Kirjoitin tänne aiemmin viestin otsikolla "KULMAKARVOJEN PIIRTÄMINEN". Kysyin käytännön vinkkejä, jotka helpottaisi kulmakarvojen piirtämistä. Liitin kirjoitukseeni myös linkin, josta löytyy kuvani.
Olen jo pitkään kärsinyt ongelmasta ulkonäköni suhteen. Olen sairastunut vakavaan masennukseen, koska tämä pinnallinen yhteiskunta ei tunnu hyväksyvän kuin yhdestä muotista tehtyjä naisia. Minä en ole sellainen. En ole naisellinen. Olen ruma nainen. Ainakin omasta mielestäni. Ja nyt sain vahvistuksen, että olen sitä myös muiden mielestä.
Kirjoitustani luettiin ja siihen vastattiin kohtalaisen ahkerasti. Kiitos siitä teille. Suurin osa vastauksista käsitteli samaa aihetta "Onpa sinulla KAUHEET KULMAT!!!!!"
Okei. Kaikki olivat sitä mieltä. En kysynyt mielipidettänne, vaan vinkkejä. En enää halua lähteä kaupungille, koska oletan kaikkien vastaantulijoidenkin olevan samaa mieltä. En ole käynyt ulkona koko tällä viikolla. Olen hirviö, jota pitää piilotella neljän seinän sisällä. Minun rumia kasvojani ei ole tehty muiden katsottavaksi. En halua elää itseni kanssa, tämän näköisenä.
Kiitos kaikille kommenteista. Iloista kesää!
"Fuck this world. I'm gonna burn in hell"
Olen jo pitkään kärsinyt ongelmasta ulkonäköni suhteen. Olen sairastunut vakavaan masennukseen, koska tämä pinnallinen yhteiskunta ei tunnu hyväksyvän kuin yhdestä muotista tehtyjä naisia. Minä en ole sellainen. En ole naisellinen. Olen ruma nainen. Ainakin omasta mielestäni. Ja nyt sain vahvistuksen, että olen sitä myös muiden mielestä.
Kirjoitustani luettiin ja siihen vastattiin kohtalaisen ahkerasti. Kiitos siitä teille. Suurin osa vastauksista käsitteli samaa aihetta "Onpa sinulla KAUHEET KULMAT!!!!!"
Okei. Kaikki olivat sitä mieltä. En kysynyt mielipidettänne, vaan vinkkejä. En enää halua lähteä kaupungille, koska oletan kaikkien vastaantulijoidenkin olevan samaa mieltä. En ole käynyt ulkona koko tällä viikolla. Olen hirviö, jota pitää piilotella neljän seinän sisällä. Minun rumia kasvojani ei ole tehty muiden katsottavaksi. En halua elää itseni kanssa, tämän näköisenä.
Kiitos kaikille kommenteista. Iloista kesää!
"Fuck this world. I'm gonna burn in hell"
Vastaukset 42
Vanhimmat
"kauneus tulee sisältäpäin", "kauneus on katsojan silmässä" pitävät mielestäni hyvin paikkansa. älä masennu ulkonäöstäsi, meillä kaikilla on samanlaisia ongelmia. täällä netin eri palstoilla ei kannata kysellä kuvansa avulla olenko ruma?, koska ihmiset voivat nimimerkin turvin kirjoittaa kaikkea paskaa. älä siis luota kehenkään täällä...kuvaasi en ole katsonut - enkä katsoisikaan, en pidä ihmisten arvostelemisesta kuvien perusteella. joten älä nyt vaivu epätoivoon, voithan käydä kosmetologeilla ja kirurgeilla katsomassa mitä he voivat tehdä jos mielestäsi et voi enää nenääsi näyttää muille.
itse olen tuskastellut ison nenän sekä pienten 70A-rintojan kanssa mutta en enää pahemmin! :)
Ihan totta, minäkin arvostan sisäistä kauneutta enemmän. Se on kuitenkin valitettava tosiasia, että siihen ulkonäköön kiinnitetään aina ensin huomiota, vasta toiseksi siihen, minkälainen ihminen sen takana on.
