siitä, että toinen välittää oikeasti eikä vain leiki, riittää. - Happy future
Toivon sydämestäni, että mies jättää vaimonsa sinun vuoksesi ja voitte mennä yhteen ja olla onnellisia ainakin niin kauan, kunnes hän pettää sinuakin.
- exkax
joo minäkin olin aina sitä mieltä että en IKINÄ koske varattuun mieheen, olihan minuakin petetty ja tiesin miten pahalta se tuntui. Kuitenkin yhden illanvieton aikana onnistuin tutustumaan varattuun mieheen. Mitään ei maininnut vaimostaan minulle, muille oli kehunut maasta taivaisiin miten hieno ihminen hän on. Samassa paikassa oltiin yötä ja olin täysin myyty. Ei vaihdettu numeroita. Seuraavana päivänä kyselin tutulta tästä miehestä ja kuulin että hän oli naimisissa, pisti vähän hiljaseks ja päätin unohtaa. Pari päivää ja tämä mies oli saanut numeroni tapailimme joitain kertoja, vieläkään ei puhettakaan vaimosta tai varattuna olemisesta (näkyihän sillä sormus olevan). Yritin udella mutta vastaukset oli ympäripyöreitä ja kierteleviä. Mies joka oli ollut 10 vuotta varattu, eikä muihin edes vilkaissutkaan sinä aikana (omien sanojen mukaan) kyllähän se nostaa itsetuntoa ja saa kuvittelemaan että minussa on jotain hienoakin.
No toisen varatun löysin koulutuksen kautta. Olin katsellut miten hyvän näköinen hän oli ja tiesin hänen olevan varattu. Päätin että pidän käteni erossa, en enää koskaan koske varattuun. Mies avautui parisuhteestaan parin päivän jälkeen, juttelimme ja hän alkoi piirittää minua. Jälleen kerran mietin että saan kenet haluan.
Ensimmäinen on edelleen naimisissa, eikä ole jäänyt tietääkseni kiinni. Toinen jäi kiinni. Tiesin koko ajan etten tule saamaan kumpaakaan, eikä se ole ollut tarkoituksenikaan. Mutta minulle on jäänyt suuri syyllisyydentunto, yhtä pahalta tuntuu kuin itseäni olisi petetty. Vaikka enhän minä tehnyt aloitetta, mutta silti ei se minun pahaa oloani ota pois. - ??????????
Just just. Oltiin tyttöjen kanssa bileissä ja tapasin miehen, jota kukaan ei tuntenut että olisi voinut kertoa miehen olleen varattu. Joo ja heti harrastettiin sexiä, huom ! oikein äksällä kun olen niin teinix vielä, sitten tunnettiin kumpikin jotain...ja sit me rakastuttiin. Joo, usein kun rakastuu niin tuntee jotain, ja toinen ei välttämättä tunne yhtään mitään....Kerrotko vielä missä vaiheessa sait selville että mies on varattu ?
- ettei vaan sama mies
Onpa tutun kuuloinen. Mistähän päin Suomea ko. herra on?
"Julkisesti emme voi tavata, mitään halipusi viestejä hän ei lähettele, mutta luokseni tullessaan hän on kuin pikkupoika, herkkä, haavoittuvainen ja kaikkineen kuin murrosikäinen ensi-ihastuksensa edessä". - erillaine tarina
Tapasin miehen puolisen vuotta sitten ja ihastuin häneen heti.
Myehemmin kävi ilmi, että miehellä on vaimo ja lapsia, enkä siltikään pystynyt olemaan erossa miehestä. Tapailimme aina viikonloppuisin ja viikkosinkin joskus, oli kuitenkin aina pelottavaa ja kamalaa ajatella että mies viettää yöt toisen naisen kanssa. Tai no niin minähän se toinen nainen olin... kumminkin monta kertaa ajattelin, että laitan pelin poikki koska omatunto soimasi minua ja pahasti.. kuitenkin mies vannoi ja vakuutti, että hän eroaa naisesta ja haluaa minut. Ajattelin, että millainen mies hän on ? Valmis jättämään naisensa ja lapsensa minun takia. Mutta odotin.. odotin 3kuukautta kunnes kärsivällisyyteni alkoi loppumaan ja päätin, että em aijo olla enään mikään vara nainen ja taas kerran olin laittamassa peliä poikki, mutta mies vannoi rakkauttansa ja sitä että meillä on yhteinen tulevaisuus edessä. Rakkaudesta sokeana minä uskoin kaiken miehen sanoman ja en piitannut ystävien varoituksista. Sitten se kävi.. mies jätti naisensa ja lapsensa... ajattelin että olen kauhea ämmä.. mutta samaa aikaa olin maailman onnellisin. Pidimme kuitenkin viellä matalaa profiilia ja kuukausi eron jälkeen päädyimme yhteen.. kaikki oli ihanaa aluksi mutta nyt mies on kuin toista maata, riitelee, on omituinen ja etäinen.. olemme kuitenkin yhdessä viellä, mutta ajattelen koko ajan et onkohan miehellä jo uusi salarakas..? - Kusetettu suakin!
Voi sinua ressukkaa, kuka tahansa kakkonen voisi kirjoittaa suht samanlaisen stoorin ainutkertaisesta ja ihmeellisesta rakkaudesta varattuun mieheen. Yksi ainoa kysymys kuuluu: Miksei se mies jätä sitä vaimoaan, jos teidän suhteenne on ainutkertainen? Mies keksii kyllä selityksen ja kakkonenkin mutta kuka uskaltaa myöntää tilanteen todellisuuden.
