Tein suomi24:treffeihin ilmoituksen viime talvena, ehkä noin kolme kuukautta sitten. Olen ammattikoulun käynyt, teollisuudessa kokopäiväisesti työskentelevä mies. Lapseton sinkku.
Profiilitekstini on aika pitkä, persoonallinen ja kerron siinä etsiväni naista "tositarkoituksella".
No, profiilissani ei käy juuri kukaan nainen oma-aloitteisesti, viestejä ei tipu, ei flirttejä.
Muutama itseäni 5-10 vuotta vanhempi nainen on käynyt, jotkut lähettävät viestiä, että minulla on hyvä ilmoitus.
Olen lähettänyt muutamalle naiselle viestiä, jotkut vastaavat, jotkut eivät. Yleensäkin naisten treffi-ilmoitukset ovat niin tylsiä, että ne eivät herätä mitään mielenkiintoa. Varsinkin kuvattomat.
Päätin tehdä testin. Väitin profiilissani, että minulla on yliopisto/korkeakoulututkintoja enkä olekaan ammattikoulun käynyt. Muuten sama profiili.
Pidin profiilia kaksi vuorokautta, perjantain ja lauantain.
Lopputulos: profiilissani kävi kahden vuorokauden aikana 58 naista, sain 24 viestiä ja 12 flirttiä. Naisten koulutustaso peruskoulusta maisterin tutkintoon. Suurin osa ihan asialisia viestejä. Kellekään en tietenkään vastannut.
Itse en vieraillut yhdessäkään profiilissa noiden kahden päivän aikana.
Tästä voi siis pätellä, että ammattikoulun käyneen miehen on aivan turha etsiä netistä naista. Piste.
Tein testin
9
286
Vastaukset
- simppeliä
So what.
>Yleensäkin naisten treffi-ilmoitukset ovat niin tylsiä, että ne eivät herätä mitään mielenkiintoa. Varsinkin kuvattomat.
Sittenhän olet ihan samalla tasolla naisten kanssa.
Noin muuten alkaa vaikuttaa siltä että 50 % tälle saitille ilmoituksen laativista miehistä on näitä testaajapellejä. Mitäpä jos menisitte välillä jonnekin muuanne leikkimään ja selvittämään kuinka juntti on juntti eli tavis. - M35v
En usko. Omassa profiilissani on ihan rehellisesti maisterin tutkinto. Saan noin yhden oma-aloitteisen vierailijan kuussa.
- ft19
Vain yhden?
Luultavasti sulla on kuvaton profiili tai muuten tylsä teksti.
Mulla (mies31v) on amk-tutkinto, kuvallinen profiili ja oma-aloitteisia vierailijoita viikossa noin 20.
Hei ihmiset, älkää ottako tätä nettideittailua liian vakavasti. Mulla on ainakin fiilis, että täällä on nykyään sama meininki kuin esim baarissa.
Naiset eivät etsi täältä mitään "elämänsä miestä", he etsivät paremminkin treffailuseuraa. Jos juttu luistaa treffeillä, mennään sänkyyn. Jos miehellä on hyvä varustus ja muutenkin osaa tyydyttää naisen tarpeet, niin makuuhoneessa kuin sen ulkopuolella, nainen saattaa harkita vakavampaa suhdetta.
By the way, netistä ei löydä fiksua naista! Esim. harrastusten parista löytää varmasti fiksumman naisen kuin nämä netin ruusut. Sellaisen, jonka kehtaa viedä jopa näytille vanhemmilleen. - M35v
ft19 kirjoitti:
Vain yhden?
Luultavasti sulla on kuvaton profiili tai muuten tylsä teksti.
Mulla (mies31v) on amk-tutkinto, kuvallinen profiili ja oma-aloitteisia vierailijoita viikossa noin 20.
Hei ihmiset, älkää ottako tätä nettideittailua liian vakavasti. Mulla on ainakin fiilis, että täällä on nykyään sama meininki kuin esim baarissa.
Naiset eivät etsi täältä mitään "elämänsä miestä", he etsivät paremminkin treffailuseuraa. Jos juttu luistaa treffeillä, mennään sänkyyn. Jos miehellä on hyvä varustus ja muutenkin osaa tyydyttää naisen tarpeet, niin makuuhoneessa kuin sen ulkopuolella, nainen saattaa harkita vakavampaa suhdetta.
By the way, netistä ei löydä fiksua naista! Esim. harrastusten parista löytää varmasti fiksumman naisen kuin nämä netin ruusut. Sellaisen, jonka kehtaa viedä jopa näytille vanhemmilleen.Teksti ei ole mielestäni tylsä, mutta miten se edes vaikuttaisi vierailijoiden määrään? Eihän sitä näe ennen vierailua. Kuva on, ja se kai se karsiikin potentiaaliset kävijät pois. Tai mahdollisesti alkottomuus.