Korostan myös sitä, että kirjoitukseni tarkoitus ei ollut kysyä "Olenko ruma?". Laitoin linkin kuvaani ainoastaan sen takia, että se auttaisi vastaajia kertomaan, millainen tyyli sopisi minulle parhaiten. Kuitenkin vastaajat halusivat kertoa vain oman mielipiteensä ja pahentaa oloani.
tunnut olevan aika pettynyt itseesi...
hyvällä ystävälläni on myös samalla tavalla itsetunnon puutetta.
eli ei luota ulkonäköönsä!
olen samaa mieltä että kauneus tulee sisältä päin!
enkä usko että ketään ihmistä vois oikeasti sanoa rumaks jos aattelee!
jos sinä et oikeasti viitsi enää mennä mihinkään niin voisit ottaa yhteyttä psykiatrille ihan sen takia että saisit kerrottua huoliasia ja saisit mahdollisesti neuvoja ja jos menet niin silloin voin sanoa että ainakin silloin voit olla varma että et oo niin huono ihminen kuin tuosta viestist sai kuvan! minusta jokaisesta ihmisestä saa kauniin! nyt otat itseä niskasta kiinni ja alat selvittää ongelmaaratkaisua ja siitä se helpottuu!!!! =)
onnea matkaa!!
jos kiinnostaa jutella ni lähetä sähköpostia ossaa:
[email protected]
Kyllähän minä olen käynyt psykiatrin juttusilla jo monta kertaa. Olen sairastanut masennusta jo noin 6 vuotta. Nykyään se luokitellaan ja keskivaikeaksi-vakavaksi masennukseksi.
Terapiasta ei ollut minulle mitään hyötyä. Ei se auttanut mitään, että jouduin käymään siellä puhumalla läpi niitä samoja ikäviä asioita, joita pyörittelen päivittäin mielessäni.
Olen jättänyt jo terapian kesken. Yritän nyt pärjätä ilman ulkopuolista apua :)
[email protected]
Et ole todellakaan ruma, vaan pikemminkin KAUNIS, joten leuka pystyyn:)!
Tällaisilla keskustelupalstoilla ihmiset kirjoittelevat anonyyminä vastauksiksi kaikenlaisia kauheuksia, että joskus sitä ihmettelee, minne ihmisten inhimillisyys on hävinnyt.
No niin, sitten niitä vinkkejä: Jos et halua kulmakarvoja kasvattaa, niin ehdottaisin sinua piirtämään kulmat hiukan ylemmäksi. Etsi vaikkapa jostain naistenlehdestä naisen kuva malliksi ja muista, että harjoitus tekee mestarin.
Jos taas päädyt kasvattamaan kulmakarvat takaisin, niin ennen nyppimistä kokeile puuduttaa kohta jääpalalla. Kulmakarvoja ei tarvitse myöskään siistiä yhdellä kertaa; nypi muutama karva /kerta. Ensimmäiset kerrat ovat aina kivuliaampia, mutta kulmat ikään kuin tottuvat nyppimiseen, ja useamman kerran jälkeen nyppimisen tuottama kipu on jo paljon lievempää.
Tsemppiä ja hyvää kesän jatkoa sinulle! :)
kävin oikein katsomassa ja siellähän oli kommentteja että olet kaunis! kulmia kun nyppii joka päivä vähän ei se paljon satu.. mulla ei satu enää ollenkaan! äitini on ihan samanlainen, ei pysty edes yhtä karvaa vetäistä:).. kyllähän se on totta että karvat ovat luonnollisemmat joten myös kauniimmat. eikä niitä välttämättä tarvitse nyppiä! ja vinkki: minä teen niin alimmille karvoille, että ajan ne kertakäyttöhöylällä.. jää vähemmän nypittävää- nyppii sitten vain muotoon! ja on muuten nopeampaa! kyllä tuo sun ulkonäköongelma on ihan oman itsesi sisällä- eihän sussa ole edes mitään rumaa! ei edes yhtä rumaa kohtaa niinkuin yleensä kaikilla on.. älä ota muitten sanomisia niin negetiivisesti! keskity siihen kun joku kehuu.. ja opettele ottamaan kommentit rakentavasti- hyväähän suurin osa tuossa aikaisemminkin vain tarkoittivat! onnea :)!
toi itse säälissä pyöriminen ja kehujen onkiminen, kaikilla naisilla on jonkinlainen kompleksi ulkonäöstänsä että et oo ainoo
Kaikilla on varmasti ongelmia, mutta minulla ne ongelmat ovat todellisia.
Vakavaa masennusta, työkyvyttömyyttä, itsetuhoisuutta..
Kuinka moni nainen olisi valmis tappamaan itsensä vain sen takia, että on ruma?
Minä en ole missään vaiheessa "onkinut kehuja".
Olen jo kaksi kertaa korostanut, että tarkoitukseni oli pyytää ihmisiltä vinkkejä, eikä heidän mielipiteitään. Minä tiedän jo, mitä mieltä he ovat minusta. Rumilus mikä rumilus..
Helvetti, opetelkaa lukemaan!