- Loppua tarkoittaa
Seuraavan kerran kun mies tulee luoksesi, niin tulkaa yhdessä miehen kotia ja kertokaa perheelle. Sovitaanko näin? Jos kyse on mun miehestä en halua jatkaa enää näin.
- Rakkaus voittaa
"Voi sinua ressukkaa, kuka tahansa kakkonen voisi kirjoittaa suht samanlaisen stoorin ainutkertaisesta ja ihmeellisesta rakkaudesta varattuun mieheen. Yksi ainoa kysymys kuuluu: Miksei se mies jätä sitä vaimoaan, jos teidän suhteenne on ainutkertainen? Mies keksii kyllä selityksen ja kakkonenkin mutta kuka uskaltaa myöntää tilanteen todellisuuden."
Ei asiat ole noin mustavalkoisia. Mies voi rakastaa vaimoaankin eli hän rakastaa kahta. Sellaista sattuu yllättävän paljon. Eihän pikkuporvarillisen moraalin omaava voi sellaista ymmärtää, he ovat tympeitä moralisteja. - Rakastavan sielu
Rakkaus voittaa kirjoitti:
"Voi sinua ressukkaa, kuka tahansa kakkonen voisi kirjoittaa suht samanlaisen stoorin ainutkertaisesta ja ihmeellisesta rakkaudesta varattuun mieheen. Yksi ainoa kysymys kuuluu: Miksei se mies jätä sitä vaimoaan, jos teidän suhteenne on ainutkertainen? Mies keksii kyllä selityksen ja kakkonenkin mutta kuka uskaltaa myöntää tilanteen todellisuuden."
Ei asiat ole noin mustavalkoisia. Mies voi rakastaa vaimoaankin eli hän rakastaa kahta. Sellaista sattuu yllättävän paljon. Eihän pikkuporvarillisen moraalin omaava voi sellaista ymmärtää, he ovat tympeitä moralisteja."Mies voi rakastaa vaimoaankin eli hän rakastaa kahta"
Tuskin kyse on rakkaudesta, rakkauden lisäksi ihmisten välillä on olemassa kaikenlaisia ihastuksia ja tunneriippuvuuksia, laimeita ja voimakkaita, pienestä tykkäämisestä tahi empatiasta alkaen, jatkuen aseksuaaliseen intohimoon.
Todellinen rakkaus on oikeita tekoja rakastettua kohtaan. Jos rakastaa, väärä käytös omaa rakastettua kohtaan aiheuttaa suuren sisäisen ahdistuksen. - Anonyymi
Loppua tarkoittaa kirjoitti:
Seuraavan kerran kun mies tulee luoksesi, niin tulkaa yhdessä miehen kotia ja kertokaa perheelle. Sovitaanko näin? Jos kyse on mun miehestä en halua jatkaa enää näin.
Ei tosiaan tulla. Ite pelkään narahtamista. Tän minun tapaileman miehen eukko on aika äkäsen näkönen😂👋
Anonyymi kirjoitti:
Ei tosiaan tulla. Ite pelkään narahtamista. Tän minun tapaileman miehen eukko on aika äkäsen näkönen😂👋
Sietäisitte lumppu saadakin turpaan🤮
- Voi teitä pienet
Voi teitä nuoria tyttöraukkoja, haleja ja voimaa vanhalta naiselta teille! Toivon että kasvatte vahvoiksi naisiksi, jotka huonon kokemuksensa jälkeen eivät enää anna miehille lupaa loukata itseään. pari vasrtausta sinulle, ap.
”se tunne kun katseemme ensimmäisen kerran kohtasivat oli pelottavan käsittämätön tunne”, ” sexi oli käsittämätön kokemus” -Ei kemiassa vastakkaista sukupuolta kohtaan ole mitään ihmeellistä eikä epäluonnnollista, Maailma on täynnä sinkkumiehiä, joihin reagoisit samoin, kunhan heidät kohtaisit ja antaisit heille mahdollisuuden.. Riittävällä kokemuksella ymmärtäisit, että tämän varatun miehen kanssa seksi ja läheisyys ei ole sen ainutlaatuisempaa kuin muidenkaan sinulle sopivien partnereiden kanssa, joihin sinulla on tunneside. Herttasarjaromantiikka sekoittaa nuorten naisten päät, he kuvittelevat elävänsä elämänsä ainoaa rakkaustarinaa, vaikka siitä ei ole kyse.
”kysyin useaan kertaan mieheltä onko hän varattu!?. Mies vastasi aina ettei ole esteitä..jotenkin vedin laput silmilleni” –Tämä on itsensä syyllistämistä! Mies toimi erittäin alhaisella tavalla sinua kohtaan, mutta et uskalla syyttää häntä, sen sijaan syytät itseäsi. Vaikka siviilisäätynsä valehtelu oli häneltä suuri loukkaus sinua itseäsi kohtaan, et sinä väärin ttoiminut kun uskoit valehtelijaa.
”Olen sanonut suoraan, ilkeästi, rumasti, haukkunut, raivonnut ja taas jättänyt ja” -Tätäkö on vuosisadan rakkaustarina ja onni? Ei ole. Et voi hyvin, olet onneton. Face it, se ei muutu, vaikka olet tehnyt jo kaikkesi.
