Kotimaa24: Luterilaisten määrä maailmassa kasvaa

j56u

Luterilaisen maailmanliiton (LML) tuoreet vuoden 2011 tilastot kertovat, että maailmassa on tällä hetkellä 74 192 243 luterilaista. Luterilaisten määrä on kasvanut vuodessa vajaalla 200 000:lla.

Luterilaisen maailmanliiton 145 jäsenkirkossa on tällä hetkellä jäseniä noin 70,5 miljoonaa. Luvussa on vuoteen 2010 verrattuna lisäystä hieman päälle 200 000 ihmistä.

Luterilaisten kirkkojen kokonaisjäsenmäärän kasvun syynä on afrikkalaisten ja aasialaisten luterilaisten kirkkojen kasvu. Sen sijaan luterilaiset kirkot menettävät väkeä niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Etelä-Amerikassakin.

Vuoteen 2010 verrattuna LML:n luterilaisten kirkkojen jäseniä oli Euroopassa vuonna 2011 peräti 396 000 vähemmän.

Amerikassa sen suurin luterilainen kirkko ELCA kirjasi vuonna 2011 peräti 270 000 jäsenen menetyksen, mikä merkitsee kuutta prosenttiyksikköä kirkon jäsenmäärästä. Ruotsin luterilainen kirkko menetti vuodessa 111 000 jäsentä.

(Karttakuva:LML)

Suurimmat LML:n luterilaiset kirkot (Top10):

1. Ruotsin luterilainen kirkko 6,5 miljoonaa jäsentä

2. Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko 5,84 miljoonaa jäsentä

3. Tansanian evankelis-luterilainen kirkko 5,82 miljoonaa jäsentä

4. Tanskan luterilainen kirkko 4,5 miljoonaa jäsentä

5. Suomen luterilainen kirkko 4,2 miljoonaa jäsentä

6. Evankelis-luterilainen kirkko Amerikassa (ELCA) 4,2 miljoonaa jäsentä

7. Batakin kristillinen protestanttikirkko (Indonesia) 4,1 miljoonaa jäsentä

8. Norjan kirkko 3,8 miljoonaa jäsentä

9. Madagascarin luterilainen kirkko 3 miljoonaa jäsentä

10. Hannoverin evankelis-luterilainen kirkko (Saksa) 2,9 miljoonaa jäsentä

2

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaan ei meillä

      Oleellinen kohta tekstistä: "Luterilaisten kirkkojen kokonaisjäsenmäärän kasvun syynä on afrikkalaisten ja aasialaisten luterilaisten kirkkojen kasvu. Sen sijaan luterilaiset kirkot menettävät väkeä niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Etelä-Amerikassakin."

      Euroopassa ja Suomessa menee onneksi paremmin kuin Aasiassa ja Afrikassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      124
      3072
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1445
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1309
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1037
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      967
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      307
      848
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      767
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    Aihe