Eihän sua kukaan ole rumaksi sanonut!!! PÄINVASTOIN! Ainoastaan sun kulmakarvoja tai pikemminkin niiden puuttumista kritisoitiin... Yrittäisit nyt kasvattaa hiemen niitä kulmakarvoja ja nyppiä niitä. Näkisit sitten itsekin eron. Mutta RUMA SÄ ET OLE! :)))
Hmm.. Oma äitini teki nuorempana niin että nyppi kulmakarvansa kokonaan pois. Tänäkään päivänä hänellä ei ole vieläkään niitä (tai ainoastaan erittäin erittäin pienet), vaan hän käy ottamassa aina säännöllisin väliajoin niihin pigmentoinnin kosmetologilta. Ja äitini näyttää täysin viehättävältä. Joten, kyse ei ole yksistä kulmakarvoista. Itselläni on taas toisin päin eli, vaikka kulmakarvani ovat vaaleat ja näkymättömät niin ne kasvavat erittäin runsaasti ellen nypi niitä. :-)
Kuvittelisin että mikäli haluat hieman aikaa kulmakarvojesi kasvattamiseen etkä halua piirtää niitä kynällä voisit kokeilla käydä jossakin puvustuksen/lavastuksen/meikkauksen erikoisliikkeessä. Siellähän on saatavana esim. tekopartakarvoja, joita ei varmastikaan tunnista tekokarvoiksi kauempaa. Voisit pyytää myyjää auttamaan etsimään sinulle sopivia karvoja kulmakarvoiksi siksi aikaa kunnes omat kulmasi ovat hyvät. Myös kestopigmentointi on hyvä vaihtoehto, mutta ei ehkä ihan se halvin. :-)
Näillä sivuilla on sekä tietoa kestopigmentoinnista että kuvia:
http://www.takatukka.fi/pigmentointi.htm
http://www.oikeatlinjat.fi/sivu2.html
http://www.coiffeurblackandwhite.net/pigment.htm
http://www.fiini.com/kpigm.htm
http://www.punanaamio.fi/maskeeraus.htm#ripset
Kävin katsomassa kuvasi, ja minun mielestäni sinulla on oikein sievät ja naiselliset kasvot. Kannattaa kuitenkin kasvattaa omat kulmakarvat takaisin, sillä ne ovat kaikkein luonnollisimman näköiset.
Kuten joku jo tuolla kertoikin, nyppimisen tuottamaa kipua voi helpottaa turruttamalla ihoa jääpalalla. Nyppimiseen tottuu nopeasti - nykyään en itse tunne mitään nyppiessäni kulmiani.
Sopivia malleja kulmille löytyy monista lehdistä. Helpointa on kuitenkin seurailla kulmiensa omaa muotoa ja nyppiä vain hajakarvoja.
Hyvää kesää!
Ristiriitaista tässä on se, että itse olin aluksi ihan tyytyväinen kulmiini. Sitten sain murskaavia kommentteja täältä keskustelusta ja aloin kiinnittämään niihin enemmän huomiota. Nyt minulla on kauhea kompleksi kulmakarvojeni takia.
Ei ole päivää, etten murehtisi ja miettisi, kuinka rumat ne ovat :'( Eniten minua surettaa se, että mieheni pitäisi minusta varmasti enemmän, jos tekisin kulmistani kauniimmat. Se tekisi varmasti kasvoistanikin kauniimmat :(
Ihan fiksuja vinkkejä olette kyllä kirjoittaneet. Ongelma on vain siinä, etten osaa meikata eikä kosmetologiin ole varaa. Olen opiskelija, eikä Kela maksa minulle mitään tukia. Kuitenkin pitäisi vuokra ja ruoat maksaa. Olen siis luopunut kaikesta "ylimääräisestä". Kosmetologilla käynti kuuluu siihen.
"Ristiriitaista tässä on se, että itse olin aluksi ihan tyytyväinen kulmiini. Sitten sain murskaavia kommentteja täältä keskustelusta ja aloin kiinnittämään niihin enemmän huomiota. Nyt minulla on kauhea kompleksi kulmakarvojeni takia."