”Tiedän että hänellä on gigolo menneisyys” -Hän on edelleen gigolo, teidän salasuhteenne on siitä todiste. Vaativaa työtä tekevät etsivät vakikakkosen, koska eivät kykene käyttämään aikaa baareissa taio netissä naisia tavaten ja iskien, kun tulos pitkän ajankäytönkin jälkeen on aina epävarma, monet naiset tapailevat, vievät aikaa, vastaanottavat drinkkejä, mutta eivät anna.
"tämä loppuu nyt, en jaksa!"..hän halusi tulla kanssani juttelemaan.” -Mies on koukuttanut sinut henkisellä tasolla, kierolla tavalla. Sori, olet teistä yksinkertaisempi kun manipuloidut puheista, jopa pelkistä suudelmista.
”Miksi muuten palata uudestaan ja uudestaan” -Siksi että saa seksiä ja salasuhde on jännä juttu.
”Tapaamisemme sisältää niin voimakkaita tunteita” –Voit tietää vain sen mitä itse tunnet, et sitä mitä mies tuntee.
”toivon todella että löydän jonkun, että rakastuisin ja voisin unohtaa hänet” –Omaa heikkouttasi ja ittsetuntosi puutetta.Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, jossa sinua hyväksikäytetään ja tulet loukatuksi. Mutta annat kohdella itseäsi kynnnysmattona.
Kaikenlisäksi mies on tyypillinen sulkeutunut ja itse kovia kokenut/satutettu ihminen joka EI PUHU! –Kieroin valehtelija (tunteistaan toiselle valehteleva) ei tietenkään vanno rakkautta tms vaan pelkästään vaikenee. Silloin pärjää parhaiten, sillä häntä ei voi saada valheesta kiinni.
”luokseni tullessaan hän on kuin pikkupoika, kuin murrosikäinen” –Pettäjien ajatusmaailma on teinin tasolla. Puoliso edustaa vanhempaa,joka on syyllinen teinin pahan oloon, salasuhde on kuin teinin jännää biletystä. Teini sallii kapinoidessaan itselleen kaikki omat nautinnot, bilettämisen, nainnit, jopa rötöstelyt itselleen ilman syyllisyyttä, ajattelematta vastuullisesti, ajattelematta muita ja tekojensa seurauksia.- ei-säätö
Täydellinen vastaus!! Seurattuani kuuskymppistä teiniä salarakkaansa kanssa, en voi muuta kuin todeta, että juuri noin se menee vaihe vaiheelta. Pettäjä on sairas, jäänyt teinin tasolle valehteluineen. Kaikkia naisia, jotka varatun kanssa sutinoihin ryhtyvät, oikeastaan säälin, sillä antavat sumuttaa itseänsä ehkä jopa pahemmin. Se kynnysmatto-huuto, jota usein kakkosilta vaimon päälle huudellaan, tarkoittaakin lopulta omaa tuskaista olotilaa, jota yritetään rakentaa kuumien katseiden, jännityksen ja seksi-ilottelun varaan toivoen, että se olisi jotain paljon enemmän.
- bluesmiler
ei-säätö kirjoitti:
Täydellinen vastaus!! Seurattuani kuuskymppistä teiniä salarakkaansa kanssa, en voi muuta kuin todeta, että juuri noin se menee vaihe vaiheelta. Pettäjä on sairas, jäänyt teinin tasolle valehteluineen. Kaikkia naisia, jotka varatun kanssa sutinoihin ryhtyvät, oikeastaan säälin, sillä antavat sumuttaa itseänsä ehkä jopa pahemmin. Se kynnysmatto-huuto, jota usein kakkosilta vaimon päälle huudellaan, tarkoittaakin lopulta omaa tuskaista olotilaa, jota yritetään rakentaa kuumien katseiden, jännityksen ja seksi-ilottelun varaan toivoen, että se olisi jotain paljon enemmän.
Ikävää on silti, että täällä joka ikinen tarina leimataan menevän tämän saman kaavan mukaan. Oma kokemukseni on, että jokainen ukkomiehen "klassinen valhe" olikin ihan totta, vaikka mitään en suostunut uskomaan ennen kuin sanoista tuli tekoja.
Tähän ei tarvitse todeta että mies tulee pettämään minuakin. Tämä on tietoinen riski. Petetyksi voi tulla missä tahansa parisuhteessa. Riski on olemassa, mutta onneksi elämäni ei ole kiinni tästä toisesta ihmisestä.
Sen haluan kaikille kipuileville kakkosille sanoa, että ottakaa selvää siitä mitä mies haluaa, onko hän tosissaan. Tämän selvittämiseen on yksinkertainen keino, eli laitatte suhteen poikki, jos eroa ei kuulu päivään X mennessä. Kaikki mitä tämän jälkeen tapahtuu on plussaa, koska salasuhde on se huonoin vaihtoehto. - Anonyymi
ei-säätö kirjoitti:
Täydellinen vastaus!! Seurattuani kuuskymppistä teiniä salarakkaansa kanssa, en voi muuta kuin todeta, että juuri noin se menee vaihe vaiheelta. Pettäjä on sairas, jäänyt teinin tasolle valehteluineen. Kaikkia naisia, jotka varatun kanssa sutinoihin ryhtyvät, oikeastaan säälin, sillä antavat sumuttaa itseänsä ehkä jopa pahemmin. Se kynnysmatto-huuto, jota usein kakkosilta vaimon päälle huudellaan, tarkoittaakin lopulta omaa tuskaista olotilaa, jota yritetään rakentaa kuumien katseiden, jännityksen ja seksi-ilottelun varaan toivoen, että se olisi jotain paljon enemmän.
