Elämä murtuu, MIes petti minutkin. Valehtelee kaikesta, en voi enää luottaa mihinkään mitä minulle vannoo.
Miten päästä eteenpäin
4
291
Vastaukset
- no ompa ihme
Kysytkö ihan tosissasi asiaa, joka yleensä väistämättä tulee eteen petoksella alkaneessa suhteessa? Ei tiikeri pääse raidoistaan eli pettäjä ei muutu, jos ei itse sitä halua. Täydellistä tyhmyyttä luulla, että ykkösöitynyt pystyisi rakkaudellaan miehen muuttumaan. Pistä mies pihalle ja seuraavan kerran tiedätkin sitten kiertää varatut kaukaa. Eli oppia ikä kaikki.
- noin se vaan menee
Miksi ryhdyit itse aikanaan suhteeseen naimissa olevan miehen kanssa.? Tiedän eipä kukaan uskois, että niin käy minulle. Mies vaan sattuu ihastumaan toiseen naiseen, kun sinut sai omakseen ,joten seuraavaa kiertoon. Ei toki päde kaikkien kohdalla, mutta usein tämä vaan menee niin. Eipä ole sympatiat sinunkaan puolella, muuta kuin nyt tiedät itse millaista tuskaa olet joskus teollasi aiheuttanut miehen edelliselle vaimolle. Tervetuloa joukkoon. Itse kuulun näihin viattomiin ykkösiin, jotka nyt saavat kärsiä kun selvisi, että miehellä onkin salarakas. Mutta minä en jää tähän suhteeseen vaikka mies haluaisikin jatkaa, luottamus on mennyt ja tuo kakkonenkaan ei ikinä tule saamaan minulta yhtään sympatiaa missään vaiheessa.
- Saako
ex-miehesi sinulta luottamuspulasta huolimatta yhtään sympatiaa?
- luotto jäbä
Mä olen ainoo luotettava mies varmaan tääl suomen maassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729