Niinpä.. Joskus noinkin tapahtuu. Esimerkiksi itse en pitkään huomannut edes että kilojen tullessa oli hieman kaksoisleukaakin tullut. Sitten työkaveri huomautti siitä ja hups, aloinkin tarkkailemaan sitten kätteni asentoja ja meikkaamaan sitä piiloon. Hyvin inhimillistä. :-)
"Ei ole päivää, etten murehtisi ja miettisi, kuinka rumat ne ovat :'( Eniten minua surettaa se, että mieheni pitäisi minusta varmasti enemmän, jos tekisin kulmistani kauniimmat. Se tekisi varmasti kasvoistanikin kauniimmat :("
Itse pelkäsin kovasti että mieheni pitäisi minua rumana ensimmäisen yöpymisen jälkeen ja aamulla kiiruhdin heti meikkaamaan, parin yön jälkeen tajusin että kyllähän se mies oli minut nähnyt ilman meikkiäkin kun kaikki meikki oli halatessa lähtenyt pois ja iltaisin joutui sitä aina korjaamaan. Aknearvilla ja näppylöidenkin kanssa hän rakasti ja valitsi minut. Varmasti sinunkin miehesi rakastaa sinua, vaikka sinulla olisikin jo yksi pieni asia josta hän ei aivan täysin pitäisi. Tuollainen asia, kuin kulmakarvat on kuitenkin siitä iloinen juttu että ne eivät luultavastikaan ole ikuisesti poissa vaan kasvavat aikaa myöten.
"Ongelma on vain siinä, etten osaa meikata eikä kosmetologiin ole varaa. Olen opiskelija, eikä Kela maksa minulle mitään tukia."
Hmm.. Löysin netistä tällaista tietoa miettiessäni apua..
"put a little bit of castor oil on your eyebrows every day before you go to bed, it will make them grow back quicker"
"Fix it:'Choose an eyebrow pencil as close to your brow colour as possible and lightly pencil in, following your natural line,' advises Barbara. 'Then go over with an old toothbrush to soften the line and make it appear more natural."
"If you've overplucked your eyebrows you can color them in with a soft coloured-eyeshadow while they're growing back in. Use a brush with firm, short hair. That will create a softer, more natural but precise look. It's nicer than drawing them in with a pencil. The best way to let your eyebrows grow back in is to pluck the stray hairs out, but leave a row or 2 of hairs right under the brows so that they can grow in. That way it wont look so messy."
http://www.sallybeauty.com/faqs/showquestion.asp?faq=10&fldAuto=777
http://beauty.ivillage.com/body/solutions/item/0,,235212,00.html
http://make-up.lifetips.com/cs/Make-Up/Eyes/Eyebrows/Tips.htm
http://beauty.about.com/cs/eyebrows2/qt/overplucking.htm
http://www.focusonstyle.com/regroweyebrows.htm
http://www.eyebrowz.com/correctingoverluck.htm
Lainaa kirjastosta muutama kirja kauneudenhoidosta ja meikkauksesta ja opettele niiden kuvien ja vinkkien avulla meikkaamaan. Itse olen opiskellut itseni meikkausta nyt kohta kymmenisen vuotta, joten tietenkin tunnen parhaat neuvot itselleni jo ihan hyvin, mutta aina löytää uuttakin tietoa. Kun aloittelin meikkausta tein itsekin virheitä. Mikäli karvasi kasvavat takaisin, varaa aika paikkakunnan kosmetologilta (säästä jostakin siihen rahaa kuukausien ajan) ja pyydä ainoastaan kulmakarvojen nyppimistä. Hinta on yleensä 10-15 euroa, joten ei hirveästi ja kun kosmetologi on saanut sinulle kauniin muodon kulmiisi, tarkastat ne joka päivä ja nyppäiset hajanaisen karvan pois aina iltaisin. Niin kulmasi pysyvät hyvässä kunnossa eikä tarvitse koko ajan ravata kosmetologille. Itselläni oli ihananmalliset kulmakarvat pari vuotta sitten, mutta kun annoin kulmieni kasvaa rauhassa pari kuukautta muoto oli jo mennyt enkä minäkään osaa niitä yhtä täydelliseksi tehdä. Ammattilainen on aina ammattilainen. :-)
Mikäli joskus muuten olet lähdössä Viroon, siellä saat kestopigmentoinnin huomattavasti halvemmalla. Mikäli syntymäpäiväsi lähestyvät, voisit toivoa ystäviltäsi ja sukulaisiltasi rahalahjoja ja kerätä pikkuhiljaa tarpeeksi rahaa tuohon kestopigmentointiin.
Toivottavasti nämä vinkit auttoivat sinua. :-)
Ihmeellistä, että on olemassa näin ihania ihmisiä, jotka näkevät näin paljon vaivaa auttaakseen tuntematonta ihmistä :)
Kiitos siitä :)
Vilkaisin tuota vanhaa viestiäsi ja kuvasihan on todella kaunis. Antaisin mitä vain tuollaisista kasvoista. Kunhan esim. kokeilet tuota luomivärikonstia saat hiukan pehmeämmänväriset kulmakarvat, jolloin ne sopivat paremmin kasvoihisi. (Ja kaikkihan tiedämme että mustavalkokuvat tekevät hirveät kontrastit..) Upeat silmät ja huulet.. Kannattaa korostaa huuliasi ehdottomasti. :-)
En näe mitään syytä, mikset voisi vaikka jonain vapaapäivänä ottaa hyvää asentoa, varustautua kulmakynällä ja meikinpoistoaineella, kärsivällisyydellä ja hyvällä musiikilla ja kokeilla. Jos löydät kuvia ihmisistä joilla on samankaltaiset piirteet kuin sinulla ja mielestäsi nätit kulmat, kukaan ei ole tietääkseni patentoinut malliaan.