Sait itsekin kakkoselta kynnysmatto-huutelua.
- Anonyymi
bluesmiler kirjoitti:
Ikävää on silti, että täällä joka ikinen tarina leimataan menevän tämän saman kaavan mukaan. Oma kokemukseni on, että jokainen ukkomiehen "klassinen valhe" olikin ihan totta, vaikka mitään en suostunut uskomaan ennen kuin sanoista tuli tekoja.
Tähän ei tarvitse todeta että mies tulee pettämään minuakin. Tämä on tietoinen riski. Petetyksi voi tulla missä tahansa parisuhteessa. Riski on olemassa, mutta onneksi elämäni ei ole kiinni tästä toisesta ihmisestä.
Sen haluan kaikille kipuileville kakkosille sanoa, että ottakaa selvää siitä mitä mies haluaa, onko hän tosissaan. Tämän selvittämiseen on yksinkertainen keino, eli laitatte suhteen poikki, jos eroa ei kuulu päivään X mennessä. Kaikki mitä tämän jälkeen tapahtuu on plussaa, koska salasuhde on se huonoin vaihtoehto.Ehkä tuossa yllä ei puhuttu eroavasta miehestä vaan pelimiejestä.
- Täyttä asiaa
Hieno kirjoitus!
- wonderinggirl
Näitä miehiä näköjään riittää.Sisältä täyttä silkkoa, kyn pystyvät sumuttamaan ja valehtelemaan naisille siviilisäätynsä.Hyödynnetään ilmaishuvit puhumalla mitä sattuu.Aina on kotona vaimo odottamassa, joten muualla voi suhata vastuuntunnottomasti.
Ihmettelen, kuinka naiset eivää huomaa miestä varatuksi.En ennen juurikaan kuullut naisten langenneen näin helppoihin ansoihin.Miksi nykyään?- iero94586
Niin, miksi? Kulkisko laput vähän silmillä noi naiset, kun parasta ennen päiväys lapsikatraineen on mennyttä? Vaikka mummo kuinka avittaa taustalla lapsen hoidossa, niin silti tarttuu haaviin aina silkkomies.
- Anonyymi
Eipä näistä ennen puhuttu kuin luottoystäville, jos niillekään. Tänä päivänä seksuaaliterapeutit julistaa iltapäivälehdissä että sivusuhde on vaan voimaantumista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä näistä ennen puhuttu kuin luottoystäville, jos niillekään. Tänä päivänä seksuaaliterapeutit julistaa iltapäivälehdissä että sivusuhde on vaan voimaantumista.
Ja kansa uskoo sen mikä on sillä hetkellä itselle sopivinta. Kyynistä ja kylmää.
- Passion*
Tuo on intohimoinen tapaus. Intohimo, halu, palo, tuli, kuume, vimma, kiihko, himo, polte. Kokemuksen mukaan mikään muu ei auta kuin kertakaikkinen ero. Mikään keskustelu "tämä loppuu nyt, en jaksa!" ei auta, vaan pahentaa tilannetta. Jokainen tapaaminen, jokainen yhdessä vietetty sekunti pahentaa tilannetta.
"Minä toivon todella että löydän jonkun, että rakastuisin ja voisin unohtaa hänet, eihän tästä kuitenkaan mitään tule!. On vaan niin helkkarin tuskallista tajuta, että hän oikeasti olisi se oikea minulle ja minä hänelle"
Ensinnäkin: et löydä ketään etkä rakastu keneenkään, ENNENkuin ymmärrät erota totaalisesti tästä miehestä. Intohimo, kiihko, polte jne on aina epätoivoista ja tuskaista. Jos ryhtyisikin parisuhteeseen, niin parisuhde tulisi olemaan aivan helvetillisen tuskainen ja mikä pahinta - siitä vasta on mahdottoman vaikea päästä eroon. - married...15
juuri noin rakastelemme mieheni kanssa. Samoin:hän on herkkä,haavoittuvaisen oloinen,osoittaessaan minulle"vaimolle",rakkauttaan....
Me olemme kuitenkin naimisissa - jkhöhkö
Tuo ap:n kirjoitus oli kuin minun kirjoitukseni 18-vuotiaana tavattuani ensimmäisen poikaystäväni. Mies paljastui myöhemmin täysin sekopääksi. Oli ollut suljetulla hoidossa. Juoppo, varas, pettäjä, luottotiedot menneet ja valehteli ihan kaikesta. Mutta kyllä hän oli komea ja suosittu kaveripiirissään. Ajeli hienolla urheiluautolla johon hänellä ei ollut varaa.
- realisti nainen
Miksi ihmeessä "toiset naiset" marisee huonouttaan.Itse olette osanne valinneet,ukkomieheen ripustautuneet.Haaveilut soittelut yhteiset lomareissut sovitusti.Mies käyttää hyväkseen ja halveksii.Teitähän riittää.Ressukat ette saa muita kuin varattuja miehiä ja jäljelle jää rikotut avioliitot ja katkera mies ei se sinun hellyytesi perheen arkea korvaa.Kohta hän pettää sinuakin mukavan räväkän naisen kanssa.Joka pystyy keskustelemaan "miehisistä asioista".Seon niin upeaa.