Ne harvat netistä löytämäni ja treffaamani naiset ovat kyllä olleet tosi fiksuja. Pari viimeisintä ihan koulutukseltaankin tohtoreita, ja fiksuja koulutuksensa ulkopuoleltakin.
Mutta te testien tekijät, menkää itseenne ja painukaa helvettiin. Oikeasti. Teette jotain testejä, jotta voisitte tulla tänne forumille valittamaan. Ja sitten teidän testeihin törmänneet tulevat kans valittamaan, että oli taas feikki. Ja sitten te itse taas valitatte, että on meitä rehellisiäkin, mutta kun ei kelpaa. Yritä tässä sitten ihan aidon rehellisesti saada aikaan kontakteja. Varmaan minäkin olen pariin "testiin" pannut viestiä. - minävain84
M35v kirjoitti:
Teksti ei ole mielestäni tylsä, mutta miten se edes vaikuttaisi vierailijoiden määrään? Eihän sitä näe ennen vierailua. Kuva on, ja se kai se karsiikin potentiaaliset kävijät pois. Tai mahdollisesti alkottomuus.
Ne harvat netistä löytämäni ja treffaamani naiset ovat kyllä olleet tosi fiksuja. Pari viimeisintä ihan koulutukseltaankin tohtoreita, ja fiksuja koulutuksensa ulkopuoleltakin.
Mutta te testien tekijät, menkää itseenne ja painukaa helvettiin. Oikeasti. Teette jotain testejä, jotta voisitte tulla tänne forumille valittamaan. Ja sitten teidän testeihin törmänneet tulevat kans valittamaan, että oli taas feikki. Ja sitten te itse taas valitatte, että on meitä rehellisiäkin, mutta kun ei kelpaa. Yritä tässä sitten ihan aidon rehellisesti saada aikaan kontakteja. Varmaan minäkin olen pariin "testiin" pannut viestiä.Eihän sitä koko tekstiä näe, mutta otsikon ja pari ekaa riviä näkee. Niissä pitää lukea jotain sellaista, että mielenkiinto herää.
Itse haen korkeakoulutettua miestä, koska olen itsekin korkeakoulutettu. Jos ammattikoulun käynyt mies on muuten lukenut ja sivistynyt ja kiinnostunut esimerkiksi kulttuurista niin ei koulutuksen puute ole este, mutta olen ihan käytännössä huomannut että usein olemme liian erilaisia.Ei ystävissänikään ole ammattikoulun käyneitä vaan kaikki läheisimmät ystäväni ovat koulutettuja.
Mitä tuo testaaminen todistaa? Jos itse laitan ruumiinrakenteekseni 'hoikka' tai 'urheilullinen' niin varmasti tulee miehiltä yhteydenottoja, mutta mitä sitten? Niitähän tulee silloin sellaisilta miehiltä joista en ole kiinnostunut.- 3579
Mitä se lukeneisuus ja sivistyneisyys sitten on? Korkeakoulutus ei mielestäni takaa kumpaakaan. Joskus kymmeniä tai satoja vuosia sitten saattoi niin ollakin. Yliopistossa opisekelleet tai opiskelevat olivat todennäköisesti ainakin jonkin asteisia intellektuelleja.
Nykyään yliopistolla suurin osa on tavallisia tallukoita, jotka opiskelevat, jotta saavat sitä kautta hyvän duunin. Lukeminen on lähinnä tenttikirjojen lukemista. Mitään sen kummempia älyllisiä intressejä tai intohimoja ei ole.
Ja jos puhutaan esim. teknillisen alan opiskelijoista, luonnontieteilijöistä, kauppatieteilijöistä tai ylipäätään ns. kovan alan edustajista, niin monikohan on mahtanut lukea edes yhtä ainoaa esim. Shakespearen tai Dostojevskin teosta?
Ja kun tätäkin palstaa lukee, niin huomaa että akateemisuus ei todellakaann ole tae sivistyksestä.
- kaikki aprillia
Tuossa taannoin kun olin visitillä Vantaalla niin mentiin paikalliseen ravitsemusliikkeeseen naisporukalla tanssahtelelmaan. Oltiin laitettu parasta päälle ja korkokenkää ja tukat kikkaralle.
Aamusella verrattiin kokemuksia: ainakin 3 lentäjää , pari lääkäriä, jokunen yliopiston opettaja ja maisteri ja pedagoki.
Ja kaikki naimattomia tai vasta eronneita tai ero kesken.
Pikkusenko meitä nauratti !
Minä yleensä huijaan olevani bussikuski, vaikka on niin harvinaislaatuinen koulutus että sitä ei Suomessa ole monella. - TEWAQRFT
En ees vastais jos tyyliin miehellä tohtorin tutkinto.. Mulle kelpaa raskaantyön raataja eli duunari... Ei noi hienohelmat osaa ees autonrengasta vaihtaa :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h302861Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062671Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv292377Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491904Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141503- 321473
- 291199
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021193- 1771183
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711015