Kokeile uudestaan, uudestaan ja taas uudestaan. Kun löydät jonkin mallin joka vaikuttaa kivalta, ota siitä valokuva ja/tai tee sen reunoja myötäilevä sabluuna esim. vahvasta rautalangasta. Sabluunojen avulla voit myöhemmin käyttää hyväksi havaittuja malleja nopeasti ja kaupan päälle saat symmetrisesti.
Käytät hyvin vahvaa mustaa piirtäessäsi. Kannattaa kokeilla harmaaseen, siniharmaaseen ja ruskeaan taittavia värejäkin, ne näyttävät luonnollisemmilta eivätkä vedä huomiota kulmiin yhtä räikeästi. Jää huomionvaraa näteille silmillekin.
ihmisissä "rumissa?" kuin myös kauniissa ihmisissä asuu prinsessa joka on joko ulkoisesti tai sisäisesti KAUNIS.
En ole lukenut sitä sinun tekstiäsi tai katsonut kuvaasi joten en voi sanoa tosiasioita piirteistäsi.
Itse en pidä itseäni kauniina ja olen siitä periaatteessa tyytyväinen,koska mä tunnen ihmisiä jotka ovat kauniita.Ne on jonkin aikaa kivoja jne... mutta kun ne huomaa että hei mä olen kaunis niin niillä nousee hattuun ja heihin ei jää kuin se kauneus ja jokunen epätoivoinen poika roikkumaan lahkeisiin.
(kaikille ei tietenkään käy noin)
Jossain vaiheessa menneisyyttäni olin todella masentunut ja epätoivoinen kunnes päässäni tapahtui jotain ja yllättäen itsetuntoni kohosi pilviin,kävin suihkussa,kuivasin hiukset,laitoin pienen meikin,pukeuduin vaaleisiin kevyeisiin vatteisiin ja lähdin ulos kaupungille kaverini kanssa shoppailemaan.
Täytyy vain muistaa että pitää itsestään huolta ja muistaa varsinkin syödä terveellisesti.
Jätä muut ihmiset omaan arvoonsa ja pidä itsesi maanpinnalla ylpeänä itsestäsi.
ps.en tiedä mitä noi muut ovat vastanneet?
Se on ihan totta, mitä kirjoitit :)
Olen yrittänyt parantaa itsetuntoani muuttamalla asenteitani positiivisempaan suuntaan.
Itsetunnon rakentaminen on vain kovin hidasta puuhaa, kun se on kerran poljettu viimeiseen maan rakoon koulukiusaamisen ja perhehelvetin avulla.
Ne tapahtuivat nuoruudessa, juuri siinä "herkimmässä" iässä, joten itsetuntoni ja minäkuvani ovat kasvaneet vinoon.
Nyt olen aikuinen, mutta kasvanut nuoruudesta lähtien siihen uskoon, että olen huonompi ihminen, kuin muut. Sitä uskoa ei kovin helpolla enää muuteta, vaikka se toki on mahdollista.
olet kovin sievä.
ideana on jättää kaikki negatiivinen palaute omaan arvoonsa, ja kuunnella vain ne hyvät jutut :)
toimii, vaikka tässä on nyt mennytkin pari vuotta tuon opettelussa.
on sitä muitakin päähän potkittu nuorena.
life's a bitch but so am i!
pysy kaukana kestopigmentoinneista! olen nähnyt muutaman epäonnistuneen tapauksen..
peili, kajalkynä, hyvää musiikkia ja AIKAA.
älä yritä piirtää koko kulmaa yhdellä kertaa; ensin toisen kulman alkupiste, sitten toisen.
sitten 'siiven' kulma. ja loppupiste.
nuo voi tökkiä ihan pisteiksi treenatessa, ja sitten pisteestä pisteeseen -tekniikalla, ihan kuin lapsena :)
voit treenata pisteitä vaikka aikakauslehtiin ensiksi. siellä niitä naisten naamoja ja kulmia vilisee :)
toimii minulla. tummanruskea kajalkynä parempi kuin musta. paitsi jos silmämeikkikin TODELLA voimakas.
lycka till!