- kontaktiliima
Mä oon miettinyt ihan samaa.Kyllä huorat ovat fiksumpia kun tajuavat edes rahastaa.
- Nähty ja kuultu
Minun exälläni ei ollut "toista naista" vaan "toisia naisia". Tämä on yleensäkin toisen naisen suuri virhearviointi olla siinä uskossa, että hän on ainut. Exälläni oli kolme prepaid-numeroa... eri muijile tarpeen mukaa oma ja vaimolle liittymä! hah!
Työkaverillanikin on kotona kiukkuinen vaimo, sitten odottelemassa vakituinen kakkonen ja siihen lisäksi nämä satunnaiset uudet tuttavuudet, esimerkiksi ulkomailla messumatkoilla. Tosi noloa.
Työkaverin vaimo ei enää säälitä, sillä hän on jo laittanut eron vireille ja tietää mitä tahtoo. Kakkonen kylläkin säälittää, sillä hän on näköjään pahasti tämän häntäheikin koukussa ja luulee olevansa ainut ja jotenkin erityinen.
Tämän kaiken olen joutunut kuulemaan puheluitten välityksellä. Kakkoselle esimerkiksi sanoo, että on pakko mennä kotiin ja vaimolle sanoo, että on ylitöitä, kun on juuri sopinut jotain muuta, sekä vaimolta että kakkoselta salattavaa. - AdaAmalia
Toinen nainen täällä myös...
http://adaandtheone.blogspot.fi/ - Sesundaris
Vaikuttaa tosi tyhjäkaalilta tu ap.
Ei kai kakkosena oloon vaadita kuin pillu, että sinänsä sutjakka. - kahdessadas1
Uiskentelen itsekin pettävien miesten meressä, toki omasta vapaasta tahdostani ja ihan tietoisesti, mutta muistathan, mies joka pettää kerran, tekee sen todennäköisesti uudelleen ja myös sinulle.
Pettäminen on vähän sama asia kuin lyöminen, ensimmäinen kerta sattuu tekijään eniten, jatkossa kärivät muut paljon enemmän. Jotkut harvat oppivat kerrasta, eivätkö tee sitä enää koskaan, mutta siihen et voi luottaa.
Jos olet noin rakastanut mieheen, ja haluat hänet omaksesi. Mutta voitko elää asian kanssa, kun sinun kanssasi tulee tietty lakipiste vastaan, hän etsii toisen? Ja ennen kaikkea, uskaltaisitko luottaa?
En minä ole katkera ihmisille, jotka pettävät, mutta heidän kanssaan eivät päde koskaan samat säännöt, kuin uskollisten kanssa. Kynnys madaltuu kerta kerran jälkeen ja pahimmillaan jossain vaiheessa, he eivät edes koe tekevänsä mitään väärää.
Minä en esimerkiksi välitä siitä miten tämän hetkiset kumppani käyttäytyvät, kun ovat poissa. Minä en halua olla tilivelvollinen tekemisistäni, en siis voi odottaa sitä muiltakaan.
Vuosi on pitkä aika, toivon että löydät tilanteeseesi ratkaisun pian, mitä kauemmin mies pääsee syömään ja säästämään kakkua yhtä aikaa, on irti repiminen vaikeampaa. Teissä kummassakin naisessa on varmastai paljon asiota mitkä hän tahtoisi pitää. - trjuuydf
Kuulostaa surulliselta ja itseasiassa, oli miehellä tunteita tai ei, niin selvästi aloittajalla ainakin on, joten ilkeää mennä häntä haukkumaan... Sitäpaitsi jos miehellä ei olisi tunteita, niin tuskinpa hän olisi jaksanut pelkän seksin takia noinkin kauan roikkua mukana. Ei se ole aina niin yksinkertaista... Itselläni oli 9kk suhde toiseen mieheen johon olin rakastunut, ennenkuin "jäin kiinni". En tiedä kuinka olisin osannut selittää asian aviomiehelleni oma-aloitteisesti. En enää rakastanut häntä, mutta välitin kuitenkin enkä tahtonut loukata... Ehkä se on luonteen heikkoutta tai mitä lie, mutta helppohan on aina sivullisen tulla antamaan selvä pakettiratkaisu asiaan kuin asiaan... Toivottavasti löydät tilanteeseen ratkaisun, tiedän ettei ole helppoa...
- Anonyymi
Olen taas kerran se toinen nainen.
Siis sen ykkösen kanssa suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta, mutta sängystäni tämä mies juuri lähti.
Kuulemma jos ajoitus olisi ollut se oikea, olisin se ykkönen....
Tämä tapahtuu kerta toisensa jälkeen ja olen jo nelikymppinen.
Juuri nyt en jaksaisi millään elää.- Anonyymi
No nyt jos ei koskaan!
Nelikymppisenä alkaa naisen parhaat vuodet, nyt on sun jo aika alkaa rakastamaan itseäsi! Etkö sä muka ansaitse parempaa kuin jonkun hätäisen nainnin varatun miehen kanssa? Nainen, sinä olet oman elämäsi sankaritar! SINÄ valitset mitä elämääsi päästät, SINÄ päätät, SINÄ vedät rajat.
Ansaitset miehen joka on sua varten, pelkästään sua varten. Rakastelua, jonka jälkeen on mahtava olo, ei sellainen että vihaa itseään. Ryhtiä nainen❤ Anonyymi kirjoitti:
No nyt jos ei koskaan!
Nelikymppisenä alkaa naisen parhaat vuodet, nyt on sun jo aika alkaa rakastamaan itseäsi! Etkö sä muka ansaitse parempaa kuin jonkun hätäisen nainnin varatun miehen kanssa? Nainen, sinä olet oman elämäsi sankaritar! SINÄ valitset mitä elämääsi päästät, SINÄ päätät, SINÄ vedät rajat.
Ansaitset miehen joka on sua varten, pelkästään sua varten. Rakastelua, jonka jälkeen on mahtava olo, ei sellainen että vihaa itseään. Ryhtiä nainen❤Nelikymppisellä kulahtaneella lehmällä ei kukaan mies tee yhtään mitään
- Anonyymi
Mulkku-Seppo kirjoitti:
Nelikymppisellä kulahtaneella lehmällä ei kukaan mies tee yhtään mitään
Älähän nyt mulkseppo yleistä. Paljon on nelikymppisiä ja vanhempiakin aivan upeita naisia, joilla tekisin paljonkin, mutta kun en saa tehdä. T mies.
Anonyymi kirjoitti:
Älähän nyt mulkseppo yleistä. Paljon on nelikymppisiä ja vanhempiakin aivan upeita naisia, joilla tekisin paljonkin, mutta kun en saa tehdä. T mies.
Höpö höpö ole🤣🤣🤣 kuvottavia haisevia hikivittuja ne ovat. No, ette ole menettänyt paskaakaan
Anonyymi kirjoitti:
Älähän nyt mulkseppo yleistä. Paljon on nelikymppisiä ja vanhempiakin aivan upeita naisia, joilla tekisin paljonkin, mutta kun en saa tehdä. T mies.
"Aivan upeita" 🤣🤣🤣🤣🤣🤣 tyydytte sitten varmaan todella vähään ja teillä ei ole sitä kuuluisaa rimaa lainkaan🤣🤣
- Anonyymi
Etkä vielä ole oppinut mitään? Nuo "ajoitus on väärä" ja muut tekosyyt on nimenomaan tekosyitä joilla teitä kakkosia pidetään otteessa. Kun kerta olet jo vuosiltasi aikuinen ihminen niin tuskin tulet ikinä ymmärtämään ja korjaamaan liikkeitäsi parisuhde rintamalla. Onnea itsesi kanssa ja yritä kehittyä edes vähän. Vaikka vaan itsesi takia
- Anonyymi
Hyvä sinä, joka ei ole koskaan pettänyt tai ollut suhteessa varattuun tai perheelliseen mieheen tai naiseen. Muistele tarkasti. Miksi mies tai nainen pettää. Miksi hakee toisen ihmisen huomiota ja läheisyyttä. Syy on suhteessa, jossa jotain vialla, jonka syyn vain pariskunta tietää? Ei puolustusta tai syyttelyä puolin tai toisin. Elämä on ihanaa ja kamalaa. Onnea meille suhteessa oleville ja meille sinkuille myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä sinä, joka ei ole koskaan pettänyt tai ollut suhteessa varattuun tai perheelliseen mieheen tai naiseen. Muistele tarkasti. Miksi mies tai nainen pettää. Miksi hakee toisen ihmisen huomiota ja läheisyyttä. Syy on suhteessa, jossa jotain vialla, jonka syyn vain pariskunta tietää? Ei puolustusta tai syyttelyä puolin tai toisin. Elämä on ihanaa ja kamalaa. Onnea meille suhteessa oleville ja meille sinkuille myös.
Ei tarvitse muistella kun en tosiaan koskaan ole pettänyt. Mitähän mun pitäisi siis miettiä, ei nyt oikein aukea tuo kommentti. Mitä tässä sivusta seurannut niin ei niissä parisuhteissa ole ollut mitään vikaa lukuun ottamatta pettäjän päätä ja ajatusmaailmaa. Oma lukunsa nämä petokseen osallistujat jotka on vain ja ainoastaan reppanoita. Elämä on kyllä ihanaa näinkin omani kanssa.
-sivusta- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä sinä, joka ei ole koskaan pettänyt tai ollut suhteessa varattuun tai perheelliseen mieheen tai naiseen. Muistele tarkasti. Miksi mies tai nainen pettää. Miksi hakee toisen ihmisen huomiota ja läheisyyttä. Syy on suhteessa, jossa jotain vialla, jonka syyn vain pariskunta tietää? Ei puolustusta tai syyttelyä puolin tai toisin. Elämä on ihanaa ja kamalaa. Onnea meille suhteessa oleville ja meille sinkuille myös.
ja höpö höpö...
miesten sepittämiä juttuja , että kun vaimo ei ymmärrä !!
Mies kaipaa hyväksyntää , ihailua , kehuja ...ja toinen nainen sen hänelle suo .
Kotona normi perhearkea , lapset , yhdesä laitettu koti , suku........ siis kaikki hyvin, mutta joskus yllätyksetöntä .
Ei hän niistä kuitenkaan luovu ! Kotona huolto ja järjestys pelaa ja vieraissa kostea pillu !
Mutta se toisen naisen liehittely ja saalistus on miehellä jo evoluution tulosta .
Luolan suulta lähtivät saalistamaan ..jännitystä ...ja kotona nainen tiiviisti nuotion äärellä lasten kanssa padassa hirvikeittoa melkutellen . Sama homma .
Yrittäkää . toisetnaiset . kestää...aina jäätte kakkoseksi ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja höpö höpö...
miesten sepittämiä juttuja , että kun vaimo ei ymmärrä !!