Uteliaisuuttani kävin katsomassa kuvasi, ja täytyy kyllä sanoa ettet mikään ruma ole, päinvastoin.
Apua kulmaongelmaan saat paikkakuntasi kosmetologilta. Joten sieltä siis kysymään! =)
Kiva kuulla, että olet minusta sitä mieltä :)
Olen jo useammassa viestissä todennut, ettei kosmetologilla käynti ole mahdollista. Täytyy kai vain itse opetella meikkaamaan ;)
Kuvassasi ainakin näkyy erittäin kaunis nuori nainen, eli en ymmärrä kommenttejasi alkuunkaan!?
Vähän enemmän positiivista asennetta !!!
Kyllähän kaiken saa näyttämään hyvältä muokkaamalla ;) Eri asia se on tosielämässä..
Olen muokannut kuvaani. Siitä ei selviä esimerkiksi, kuinka tulehtunut ja ruma akneiho minulla on :(
Mutta, kiitos kuitenkin :)
Taisivat olla puolisokeita ihmisiä kun sanoivat sinun kulmia rumiksi.
Etkä ole edes ruma.
Minun mielestä sinä olet ihannoivan kaunis.Piste.
Vaihdoin tänään Irc-galleriaan uuden kuvan itsestäni, joten taisit nähdä siellä eri kuvan minusta, kuin mitä nämä aiemmat kirjoittajat ovat kommentoineet.
Tämä nykyinen kuva on vanhempi. Siihen aikaan olin vielä itsekin tyytyväinen kulmiini :)
vitun ruma sä oot kaikissa noissa sun kuvissa!!!mulla ihan silmät sairastaa ja näkö meinas mennä ku mä näin sut.
hei oikeesti!! sä et oo yhtään sen rumenpi kun kukaan muukaan, mä en ymmärrä tota sun ruikutusta, eikö sulla tosiaan oo elämäs mitään muuta ku valittaa jollain keskustelupalstalla kuinka hirveen näkönen sä oot. jokainen ihminen on niin nätti kun kuvittelee olevansa, myös sinä!
Se on ihan fakta, että näen itseni poikkeavan rumana. Minun mielestäni tämä ei ole mitään "ruikutusta", koska asiasta on tullut minulle todellinen ongelma. Siitä saadaan kiittää koulukiusausta ja perhehelvettiä, joiden keskellä olen kasvanut. Ne ovat vääristäneet minäkuvani.
Tämä ulkonäkö-ongelma ja itseviha ovat kasvaneet niihin mittoihin, että olen sairastunut vakavaan masennukseen ja haluaisin vain tappaa itseni.
Minut on kerran poljettu henkisesti viimeiseen maan rakoon ja tulen pysymään siellä aina.
Ehkä minun pitäisi ennemmin kirjoittaa masennus- tai mielenterveyspalstalle, kun täällä ei ymmärretä minua.
Päinvastoin, sinähän se ruikutat. Miksi edes vaivauduit osallistumaan tähän keskusteluun, jos tämä on ihan turha?
Sinä et selvästi ole koskaan kokenut todellista masennusta. Et tiedä, kuinka synkkä, helvetillinen mielen pimentävä sairaus se on. En tiedä, miltä tuntuu kun pää on tyhjä, eikä tiedä mikä on todellista, mikä ei.
Ehkä tämä minun ongelmani on sinusta olematon, minulle se on todellista.
Älä tule tänne viisastelemaan ja ruikuttamaan, kun et tiedä elämästä yhtään mitään.
Pidä huoli omista ongelmistasi, niin minäkin voin paremmin.
Kiitos :)
sulla on niiiiiin kamala masennus niin eikö kannattais hakea ihan ammattiapua, täältä meikkauspalstalta sä et todellakaan sitä apua!!
Olen hakenut ammattiapua, mutta jätin terapian ja mielialalääkityksen kesken, koska ei niistä ollut minulle mitään apua :(
Nyt yritän pärjätä yksin.
Itsellänikin on kokemuksia koulukiusaamisesta, itsetunto-ongelmista, masennuksesta sekä perheongelmista. Olisi mukava vaihtaa kokemuksia ja tunteita elämänmenosta.
Osoitteeni on: [email protected] :-)
Näin ton sun kuvan ja otean että minun mielestä et todellakaan ollut ruma. En itsekkään tykkää noin piiretyistä kulmakarvoista, mutta ei ne kenestäkään rumaa tee.