Mies kaipaa hyväksyntää , ihailua , kehuja ...ja toinen nainen sen hänelle suo .
Kotona normi perhearkea , lapset , yhdesä laitettu koti , suku........ siis kaikki hyvin, mutta joskus yllätyksetöntä .
Ei hän niistä kuitenkaan luovu ! Kotona huolto ja järjestys pelaa ja vieraissa kostea pillu !
Mutta se toisen naisen liehittely ja saalistus on miehellä jo evoluution tulosta .
Luolan suulta lähtivät saalistamaan ..jännitystä ...ja kotona nainen tiiviisti nuotion äärellä lasten kanssa padassa hirvikeittoa melkutellen . Sama homma .
Yrittäkää . toisetnaiset . kestää...aina jäätte kakkoseksi !Noinhan se tuppaa olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja höpö höpö...
miesten sepittämiä juttuja , että kun vaimo ei ymmärrä !!
Mies kaipaa hyväksyntää , ihailua , kehuja ...ja toinen nainen sen hänelle suo .
Kotona normi perhearkea , lapset , yhdesä laitettu koti , suku........ siis kaikki hyvin, mutta joskus yllätyksetöntä .
Ei hän niistä kuitenkaan luovu ! Kotona huolto ja järjestys pelaa ja vieraissa kostea pillu !
Mutta se toisen naisen liehittely ja saalistus on miehellä jo evoluution tulosta .
Luolan suulta lähtivät saalistamaan ..jännitystä ...ja kotona nainen tiiviisti nuotion äärellä lasten kanssa padassa hirvikeittoa melkutellen . Sama homma .
Yrittäkää . toisetnaiset . kestää...aina jäätte kakkoseksi !Niin ja vaimot tekee sitä samaa. Saa siinä puoliso kehittää itseään ihan helvetisti eikä siltikään auta kun toinen pettää. Koita siinä sitten. Joku kakkonen jää mielellään kakkoseksi kun ei tarvi sitä arkea elää sopan keittämisineen ja lasten nenien niistämisineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä sinä, joka ei ole koskaan pettänyt tai ollut suhteessa varattuun tai perheelliseen mieheen tai naiseen. Muistele tarkasti. Miksi mies tai nainen pettää. Miksi hakee toisen ihmisen huomiota ja läheisyyttä. Syy on suhteessa, jossa jotain vialla, jonka syyn vain pariskunta tietää? Ei puolustusta tai syyttelyä puolin tai toisin. Elämä on ihanaa ja kamalaa. Onnea meille suhteessa oleville ja meille sinkuille myös.
Hyvällä henkisellä terveydellä ja hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen eroaa ennenkuin alkaa tahallaan loukkaamaan kumppaniaan ja mahdollisesti perheessä olevia lapsia.
Pettäjän ei tarvitse kärähtää, hänen käytös muuttuu negatiiviseksi perhettänsä kohtaan, koska ajattelee ansaitsevansa parempaa. Pettäjät ajattelee aina hyvin itsekeskeisesti.
Minä saan tehdä mitä haluan.
- Anonyymi
Näillä palstoilla voidaan syyllistää, tehdä uhreja väärin luuloin, jos näin käy uhriksi ei tarvitse jäädä, uhriutua. Tuntea oma arvonsa, oman elämänsä arvo ja arvot.
Ei se mua kiinnosta vaikka oonkin kakkonen kahdelle ukkomiehelle. Mä annan heille niin paljon ja niin usein kun he vain haluaa, heidän ehdoillaan. Vain siksi kun mä tykkään olla alistettuna seksiin, heidän tavallan. Vaikka he molemmat ovat mulle se verran paljon vanhempiakin. Ei haittaa. Eikä heidän vaimonsa edes sitä tiedä, vaikka he ovat panneet mua jo monta kertaa.
- Anonyymi
Paljon pyydät hintaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon pyydät hintaa?
On sen näköinen että 50kymppiä riittää. Saatiinhan se aito "ammattilainenkin " tänne
- Anonyymi
Missäs päin tällainen daami vaikuttaa? Jos alistamista kaipaat?
Anonyymi kirjoitti:
Paljon pyydät hintaa?
En mä mikään horo ole, ilmaiseksi mennään. Eilen juttelin heidän kanssaan sängyssä ja mä suostuin ehdotukseen, että mä tuun viihdyttää heitä ja heidän tuttujaan "saunaillassa". He lupailivat, että sinne tulee sen verran miehiä, että kun mä sieltä pääsen kotiini, niin mun alapää oon todella turvoksiin naidussa kunnossa. Jäin miettimään asiaa, mutta suostuin silti.
- Anonyymi
Minäkin olen. Moikkaan miestä kaupassa,kun vaimonsa kanssa liikkuu. Mies on sanonut vaimolle,että olemme tuttuja,työkuvioista. En edes ole samoissa töissä. Mies on sanonut minulle rehellisesti,että vaimo ei halua mitään nykyään. Siksi minulta hakee läheisyyttä. Juttelemme aina myös muuta kuin seksiin liittyvää. Kahvittelemme. Joskus mies haluaa olla pitkään vain lähekkäin. Hyvin ihana ja hellä on. Heillä vaimon kanssa yhteinen talo ja niin lapset,ne lapset. Heiltä ei kuulema halua viedä perhettä. Eroaa ehkä sitten,kun lapset aikuisia. Mutta minä en halua ketään saman katon alle. Minulle tämä sopii näinkin.