Korostan vielä toisen kerran, että olen vaihtanut galleriaan kuvani. Siellä on siis nykyään eri kuva, kuin mitä aiemmat kirjoittajat ovat kommentoineet :)
siis mun mielestä et todellakaan ole ruma, kauniit ja sirot kasvothan sulla on. Eikun itseluottamusta vaan kasvattamaan!!
mietin vain kun ensinnäkin "uskallat" kuvasi nettiin laittaa..
toiseksi mietin haetko huomiota ulkonäöllesi,.. pönkittämään itsetuntoasi..
olen kosmetologi, kampaaja tehnyt kauan töitä muodin parissa. ihmettelen suuresti miten sinun näköinen nainen heittäytyy tällaiseen tyhmyyteen.
tiedät itsekin että olet kaunis ihminen. sinulla ei ole kasvoissasi mitään hävettävää kuten (olen aivan varma) tiedät. mitä hyvä ihminen sinä horiset?!!
anna luonnollisten kulmiesi kasvaa takaisin ja muotoile niitä haluamaksesi. voit tehdä sen itsekkin. opit pienen harjoittelun jälkeen. ja mitä ihmettä sitten jos se nyt vähän sattuu. naisen on kärsittävä kauneuden vuoksi-se on vanha ja viisas sananlasku.
höpötykset pois ja nauttimaan elämästä. karvat kasvaa hetkessä takaisin siihen asti piirtele niitä mutta hieman vaaleammalla sävyllä kuin tuossa kuvassa. voisit käyttää viivauksen jälkeen hieman sormea "häivyttämään" liian tarkkaa rajausta. (kuunes kulmat kasvaa takaisin)
luoja on antanut sinulle kauniit kasvot, pidä huolta siitä mutta älä kiinnitä siihen kaikkea huomiotasi tai menetät mielenkiintosi muiden silmissä.
mukavaa kesää! (muistetaan kaikki että meikeillä saa aikaan paljon, mutta kohtuus kaikessa. pitää käyttää hyväksi kaikki se mitä on "lahjaksi" saanut. hyvä motto: kaukaa viisas mutta läheltä helvetin hyvän näköinen.)
siis taiteillaan!
Hyvä kysymys, miten uskalsin laittaa kuvani nettiin muiden arvosteltavaksi, vaikka olen omasta mielestäni ruma.
Ehkä kyse on epävarmuudesta. Olen omasta mielestäni 100% varma, että olen ruma. Tämän voin sanoa vaikka käsi sydämellä. Minulle tulee hirveän ristiriitainen tunne, kun joku sanoo minua kauniiksi. En tiedä, uskoisinko vai pitäisinkö valehtelijana. Vihaan yli kaiken valehdeltuja kohteliaisuuksia. Ihmiset ei vain kehtaa sanoa minulle päin naamaa, etten olekaan niin kaunis, kuin he väittävät.
Minäkuvani ei ole kehittynyt normaaliksi, koska olen kasvanut kotonani silmittömän henkisen väkivallan keskellä. Kaiken lisäksi olin koko yläasteen ajan koulukiusattu.
Olen todella epävarma itsestäni. Ehkä siksi halusin laittaa kuvani nettiin. Haluaisin kuulla mahdollisimman monen ihmisen mielipiteen itsestäni, jonka varaan voisin vähitellen alkaa rakentamaan minäkuvaa, mitä minä oikeasti olen.
Vertaan omaa ulkonäköäni muihin ihmisiin, julkkiksiin, malleihin.. En siitä huolimatta saa selvää, miltä oikeasti näytän. Näköni on jotenkin vääristynyt tämän asian kohdalla.
Olen todella eksyksissä ja sekaisin itsetuntoni kanssa.
Lisään vielä edelliseen viestiini, etten ole käynyt moneen päivän koti-oveni ulkopuolella, koska tunnen itseni niin rumaksi. Sekin todistaa siitä, että olen ihan tosissani tämän rumuuteni kanssa.
Haluaisin liikkua ja nähdä maailmaa, mutta minut on luotu tänne piiloon, pois muiden katseilta.
kirjoitat tilanteestasi hyvin selkeästi joten on helppo jostain syystä samaistua tunteisiisi. uskallan jopa sanoa, että ymmärrä mitä tarkoitat.
kävin uteliaisuuttani katsomassa kuvaasi eilen kun löysin nämä sivut. kuvasi nähtyäni en voinut kuin raskaasti ihmetellä kertomustasi omasta ulkonäöstäsi.
ajattelin yrittää neuvoa sinua jotenkin koska inhoan väkivaltaa ja koulukiusaaminen on kuvottavaa..
keskity todellakin ulkonäköösi vielä vähän: en ole tänään käynyt muistinvirkistämiseksi katsomassa kuvaasi uudelleen joten otan ulkomuistista kuvasi eteeni..
ok. ajattelen asiaa näin. ja tämä on totta!!
kun pyydän keskittyä ulkonäköösi vielä, sanon sen siksi että naisena tiedän, että ulkoisten "ongelmien" vähättely ei ole hyvästä jos toinen todellakin kokee jonkun ongelmaksi..
muuta meikkaustyyliä! älä tee voimakkaita rajauksia. käytä meikkivoiteen päälle hieman puuteria ja esim. aurinkopuuteria poskiin saadaksesi hieman väriä. ripsiväriä pitää olla mutta ei liikaa. niin, että silmäsi saavat oman paikkansa kasvoissa. muista se aikaisempi ohje kulmakarvoille. - itseasiassa korostan edelleen, että meikkauksessa kannattaa ottaa huomioon kaikki se mikä luonnostaan omistaa ja korostaa sitä.
olet nuori ihminen. käytä sitä hyväksesi ja anna muidenkin nähdä. (en halua toitottaa että olet kaunis koska omasta mielestäni sanoin sen jo aikaisemmassa viestissä ja olen todellakin sitä mieltä)
ymmärsin että olet kovin hoikka ihminen. se on ok. kunhan muistat syödä terveellisesti.
katso peiliin hyvä ihminen! mutta ennen sitä lue kirjoitukseni (eilinen) uudelleen ja luota siihen. älä luota minuun vaan luota niihin sanoihin mitä siellä viestissä luki.
ole hyvä ja ole vielä päivä pari siellä kotona. ihmettele rauhassa, mutta mieti myös sitä, että ei sinua luotu ajattelemaan noin kuin kirjoitat. en yritä edes näyttää että säälisin sinua koska en sitä tee. inhoan ihmisiä jotka tekevät lapselle noin kuin kuvailit. mutta sinä et tarvitse sääliä vaan mielestäni hieman aikaa ja uuden suunnan ajatuksillesi.
yritä. aloita nyt siitä mukavimmasta asiasta eli ulkonäöstäsi. koska se nyt sinua tuntuu vaivaavan kovasti.
katso siihen peiliin, mutta vasta sitten kun saat rauhoitettua mielesi ja luotat siihen mitä viesteissäni näit
Kirjoituksesi piristi :)
Voisin kommentoida sen verran, että käytän meikkivoiteen päällä suosittelemaasi puuteria. Olen kärsinyt vaikeasta aknesta jo noin 6 vuotta, johon ei ole kaksi puolenvuoden antibioottikuuriakaan auttanut. Siksi laitan iholleni paksun kerroksen meikkivoidetta ja puuteria. TIEDÄN, että se vain pahentaa tilannetta, koska ihohuokoset menevät entistä enemmän tukkoon.
Tiedät minun tilanteeni. Kaikkien näiden muiden ongelmien lisäksi minun pitäisi kulkea kaupungilla iho tulehtuneena. Kasvot täynnä märkiviä näppyjä. Ei siitä tule yhtään mitään.
Eihän meikkivoide peitä finnejä, mutta ainakin ihon punotus katoaa.
Siitä kuvasta ongelmaani ei huomaa. Se kuva on vanha ja siihen aikaan ihoni oli jostain kumman syystä hyvässä kunnossa. Ja taisin hieman muokatakin tietokoneella ihooni tasaisemmaksi ;)
Ja sitten vielä niistä vahvoista rajauksista..
Toisaalta, ne kuuluvat tyyliini. Olen tällainen synkkä metallisti-hevari, joka pukeutuu mustaan, värjää hiuksensa mustiksi ja mielellään piirtää kulmansa mustalla värillä. Ehkä se ei ole kovin muodikasta, mutta tunnen sellaisen tyylin omakseni..
Pelkään vain, että näytän muiden ihmisten silmissä täysin pelleltä. Joku muotitietoinen ihminen pitää varmasti mustia kulmiani kauheina. Ja haluaisin näyttää mahdollisimman kauniilta. En tiedä, tekeekö kulmat minusta vain entistä rumemman.. (??)
Kiitos kuitenkin, kun otat minut tosissaan. Kaikista eniten minua masentaa ihmiset, jotka pitävät minua vain pinnallisena valittajana, joka ei näe omaa nokkaansa pidemmälle :(
Kävin mielenkiinnosta katsomassa kuvasi ja järkytyin ikääsi! 19 vuotias tulee tänne ruikuttamaan ja keräämään säälikehuja pönkittääkseen itsetuntoaan! Okei, et ole mikään kaunotar, muttet rumakaan, ihan tavis! Tänkö tahdoit kuulla? Hanki elämä!