- Anonyymi
Et oo tosissas 😂😂 ja uskot nuo kaikki? Nyt pitää toivottaa sulle onnea itsesi kanssa. Kuulut siihen ryhmään joka potentiaalisesti "kävelee lentokoneeseen takaperin " koska sai "peruutuspaikan" 😉
Mies sivusta - Anonyymi
Hohhoijaa, vaimo ei halua mitään nykyään. Kaikkea sinäkin uskot. Voihan vaimo olla vaikka vakavasti sairas, ei silloin seksi pyöri mielessä lainkaan. Kaikenlaista sitä onkin liikkeellä ja vielä tällaisina korona-aikoina.
- Anonyymi
Siis täysin vastuuntunnoton mies. Manipuloiva, mielistelijä. Älä nyt usko hänen puheitaan on neuvo numero 1
- Anonyymi
Manipuloivan mielistelijä osaa valita kohteensa. Roikkuu kuin takiaispallo, kehuu upeaksi ja kauniiksi, kyllähän siinä hölmömpi nainen alkaa kuvittelemaan itsestään vaikka mitä. Mikään ei ole helpompi kuin kehuja kerjäävä tavismuija.
- Anonyymi
Onpas yksinkertaista ajattelua. Tulla ny kehuskelemaan tänne tällaisella asialla. Ei ihme, että lapset masentuu ja muutkin voivat pahoin.
- Anonyymi
Päinvastoin. Avioliittto on ihan hyvissä kantimissa. Kakkonen tyytyväinen suhteeseen, eikä vaadi suhteelta enempää. Ihan sama eroaako mies joskus vai ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päinvastoin. Avioliittto on ihan hyvissä kantimissa. Kakkonen tyytyväinen suhteeseen, eikä vaadi suhteelta enempää. Ihan sama eroaako mies joskus vai ei.
Ai niin kun lapset ei vaistoa mitään eikä vaimo, kun miehellä ei ole ajatukset muualla kuin perheessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin kun lapset ei vaistoa mitään eikä vaimo, kun miehellä ei ole ajatukset muualla kuin perheessä.
Kirjoittajan kertoman mukaan...
Totuuden tietää vain mies ja vaimo.
- Anonyymi
Tämän tursauksen täytyy olla jonkun jonnen tai setämiehen sekava novelli, sexii botskilla ja silleesti🤭🤭😨
- Anonyymi
Itse en tajua ykkösistä, kakkosista tai kolmosistakaan mitään mutta lihan himo ohjaa ihmistä.
- Anonyymi
Kehittyneemmät yksilöt kykenevät hallitsemaan himojaan. Olisi hyvä että elukat pariutuisivat keskenään ja kehittyneet ihmiset keskenään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehittyneemmät yksilöt kykenevät hallitsemaan himojaan. Olisi hyvä että elukat pariutuisivat keskenään ja kehittyneet ihmiset keskenään.
Tämä 👍
- Anonyymi
Vähemmällä pääsee kun ei sekaannu parisuhteesa oleviin, ei ne tahdo mitään suhdetta vaan pitää hauskaa aikansa. Tiedän sen verran että vaimoni isku nuorena äitinä naimisissa olevan miehen. Ei vaimollani ollut aikomustakaan erota van pitää miehen kanssa hauskaa kun arki ahdisti välillä. Kun miehen vaimo sai suhteesta vihiä tai se paljastui vaimo lopetti suhteen, näin kertoili mulle, syytä suhteen paljastamiseen en tiedä, helpompaa jos olis jättänyt kertomatta.
- Anonyymi
Ja sitten on meitä toisia naisia, joilla ei ole mitään isoja rakastumisen tunteita. Seksi on rentoa, kun ei kummallakaan ole mitään paineita mihinkään suuntaan. Tavataan kun huvittaa, muuten ollaan ihan vaan ystäviä. Itse en ole naimisissa, mies vastaa tietenkin omasta liitostaan, en minä. Joskus mietin, onko hänellä muita vastaavia sivusuhteita, toisaalta enpä itsekään tee tiliä hänelle menemisistäni.
- Anonyymi
niin joo, teillä kun ei mitään "vastuuta" mistään. Ei sen puoleen moraaliakaan. Jokainen terveellä moraalilla varustettu henkilö tietää ettei toisten suhteisiin sotkeennuta. Sinä et ja se kertoo paljon sinusta. Mistä teitä sikiää jotka ulkoistaa kaiken muille?
- Anonyymi
Eiku, kato kyl näitä makuualustoja tarvitaan pussien tyhjennyksiin. Tolle muijalle on varmaan ihan ok jos se suhteesee alkaa et sen ukko käy painaa vierasta. Pitää olla avarakatseinen nääs 😂
- Anonyymi
Te tyhmät,tekis mieli sanoa kun tuollainen tuttava minulla on. hyväksikäytettävät.😔surullista ja elämän mittainen trauma. Pysykää erossa varatuista. Kaikille parasta. Varattu ei KOSKAAN ole se oikea.ei olisi muuten VARATTU.
- Anonyymi
Niimpä. Eiköhän tuo valtaosalle ole itsestään selvää. Tällä palstalla vaan majailee näitä reppanoita joilla elämä rajoittuu itsensä alentamiseen ja kuvitteellisiin tunteisiin anonyymien kesken.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2916357Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181671141Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962